Elävää kaupunkia ja edistyksellistä yhteiskäyttöautoilua – oppeja ja havaintoja kaupunkitilan käytöstä ja kestävyyshaasteista Italiassa

Osallistuin syys-lokakuussa eurooppalaisen Climate-KIC Pioneers into Practice -ohjelman asiantuntijavaihtoon Bolognan yliopistossa. Pohjois-Italiassa Emilia-Romagnan alueella sijaitseva Bolognan kaupunki vaalii keskiajalle ulottuvaa historiaa, etsien samalla kestäviä ratkaisuja nykypäivän kaupunkiympäristön haasteisiin. Vaihtojakson aikana tutustuin paikallisiin toimiin muun muassa liikenteen sekä vesi- ja energiatehokkuuden parantamisessa.

Kadut kaupunkilaisten tilana

Yksi mieleenpainuvimmista havainnoista oli kaupunkitilan eloisuus. Aamusta iltaan niin arkena kuin viikonloppuina Bolognan kaduilla ja aukioilla kulkee huomattava määrä ihmisiä. Muistan ajatelleeni yhtenä iltana kaupungilla kävellessäni, että ympärilläni kuljeksii arki-iltana yhtä paljon ellei enemmän ihmisiä kuin keskimäärin Helsingissä vappuaattona.

Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään miljoonakaupunki, vaan noin 400 000 asukkaan kaupunki jossa pääkaupunkiseudun tapaan asuu metropolialueella noin miljoona ihmistä. Mietin myös sään vaikutusta ulkoilmasta nauttimiseen. Luonnollista on, että ulkona on mukavampi olla kun siellä on lämmintä ja valoisaa, mutta yhtä lailla italialaiset nauttivat kaupungistaan lokakuun lopulla, kun oli jo pimeää ja auringon laskettua lämpötilat tippuivat viiden asteen tietämille.

 

kuva3       kuva4

Porticot hallitsevat Bolognan katunäkymiä ja katetut holvikäytävät erottavat jalankulkijat muusta liikenteestä ja tarjoavat suojaa niin sateelta kuin paahteelta.

Eloisaa kaupunkia edistää yksi Bolognan tunnuspiirteistä, holvirakenteiset katetut jalkakäytävät, joita kaupungin keskustassa riittää yli 40 kilometrin verran. Nämä porticit suojaavat kulkijoita niin sateelta kuin paahteeltakin, mikä tekee kävellen liikkumisesta keskustan alueella sekä turvallista että miellyttävää. Liikkuminen katetuilla jalkakäytävillä on helppoa myös liikuntarajoitteisille ja lastenvaunujen kanssa liikkuville, sillä useimmat jalkakäytävät ovat sileäksi hioutuneet eikä portaita juuri ole.

Viikonloppuisin ja arkipyhinä ihmisten mahdollisuudet käyttää kaupunkitilaa laajenevat, sillä keskustan alueella yli 20 000 neliömetrin alue suljetaan autoilta ja avataan kulttuurille ja kaupanteolle.

Erityisesti näinä päivinä kaupunki tuntui erityisen eloisalta, kun ruoka ja erilaiset taiteen ja kulttuurin muodot katusoittajista maalareihin levittäytyivät historiallisen keskustan kaduille.

kuva5   kuva6

Viikonloppuisin ja pyhäpäivinä keskustan kadut varataan kaupunkilaisten käyttöön ja auto- ja bussiliikenne rajataan pois ydinkeskustasta.

