Väliaikainen tilankäyttö – yhteisöllisen kaupunkitilan avaintekijä?

Miltä kuulostaisi valoshow vanhassa vedenpuhdistamossa? Kahvila, jossa voisit nauttia pullan vanhan tehtaan tuoksussa? Miten olisi mysteeripeli, jonka parissa pääsisit seikkailemaan vanhan kartanon jännitystä huokuvassa ympäristössä? Hiedanrannan alue tarjoaa mahdollisuuksia moneen, ja tämän hetken tavoitteena onkin luoda alueelle erilaista väliaikaiskäyttöä jo ennen varsinaisen asuinalueen rakentumista. Aluetta kehitetään kaupungin kokeilualustana, jakamistalouden ja omavaraisuuden ajatusten pohjalta. Kaupunkilaisia kannustetaan tulemaan, toimimaan ja tekemään yhteistä Hiedanrantaa. Mikä olisikaan parempi paikka uudenlaiselle, kokeilevalle ja osallistuvalle kaupunkisuunnittelulle kuin kiehtova vanhan tehdasalueen miljöö?

Erikoiskurssimme Väliaikainen Hiedanranta meets Space Invaders antoi meille mahdollisuuden olla osaltamme mukana kehittämässä väliaikaistoimintaa alueelle. Ryhmämme koostui ympäristöpolitiikan ja aluetieteen, kunta- ja aluejohtamisen sekä arkkitehtuurin opiskelijoista. Hiedanranta alueena tarjoaa lukuisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia väliaikaiskäytölle. Alusta alkaen alueella sijaitseva vanha vedenpuhdistamo kiinnosti meitä kovasti ja päätimme selvitellä mahdollisuuksia toteuttaa väliaikaistoimintaa siellä.

Vanhan vedenpuhdistamon käyttöön kohdistui kuitenkin tiettyjä rajoitteita, joten tämän kurssin teemoilta päätimme siirtää suunnitelmamme ulkotiloihin. Tiiviissä kaupunkirakenteessa ulkotilojen merkitys on suuri ja hyvin suunniteltuna niillä on mahdollisuus toimia levähdys- ja kohtaamispaikkoina. Puistot ja muut oleskelualueet ovat tärkeitä myös ihmisten viihtyvyyden kannalta. Koimme Hiedanrannan alueen kaipaavan etenkin ihmisten yhteisen ajanvieton ja oleskelun mahdollistavaa tilankäyttöä, jota kartanon puistossa ei juurikaan ollut.

Tämän ajatuksen pohjalta päätimme järjestää tapahtumaa varten istuskeluun ja oleskeluun tarkoitetun alueen. Kävimme tekemässä tarvittavia hankintoja Tampereen vanhalla tulitikkutehtaalla, joka on toiminut tehtaana vuosina 1926-1975. Tulitikkutehdas on ollut jo kauan tyhjillään ja tarjonnut myös omalta osaltaan tiloja väliaikaistoiminnalle, elävälle kaupunkikulttuurille ja luovalle yhteisöllisyydelle. Tikkutehtaalta mukaamme tarttui muun muassa selvästi käyttämättöminä olleita tavaroita kuten pari vanhaa autonrengasta, lautoja ja tiiliä sekä rikkinäisiä tuoleja, jotka pestiin, korjattiin ja kasattiin.

 

 

 

 

 

Tuoleista, pöydistä ja puupölkyistä muodostimme oleskelualueen, jossa Space Invaders -tapahtuman osallistujat sekä Hiedanrannassa käyvät ihmiset voivat pysähtyä viihtymään ja nauttimaan. Hengailualue rakennettiin palvelemaan myös ravintolapäivän kojun asiakkaita. Jo tapahtuman alussa tuolit ja pöydät päätyivät käyttöön, joten voimme sanoa, että niille oli selvästi tarvetta. Oleskelualue suunniteltiin tapahtumaa varten, mutta tarkoituksenamme on tuottaa sillä iloa myös pidemmällä tähtäimellä, ja toivottavasti projektistamme on hyötyä Hiedanrannassa viihtyville myös jatkossa.

Kokonaisuudessaan tämä pikainen tutustuminen vapaaehtoistoimintaan perustuvaan tapahtumanjärjestämiseen oli hyvin opettavainen kokemus, joka valitettavasti osoitti jälleen kerran Suomen lainsäädännön byrokraattisten kiemuroiden olevan silloin tällöin esteenä kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiselle. Tämän lisäksi oli suuri ilo huomata, kuinka paljon Väliaikainen Hiedanranta -projekti kiinnostaa kaupunkilaisia ja että monia vastaavia väliaikaiseen ja yhteisölliseen tilankäyttöön perustuvia projekteja on saatu toteutettua myös ympäri Suomen. Kuten kurssiimme kuuluneissa työpajoissakin kävi ilmi, kaupunkilaisilla on paljon ideoita uudenlaisen toiminnan kehittämiseksi alueelle. Olisikin mahtavaa, jos tämä yhdessä kehittämisen innokkuus saataisiin kanavoitua toimintaan ja kulttuurin luomiseen, pelkän pohtimisen sijaan. Tässä Suomen lainsäädännön keventämisellä on suuri rooli. Meidänkin tapauksessamme alkuperäinen kahvilasuunnitelma typistyi lopulta puupölkkypenkkeihin pihalla, koska vanha rakennus oli päästetty rapistumaan viranomaisille sietämättömään kuntoon.

