Yhteisöllistä asumista Venäjällä

Vietin kaksi viikkoa Pietarissa Instagram-tutkimuksen kesäkoulussa. Samalla tutustuin paikallisiin yhteisöllisen asumisen ratkaisuihin.

Tapasin kesäkoulussa Pietarissa asuvan tutkijan, Sergeyn. Kerroin hänelle, että olemme hankkeessamme kiinnostuneita tietämään, miten eri maissa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset asuvat. Sergey halusi viedä minut tutustumaan Pietarin keskustassa sijaitsevaan kommunalkaan, jossa hänkin ennen asui.

Meidät vimg_20160829_193923astaan otti Sergeyn hyvä ystävä, vieraanvarainen 82-vuotias Polina, joka esitteli minulle paikkaa. Sain juoda paljon teetä, syödä keksejä ja kuunnella tarinoita. Kommunalkat ovat usean ihmisen tai perheen kommuuneja, joissa jokaisella on oma huone tai osa huoneesta. Keittiö ja kylpyhuone ovat jaettuja.

Venäjällä yhteisöllisellä asumisella onkin pitkät ja katkeamattomat perinteet.

Suomessakin kommuuneja on ollut ja niissä ovat asuneet aikanaan erityisesti työläiset. Nykyään kommuunit ovat kuitenkin yleensä opiskelijoiden väliaikaisia koteja, joista on tarkoitus taloudellisen tilanteen parannuttua muuttaa omaan asuntoon.

Toisaalta yhä useammin työssä käyvät aikuiset ovat valinneet yhteisöllisen asumisen sen taloudellisuuden ja sosiaalisuuden vuoksi. Asukasjoukko on aina kuitenkin melko homogeeninen. Asukkaat esimerkiksi elävät yleensä suunnilleen samaa elämänvaihetta.

Sen sijaan Venäjällä kommunalkojen asukkaat muodostavat aina hyvin heterogeenisen joukon. Vierailemassanikin kommunalkassa asukkaiden kirjo oli kuulemani perusteella ollut melko laaja tutkijoista mielenterveyskuntoutujiin.

Kommunalkoissa asuu opiskelijoita ja hyvissä ammateissa olevia rahaa omaan asuntoon säästäviä nuoria aikuisia mutta myös haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten mielenterveysongelmista kärsiviä, alkoholisteja ja entisiä vankeja.

Koska Venäjällä asumisen yhteisöllisyys ei ole uusi asia, voimme saada naapurimaastamme pitkän aikavälin tietoa yhteisöllisen asumisen hyvistä mutta myös huonoista puolista. Yhteisöllinen asuminen ei ole aina helppoa. Kun erilaiset ihmiset kohtaavat, syntyy ristiriitoja. Kuulemani mukaan kommunalkoissa toisille tarjottu tuki on tavallisesti melko rajattua ja pienimuotoista. Apu on usein käytännöllistä, kuten tavaroiden siirtämistä tai taloudellista, kuten rahan lainaamista vuokraan.

Välillä erilaisten ihmisten yhdessä asuminen synnyttää riitoja tai toisista saatetaan puhua pahaa selän takana. Lisäksi ihmisillä on tarve yksityisyyteen. Asukkaat viettävät yleensä yksityistä elämää omissa huoneissaan ja välttelevät toisten kohtaamista.  Lisäksi kommunalkoissa jaetaan tarkasti tila ja tavarat. Omista vessapapereista ja pesuaineista pidetään huolta ja niitä ei välttämättä säilytetä yhteisissä tiloissa. Usein ollaan myös tarkkoja siitä, että jokainen maksaa vain omasta sähköstään.

img_20160829_194727

Polinan asuttamassa kommunalkassa keittiön pinnat oli jaettu asukkaiden kesken siten, että jokaisella on oma kohta, jossa laittaa ruokaa. Lisäksi yhteisistä tiloista ei aina pidetä huolta ja remontteja on vaikea saada toteutettua, koska niihin tarvitaan kaikkien suostumus. Asioiden ja tilojen jakaminen ei ole aina vaivatonta.