Perusasioiden äärellä energia- ja jätehuollossa

kuva7Siinä missä huomasin haikailevani kotikaupunkiini enemmän eloisia katuja niin havaitsin myös kiittäväni esimerkiksi hyvin toimivaa jätehuoltoamme. Bolognassa kotitalousjätteen kierrätys on suhteellisen uusi asia. Kaduille tasaisin välimatkoin sijoitettujen keräysastioiden lähistöt paljastavat jätehuollon ongelmakohdat karusti: astioiden kapasiteetin ylittävät roskapussit ovat säiden ja lintujen armoilla ja usein pitkin jalkakäytäviä, mistä ne sateiden myötä huuhtoutuvat rasittamaan kaupungin viemäreitä. Sähkö- ja elektroniikkajätteen toimivan keräysjärjestelmän puute kävi myös ilmeiseksi, sillä lähes joka päivä kierrätysastioiden läheisyydessä tuli vastaan niin hylättyjä mikroaaltouuneja, televisioita kuin kaasulla toimivia lämminvesivaraajiakin.

Ympäristöjen erilaisuudesta huolimatta myös yhteisiä haasteita löytyi. Bolognassa keskuslämmitettyjen asuin- ja toimistotilojen lämmitys ja ilmastointi perustuu säätilojen ja rakennusten ominaisuuksien asettamien tarpeiden sijasta kalenteriin. Esimerkiksi yliopiston tiloissa keskuslämmitys laitetaan päälle joka syksy 15.10. ja lopetetaan keväällä 15.4. Lämpiminä syyspäivinä, kun ulkona on vielä lähemmäs 20 °C lämmintä, on sisälämpötila lähes 30 °C. Yliopiston miljoonaluokan lämmityskuluja ei ainakaan vähennä se, että näissä tilanteissa ikkunat avataan apposen auki ja lämpö tuuletetaan ulos, kun sen säätely ei ole mahdollista.kuva9

Kollegani kertoivat keväisin ja kesäisin kärsivänsä äärimmäisen tehokkaasta ilmastoinnista, joka vaatii kerrospukeutumista sisätiloissa samalla kun ulkona voi nauttia lounaasta tai kahvista paitasillaan. Vastaavia sisäilman viihtyvyyteen liittyviä ongelmia on toki Suomessakin erityisesti vanhemmissa toimistorakennuksissa. En kuitenkaan usko termostaattien loistavan poissaolollaan aivan yhtä laajasti.

Kaupunkiliikenteen ongelmien ytimessä

Kestävän ja ympäristöystävällisen liikkumisen saralla Bolognassa riittää haasteita ratkaistavaksi. Kestävien ja vähäpäästöisten liikennemuotojen kehittämistä ajavat ensisijaisesti kaupunkia vaivaavat ruuhkat sekä ilmanlaatuongelmat, sillä Bolognaa ympäröivä Po-joen laakso on yksi Euroopan saastuneimmista alueista. Kaupungin bussiliikenteessä liikkuu joukko kaasubusseja ja lisäksi kaupungista löytyy muutama sähköllä toimiva johdinbussilinja, mutta lähes kaikki muut kestävän liikkumisen toimenpiteet odottavat vielä toteutustaan kaupungissa. Ruuhkat vaikeuttavat yhtä lailla julkisen liikenteen etenemistä työpäivän aluksi ja päätteeksi.

Aamuruuhkan aikaan vajaa 3 kilometrin bussimatka asunnoltani keskustaan kesti noin 45 minuuttia, eli kävellen olisin ollut jo perillä. Olisin kävellytkin, mutta heikko ilmanlaatu ei varsinaisesti kutsunut ulkoilemaan pakokaasujen ja teollisuussaasteiden keskelle.

Eräänä sunnuntaina kävin kävelyretkellä kaupungin eteläpuolella olevilla kukkuloilla. Palatessani näin omin silmin kaupungin yllä leijuvan saastepilven hetkellä, jolloin sekä teollisuuden että liikenteen päästöjen pitäisi olla alhaisimmillaan.

Saastepilvi Bolognan kaupungin yllä.

