Hiedanranta – väliaikaiskäyttöä ja kaupunkiaktivismia

Tässä tekstissä paneudumme Hiedanrannan alueeseen väliaikaisena tilana. Ensimmäisessä osassa esitämme kysymyksen mitä väliaikaisuudesta jää jäljelle tilan muuttuessa. Seuraavaksi pohdimme millaista aktivismia väliaikaisessa tilassa esiintyy. Lopuksi sukellamme tapahtuman järjestämisen ytimeen.

Mitä väliaikaisuudesta seuraa?

Tampereen kaupungin ostettua Hiedanrannan teollisuusalueen tontin vuonna 2014 alkoi Hiedanrannan väliaikainen elämä. Uuden asuinalueen rakentaminen on määrä aloittaa muutaman vuoden sisällä, mutta siihen saakka väliaikainen toiminta saa kukoistaa. Väliaikaisen Hiedanrannan kohdalla yhteisöllinen toiminta ja tapahtumat ovat luoneet paikalle jo oman identiteettinsä. Väliaikainen Hiedanranta on profiloitunut vaihtoehtoisen musiikin ja kulttuurin kotipesänä.

Maantieteen pioneerin Tuanin (1977, 6) mukaan koettu tila muuttuu paikaksi, kun se tulee tutuksi. Hiedanranta on jo monelle tuttu, sekä tapahtumiin osallistuville että siellä työskenteleville. Paikan synnyssä on tärkeää affektiivisuus, tunteet. Tunteet konkretisoituvat toimintana ja tekemisenä yhteisössä. Hiedanrannassa affektiivisuus näyttäytyy Kaarikoirien uurastuksena skeittihallin parissa, Kuivaamon toiminnan väsymättömänä kehittämisenä tai kelluvan puutarhan ja saunan rakentamisena talkootyönä. Kun jokin on tärkeää, ei työtunteja lasketa.

 

Pirkanmaan Kaarikoirat ry on rakentanut Hiedanrantaan skeittihalli Kenneli DIY:n, jossa on rampin lisäksi Suomen suurin betoninen sisäskeittiparkki (kuvat Laura Eloranta).

Paikka rakentuu henkilökohtaisesti muodostuvista kokemuksista ja kokemukset muodostuvat toiminnasta. Väliaikaisen tilan käyttöä kuvaa tilan melko vapaa ja rajoittamaton käyttö. Näin tila muotoutuu sellaiseksi paikaksi, joka näyttää ja tuntuu käyttäjiltään.

Väliaikainen tarkoittaa hetkellistä, muuttuvaa. Voiko väliaikaisesta kuitenkin jäädä jotain pysyvää?

Yhteisöllisesti syntyneen paikan erityistä merkitystä kuvaa hyvin Keltaisen talon tapaus. Kaikille avoin Keltainen talo osoittautui lyhyen elämänsä aikana monin tavoin merkitykselliseksi. Yhteisöllisessä toiminnassa syntyneen paikan identiteetti elää yhä, vaikka tilaa ei enää ole olemassa. Eläköön Keltainen talo, eläköön vallankumous!

Aktivismi ja aktivistit väliaikaisessa tilassa

Paikallisaktiivien, kulttuuritoimijoiden ja voittoa tavoittelemattomien yhdistysten asema tulevaisuuden Hiedanrannassa on kyseenalainen: kyse on paitsi kaupunkikehityshankkeen, myös toimijoiden arjen politisoitumisesta. Paikallistoimijat luovat toiminnallaan Hiedanrantaan uusia mahdollisuuksia ja tuovat ilmi alueen potentiaalin tilassa, jota kaupunki pyrkii representoimaan kiistattomana. Aktiivit eivät leimaa toimintaansa poliittiseksi, vaan liputtavat yhteisöllisyyden, ekologisen kestävyyden ja kulttuurisen monimuotoisuuden puolesta.

        

Pirkanmaan Kaarikoirien puheenjohtaja Teemu Grönlund on rakentanut laajan vapaaehtoisjoukon kanssa skeittiparkkia Hiedanrannan vanhaan tehdasrakennukseen. Keltaisen talon alkuperäinen henki Maria Mattila sanoo, että Keltainen talo on ideologia, ei yksi fyysinen paikka. Siksi sen tarina jatkuu edelleen. (kuvat Saara Tunturi)

Keskeistä sekä paikallisaktiivien että kaupungin intressien näkökulmasta on kysyä, millainen aktivismi kaupunkitilassa hyväksytään sekä tuleeko kaupunkiaktiiveista lopulta oman ”luovuutensa uhreja”.

