Kurkistimme tulevaisuuden kaupunkiin draaman avulla

Kaupunkisuunnittelu on aina tulevaisuussuuntautunutta. Uusien alueiden muuttuminen suunnitelmista ihmisten kodeiksi, työpaikoiksi ja virkistysalueiksi kestää helposti vuosikymmeniä. Siinä ajassa ehtii moni asia muuttua.

Hurjimmissa visioissa tulevaisuuden kaupunkilaiset pystyvät kököttämään virtuaalisesti muuhun maailmaan kytkeytyneen kotinsa seinien sisällä ja hoitelemaan sieltä käsin verkossa työtehtäviä sekä kasvattamaan oman ruokansa osin kellarissa tai katolla kasvitehtaassa. Orgaaniset jätteet kiertävät paikalliseen biokaasulaitokseen, josta ne hyödynnetään naapurustossa ravinteina ja energiana. Lähiyhteisö kohtaa toisiaan sekä virtuaalisissa että fyysisissä yhteistiloissa, palvelurobotit auttavat arjen askareissa, ja automatisoidut kulkuneuvot hoitavat paikasta toiseen siirtymisen sekä tuovat ostokset kotiovelle.

Näiden visioiden mukaan elämä kaupungissa muuttuisi merkittävästi jo lähitulevaisuudessa. Kaupungin keskiössä on kuitenkin ihminen. Kuinka nopeasti ja millä tavoin ihmisten toiveet ja tarpeet lopulta muuttuvat?

Tulevaisuuden muutospolkuja systemaattisesti kartoittavat ennakointimenetelmät ovat tärkeä väline, kun kaupunkisuunnittelussa varaudutaan muutoksiin. Päätöksentekijöiden tarpeisiin kehitetyt ennakointikäytännöt ovat perinteisesti olleet hyvin asiantuntijakeskeisiä.

Ennakointikäytännöt ovat perinteisesti hyvin asiantuntijakeskeisiä. DAC-hankkeessa kutsuimme ennakointityöhön mukaan myös asukkaita. (kuva: Sanna-Kaisa Patrikainen)

Meitä kiinnosti se, millä tavoin ihmiset kokevat mahdolliset tulevaisuuskuvat ja millaisia toiveita ja pelkoja ne herättävät. Tätä varten järjestimme syyskuussa Tampereella kaksi draamamenetelmiä hyödyntävää asukastyöpajaa, yhden Hiedanrannassa ja toisen Härmälänrannassa.

DAC-hankkeessa halusimme murtaa asiantuntijakeskeisen ennakoinnin ylivaltaa ja kutsua mukaan ennakointityöhön asukkaita, joita varten kaupunkia rakennetaan.

Asiantuntijoita ei toki suljettu työpajojen ulkopuolelle. Heidät kutsuttiin mukaan asukkaina, sillä jokaisella meistä on kokemusta asumisesta ja kansalaisena olemisesta. Seuraavassa tiivistys muutamista asioista, joita työpajoissa opimme.

Kaupunkien vetovoima syntyy rehevästä moninaisuudesta

Kaupungin käyttäjiä jaotellaan usein ennalta totuttujen luokittelujen kautta. Niitä suunnitellaan nuorille lapsiperheille, sinkuille, varakkaille eläkeläisille, hoivantarpeessa oleville ikääntyneille, maahanmuuttajille, nuorisolle, eri alojen yrittäjille ja opiskelijoille. Draamapajojen aikana mieleen palautui elävästi se, että kaupungista tekevät asuttavan, elettävän ja ainutkertaisen paikan myös monet muut toimijat kuin ne, joille alueita ensisijaisesti suunnitellaan.

Joustavassa ja resilienttissä kaupungissa huomioidaan erilaiset asukkaat ja asukit, ja ymmärretään että osa kaupunkien vetovoimasta tulee juuri rehevästä moninaisuudesta. (kuva: Sanna-Kaisa Patrikainen)

Kaupunkien arkea haarukoiviin improvisaatioihin ilmaantui mukaan satunnaisia lenkkeilijöitä, koiria, turisteja ja erityisesti laitapuolen kulkijoita. Mahtuipa mukaan myös mikrobeja, rottia, fasaaneja ja muutama lehmä menneisyydestä.

Elävää kaupunkia ei voi suunnitella vain tarkasti rajatuille ja brändätyille käyttäjäsegmenteille.

Oikeassa arjessa sekaan tupsahtaa aina joku palanen suunnitelman ulkopuolelta. Joustava ja resilientti kaupunki huomioi nuo kaupungin asukit ja niihin liittyvät hajut, maut, äänet, pelot ja naurun aiheet – ja ymmärtää, että osa kaupunkien vetovoimasta tulee juuri rehevästä moninaisuudesta.