Etäisyydet Bolognassa ovat keskimäärin hyvin kohtuullisia, kun keskustan yhdeltä laidalta toiselle matkaa kertyy vain reilu 5 kilometriä. Silti pyöräilyn edellytykset ovat ydinkeskustaa kiertävän väylän keskelle tehtyä pyörätietä lukuun ottamatta hyvin heikot. Pyöräilylle katutilasta osoitettu tila on puutteellinen tai usein täysin olematon. Siinä missä huono ilmanlaatu ei houkuttele kävelemään, ei se myöskään edistä halukkuutta pyöräillä. Paikalliset olivat myös huolissaan pyörävarkauksien määrästä, ja Bolognan kaupunkipyöräjärjestelmä vaikutti olevan aktiivisen käytön sijasta saattohoidossa. Uusi olikin kaupunkilaisten toiveissa, ja kuvaukseni Helsingin uudesta kaupunkipyöräjärjestelmästä saivat monen silmät loistamaan toiveikkaasti.

Merkittäviä säästöjä sähköisistä yhteiskäyttöautoista

Yksi liikenteeseen liittyvistä inspiroivimmista esimerkeistä löytyi Bolognan yliopistosta, jossa on kenties kaupunkia enemmän pystytty edistämään kestävää liikkumista.

Osana kestävän kehityksen ohjelman toteutusta yliopistolla otettiin käyttöön sähköiset yhteiskäyttöautot vuonna 2014.

Ennen yhteiskäyttöautoja yliopiston eri laitoksilla oli henkilökuntansa käytössä noin 200 autoa, joista ¾:sta luovuttiin vapaaehtoisesti yhteiskäyttöautojen käyttöönoton yhteydessä. Eri tiedekuntien ja laitosten innokkuutta yhteiskäyttöautoiluun selittää osaltaan se, että järjestelmän kustannukset katetaan täysin keskitetysti, eli käyttäjät eivät nykyisellään maksa autojen käytöstä lainkaan. 42 sähköauton joukosta puolet on sähköpakettiautoja, joiden hankintaan yliopisto sai valtion rahoitusta. Loput henkilöautot on vuokrattu pitkillä sopimuksilla leasing-sopimusten kaltaisesti. Mukana on myös kourallinen ladattavia hybridejä, jotka vastaavat ensisijaisesti pidempiin liikkumistarpeisiin yliopiston eri kampusten välillä.

Innovatiivista järjestelmässä on myös sen rahoitusmalli, jossa henkilöautoihin liittyvät kulut on puolittain katettu välipala-automaattien toimittajalta perittävillä maksuilla. Toinen puolet yhteiskäyttöautojen 300 000 € vuosikuluista katetaan yliopiston budjetista. Kokonaisuudessaan sähköinen yhteiskäyttöautojärjestelmä on tuottanut yliopistolle 60 % säästöt järjestelmää edeltävään aikaan verrattuna. Vastaavaa ennakkoluulottomuutta soisi näkevän myös meillä tulevaisuuden liikenneratkaisujen kehittämisessä.

Kirsi Mäkinen                                                                                                                                                      Suomen ympäristökeskus SYKE

Yksin Suomessa -seminaari 14.12.2016

Yksin Suomessa – Ilman huoltajaa tulleiden lasten ja nuorten arki

Maahamme saapui viime vuonna yli 3 000 alaikäistä yksin tullutta turvapaikanhakijaa. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulussa käynnistynyt Suomen Akatemian rahoittama kärkihanke TRUST (Yksin tulleiden lasten ja nuorten ylikulttuurisen kuulumisen tukeminen) järjestää aloitusseminaarin, jossa tarkastellaan näiden lasten ja nuorten arkea Suomessa monikulttuurisen nuorisotyön, asumisen ja koulun näkökulmista.

Yksin Suomessa -seminaarissa keskustellaan ilman huoltajaa maahan tulleiden lasten tämän hetkisestä tilanteesta ja haasteista. Nämä lapset ja nuoret ovat haavoittuvassa asemassa. He saavat usein oleskeluluvan, mutta vanhempiaan he eivät pääsääntöisesti saa Suomeen. Tämä tarkoittaa pitkäaikaista suojelun tarvetta, joka usein merkitsee lapsen ja nuoren määrittymistä avun ja hoivan kohteeksi.

