Palveluiden yhteisluomisen (co-creation) mahdollisuudet ja haasteet

Olemme järjestäneet kaikkiaan kolme yhteisluomista (co-creation) hyödyntävää työpajaa. Olemme kutsuneet mukaan erilaisia asiantuntijoita, muun muassa tutkijoita, palveluiden parissa työskenteleviä, arkkitehteja ja viranhaltijoita. Työpajoissa olemme etsineet vastauksia erilaisiin kysymyksiin: Miten tavoittaa ja saada osallistumaan kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevat, kuten syrjäytyneet, yksinäiset ja eristäytyneet vanhukset ja maahanmuuttajat? Mitä osallistuminen tarkoittaa SOTE-uudistuksen yhteydessä? Miten korjausrakentamista voisi kehittää niin, että vanhusten tarpeet täyttyisivät?

Yhteisluominen eli co-creation tarkoittaa tuotteiden tai palveluiden suunnittelua ja tuottamista eri toimijoiden, kuten asiakkaiden, asiakaspalvelijoiden ja suunnittelijoiden yhteistyönä. Yhteisluominen eli co-creation on yksi co-alkuisista käsitteistä, jotka kuvaavat tällaista roolirajat ylittävää yhteistyötä. Sille läheisiä englanninkielisiä käsitteitä ovat co-governing ja co-production.

Yhteisluomisen käsite on peräisin liikkeenjohdon teoriasta ja taloustieteistä, mutta se on siirtynyt yksityiseltä sektorilta julkisten palvelujen suunnittelun ja tuottamisen piiriin.

Yhdessä luomalla voidaan tuottaa yksityisen taloudellisen arvon lisäksi myös laajempaa sosiaalista arvoa. Tällöin ei ainoastaan siirretä tehtäviä asiakkaalle säästöjen toivossa vaan ajatellaan, että yhteistyön tulos on enemmän kuin osallistujien panosten summa.

Kaikissa työpajoissamme on ollut samanlainen rakenne. Olemme aloittaneet työpajat hiljaisella työskentelyllä. Työskentelytilassa on neljä suurta paperia, joihin on kirjoitettu jokaiseen yksi kysymys: Mitä? Miksi? Miten? Kenen? Osallistujat kiertävät itsenäisesti luokkatilassa kiinnittäen post-it-lappuilla vastauksia kysymyssanojen yhteyteen työpajan teemaan liittyen. Hyvin yleiset kysymyssanat mahdollistavat monenlaiset tulkinnat ja vastaukset.

Toisessa vaiheessa jakaudutaan ryhmiin, joissa on mahdollisimman erilaisia osaajia. Ryhmät kokoontuvat post-it-lappujen äärelle, jokainen yhden kysymyksen ympärille. Ryhmät alkavat keskustella aiheesta ja jäsentää post-it-lapuilla olevia vastauksia sekä jaotella niitä ryhmiin erilaisin perustein. Yhdessä keskustellen pyritään löytämään erilaisia tärkeitä teemoja.

Tämän jälkeen jokainen ryhmä tiivistää olennaiset teemat yhteen Power Point -diaan, jonka he esittävät muille. Ryhmät ovat usein päätyneet johonkin visuaaliseen esitystapaan, joka tiivistää sisällön tehokkaasti ja mieleenpainuvasti.

Diojen esittämisen jälkeen jokaisen ryhmän on keksittävä konkreettinen case, jossa tulee esille jokin työpajan teemaan liittyvä olennainen ongelma, joka on noussut esille keskusteluissa. Caset kierrätetään niin, että jokainen ryhmä keksii ratkaisun toisen ryhmän keksimään ongelmaan. Lopuksi ratkaisut käydään yhdessä läpi. Kaikki jäsennykset, caset ja ratkaisut kerätään yhteiseen Power Point -esitykseen, joka jaetaan jälkikäteen kaikille osallistujille.

Mitä uutta yhteisluominen mahdollistaa tutkimuksen näkökulmasta? Yhteisluomisprosessi on erityinen, koska tutkijat eivät tee tutkimustaan yksin. Perinteisesti tutkija kerää aineiston, jonka jälkeen hän tekee analyysin ja esittää tulokset. Sen sijaan työpajoissa tutkija kuuntelee muita osallistujia ja pyrkii ymmärtämään heidän näkemyksiään. Tutkija neuvottelee muiden kanssa ja ehdottaa ratkaisuja siihen, miten ideoita voisi jäsentää ja esittää. Tutkijan tulee myös kommunikoida ideansa muille vakuuttavasti. Hänen pitää hyväksyttää ideansa muilla osallistujilla.

Tällaista prosessia voisi analysoida jälkikäteen esimerkiksi nauhoitteita kuuntelemalla, mutta olennaista on, että tärkeitä tuloksia syntyy jo työpajan aikana. Tutkijalla on mahdollista testauttaa ideansa muilla osallistujilla, kun mukana on ihmisiä, joilla on kokemusta käytännöstä.

Tutkija on yhteiskehittämispajassa asiakaspalvelija: tutkija voi olla kriittinen, mutta ennen kaikkea hän on tulkki ja neuvottelija.

Lisäksi tutkija joutuu improvisoimaan, koska aikaa on rajatusti työpajan eri vaiheisiin ja jäsennyksiä tulee tehdä nopeasti. Tutkija joutuu miettimään, miten tiivistää tuloksia tehokkaasti. Tässä kuvat ovat usein toimiva ratkaisu, koska ne tiivistävät tietoa havainnollisesti ja jäävät ihmisten mieliin.

Miten konkreettisten ongelmien kanssa työskentelevät voivat hyötyä yhteiskehittämisestä? Uskomme, että osallistujat ovat saaneet työpajoista uusia näkökulmia ja tapoja jäsentää erilaisia haasteita työssään. Toivomme, että tutkijoina voimme auttaa tuomaan yhteen ja sovittaa erilaisia näkökulmia. Tarkoitus ei ole välttämättä tarjota valmiita ratkaisuja yksittäisiin ongelmiin vaan antaa keinoja jäsentää monimutkaisia ilmiöitä ja muutoksia tulevaisuudessa.

Yhteiskehittämisen haasteet ja mahdollisuudet. Tulevaisuudessa tavoitteena on saada mukaan yhteiskehittämiseen myös palveluiden loppukäyttäjiä. Kun osallistujajoukkoa laajennetaan, ristiriitojen mahdollisuus kasvaa ja tutkijan asemasta neuvottelijana tulee haastavampi. Tähän mennessä työpajoissa on vallinnut yhteisymmärrys eikä erimielisyyksiä ole erityisesti esiintynyt.

Ongelma on myös se, että tutkijoiden työtä mitataan yleensä julkaistujen tutkimusten määrällä. Kysymys kuuluu, miten yhteiskehittämisen kaltainen työskentelytapa voisi tulla tunnustetuksi osaksi tutkijoiden arkipäiväistä työtä. Yhteiskehittämisen hyödyt myös itse tutkimukselle ovat selvät. Lisäksi se asettaa tutkijan uudenlaiseen aktiiviseen asemaan ja kannustaa yhteistyöhön erilaisten toimijoiden kanssa. Se on myös palkitsevaa ja innostavaa, koska tutkija saa testattua ja esitettyä ideoitaan nopeasti. Kun aikaa on vähän, tutkija joutuu tiivistämään ideansa tavalla, josta on hyötyä myös varsinaisten julkaisujen työstämisessä myöhemmin.

Jarkko Salminen, Tampereen yliopisto