Ryhdikästä asuntopolitiikkaa Helsingissä?

Helsingissä käydään parasta aikaa mielenkiintoista keskustelua asuntojen tarpeesta ja pinta-alavaatimuksista (HS 14.1. ja 19.1.). Kaupungin asuinrakentamista säätelee kaavamääräys, jonka mukaan puolet uudisrakennusten asuntopinta-alasta tulisi tehdä vähintään 80-neliöisiksi perheasunnoiksi. Aiheesta on keskusteltu vilkkaasti myös kaupunkisuunnittelulautakunnassa 17.1. ja 24.1.

Viesti on selvä: halutaan väljentää pienten asuntojen rakentamisen rajoituksia. Perusteena tälle on yksiöiden ja kaksioiden kova kysyntä sekä se tosiasia, että lähes puolet helsinkiläisistä kotitalouksista on yhden hengen talouksia. Rakennusyhtiöiden ja asuntosijoittajien tavoin osa poliitikoista näyttäisi olevan markkinaohjautuvan asuntopolitiikan kannalla.

Kaupunkisuunnitteluvirasto on halunnut pitää vähintään kolme asuinhuonetta sisältävien asuntojen määrää ja keskipinta-alaa ohjaavan säädöksen ennallaan (HS 19.1.). Näillä keinoilla on tehty aktiivista asuntojen kokoa ohjaavaa asuntopolitiikkaa. Tämä menettely on uhmannut markkinoiden kysyntää ja aiheuttanut kriitikoiden mielestä jopa asuntopulaa ja hintojen nousua. Politiikan perusteluja on siis syytä pohtia.

Helsingin nykyisten keskipinta-alavaatimuksien päämotiivina on ollut se, ettei perheitä haluta karkottaa Helsingin ulkopuolelle. Perheasumiseen parhaiten soveltuvat asunnot ovat keskikokoisia tai suuria. Sen sijaan pienet asunnot, jotka riittävät sinkuille, soveltuvat harvoin perheille.

Tämä on tärkeä huomio.

Jos pienet asunnot ovat epäsopivia perheille, ovatko suuret asunnot sitten sopimattomia sinkuille?

Vastaus on: eivät ole. Monet keskikokoiset tai suuret asunnot sopivat hyvin yhteisasumiseen.

Erityisesti Helsingin kantakaupungissa on runsaasti suuria, alun perin edustaviksi porvarisasunnoiksi rakennettuja asuntoja, jotka ovat myöhemmin taipuneet opiskelija-asumiseen. Näiden asuntojen joustavuutta selittää se, että niissä lähes jokainen huone on tilava, ja tarjoaa riittävästi yksityistä tilaa. Joustavuutta osoittaa myös se, että samat tilat ovat soveltuneet toimistokäyttöön. Hieman muunneltuina ne kelpaavat esimerkiksi asianajotoimistoille ja suurlähetystöille edelleen. Samat asunnot ovat yhä kysyttyjä myös edustaviksi perheasunnoiksi.

Jakamistalouden yleistyessä monilla elämän alueilla on tärkeää pohtia asuintilojen jakamisen mahdollisuuksia. Kaikki sinkut eivät tietenkään halua asua yhteisöllisesti. Mutta osalle nykyisiä yhden hengen talouksia erilaiset yhteisölliset ja tilojen osittaiseen jakamiseen perustuvat ratkaisut tarjoavat kiinnostavan, tavanomaisen pienasunnon korvaavan vaihtoehdon.

Keski-Euroopasta löytyy runsaasti mielenkiintoisia ideoita yhteisölliseen asumiseen. Esimerkiksi Berliinissä ja Zürichissä on rakennettu ns. klusteriasuntoja. Niiden ideana on, että suuressa tilakokonaisuudessa on 4-6 yksityiseen käyttöön tarkoitettua asunto-osaa, joilla on yhteisessä käytössä keittiö-, ruokailu- ja oleskelutilat. Asuntojen yksityiset osat ovat sellaisenaan täydellisesti varusteltuja pieniä asuntoja kuitenkin siten, että niihin kuuluva keittiökalustus on suppea.

Vanhojen porvarisasuntojen ja uusien klusteriasuntojen vahvuus on niiden joustavuus. Tällaisten joustavien kokonaisuuksien kysyntä sisältää aivan uuden liiketoimintamallin. Yhteisasuminen työssäkäyvien keski-ikäisten piirissä on vahvassa kasvussa esimerkiksi New Yorkissa, jossa yhteisasumista tarjoava Common on löytänyt markkinat. Kaupunkiin töihin tulleet yksinäiset ihmiset rakentavat verkostojaan ja juurtuvat kaupunkiin yhteisasumisen avulla.

Helsingin omaksuma vaatimus tietystä määrästä suurempia asuntoja voidaan nähdä aktiivisena ja ryhdikkäänä asuntopoliittisena kannanottona.

Sitä voi pitää rakennusalan toimijoille suunnattuna määrätietoisena kehotuksena kehittää tuotantoaan ja palvelujaan moninaisemmin ja laadukkaammin.

Useat koti- ja ulkomaiset esimerkit osoittavat, että tilaviin asuntoihin voidaan sisäänrakentaa monenlaisia joustavuusominaisuuksia laajemmalla keinopaletilla kuin pieniin asuntoihin. Aiemminkin on alivuokrattu suurista asunnoista huoneita, jotka on varustettu omalla sisäänkäynnillä. Pankit taas tutkimuksemme mukaan suhtautuvat positiivisesti perheasuntojen lainoittamiseen, jos lainanhakija voi helposti osoittaa asunnon alivuokrauspotentiaalin.

Runsaasti yksiöitä sisältävissä taloissa ja kortteleissa tulisi olla monipuolisia yhteistiloja.                       (kuva: Setlementtiasunnot / Arkkitehtitoimisto Hedman & Matomäki Oy)

Jos pienten asuntojen rakentamisen rajoituksia Helsingissä kuitenkin halutaan väljentää, olisi loogista, että runsaasti yksiöitä sisältäviin taloihin tai kortteleihin edellytetään tavanomaista monipuolisempia yhteistiloja. Mallia ei tarvitse etsiä kaukaa: sellaisen tarjoaa esimerkiksi hiljattain vuoden parhaat ARA-neliöt -tunnustuksen saanut Setlementtiasuntojen Sukupolvienkortteli, joka valmistuu pian Jätkäsaareen.

Jyrki Tarpio, TTY & Helena Leino, TaY