TRUST-hankkeessa korostetaan nuorten omaa toimijuutta ja arkipäivän neuvotteluja. Hankkeessa kehitetään uusia tapoja toimijuuden tukemiseen lapsi- ja nuorisotyössä, kouluissa ja asumisyksiköissä. Samalla keskiössä ovat yksin tulleiden sosiaaliset suhteen ja niiden tukeminen arjessa.

Tilaisuus on maksuton. Pyydämme ilmoittautumisia 5.12. mennessä e-lomakkeella.

Seminaarin ohjelma löytyy netistä tai alla olevasta liitteestä. Tervetuloa!

yksin-suomessa_ohjelma

Purkamalla ketteryyttä ja kestävyyttä?

Metro-lehdessä oli (7.11.) uutinen Jakomäen kerrostalojen uudistuksista. Neljä 60-luvun lopulla rakennettua kaupungin vuokrataloa oli päädytty purkamaan huonokuntoisina.

Uusien talojen rakennustyöt ovat loppusuoralla, ja asukkaat odottavat jännittyneessä tunnelmassa muuttoa uusiin koteihin. Vaikka tulevaa odotetaan innolla, palaa jutussa haastateltu asukas muistoissaan herkästi vanhaan. Jakomäki on ollut kotina monille lähes koko elämän ajan, ja kerrostaloihin on vuosikymmenten saatossa muodostunut yhteisö, jonka asukas kuvaa olevan kuin isoa perhettä.

jakomaki1   jakomaki2

 Jakomäen uudet kerrostalot valmistuvat ensi keväänä. Suunnittelija on Arkkitehtitoimisto Pirkko ja Pekka Piirta.

Lähiökerrostaloja rakennettiin alun perin sillä ajatuksella, että ne on tarkoitettu 30 vuodeksi, minkä jälkeen ne voidaan korvata jollain uudella ratkaisulla. Jälkikäteen arvioituna tämä antaa kuvan siitä, että ratkaisuja haettiin jonkun sortin paniikin vallassa. Kaupungistuminen oli lähtenyt liikkeelle vauhdilla, ja asuntopula kaupungeissa oli suurta. Eikö kuulostakin aika tutulta? Tänä päivänä kohtuuhintaisten asuntojen tarve kasvavilla kaupunkiseuduilla on noussut uudelleen ajan keskustelluimpien aiheiden kärkeen. Haasteet ovat siis edelleen samankaltaisia, mutta ratkaisuja haetaan eri suunnasta.

Tämän päivän näkökulmasta ajatus siitä, että rakennusten käyttöikä olisi vain 30 vuotta tuntuu kestämättömältä.

60- ja 70-lukujen taitteessa näkökulma oli kuitenkin toinen. Uudet elementtirakentamisen mahdollisuudet olivat suunnanneet huomiota siihen, että rakennusosia voidaan tuottaa teollisesti. Rakennukset nähtiin kulutushyödykkeenä – kuten vaikkapa hehkulamppu. Hehkulamppu on sikäli kuvaava esimerkki, että sekin olisi voitu toteuttaa kestämään sata vuotta. Kulutusmarkkinoiden luomisen nimissä käyttöikä kuitenkin rajattiin tiettyyn tuntimäärään. Elementtitekniikan kehittäjät pitivät visioissaan mahdollisena sitä, että tulevaisuuden asunnoissa vaihdetaan lamppujen lisäksi mm. julkisivuelementtejä säännöllisin väliajoin. Ratkaisutavan uskottiin tuovan mukanaan joustavuutta, mutta ajan saatossa se osoittautuikin päinvastaiseksi.

Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna rakennustapa kuitenkin tuotti aikanaan juuri sitä mitä tarvittiin: kohtuuhintaisia asuntoja kaupunkiin muuttavalle väestölle. Monelle uusien lähiöiden asukkaista kerrostalokoti tarjosi mukavuuksia, joita aiemmin ei olisi osannut kuvitellakaan. Juokseva vesi, sisävessa ja kylpyhuone, sähköliesi ja jääkaappi muuttivat peruuttamattomalla tavalla asukkaiden elämäntapaa, avaten mahdollisuuksia mm. perheenäitien työssäkäynnin lisääntymiselle, ja vapaa-ajan kehittymiselle olennaiseksi osaksi perhe-elämää.

60- ja 70-luvun ihanteiden mukaisesti lähiöalueet toteutettiin väljiksi. Perusteluja väljälle rakenteelle haettiin kaupunkitilan terveellisyydestä lähtien aina rakentamisessa käytettyjen torninostureiden toimintasäteisiin. Nykyään asia on kääntynyt päinvastoin. Erityisesti suunnittelijoiden puolesta liiasta väljyydestä moitittujen lähiöiden tiivistäminen on nostettu yhdeksi ajankohtaisista suunnitteluhaasteista.

Kaupunkisuunnittelun ihanteeksi on noussut tiiviys ja siihen liitetty kaupunkimaisuus. Uusien asuinalueiden rakentamista nykyisen kaupunkirakenteen ympärille ei enää pidetä mahdollisena, sen sijaan ratkaisua haetaan kaupungin tiivistämisestä.

Uudessa Helsingin yleiskaavassa mm. Jakomäki on määritetty täydennysrakentamisen alueeksi. Yleiskaavasta viime aikoina käyty julkinen keskustelu antaa kuvaa siitä, ettei tehtävä ole mitenkään yksinkertainen. Rakennuspaikkoja tarvittaisiin lisää, mutta sopivin sijainti niille tuntuisi olevan ”jossain muualla”. Nykyisten asukkaiden kannalta oman maiseman eteen suunnitellut rakennukset, ja omien ulkoilupaikkojen mahdollinen supistuminen ovat merkittäviä vaikeuksia täydennysrakentamiseen liittyvissä hankkeissa. Suunnitelmissa todettu liiallinen väljyys ei välttämättä alueen asukkaille näyttäydy negatiivisena tekijänä, vaan viihtyisyyttä lisäävänä vihreytenä, ja pitkiä näköaloja tuottavana avaruutena.

Tietyssä mielessä 70-luvun lähiöalueita voitaisiin ajatella tilallisena reservinä. Rakennukset ovat tulleet suunnitellun käyttöikänsä päähän, ja nyt ne voidaan korvata uudella tiiviimmällä ja taloudellisesti sekä ekologisesti tehokkaammalla ja kestävämmällä rakennuskannalla.

Koska vanhoja rakenteita ei ole alun perin suunniteltu korjattaviksi, ovat korjauskustannukset hyvin korkeita. Purkamalla taas voidaan vapauttaa tilaa uudelle rakentamiselle, joka lisääntyvän tonttitehokkuuden takia muodostuu merkittävästi korjaamista taloudellisemmaksi.

Tikkurilassa viimeisten vuosien aikana tämä kohtalo on tullut vastaan monella tontilla. Vanhojen matalien rakennusten purkaminen ja korvaaminen uusilla kahdeksankerroksisilla mahdollistaa huomattavaa lisäystä asuntojen ja asukkaiden määrään. Itse lähiseudun asukkaana olen ottamassa ilolla vastaan tiivistymisen mahdollistamat paremmat palvelut. Eikä Tikkurilassa ilmeisesti muutenkaan olla paljoa valitettu kaavamuutoksista. Ehkä entiset näköalat vaan eivät ole olleet niin hyviä, että niistä kannattaisi ruveta nostamaan melua. Rumaksi koetun elementtitalon tilalle tuleva uusi rakennus saattaa toisinaan olla naapuruston kannalta mieluisempi kuin rakennus aiemmin rakentamattomalle paikalle.