Jokainen meistä on omalla tavallaan erilainen

Yksi draamapajoissa työstetty teema oli erilaisuus. Jaettujen henkilökohtaisten tarinoiden kautta konkretisoitui se, kuinka lähes jokaisella on kokemuksia siitä, miltä tuntuu olla tavalla tai toisella joukosta poikkeava. Erilaisuuden kokemukset kumpusivat hyvin erilaisista syistä. Ne saattoivat liittyä sukupuoleen, puhetapaan, koulutukseen, kotipaikkaan, hiusten malliin tai niinkin abstrakteihin asioihin kuin tapaan hahmottaa maailmaa.

Meneillään olevien individualisoitumisen ja kansainvälisen muuttoliikkeen kaltaisten kehityskulkujen myötä erilaisuus ei tulevaisuudessa ainakaan vähene.

Olennaista on se, kuinka erilaisuuteen liittyviä pelkoja, ennakkoluuloja, toiveita ja kommunikaatiokuiluja pystytään kaupunkilaisten arjessa ylittämään.

Työpajoissa ennakoitiin, että tulevaisuuden kaupungeissa tärkeiksi osaajiksi nousevat muun muassa yhteisövalmentajat ja vapaa-ajankonsultit.

Yhteisöllisyys voi olla voimaannuttavaa tai puristavaa

Ihmisillä on tarve kuulua yhteisöihin, ja naapurusto oli useallakin osallistujalla sellaisen tarjonnut. Keskustelua herätti se, lisääntyykö naapuruston merkitys, kun perhesiteet löystyvät. Toisaalta naapuruston kanssakäyminen ei aina ole helppoa. Naapuri ärsyttää tai kontaktin luominen on hankalaa. Yhteisö voi siksi syntyä helpommin mielekkääksi koetun tekemisen ympärille.

Hyvän kaupungin tulee löytää tapoja tukea asukkaiden osallisuutta, sekä suhteessa kaupunkiin että toisiinsa. Yhteisyyttä voivat edesauttaa puistojen ja kirjastojen kaltaiset tilat, jossa ihmiset spontaanisti kohtaavat toisiaan. (kuva: Sanna-Kaisa Patrikainen)

Osallisuus herätti myös kriittistä keskustelua. Monia tuntui hämmentävän ajatus ihmisten törmäyttämisestä sen perusteella, omistavatko he koiran tai haluavatko hoitaa kasvimaata. Lokeroiva osallisuuden rakentaminen saattaa tuottaa raja-aitoja yhteisöjen sivutuotteena. Puheenvuoroissa esille nousi myös se, että kaupunkien viehätys syntyy juuri mahdollisuudesta olla anonyymi.

Joka tapauksessa on ilmiselvää, että hyvän kaupungin tulee löytää tapoja tukea asukkaiden osallisuutta, sekä suhteessa kaupunkiin että toisiinsa. Yhteisyyttä voivat edesauttaa puistojen ja kirjastojen kaltaiset tilat, jossa ihmiset spontaanisti kohtaavat toisiaan. Tulevaisuudessa myös verkkoalustojen merkitys törmäyttäjinä korostuu.

Olennaista on ymmärtää, että sekä löyhät että vahvat yhteisölliset sidokset ovat kaupunkilaisten kokeman osallisuuden kannalta tärkeitä.

Kuten eräs Härmälänrannan asukas asian kiteytti, anonyymi makkaranpaisto on arvokasta.

Ihminen ei pohjimmiltaan muutu, mutta muuttuva ympäristö vaikuttaa siihen, kuinka voimme omia toiveitamme ja tarpeitamme toteuttaa

Työpajoissa käsiteltiin useita teknologiamuutokseen liittyviä teemoja. Keskustelimme muun muassa siitä, millaisia ajatuksia herättivät näyttelijöiden esittämät pätkät hoivarorobottiin kiintyneestä vanhuksesta ja hääparia omavaltaisesti kuljettavasta robottiautosta. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi, että ihmiset vaikuttivat pelkoineen, toiveineen ja oikkuineen hyvin samanlaisilta tulevaisuuskuvissa kuin nykyään.

Tulevaisuuden kaupungeissa todennäköisesti asuukin pohjimmiltaan hyvin samanlainen ihminen kuin tämän päivän kaupungeissa. Uudet teknologiat ja kaupunkitilalliset ratkaisut saattavat kuitenkin tuottaa uusia tärkeysjärjestyksiä tai toiveita. Ne todennäköisesti kumpuavat samankaltaisista perustarpeiden täyttämiseen, osallisuuteen, ja omaan ympäristöön vaikuttamiseen liittyvistä toiveista ja peloista kuin tänäkin päivänä. Sen vuoksi tulevaisuuden kaupungeissa viihtymiseen vaikuttavaa kokemuksellista tietoa voidaan hyvin tutkia ja työstää nykyhetken asukkaiden kanssa draamamenetelmien avulla. Kaiken lisäksi työstäminen osoittautui virkistäväksi ja hauskaksi.

Maria Åkerman

VTT