On kommunalkoissa toki hyvätkin puolensa. Sosiaalinen tuki voi pienimuotoisuudestaan huolimatta olla todella arvokasta. Esimerkiksi asuntoonsa eristäytynyt voi tupakan pummaamisen varjolla kohdata muita yhteisissä tiloissa.

Toisaalta naapureista on apua viimeistään silloin kun todellinen hätätapaus yllättää. Jos esimerkiksi naapuri tai naapurin sukulainen sairastuu, voidaan tarjota apua ja esimerkiksi selvittää, mitä pitää tehdä ja minne olla yhteydessä. Kun naapurit auttavat toisiaan vaikeissa tilanteissa, voi syntyä pysyviä ystävyyssuhteita. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Sergey ja Polina, joiden ystävyyden perustana on molemminpuolinen välittäminen ja halu pitää toisesta huolta.

Suomessa haavoittuvassa asemassa olevat asuvat usein yksin omissa asunnoissaan. Kun tila jakautuu vahvasti yksityiseen kotiin ja täysin julkiseen ulkotilaan, on vaikea kohdata muita luontevasti, jos toisen kohtaaminen on muutenkin hankalaa.

Esimerkiksi kerrostaloympäristössä sosiaalisuutta rajoittaa se, että toisten oville meneminen tai ulkona keskustelun aloittaminen koetaan helposti oudoksi käytökseksi. Rappukäytävä on vain läpikulkua varten. Kynnys pyytää apua edes hätätapauksissa naapureilta on korkea.

img_20160829_194509Vertailukohta Venäjältä voisi tarjota realistisen kuvan siitä, millaisia haasteita yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten sekoittaminen aiheuttaa. Lisäksi se voi tarjota kuvan yhdessä asumisen mahdollisuuksista.

Kommunalkan tyylinen tapa asua tarjoaa sosiaalista tukea asukkaille, mutta se on myös taloudellinen tapa asua. Kun niukkuus lisääntyy, voi olla väistämätöntä, että ihmisten on jaettava enemmän. Kaikilla ei ole mahdollisuutta asua kokonaan omassa asunnossa.

Polina on muuttamassa yksityiseen vuokra-asuntoon Pietarin laidalle. Se varmasti tarjoaa hänelle omaa rauhaa, mutta voi tehdä elämästä myös yksinäisempää. Uuteenkin asuntoon olen kuulemma tervetullut. Keksien ja teen sijaan tarjolla olisi juutalaista ruokaa ja vodkaa. Lisäksi Polina käski minun mennä naimisiin. Lupasin kohteliaasti tulla tulevaisuudessa vierailulle vaimoni kanssa. Katsotaan käykö tuuri.

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston antropologian professori Ilya Utekhin esittelee Communal Living in Russia – A Virtual Museum of Soviet Everyday Life -nettisivuilla lyhyissä videoissa omia kokemuksiaan kommunalkoista n. 30 vuoden ajalta. Lisäksi Ylen Elävässä arkistossa voi tutustua yhteisöllisen asumisen muotoihin Suomessa.

Jarkko Salminen                                                                                                                                          Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, TaY

(Kuvat pietarilaisesta kommunalkasta Jarkko Salminen) 

Tiedätkö esimerkin hyvästä asumisen, työnteon tai kaupunkielämän ratkaisusta? Kerro meille!

Ihmisten tarpeisiin asua, työskennellä ja elää kaupungeissa on jo olemassa innovatiivisia, joustavia ratkaisuja. Vinkkaa alla olevalla lomakeella hyvä esimerkki ulkomailta tai Suomesta ja auta meitä kokoamaan tietoa ratkaisuista kaikkien kiinnostuneiden saataville!

Kokoamme esimerkit yhteiseen avoimeen kokoelmaan. Olet tervetullut myös lisäämään kommentteja suoraan kokoelmadokumenttiin.

Kokoelma on jatkuvasti muokkautuva väline ketterien ja kestävien kaupunkien kehittämiseen niin Suomessa kuin muuallakin. Käytämme esimerkkejä tutkimustyössä erityisesti suomalaiskaupunkeihin sopivien ratkaisujen kehittämiseksi.