Erilaisten ympäristönäkökulmien, kaupunkirakenteellisten kysymysten ja taloudellisen yhtälön lisäksi toteutettavilla muutoksilla on iso vaikutus kerrostalojen asukkaiden elämään. Jakomäessä vuokrataloyhtiö päätti, että purettavien kerrostalojen asukkaille tarjotaan mahdollisuus muuttaa rakennustöiden jälkeen uusiin asuintoihin, tai vaihtoehtoisesti kokonaan toiseen asuntoon Jakomäessä tai muualla Helsingissä. Joillekin asukkaista muutto toisaalle oli tervetullut ratkaisu.  Jos työpaikka sijaitsi toisella puolella kaupunkia, projekti mahdollisti muuton lähemmäksi sitä. Jollekin toiselle taas muutto hissitaloon oli toivottu ratkaisu. Merkittävä osa Jakomäentien asukkaista kuitenkin arvosti nimenomaan omaa kotipaikkaansa, ja ilmoitti haluavansa muuttaa joko viereiseen peruskorjattuun rakennukseen, tai rakennustöiden jälkeen takaisin samaan kortteliin.

suvela

Suvelan purettavia kerrostaloja.

Suvelassa Espoon Asuntojen omistamassa korttelissa suunnitellaan juuri vastaavan tyyppisesti 253 asunnon purkamista. Niiden tilalle suunnitellaan tiiviimpää korttelia, jossa vuokra-asuntojen rinnalle saataisiin muitakin asumismuotoja. Myös Suvelassa tilanne vaikuttaa siltä, että purettavia rakennuksia itsessään jää tuskin kukaan kaipaamaan. Sen sijaan rakennuksiin muodostunut yhteisö on monen asukkaan kertoman mukaan olennainen tekijä, joka tekee paikasta tärkeän. Tästä syystä vaikuttaa siltä, että hankkeen onnistuminen riippuu paitsi hyvistä suunnittelun ja rakentamisen ratkaisuista, myös siitä mitä asukkaille tärkeäksi kokemalle yhteisölle tapahtuu. Asukkaiden mahdollisuudesta palata kortteliin on jo päätetty.

Sen sijaan edelleen selvitettävänä on, millaisia valintamahdollisuuksia muuttojärjestelyissä pystytään tarjoamaan, ja miten muutot ylipäänsä saadaan järjestymään. Kaikkinensa Suvelan muutosten toivotaan tuottavan positiivisia vaikutuksia asukkaiden arkielämänlaatuun. 

popup1  popup2

Espoon Asuntojen pop-up info Entressen kirjastossa 15.11.2016.

Keväällä 2017 mahdollisesti hyväksyttävään kaavaan on sisällytetty vaatimus asukkaiden yhteistilojen toteuttamisesta normaalia laajempana kokonaisuutena yhteisen korttelipihan yhteyteen. Tavoitteena on myös, että yhdessä asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden kanssa tehtävän yhteissuunnittelun avulla näistä tiloista saataisiin muodostettua aktiivinen osa kehittyvää suvelalaista kaupunkiasumista. Kuten historia osoittaa, kaikki tämän päivän visiot asumisratkaisuiden ketteryydestä eivät välttämättä osoittaudu oikeiksi. Siksi onkin olennaisen tärkeää, että erilaisia näkökulmia saadaan mukaan keskusteluun.

Asiantuntijoiden tieto taloudellisesti, teknisesti ja toiminnallisesti järkevistä ratkaisuista yhdistettynä asukkaiden ruohonjuuritason käsityksiin siitä miten alueella eletään nyt, ja miten tulevaisuudessa haluttaisiin elää, mahdollistaa resurssien käytön sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Kehittyäkseen yhteissuunnittelu edellyttää uusia ketteriä käytäntöjä. Tarvitaan kenttätyötä, jossa sekä erilaisia toimintatapoja, että niihin liittyviä ratkaisumalleja voidaan testata todellisessa elävässä kaupunkiympäristössä. Tulevina vuosina vastassa olevat lähiöprojektit, kuten Suvelakin, antavat kehitykselle kiinnostavan testialustan.