Tuomalla aktiivisesti julki tulevaisuuden Hiedanrantaa koskevaa huoltaan julkisuudessa aktiivit kuitenkin pyrkivät kiinnittämään kollektiivisen katseen tilojen väliaikaiskäyttöön mahdollisuutena kansalaisyhteiskunnan toimijoille. Kurssilla järjestetyssä paneelissa eräältä aktiivilta kysyttiin, onko hän huolissaan yhdistyksensä asemasta tulevaisuuden Hiedanrannassa. Hän vastasi, ettei kyseessä ole fyysiseen paikkaan sidottu toimintamuoto vaan ideologia, joka on väliaikaisen tilallisuutensa vuoksi siirrettävissä aina uuteen ympäristöön.

Väliaikaisen Hiedanrannan kaupunkiaktivisteille, kulttuuritoimijoille ja voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille toiminta on siis sananmukaisesti väliaikaista. Tultuaan tien päähän tietyssä paikassa toiminta muuttaa muotoaan ja siirtyy toisaalle. Tässä kirjoituksessa esittämämme näkökulman kautta pyrimme osoittamaan huomionarvoisen seikan vallan perusluonteesta: valta ei koskaan ole absoluuttista vaan kohtaa usein vastarintaa ja kumouksellisuutta.

Matkalla Lielahden kartanolle saunatyöpajaan. Toiveissa on pystyttää yhteisöllinen, kaikille avoin sauna Hiedanrantaan. (kuva Laura Eloranta)

Kaupunkikehityksen viitekehyksessä kumouksellisuus linkittyy ennen kaikkea kansalaisverkostojen toimivallan laajentamiseen: mitä enemmän kaupunkielämän palveluinfraa aletaan rakentaa alhaalta ylös, sitä enemmän kaupunkiorganisaatio ja päätöksentekojärjestelmä joutuvat asemoimaan itseään uudelleen.

Ei siis riitä, että kaupunkilaisia osallistetaan hallinnon toimiin, vaan päinvastoin: hallinnon tulee omaksua tapoja osallistua rakentavasti kansalaisverkostojen toimintaan (Mäenpää & Faehnle 2016, 32).

Sisäskeittihallin ulkopuoli on niinikään pyhitetty skeittaukselle, itse rakennettuna, totta kai. (kuva Saara Tunturi)

Tila muuttuu isosti pieni palanen kerrallaan

Wilhelm Fredrik von Nottbeckin vuonna 1893 rakennuttama kartano tarkkailee Näsijärveä paraatipaikalta Hiedanrannassa. Ilman syvää kotiseuturakkauttakin voisi todeta, että tästä näkee Tampereen kauneimmillaan. Siluetti on samaan aikaan jykevä ja itsenäinen, mutta luokseenkutsuva ja kotoinen.

  

Nottbeckin kartanoon avattiin kahvila ja tiloissa toimii yhdistyksiä. Tapahtumat valtaavat kartanon ympäristön kesäisin ja miljöö saa hetkessä uuden tarkoituksen. Näsinneula, tuo tamperelaisuuden vankkumaton toteemi, tarkkailee vastarannalla olevaa Hiedanrannan aluetta. Tehdasmiljöö on sekin perin tamperelaista ja kertoo samalla kaupungin syntytarinaa. (kuvat Saara Tunturi)

Koko Hiedanrannan alue on historiallisesti merkittävä ja sen käyttöönotto uudelleen herättää tunteita. Toisaalta suurin osa alueesta oli käyttämättä pieneltä ikuisuudelta tuntuneen ajan ennen kuin kaupunki osti maat ja rakennukset ja aloitti alueen kehitysprojektin. Seurasimme läheltä muutaman viikon ajan sitä, miten tilaa pystytään muuttamaan nopeasti, mitä se vaatii, millaiseksi sitä voidaan muuttaa ja mitä siitä seuraa. Seurasimme Aalto-yliopiston opiskelijoiden ja heidän opettajiensa työskentelyä Space Invaders -tapahtuman ympärillä. Tapahtuman päänäyttämö oli juuri historiallinen kartano ja sen läheisyys.

