Flower Power – sissiviljelyä Hiedanrannassa

Tavallisena yliopistokurssina alkaneesta opintokokonaisuudesta muodostui suoran toiminnan kokeilu, kun päätimme toteuttaa sissiviljelyä Tampereen uudessa kaupunginosassa. Sissiviljely on kaupunkiympäristön omatoimista kehittämistä siemeniä kylvämällä ja taimia istuttamalla. Sissiviljelijöinä voimme rikastuttaa kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja samalla myös omaa kokemustamme kaupungista.

On torstaiaamu. Seisomme lapiot ja ämpärit kädessä Koulukadun varrella. Tarkoituksena on siirtää alueella kasvavia jalokiurunkannuksia Hiedanrantaan, Tampereen kehitteillä olevaan kaupunginosaan. Vähän epäröimme aloittamista, sillä alueella liikkuu ihmisiä ja kasvien siirtäminen ilman lupaa jännittää. Tontille on kuitenkin suunniteltu rakentamista, joten kasvit ovat tulevaisuudessa jäämässä rakennustyömaan alle ja ajatuksenamme on, että kasvit saavat uuden elämän uudella alueella. Jalokiurunkannus (Corydalis nobilis) on alun perin 1700-luvulla Suomeen tuotu vanha herraskartanoiden koristekasvi, jota nykyisin esiintyy Lounais-Suomen lehdoissa ja vanhojen asutuksien tuntumassa, joten se sopii hyvin Hiedanrannan kartanon kulttuurimaisemaan (Luontoportti, a).

  

Hiedanrannassa istutimme jalokiurunkannukset kartanon viereiselle pienelle metsäalueelle, jossa maaperä on lehtokasveille sopivaa. Rajasimme kasvialuetta alueelta löytyneillä puunrungoilla ja ajatuksena oli, että siellä voisi istua ja katsella ympäröivää luontoa. Kun puunrungot tulevaisuudessa lahoavat, muodostuu niistä luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeää elinympäristöä. Kasvien siirto ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan, sillä maa oli kuivaa ja multa varisi pois juurien ympäriltä, joten ne saattoivat vaurioitua siirrosta. Nähtäväksi siis jää, miten kasvien siirto onnistui ja kasvaako kasvia ensi vuonna alueella. Jalokiurunkannukset kukkivat aikaisin keväällä, minkä jälkeen muu kasvillisuus pääsee kasvamaan alueella (Luontoportti, a).

Hiedanrannassa on myös alueita, jonne on kasattu maa-ainesta eikä niillä kasva juuri mitään. Tällaiselle alueelle päätimme tehdä auringonkukkaniityn, joka loppukesästä näyttävyytensä vuoksi piristäisi maisemaa. Auringonkukka on Suomessa yksivuotinen, sillä siemenet eivät ehdi kypsyä ennen talven tuloa (Luontoportti, b), joten niitty on väliaikainen ja sopii hyvin alueelle, joka vielä odottaa lopullista käyttöään.

Siirtäessämme jalokiurunkannuksia ja tehdessämme auringonkukkaniittyä, toteutimme väliaikaistoimintaa Hiedanrannassa sissiviljelyn muodossa. Kuten jo toiminnan nimitys vihjaa, sissiviljelyyn liittyy voimakkaasti perinteisen kaupunkiympäristössä toimimisen haastaminen. Toisin kuin perinteisessä kaupunkiviljelyssä, jossa toiminnalle ja viljeltävälle alueelle haetaan lupa, sissiviljelyssä toimitaan usein ilman virallisten tahojen hyväksyntää (Mikadze 2015, 520.) Toiminnassa tilaa otetaan haltuun niin sanotusti omin luvin ja näin pyritään haastamaan vakiintunut näkemys kaupungin viheralueista ja siitä, miten näitä alueita suunnitellaan. Sissiviljelyn kaltainen toiminta sopii mielestämme hyvin Hiedanrannan alueelle, jossa toiminta ja alueen kehittyminen hakevat vielä vahvasti muotoaan.

Sissiviljely on luonnonsuojelutoimintaa, jossa halutaan kiinnittää huomiota kaupunkiluonnon monipuolisuuteen ja ylläpitää luonnon elinvoimaisuutta myös rakennetussa ympäristössä.

Sissiniittyjen ja -ketojen kautta luodaan väliaikaisia ja luonnontilaisia urbaaneja niittyjä ja puutarhoja. Viljelyn tavoitteena on levittää paikallisia lajikkeita rakennettuun kaupunkiympäristöön ja näin rikastuttaa kaupunkiluontoa ja tuottaa urbaaneja ekosysteemityyppejä (Villi Vyöhyke, 2017.)