Kiitos!

Kestävä kaupunkikehitys – missä mittakaavassa? Tunnelmia Venetsian biennaalista

Vierailimme syyskuun lopussa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Biennaalin teema Reporting from the Front korosti tutkimushankkeemme ydinteemoja: ympäristö- ja sosiaalipoliittisia kysymyksiä, erityisesti maahanmuuttajien ja pakolaisten tilannetta ja siihen eri maissa kehitettyjä ratkaisuja.

Biennaalin kuratoi chileläinen arkkitehti Alejandro Aravena, joka oli koostanut päänäyttelyyn hyvin kiinnostavia ja puhuttelevia tapauksia ympäri maailmaa. Tämän lisäksi maailman suurin arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelunäyttely koostui maakohtaisista paviljongeista, joita oli kahdella eri näyttelyalueella sekä ripoteltuina eri puolille Venetsian keskustaa.

Tutustuimme näyttelyyn kolmen päivän ajan. Päivät kiertelimme kohteissa ja illalla keskustelimme näkemästämme. Tutkimushankkeemme poikkitieteellisyyden merkitys konkretisoitui siinä, että näimme samoissa kohteissa erilaisia asioita. Arkkitehdit kiinnittivät huomioita rakennuksiin, materiaaleihin, rakenteisiin, tilankäyttöön ja arkkitehtuurin viestiin. Yhteiskuntatieteilijät poimivat ensiksi kunkin kohteen poliittisen viestin, akuutin yhteiskunnallisen ongelman. Riskienhallinta-analyytikkomme ja skenaarioiden asiantuntija löysi viimeisenä päivänä vastauksia siihen, miten megatrendejä ja kaupungistumisen tulevaisuutta voisi lähestyä ja mallintaa mielekkäästi yhteiskunnan muutoksen suunnan ja vauhdin ollessa epäselvä ja sumuinen.

Mistä olimme ryhmänä samaa mieltä? Tähtiarkkitehtuurin aikakausi näyttäisi olevan ohitse, vaikka tuttuja isoja nimiä sekä toimistoja näyttely vilisikin. Arkkitehdit oli tällä erää valjastettu ratkaisemaan maahanmuuton nostattamaa hyvin globaalia ja paikallisesti konkreettista ongelmaa.

Ratkaisut olivat parhaimmillaan pieniä, ihmisen kokoisia, kuten Itävallan näyttely hienosti toi esiin.

Itävallan näyttelyssä ratkaisuja oli haettu yhdessä maahanmuuttajien kanssa, rakennettu huonekaluja nollan euron budjetilla sekä työstetty survival kit, jolla isoista toimistosaleista saatiin jaettua tiloja ottamalla samalla ihmisten yksityisyyden tarpeet huomioon.

itavalta-eka-kuva itavalta-toka-kuva

Nykyisessä tilanteessa spektaakkeleihin ei ole tarvetta – monistettaviin ja monessa mittakaavassa toimiviin käytännön ratkaisuihin on. Matalat kustannukset ja vähäiset resurssit johdattavat suunnitteluryhmät pohtimaan ratkaisuja, jotka ovat ympäristölle kestäviä ja eri väestöryhmille toteuttamiskelpoisia. Mutta näkyikö näyttelyssä maahanmuuton poliittisuus?

Ainakin skaalat näkyivät. Suomen paviljonki korosti maahanmuuton kysymystä omassa mittakaavassaan suurena ilmiönä, mutta Venetsiassa Suomen tilanne ja asenne erottui selkeästi muista. Suomen paviljongissa vieraillessa oppi, että maahanmuuttajia on tullut Suomeen 32 478 vuonna 2015 ja tätä kysymystä oli lähdetty ratkomaan arkkitehtikilpailulla. Saksan paviljongissa maahanmuutto rysähti kasvoille täysin eri mittakaavassa ja runsaina käytäntöinä, joita tehdään ja toteutetaan kaiken aikaa. Saksaan maahanmuuttajia tuli vuonna 2015 yli miljoona.

saksa-kuva

Kreikka toi esiin pettymyksensä muiden Euroopan maiden vastuun välttelyyn Välimeren pakolaiskriisissä ja vaikeutensa selvitä pakolaisvyörystä taloudellisen kriisin heikentämässä yhteiskunnassa.  Suomen näyttelyssä ei ollut läsnä sitä arkipäiväistä uusien ratkaisujen etsintää, jossa tyhjistä tiloista syntyi majoituspaikkoja ja vastaanottokeskuksia, tai lahjoituksista vaatevälityksen ohella yhteisön rakentamista.