 

   

Merkityksellistäminen on olennainen osa tilaa. Space Invaders -tapahtuma testasi teoksillaan sitä ja myös, miten tila sietää sen erilaisia käsittelytapoja. (kuvat Saara Tunturi)

Tila muuttuu palanen kerrallaan, nopeastikin. Vain muutamassa päivässä kartanosta tuli näyttely. Yhtäkkiä portaikko ei ollutkaan enää portaikko, kun yllättäviin paikkoihin alkoi ilmestyä valokuvia. Massiivinen valontuoja, moniruutuinen porraskäytävän ikkuna näyttäytyi uudenlaisena, kun pieni matkatelevisio näytti sen alla videota, joka kuvasi juuri tuota samaa ikkunaa. Ulkoalue muuttui käytettyjen tavaroiden myötä oleskelupaikaksi koivujen alla.

Näyttelyn merkitykset osana tilaa syntyivät katsojien mielessä. Paikalla käyneiden mielestä tila oli onnistunut valinta teoksille, jotka jättävät kysymyksiä ja jotka tuntuvat ehkä epäsopiviltakin vanhaan kartanorakennukseen. Kontrastin luominen nyt olevan ja menneen, soveliaisuuden ja anarkian sekä olevan ja olemattoman välille tuntui sopivan juuri Hiedanrantaan, joka on vasta hakemassa lopullista muotoaan.

Tilaa on siis mahdollista muuttaa hetkellisesti pala kerrallaan kokonaisvaltaisesti. Vaikka näyttely oli hetkellinen muutos tilaan, se jätti sinne omanlaisensa jäljen. Tilan käyttäminen, vaikka vain hetkellisesti, muokkaa siis tilan identiteettiä. Hiedanrannassa tärkeintä on, että se saa hengittää.

Tekstin ovat kirjoittaneet Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelijat Laura Eloranta ja Saara Tunturi sekä sosiologian opiskelija Roosa Tuukkanen.

 

Blogiteksti on osa DAC-hankkeen ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan järjestämää Hiedanranta-erikoiskurssia. Kurssilla pohdittiin kaupunkitilan väliaikaiskäyttöjä, kaupunkilaisten toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kaupunkikulttuurin eri teemoja ja Hiedanrannan kehittämistä. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Visual Culture and Contemporary Art -maisteriohjelman kanssa.

Lähteet

Mäenpää, P. & Faehnle, M. (2016): Kaupunkiaktivismi voimavarana. Kvartti 3/2016, 16-33.

Tuan, Yi-Fu (1977): Space and place. The perspective of experience. 4. painos (2005). Minneapolis: University of Minnesota Press.

Palveluiden yhteisluomisen (co-creation) mahdollisuudet ja haasteet

Olemme järjestäneet kaikkiaan kolme yhteisluomista (co-creation) hyödyntävää työpajaa. Olemme kutsuneet mukaan erilaisia asiantuntijoita, muun muassa tutkijoita, palveluiden parissa työskenteleviä, arkkitehteja ja viranhaltijoita. Työpajoissa olemme etsineet vastauksia erilaisiin kysymyksiin: Miten tavoittaa ja saada osallistumaan kaikkein haavoittuvammassa asemassa olevat, kuten syrjäytyneet, yksinäiset ja eristäytyneet vanhukset ja maahanmuuttajat? Mitä osallistuminen tarkoittaa SOTE-uudistuksen yhteydessä? Miten korjausrakentamista voisi kehittää niin, että vanhusten tarpeet täyttyisivät?

Yhteisluominen eli co-creation tarkoittaa tuotteiden tai palveluiden suunnittelua ja tuottamista eri toimijoiden, kuten asiakkaiden, asiakaspalvelijoiden ja suunnittelijoiden yhteistyönä. Yhteisluominen eli co-creation on yksi co-alkuisista käsitteistä, jotka kuvaavat tällaista roolirajat ylittävää yhteistyötä. Sille läheisiä englanninkielisiä käsitteitä ovat co-governing ja co-production.

Yhteisluomisen käsite on peräisin liikkeenjohdon teoriasta ja taloustieteistä, mutta se on siirtynyt yksityiseltä sektorilta julkisten palvelujen suunnittelun ja tuottamisen piiriin.