Luovuttamalla tila, mahdollisimman pian sille osoitetun toiminnan loputtua, kansalaisten vapaaehtoiselle väliaikaiskäytölle kunnossapitovastuuta vastaan, voitaisiin varmistaa rakennuksen käyttömahdollisuus myös tulevaisuudessa. Vaikka vapaaehtoistoiminnan salliminen väliaikaisesti tyhjillään olevissa tiloissa ei välittömästi kasvata kaupungin kassaa, näkyvät säästöt kuitenkin ensin lykkääntyvissä tilojen korjauskuluissa ja lopulta kunnallisen mielenterveyshuollon puolella. Yhdessä tekeminen vahvistaa myös kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Urbaanin katutilan elävöittäminen tilojen väliaikaisella käytöllä olisi monissa Suomen kunnissa pätevä tapa auttaa autioituvia pikkukaupunkien keskuksia. Ympäri Suomen keskustojen liiketilat pölyyntyvät tyhjillään, koska yhdellekään yritykselle ei ole kannattavaa pitää putiikkiaan pystyssä peltoperiferian pikkukylien harvoille asukkaille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asukkaita voisi kiinnostaa kaupungin keskusta alueena, jos siellä vain olisi tila, jonne tulla oleskelemaan seurassa täysin maksutta tai hyvin pientä korvausta vastaan. Liiketilat tarjoaisivat mahdollisuuden järjestää käytännössä toimintaa laidasta laitaan, aina yhden miehen akustisesta konsertista asukkaiden rakentamaan seinäkiipeilyhalliin, mutta tärkeimpänä tehtävänä olisi kuitenkin tarjota kaupunkilaisille yhteisöllinen kohtaamispaikka heidän asuinalueellansa. Nykyjärjestelmä lähinnä takaa, että me suomalaisen tapakasvatuksen saaneet pohjoisen heimolaiset saamme rauhassa poteroitua betonisiin karsinoihimme ja kehittää omaa mielenterveyttämme rauhassa Koskenkorvan kanssa sen sijaan, että viettäisimme vapaa-aikaamme vapaissa, lämpimissä tiloissa, jonka kunnossapito olisi kaikkien siellä toimivien vastuulla.

Yksinkertaisuudessaan väliaikaiskäytön mahdollistaminen tarkoittaisi käyttämättömien tilojen luovuttamista alueen asukkaiden käyttöön. Ikään kuin maksuksi tilaa käyttävät ihmiset olisivat vastuussa pienimmistä ja yksinkertaisimmista huoltotoimenpiteistä tai yksittäinen asukas voisi toimia talonmiehenä pienentäen tällä tavoin yhtiövastikettaan. Näin kaavoituksen, suunnittelun, purkupäätöksen, byrokraatin kahvitauon tai muun Suomen lainsäädännöllisen välttämättömyyden takia tällä hetkellä tyhjillään ränsistyvät tilat saataisiin pysymään pidempään käytettävässä kunnossa. Lisäksi väliaikaistoiminta voisi toimia ponnahduslautana paikallisille pienyrittäjille, joille näkyvyyden saaminen voi muuten olla hankalaa. Tilojen väliaikaiskäytön voisi siis nähdä olevan perusteltua myös paikallisen talouden kehittämisen näkökulmasta. Yksinkertaistettuna toki, ei siis ole muita kuin byrokraattisia ja luottamuksellisia syitä, miksi tilojen väliaikaiskäyttöä ei voida vielä nykypäivänä ajatella varteenotettavana rakennuksen elinkaaren vaiheena.

Byrokratian muuttuminen löyhemmäksi auttaisi osaltaan myös muutoksessa kohti yhteisöllisempää ja kansalaisaktiivisempaa kulttuuria. Hiedanrannassa tilojen uudenlaiselle väliaikaiskäytölle, oma-aloitteiselle kaupunkikulttuurille ja yhdessä tekemiselle on kylvetty siemen. Toivottavasti alue kehittyy uudenlaisten ja joustavien ratkaisujen myötä yhä elävämmäksi kaupunkitilaksi, jonka ihmiset ottavat omakseen.

Eetu Hyvönen, Laura Lettenmeier & Kaisa Poutanen 

 

Kirjoittajat ovat Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristöpolitiikan ja aluetieteen sekä Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoita.

Blogiteksti on osa DAC-hankkeen ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan järjestämää Hiedanranta-erikoiskurssia. Kurssilla pohdittiin kaupunkitilan väliaikaiskäyttöjä, kaupunkilaisten toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kaupunkikulttuurin eri teemoja ja Hiedanrannan kehittämistä. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Visual Culture and Contemporary Art -maisteriohjelman kanssa.