Yhteiskunnallisten ongelmien poliittisuus tulikin näyttelyssä esiin enemmän sanomatta jäämisen muodossa. Tanskan paviljonki oli sinänsä upea – täynnään ympäristöpoliittisesti mielenkiintoisia ratkaisuja asumisen ja julkisten tilojen tulevaisuudesta – mutta Tanskan näyttely ei ottanut mitään kantaa maahanmuuttoon. Johtuuko tämä sitten maan tiukasta politiikasta vai mistä, se jäi näyttelyssä avoimeksi.

Vähäiselle suunvuorolle jäivät lopulta myös ne, joiden ongelmia biennaali halusi nostaa esiin.

Esimerkiksi Lähi-Idän ja Afrikan maiden asukkaiden oma viesti oli marginaalinen. Mitä ulkopuolelta tuleva arkkitehtuuri lopulta tekee paikallisille osaajille ja rakentajille ja miten köyhyys kaikkine ahdistavine aspekteineen tuodaan esiin, näiden problematisointi olisi ollut kiinnostavaa antia myös biennaalissa. Arkkitehtuurin itsensä määrittely ei siis ollut Venetsiassa ihan niin kriittistä ja monipolvista kuin olisimme ehkä toivoneet.

Mainitsemisen arvoisia kohteita ja kokemuksia olisi biennaalissa useita. Ehkä Suomen perspektiivistä kiinnostavina mieleen jäivät Espanja, joka esitteli talouskriisin johdosta keskeneräisiksi jääneitä rakennushankkeita, Irlanti, joka kuvasi talon pohjapiirroksen jäsentymistä dementiapotilaan silmin, sekä Conflicts of an urban age -näyttely, joka havainnollisti tulevaisuuden kaupungistumiskehitystä hyvin konkreettisina lukuina väestönkasvusta, liikennejärjestelmien päästömääristä, työllisyydestä ja asuntopolitiikasta eri maissa.

Millainen on urbanisoituvan yhteiskunnan tulevaisuus? Se ei ole helppo. Se on väkiluvun ja autoliikenteen kasvun näkökulmasta suorastaan musertava. Kaupungistuminen sisältää ongelmallisia ilmiöitä kuten segregaation, varallisuuserojen kasvun, paikallisten ja turistien välisen kasvavan kuilun, ilmastonmuutoksen ja ilmastopakolaisuuden paineen muutamia tässä nimetäksemme. Suomalainen yhteiskunta tuntuu ohittaneen nämä kysymykset tai ainakin sysänneen ne jonnekin ”kauas tulevaisuudessa” mahdollisesti realisoituviksi haasteiksi. Tällainen asenne ja lähtökohta on paitsi nurkkakuntainen, myös vaarallinen.

Tulevaisuudesta ei voi vain ottaa ilmastonmuutoksen mahdollisia hyötyjä tai luottaa teknologian ratkaisevaan voimaan.

Kansainvälisiä benchmarkkauskohteita etsiessämme on käynyt selväksi, että ratkaisujen täytyy olla inhimillisiä, kustannustehokkaita, tarveperustaisia ja aidosti globaaleja. Muutoin keskustelu älykkäästä kaupungista tai kestävästä kaupunkikehityksestä on vain elitististä sanahelinää vailla realismia.

dac-ryhma

 

Helena Leino, johtamiskorkeakoulu, TaY  & Liisa Häikiö, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, TaY 

Kiinteä vesimaksu ‒ maan tapa

Vuoden 2011 jälkeen kaikista uusista asunnoista on lain mukaan täytynyt löytyä huoneistokohtainen vesimittari, jolla mitataan asukkaiden vedenkulutusta.

verto-3544Putkistosaneerausten yhteydessä huoneistokohtainen mittaus on ollut pakollista vuodesta 2013 lähtien. Tietoa veden kulutuksesta ei kuitenkaan ole tarvinnut raportoida tai ylipäänsä käyttää mihinkään, esimerkiksi vedenkulutuksen vähentämistarkoituksiin.