Yhdessä luomalla voidaan tuottaa yksityisen taloudellisen arvon lisäksi myös laajempaa sosiaalista arvoa. Tällöin ei ainoastaan siirretä tehtäviä asiakkaalle säästöjen toivossa vaan ajatellaan, että yhteistyön tulos on enemmän kuin osallistujien panosten summa.

Kaikissa työpajoissamme on ollut samanlainen rakenne. Olemme aloittaneet työpajat hiljaisella työskentelyllä. Työskentelytilassa on neljä suurta paperia, joihin on kirjoitettu jokaiseen yksi kysymys: Mitä? Miksi? Miten? Kenen? Osallistujat kiertävät itsenäisesti luokkatilassa kiinnittäen post-it-lappuilla vastauksia kysymyssanojen yhteyteen työpajan teemaan liittyen. Hyvin yleiset kysymyssanat mahdollistavat monenlaiset tulkinnat ja vastaukset.

Toisessa vaiheessa jakaudutaan ryhmiin, joissa on mahdollisimman erilaisia osaajia. Ryhmät kokoontuvat post-it-lappujen äärelle, jokainen yhden kysymyksen ympärille. Ryhmät alkavat keskustella aiheesta ja jäsentää post-it-lapuilla olevia vastauksia sekä jaotella niitä ryhmiin erilaisin perustein. Yhdessä keskustellen pyritään löytämään erilaisia tärkeitä teemoja.

Tämän jälkeen jokainen ryhmä tiivistää olennaiset teemat yhteen Power Point -diaan, jonka he esittävät muille. Ryhmät ovat usein päätyneet johonkin visuaaliseen esitystapaan, joka tiivistää sisällön tehokkaasti ja mieleenpainuvasti.

Diojen esittämisen jälkeen jokaisen ryhmän on keksittävä konkreettinen case, jossa tulee esille jokin työpajan teemaan liittyvä olennainen ongelma, joka on noussut esille keskusteluissa. Caset kierrätetään niin, että jokainen ryhmä keksii ratkaisun toisen ryhmän keksimään ongelmaan. Lopuksi ratkaisut käydään yhdessä läpi. Kaikki jäsennykset, caset ja ratkaisut kerätään yhteiseen Power Point -esitykseen, joka jaetaan jälkikäteen kaikille osallistujille.

Mitä uutta yhteisluominen mahdollistaa tutkimuksen näkökulmasta? Yhteisluomisprosessi on erityinen, koska tutkijat eivät tee tutkimustaan yksin. Perinteisesti tutkija kerää aineiston, jonka jälkeen hän tekee analyysin ja esittää tulokset. Sen sijaan työpajoissa tutkija kuuntelee muita osallistujia ja pyrkii ymmärtämään heidän näkemyksiään. Tutkija neuvottelee muiden kanssa ja ehdottaa ratkaisuja siihen, miten ideoita voisi jäsentää ja esittää. Tutkijan tulee myös kommunikoida ideansa muille vakuuttavasti. Hänen pitää hyväksyttää ideansa muilla osallistujilla.

Tällaista prosessia voisi analysoida jälkikäteen esimerkiksi nauhoitteita kuuntelemalla, mutta olennaista on, että tärkeitä tuloksia syntyy jo työpajan aikana. Tutkijalla on mahdollista testauttaa ideansa muilla osallistujilla, kun mukana on ihmisiä, joilla on kokemusta käytännöstä.

Tutkija on yhteiskehittämispajassa asiakaspalvelija: tutkija voi olla kriittinen, mutta ennen kaikkea hän on tulkki ja neuvottelija.

Lisäksi tutkija joutuu improvisoimaan, koska aikaa on rajatusti työpajan eri vaiheisiin ja jäsennyksiä tulee tehdä nopeasti. Tutkija joutuu miettimään, miten tiivistää tuloksia tehokkaasti. Tässä kuvat ovat usein toimiva ratkaisu, koska ne tiivistävät tietoa havainnollisesti ja jäävät ihmisten mieliin.

Miten konkreettisten ongelmien kanssa työskentelevät voivat hyötyä yhteiskehittämisestä? Uskomme, että osallistujat ovat saaneet työpajoista uusia näkökulmia ja tapoja jäsentää erilaisia haasteita työssään. Toivomme, että tutkijoina voimme auttaa tuomaan yhteen ja sovittaa erilaisia näkökulmia. Tarkoitus ei ole välttämättä tarjota valmiita ratkaisuja yksittäisiin ongelmiin vaan antaa keinoja jäsentää monimutkaisia ilmiöitä ja muutoksia tulevaisuudessa.