 

Katja Maununaho                                                                                                                                               Arkkitehtuurin laitos, Tampereen teknillinen yliopisto 

Uutta kaupunkitutkimusta – Asuntoreformiyhdistyksen seminaari 29.11.2016

Dwellers in Agile Cities -hanke on esillä Asuntoreformiyhdistyksen seminaarissa 29.11.2016.

Uutta kaupunkitutkimusta – monimuotoisuus, kokeilevuus ja kaupunkilaiset tutkimuksen keskiössä -seminaarin tarkemmat tiedot ja ohjelman sekä ilmoittautumislomakkeen löydät Asuntoreformiyhdistyksen sivuilta.

Asuntoreformiyhdistys ja Dwellers in Agile Cities -hanke toivottavat Sinut tervetulleeksi seminaariin kuulemaan, mihin tutkimus on matkalla!

 

Hyvä paha teknologia ikääntyvien itsenäisen asumisen ja hyvän arjen mahdollistajana

Olin Hyvä Ikä 2016- tapahtumassa Tampereen Messukeskuksessa kuuntelemassa mielenkiintoista seminaaria ja paneelikeskustelua ikääntyvien arkea tukevasta teknologiasta. Aihe on ajankohtainen, sillä kaupungeissa ja kunnissa on pyritty vastaamaan väestön ikääntymisen luomiin haasteisiin edistämällä ikäihmisten omassa kodissa asumista. Taustalla jyllää myös palveluiden digitalisaatio, joka koskettaa myös vanhuspalveluita. 

Tapahtumassa maalailtiin ikä- ja hyvinvointiteknologian luomia mahdollisuuksia, mutta myös uhkakuvia. Teknologia voisi parhaimmillaan mahdollistaa ikääntyvien hyvää arkea ja itsenäistä asumista. Esimerkiksi GPS- ranneke voi tuoda muistisairaalle turvallisuuden tunnetta ja rohkeutta liikkua ulkona, ja vähentää omaisten huolta. Kodin älykäs valaistus taas voi ohjata oikeanlaista vuorokausirytmiä ja muistuttaa syömisestä. Toisaalta, teknologian kehitys herättää kysymyksiä yksityisyydestä, tasa-arvosta, osallisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta. On myös syytä pohtia, miten teknologia vastaa ikäihmisten tarpeisiin.

dig

 

Seminaarissa VTT:n johtava tutkija, dosentti Jaana Leikas esitteli mielenkiintoisia esimerkkejä tämän päivän ikäteknologiasta. Älykodissa erilaiset sensorit monitoroivat asukkaita huomaamattomasti taustalla. Esimerkiksi BeWell Happy -kotihoidon kokeilussa ikäihmisten koteihin asennettiin liiketunnistimia, joiden avulla saatiin tietoa heidän arjen toimistaan. Muistisairaiden kohdalla tärkeää tietoa voisi olla se jos jääkaapin ovea ei ole avattu koko päivänä tai vessan ovi on auennut turhan usein, mikä voi viitata virtsatientulehdukseen. Tulevaisuudessa esimerkiksi kotihoito voisi reagoida tähän tietoon. BeWell Happy -projektin pohjalta aiheesta on kirjoitettu kirja Anni ja Onni – huomaamaton teknologia arjen apuna.

 

anni_ja_onni_kuva-2

Annin ja Onnin kodin varustaminen liike- ja ovitunnistimilla (kuva julkaisun mediamateriaalia).