Sissiviljely nähdään usein hyvin organisoituna ja poliittisena toimintana, mutta sen harrastajilla ei todellisuudessa välttämättä ole samoja tavoitteita tai yhtenäistä linjaa. Toiminta koostuu yksilöllisistä tavoitteista ja voi toteutua monin eri tavoin. (Mikadze 2015, 521.)

Sissiviljely mahdollistaa paitsi luonnonsuojelun ja kaupunkiluonnon muokkaamisen, myös konkreettisen osallistumisen kaupunkiympäristön kehittämiseen. Sissiviljely onkin yksi kaupunkiaktivismin muodoista, jossa keskeistä on DIY-asenne.

Sissiviljely on tyypillistä alueilla, jotka ovat vähällä käytöllä tai ikään kuin seisahtuneet (Adams et al 2015, 1232.) Myös Hiedanrannan alue voidaan vielä nähdä olevan alikäytöllä, vaikka uutta toimintaa syntyy jatkuvasti. Kiinteistöjen käytön ja rakentamisen suunnittelun ohella voitaisiin kiinnittää vielä enemmän huomiota myös alueen luonnonympäristöön. Alueella on paljon potentiaalia moninaisen ympäristön kehittymiselle sen monipuolisen luonnonympäristön vuoksi. Sissiviljelyn kautta myös Hiedanrannassa voitaisiin tuottaa rikasta kaupunkiluontoa niin väliaikaisesti kuin pysyvästikin.

Sissiviljely tuo näkyväksi myös erilaisia urbaaniin sietokykyyn liittyviä ulottuvuuksia. Yrjö Haila korosti Hiedanranta-kurssilla pitämässään esityksessä sietokyvyn käsitteen ekologisiin systeemeihin liittyvää taustaa.

Sissiviljelyn avulla voidaan esimerkiksi lisätä lajien mahdollisuuksia levitä alueelta toiselle tilallisten yhteyksien puuttuessa.

Kaupunkitilan kontekstissa sietokyvyn käsitteellä on potentiaalia erityisesti metaforana paikallisten ongelmien hahmottamisessa (Haila 2017).

Olennainen sietokykyyn liittyvä haaste on ekologisten ja ihmistoiminnan ajallisten syklien synkronointi (Haila 2017). Sissiviljelyssä on läsnä erilaisia ajallisia horisontteja. Kylväessämme auringonkukansiemeniä ja istuttaessamme jalokiurunkannuksia Hiedanrantaan muodostui näistä hetkistä henkilökohtaisella aikatasolla muistoja.

Sissiviljely jaettuna kokemuksena muodostaa Hiedanrannasta ryhmän jäsenillemme erityisen paikan. Erityisesti sissiviljely herättää ajatuksia luonnonkierron ja ihmistoiminnan välisistä ajallisista yhteyksistä. Auringonkukkaniitty on viestimme tulevaisuuteen, jonka tuo yllätyksiä Hiedanrannan alueelle vasta loppukesästä. Jos jalokiurunkannukset sietävät siirron Hiedanrantaan ja jäävät eloon, osallistuvat ne jatkossa luonnonkiertoon ja jokakeväiseen luonnon heräämiseen. Sissiviljelyn kautta voimme osallistua myös poliittiseen aikahorisonttiin muodostaessamme uusia käsityksiä siitä, mitä kaupunkitilassa voisi olla ja miten sitä voitaisiin (väliaikaisesti) käyttää.

Katri Laiho, Emma Luoma & Maija Palomäki

 

Kirjoittajat ovat ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelijoita Tampereen yliopistossa.

Blogiteksti on osa DAC-hankkeen ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan järjestämää Hiedanranta-erikoiskurssia. Kurssilla pohdittiin kaupunkitilan väliaikaiskäyttöjä, kaupunkilaisten toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kaupunkikulttuurin eri teemoja ja Hiedanrannan kehittämistä. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Visual Culture and Contemporary Art -maisteriohjelman kanssa.

 

Lähteet:

Adams David, Hardman Michael & Larkham Peter (2015). Exploring guerrilla gardening: gauging public views on the grassroots activity. Local Environment 20:10, 1231-1246.

Haila Yrjö (2017). Resilience and Situated Urban: What are relevant connections? Luento 17.5.2017.

Luontoportti a. Kasvit. Kukkakasvit. Jalokiurunkannus. Luettu 30.5.2017. http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/jalokiurunkannus

Luontoportti b. Kasvit. Kukkakasvit. Auringonkukka. Luettu 30.5.2017. http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/auringonkukka

Mikadze Vladimir (2015). Ephemeral Urban Landscapes of Guerilla Gardeners: A Phenomenological Approach. Landscape Research 40:5, 519-529.

Villi Vyöhyke – Wild Zone 2017. ”Villi Vyöhyke monipuolistaa kaupunkiluontoa”. Luettu 29.5.2017. http://villivyohyke.net/ver2/toiminta/guerrillagardening/