Yhteiskehittämisen haasteet ja mahdollisuudet. Tulevaisuudessa tavoitteena on saada mukaan yhteiskehittämiseen myös palveluiden loppukäyttäjiä. Kun osallistujajoukkoa laajennetaan, ristiriitojen mahdollisuus kasvaa ja tutkijan asemasta neuvottelijana tulee haastavampi. Tähän mennessä työpajoissa on vallinnut yhteisymmärrys eikä erimielisyyksiä ole erityisesti esiintynyt.

Ongelma on myös se, että tutkijoiden työtä mitataan yleensä julkaistujen tutkimusten määrällä. Kysymys kuuluu, miten yhteiskehittämisen kaltainen työskentelytapa voisi tulla tunnustetuksi osaksi tutkijoiden arkipäiväistä työtä. Yhteiskehittämisen hyödyt myös itse tutkimukselle ovat selvät. Lisäksi se asettaa tutkijan uudenlaiseen aktiiviseen asemaan ja kannustaa yhteistyöhön erilaisten toimijoiden kanssa. Se on myös palkitsevaa ja innostavaa, koska tutkija saa testattua ja esitettyä ideoitaan nopeasti. Kun aikaa on vähän, tutkija joutuu tiivistämään ideansa tavalla, josta on hyötyä myös varsinaisten julkaisujen työstämisessä myöhemmin.

Jarkko Salminen, Tampereen yliopisto

Kestävää liikkumista inhimillisessä kaupungissa

Mitä me oikeastaan tiedämme kaupunkilaisten liikkumisvalintojen taustalla olevista motiiveista? Mitkä yhteiskunnalliset trendit vaikuttavat juuri nyt eniten kulutus- ja liikkumistottumuksiimme? Onko sukupolvien välillä eroja?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohdittiin kahden Euroopan komission rahoittaman tutkimusprojektin yhteisessä seminaarissa Towards user-centric transport in Europe – Challenges, solutions and collaborations Brysselissä toukokuussa.

MIND-SETS-projekti oli löytänyt useita erilaisia arvoja ja tulkintoja liikkumiselle yhdistelemällä psykologisia, taloustieteellisiä, yhteiskuntatieteellisisiä ja ennakoinnin näkökulmia. Liikkuminen voi merkitä erilaisisille ihmisryhmille hyvinkin erilaisia asioita perinteisen paikasta toiseen siirtymisen ohella: yksilön vapautta, ystävyyssuhteita, yhteiskunnallista asemaa, saavutuksia tai valtasuhteita. Liikkumisen mahdollisuus voi myös osaltaan estää syrjäytymistä. Liikenne on kaiken kaikkiaan teema, joka hallitsee usein keskusteluita.

Jatkuvasti kasvava ja teknistyvä liikkuminen herätti myös huolta. Suuren liikkumisen määrän on mm. havaittu lisäävän stressientsyymi kotisolin määrää kehossa. Projekti heittikin kuulijoille pohdittavaksi hyvin relevantin kysymyksen: What will be the atmosphere of future connected, automated city?

Mobility4EU-projekti esitteli trendejä, jotka vaikuttavat tällä hetkellä vahvasti kaupunkiliikkumisen taustalla sekä neljä liikkumisen tulevaisuusskenaariota Euroopassa vuodelle 2030. Skenaariot on rakennettu MAMCA (Multi-Actor-Multi-Criteria-Analysis) -menetelmää käyttäen ja osallistaen suuri joukko erilaisia toimijoita.

Itselleni parhaiten jäi mieleen esitys: ”Rethinking mobility for a human city”, jonka piti prof. Cathy Macharis (Vrije Universiteit Brussel). Hän esitteli neljä seikkaa (4 P’s), jotka kuvaavat inhimillistä, ihmiskeskeistä kaupunkia. Näitä ovat:

  • Proximity – eri toimintojen ja toimijoiden läheisyys
  • Prosperity for all – erilaisten ihmisryhmien hyvinvointi
  • Place for humans – alueita, tiloja ihmisten kohtaamisille
  • Participation – osallistuminen ja yhteisöllisyys kaupungin kehittämisessä

Lisäksi tarvitaan myös viides P – Passion!