 

Projektipäällikkö Mari Lahtinen Tampereen kaupungilta kertoi arkea tukevasta teknologiasta ja digitalisaatiosta kaupungin palveluiden näkökulmasta. Tampereen kaupunki selvittää parhaillaan teknologian mahdollisuuksia ikääntyvien asumisessa ja kotihoidossa. Menossa on Ratko Tuate- projekti, jossa hahmotetaan teknologisia ratkaisuja turvallisen omassa kodissa asumisen tueksi. Myös ikääntyvät ja heidän omaisensa on otettu mukaan selvitystyöhön. Lisäksi kaupunki testaa kuvapuheluiden käyttöä kotihoidossa, sillä etäpalveluilla tullaan mahdollisesti tulevaisuudessa korvaamaan osa kotihoidon käynneistä. Niillä voitaisiin esimerkiksi seurata lääkkeiden ottoa tai ohjata ruokailussa. Etäpalveluina pystytään myös tuomaan erilaisia tapahtumia kotiin, joihin ikäihminen ei välttämättä muuten pääsisi osallistumaan. Visiona on, että etäpalvelut voisivat mahdollistaa ikääntyvien 24/7 kotihoidon.

Ikä- ja hyvinvointiteknologiaan liittyy kuitenkin myös monia huolenaiheita ja eettisiä kysymyksiä. Näitä käsiteltiin paneelikeskustelussa, jossa mukana olivat sosiaalineuvos Arja Ojala, kansanedustaja Olli-Poika Parviainen, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho ympäristöministeriöstä, sekä Jaana Leikas ja Mari Lahtinen. Keskustelussa nousi esiin huoli digitaalisesta kuilusta ja eriarvoistumisesta. Suuri joukko ikäihmisiä ei ole koskaan käynyt internetissä. Monella ei ole tietokonetta, eikä kaikilla ole varaa ostaa sellaista. Laitteita ei myöskään välttämättä ole suunniteltu ikäihmisten käytettäväksi, etenkin jos näkö tai motoriikka on heikentynyt.

 

sdr

 

Panelistien mielestä digitalisaation rinnalla on tärkeää kehittää tukipalveluita, joissa ikäihmisille opetetaan teknologian käyttöä. Jaana Leikas heitti ilmoille ajatuksen, että voisimme perustaa uuden ammattikunnan: digitalkkarit. Digitalkkarit voisivat olla esimerkiksi kortteleissa tai kerrostaloissa opastamassa vanhuksia tietotekniikan kanssa.

Paneelissa oltiin samaa mieltä myös siitä, että ikääntyvät on tärkeää ottaa mukaan muutosten ja teknologian suunnitteluun, niin että tarjolla olisi aidosti ikäystävällistä teknologiaa ja ratkaisuja.

Kaikille pitää myös taata tarvittavat laitteet palveluihin pääsemiseksi, vaikka sitten kaupungin tai valtion toimesta jos henkilöllä itsellään ei ole varaa.

Huolenaiheeksi nousivat myös kysymykset yksityisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta, jos kerran kaiken maailman asiantuntijoilla on digitaalisesti pääsy koteihimme ja liikkeitämme voidaan monitoroida erilaisin sensorein. Yksi ajatus, joka paneelissa nousi esiin, oli että hoitotahtoon voisi kirjata tahtonsa myös teknologian suhteen, esimerkiksi sen, haluaako että omia toimia saa seurata liikesensorein ja GPS- paikantimella jos muistisairaus sattuu kohdalle.

Ikäteknologialla on siis paljon potentiaalia mahdollistaa itsenäistä ja turvallista omassa kodissa asumista ja hyvää arkea, mutta jotta kehitys olisi kestävällä pohjalla, sen tulee olla myös eettisesti kestävää. Kysymyksiä yksityisyydestä, osallisuudesta ja tasa-arvosta ei pidä sivuuttaa.

Ikäteknologian kehityksen ja digitalisaation jyllätessä kaupungeissa ja kunnissa, on myös tärkeää ottaa ikäihmiset mukaan muutoksen suunnitteluun, niin että teknologia vastaa aidosti ikäihmisten tarpeisiin.

Henna Luoma-Halkola                                                                                                                               Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, TaY