Mitäpäs sillä vedenkulutustiedolla tekeekään, jos kuukausittain yhtiövastikkeen kanssa tulee maksettavaksi kiinteä vesimaksu. Se ei muutu, vaikka kuinka pihistäisi vettä. Eikä kysymys ole pelkästään veden kulutuksesta; viidesosa rakennusten energiankulutuksesta menee lämpimän veden tuottamiseen. Vedenkulutus on siis myös energiankulutusta.

Joissakin, tosin harvoissa, taloyhtiöissä on vedenkulutusmittausten keräämien tietojen hyödyntämisen tehostamiseksi siirrytty laskuttamaan vettä kulutustietojen mukaisesti. Lähes välittömästi, kun henkilökohtainen vedenkulutus on ruvennut vaikuttamaan lompakkoon, on vedenkulutus laskenut merkittävästi.

Sähkön osaltahan kulutukseen perustuva laskutus on pitkään ollut maan tapa. Sen sijaan puhtaan veden osalta maan tapa on yleensä kiinteä kuukausilaskutus.

Puhdas vesi ei ole Suomessa yleisesti niukka resurssi verrattuna moniin maihin, joissa makeaa vettä ei kerta kaikkiaan ole saatavilla. Ehkä siksi onkin ollut kulttuurisesti hyväksyttävää, että veden kulutusta ei seurata niin tarkasti kuin esimerkiksi juuri sähkön kulutusta. Käytettävissä olevat luonnonvesivarat eivät kuitenkaan ole Suomessakaan itsestäänselvyys.

Onkin hämmentävää käydä puhdistuslaitoksella, jossa järvivettä puhdistetaan juomakelpoiseksi; se on kuitenkin aikamoinen prosessi, jossa kuluu kemikaaleja, energiaa ja allastilaa. Eikä puhdas vesi pohjavesistäkään ilmaiseksi putkistoon välity. Puhdas vesikin on siis prosessoitua vettä, jota ei ole hyvä tuhlata, ei Suomessakaan.

verto-01kulutus

Dwellers in Agile Cities -hankkeessa pyrimme muun muassa selvittämään kuinka veden kulutustietojen avulla saisimme aktivoitua asukkaita säästämään vettä ja energiaa osana tulevaisuuden kestävien kaupunkien ratkaisuja. Keskeiseksi kysymykseksi on muodostunut miten muuttaa maan tapa laskuttaa vesi kiinteällä vesimaksulla kulutusperustaiseksi laskutukseksi? Lakimuutoksesta huolimatta tilanne ei ole juuri muuttunut. Osansa tähän on siinä, että lain kirjaimen täyttämiseen riittää se, että vedelle on jonkinlaiset asuntokohtaiset mittarit huolimatta siitä, millainen niiden elinkaari on tai miten niistä saatavaa tietoa voitaisiin parhaiten hyödyntää.

Asenteet ovat selvästi keskeinen este muutokseen. Kaikkein suurin este lienee monissa taloyhtiössä yhtiöjärjestykseen kirjoitettu veden laskutuksen kiinteä käytäntö. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen saattaa vaatia pitkän prosessin taloyhtiössä.

Olisiko ketteristä kokeiluista maan tavan muuttajaksi? Hämeenlinnassa on suunnitteilla opiskelijatalo, johon kaavaillaan kiinteätä sähkömaksua ja vesi laskutettaisiin kulutustietojen mukaan. Järkyttävän radikaalia!

Nina Wessberg, VTT  &  Juha Peltomaa, Suomen ympäristökeskus 

Kuvat Vercon Oy