ECOMM 2017-konferenssin (European Conference on Mobility Management) teemana oli tänä vuonna Maastrictissa “ Teaming-up for liveable cities”. Tuon ylätason otsikon alle mahtuivat pohdiskelut liikkumisvalintojemme ja -käyttäytymisemme järkevyydestä, eri toimijoiden yhteistyön edistämisestä sekä liikkumispalveluiden tulevaisuudesta.

Keynote -puheenvuoroissa kuulimme mm. onnellisuuden merkityksestä liikkumisessa ja elämässämme yleisemminkin sekä jakamistalouden kehittymisestä liikenteen saralla. Perinteisen omistamiseen perustuvan talouden ja jakamistalouden rajat näyttäisivät hämärtyvän vähitellen, mutta liikenteen automaation ja jakamispalveluiden suhde näyttää haastavalta: yhteisen suunnan löytyminen ei ole lainkaan varmaa.

Konferenssin anti oli kokonaisuutena vaihteleva, sekä kiinnostavia uusia ideoita ja kokeiluja että myös perinteistä kaupunki- ja liikennesuunnittelua. Seuraavassa muutamia esimerkkejä uusista tuulista.

Amsterdamissa on testattu joukkoliikenteen hankinnan mallia, jossa operaattori velvoitetaan tarjoamaan myös kaupunkipyöriä tai vastaavaa palvelua joukkoliikennelinjan päätepisteisiin matkaketjun alku- ja loppupään sujuvoittamiseksi.

Ranskassa Aix-en-Provencen alueella kestävän liikkumisen lähettilästoiminnan (Mobility Ambassadors) ansiosta yksityisautoilu vähentyi 6 % kolmen vuoden ajanjaksolla.

Wienissä maahanmuuttajanaisille järjestetty pyöräilykoulu saavutti suuren suosion ja lisäsi naisten itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia ja sen kautta myös sopeutumisen edellytyksiä.

Itse esittelin konferenssissa maailmankin mittakaavassa ainutlaatuista, toukokuussa Suomessa YLE1-kanavalla käynnistynyttä kestävään ja terveelliseen liikkumiseen kannustavaa tosi-tv tuotantoa nimeltä Kansan Liike. Esitys herätti laajaa mielenkiintoa erityisesti naapurimaidemme edustajissa, jopa pientä naapurikateutta oli havaittavissa. Myös saksalaisten ja hollantilaisten kollegojen kiinnostus lämmitti mieltä. Positiivista energiaa generoitui tämän uuden teeman ympärillä merkittäviä määriä, sekä yleisössä että puhujissa!

Anu Tuominen, VTT

Tulevaisuuden asumisen inspiraatiopaja YIMBYcon 2017 -konferenssissa 18.8.2017

Helsingissä 18.-19.8.2017 järjestettävä kansainvälinen YIMBYcon-konferenssi esittelee loistotapauksia urbaanista aktiivisuudesta ja kaupunkisuunnittelusta. Verraton kohtaamispaikka kaikille kaupunkisuunnittelusta kiinnostuneille aktiiveille ja ammattilaisille!

DAC-hankkeen työpajassa inspiroidaan tulevaisuuden asumista draaman avulla. Tarjolla on kaksi samansisältöistä työpajaa, voit valita itsellesi sopivamman ajan: 18.8. klo 13.00-13.45 tai 14.00-14.45. Lue lisää pajasta täältä!

Konferenssipaikka on Kalliolan Setlementtitalo, Sturenkatu 11. Ilmoittautumiseksi riittää ilmoittautuminen YIMBYcon 2017 -Facebook-tapahtumaan. Koko tapahtuman ohjelma on täällä.

Kuva: Jouko Myllyoja

 

Ketterämpää asumista ja rakentamista! 1.9. seminaarissa tuoretta tutkimustietoa, kehityssuuntia ja lupaavia ratkaisuja

Millaisiin suuntiin asumisen tarpeet ovat kehittymässä? Kuinka tämän päivän moninaisiin tarpeisiin on suunnittelussa ja rakentamisessa reagoitu Suomessa ja muualla? Mitä löytyy, mitä puuttuu?

Dwellers in Agile Cities – Ketterä kaupunki -tutkimushankkeen arkkitehtitutkijat esittelevät hankkeen välituloksia napakassa iltapäiväseminaarissa. Tule kuulemaan uutta tutkimustietoa ja keskustelemaan asuntosuunnittelun ja asumisen ajankohtaisista aiheista!

Aika:        pe 1.9.2017 klo 13.00 – 15.30

Paikka:    Rakennustietosäätiö, Malminkatu 16, Helsinki, Rakennustietosali, 8. krs

Ilmoittauduthan 25.8. mennessä täällä. Tervetuloa!

OHJELMA

13.00 AVAUS

Kuusi ajankohtaista asumisen osa-aluetta
Markku Hedman, asuntosuunnittelun professori, TTY Arkkitehtuuri

Näkymiä suomalaiseen asuntorakentamiseen multi-level perspective -teoriaa soveltamalla
Jyrki Tarpio, tutkijatohtori, TTY Arkkitehtuuri

13.20 TIETOISKUT JA KESKUSTELUA

Yhteisöasumisen kehitys Suomessa 1980–2017
Anna Helamaa, arkkitehti SAFA, jatko-opiskelija, TTY Arkkitehtuuri

Integroitu asuminen – monisukupolviset korttelityypit eurooppalaisessa nykyrakentamisessa
Katja Maununaho, arkkitehti SAFA; jatko-opiskelija, TTY Arkkitehtuuri

14.00 – 14.15 Kahvitauko

Suomalaiset asunto- ja asumiskonseptit 2017 ketteryyden näkökulmasta
Jyrki Tarpio, tutkijatohtori, TTY Arkkitehtuuri

Teollisen puurakentamisen kerrostalojärjestelmä – monimuotoisen puurakentamisen mahdollisuuksia
Markku Hedman, asuntosuunnittelun professori, TTY Arkkitehtuuri

Kestävä asukaslähtöisyys -työkalu
Sini Saarimaa, arkkitehti SAFA, tohtorikoulutettava, TTY Arkkitehtuuri

15.15 SEURAAVAT ASKELEET

Mitä Innovatiivinen design -tutkimustyössä on luvassa jatkossa?
Markku Hedman, asuntosuunnittelun professori, TTY Arkkitehtuuri

15.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuden järjestää Dwellers in Agile Cities – Ketterä kaupunki -tutkimushankkeen osahanke Innovatiivinen design, josta vastaa TTY:n Arkkitehtuurin laboratorion Asutut-tutkimusyksikkö.

Tilaisuuden hashtag: #ketteräkaupunki

Kutsu pdf-tiedostona tässä.

Lisätietoja: vuorovaikutusvastaava Maija Faehnle, 0295 25 1109, etunimi.sukunimi@gmail.com

Ihmisten kaupunkeja – matkakertomusta Pohjois-Espanjasta

Vietin kesäkuun lopussa kaksi viikkoa Pohjois-Espanjassa havainnoiden kaupunkeja Bilbaossa, San Sebastianissa, Zaragozassa ja Barcelonassa. Bilbaossa huomio kiinnittyi kaupungin siisteyteen, mutta erityisesti siihen, että Guggenheimin taidemuseo on kaupunkilaisten mielestä jonkun muun kuin heidän itsensä tekemä. Guggenheim on monien ihmisten mielestä tuonut paljon hyvää Bilbaoon, vaurautta ja siisteyttä. Alkuperäiset Bilbaolaiset näyttävät kokevan sen kuitenkin ulkoa tuoduksi, joksikin, joka ei ole Baskien kulttuuria. Guggenheim ei siis ole bilbaolaisten ihmisten, vaan jonkun muun turisteille tekemä. Entisen metalliteollisuudesta elämänsä saaneen kaupungin sielua on annettu jollekin muulle.

Kuva: Lepohetki Bilbaon keskustassa.

San Sebastianissa, reilun tunnin ajomatkan päässä Bilbaosta, turisteihin suhtaudutaan aivan toisella kunnioituksella kuin Bilbaossa. San Sebastianissa lomalaiset, kuninkaallisista alkaen, ovat olleet kaupungin elävöittäjä jo aikojen alusta. Tutustuin tässä kaupungissa entiseen tupakkatehtaaseen reilu vuosi sitten tehtyyn tilaan, joka toimii samalla periaatteella kuin kirjasto, mutta tarjoten kaupunkilaisille paikan toteuttaa itseään erilaisten käsitöiden tekemisestä tieteellisiin kokeisiin. Kaupunki tarjoaa 100 000 euroa vuosittain rahaa, jolla tilaan voidaan ostaa erilaisia laitteita ompelukoneista 3D-tulostimiin. Ihmiset voivat käyttää näitä sitten parhaaksi katsomallaan tavalla itseään kehittäen. Toimintaa valvoo yksi ihminen, joka on palkattu kaupungin toimesta. Olisikohan tässä oiva tapa myös luoda innovaatioita ja virkistää liiketoimintaa kaupungissa ihmisten kesken; voisiko tällaisissa ”innovaatiokirjastoissa” törmäyttää kaupunkilaisia ja yrityksiä?

Kuva: Hirikilabs, vapaa tila kaupunkilaisille toteuttaa itseään San Sebastianissa.

Barcelonassa toimii maailmanlaajuiseen Fablab-verkostoon kuuluva toiminta, jonka tavoitteena on luoda innovaatioita ja uutta liiketoimintaa. Barcelonan Fablab toimii Arkkitehti-instituutin alaisuudessa luoden liiketoimintaa erilaisten yritysten kanssa. Fablabia johtaa venezuelalainen nuori mies, jonka missiona on luoda Barcelonaa ihmisten kautta ja ihmisille. Fablabissa järjestetään paljon erilaisia kursseja mm. kaupunkisuunnitteluun liittyen. Tila oli täynnä erilaista elektroniikkaa ja 3D-tulostimilla tuotettuja pienoismalleja. Paikka huokui innovatiivisuutta, nuoria ihmisiä ja ideoita. Vanha tehdashalli kutsui ihmisiä toteuttamaan ideoitaan ja luomaan uutta.

Kuva: Fablab, Barcelona.

Zaragozassa eteeni avautui Valdesparteran ekokaupunki, jota aloitettiin rakentamaan 2000-luvun alussa. Lähiö on hiukan alle kymmenen tuhannen ihmisen koti. Alue on väljästi rakennettu kerrostaloalue, jonka liikennejärjestelmä perustuu raitiovaunulle. Energia asuntoihin tulee auringosta ja alueella on jätteiden putkikeräysjärjestelmä. Keskellä aluetta on kaupungin ylläpitämä tietokeskus, jossa ihmiset voivat vierailla ja saada tietoa kestävästä elämäntavasta. Ekokaupunki sinällään ei hätkähdytä; se on rakennettu ihmisille, muttei asukkaiden kanssa, vaan jonkun muun suunnitelmien mukaan. Mielenkiintoista sen sijaan on koko Zaragozan kaupungissa 1990- ja 2000 -lukujen vaihteessa toteutettu veden säästöön ihmisiä sitouttava projekti, jonka promoottorina toimi NGO Ecodes. Projektin avulla Zaragozan kaupungin asukkaiden vedenkulutus saatiin pienenemään sitouttamalla ihmiset säästämään vettä arjessaan.

Vedensäästöprojektin onnistumisen elementtejä olivat NGO-edustajan mukaan: 1) yhteinen unelma veden säästöstä, 2) yksinkertaiset kaikille ihmisille sopivat tavoitteet, 3) systeeminen lähtökohta, jossa huomioidaan kulttuuri, politiikka ja teknologia, 4) yhdessä tekemisen kulttuuri, 5) erilaisten sidosryhmien mukanaolo, julkinen-yksityinen yhteistyö, 6) promoottorin, fasilitaattorin innostus (NGO Ecodes ja kaupunki), 7) pilotit ja innovaatiot, 8) kärsivällisyys, 9) toiminta, ei vain mietiskely ja 10) empatia, erilaisten sidosryhmien tarpeiden huomioiminen. Projekti oli koko kaupungin yhteinen ponnistus, kaikkien kaupunkilaisten juttu!

Kuva: Valdesparten ekokaupunki Zaragozassa.

Nämä esimerkit Pohjois-Espanjasta antavat meille merkkejä ihmisten kaupungeista. Onnistumisen edellytykset voivat näiden merkkien mukaan olla ihmisten voimassa. Kun annamme voiman ihmisille kaupunkien toimintojen kehittämisessä, voimme saada voimakasta tulosta!

Nina Wessberg, VTT