Senddaby: Merkityksellisen toiminnan jäljillä

Ihmisten osallisuuden lisäämisestä on tullut erilaisten toimintojen, prosessien ja projektien keskeinen tavoite. Mutta mistä osallisuus itse asiassa syntyy ja miten se ilmenee arjessa?

Viime keväänä lähdimme purkamaan osallisuuden ja osattomuuden tematiikkaa yhdessä maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa: missä he ovat osallisia, mitä osallisuus tarkoittaa ja miten se muotoutuu? Monien ryhmään osallistuvien nuorten elämäntilanteet olivat haastavia ja heidän asemansa yhteiskunnassa oli poliittisesti tai sosiaalisesti altis: osa oli turvapaikkaprosessissa, osalla oli kielteinen päätös ja osa oli virallisen kotoutumisprosessinsa alkuvaiheessa.

Tarkoituksena on tutkia miten osallisuutta sekä sen kehittymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä voitaisiin paremmin ymmärtää.

Työskentelymme alkoi nuorille itselleen merkityksellisten osallistumisen ja tekemisen tapojen kartoittamisella. Pyrkimyksenämme ei ole ollut osallistaa heitä, vaan tutkia miten osallisuutta sekä sen kehittymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä voitaisiin paremmin ymmärtää. Käytännössä olemme pohtineet tekemisen kautta, millaiset tekijät ja prosessit ovat osallisuuden muodostumisessa tärkeitä ja millaiset seikat puolestaan synnyttävät kuulumattomuuden ja marginaalisuuden tuntua.

Keskeinen havaintomme on, että osallisuus ei ole koskaan valmis tai pysyvä asiantila, vaan alati muuttuva toiminnallinen prosessi.

Etsikkovaiheen jälkeen nuorten arjessa konkretisoituvia haasteita ja sosiaalisten suhteiden hiertymiä alkoi nousta esiin työskentelyprosessissa. Etenkin nuoret miehet kertoivat kohtaavansa vahvojakin ennakkoluuloja kantasuomalaisten miesten taholta, mutta he kokivat, että asiasta ei ole mahdollista käydä vuoropuhelua. Itse asiassa kontakti suomalaisiin miehiin puuttui heidän arjestaan lähestulkoon kokonaan.

Haasteiden ohella prosessi toi näkyviin nuorten arjessa merkityksellisiä ja tärkeitä tekemisen muotoja. Näitä olivat jalkapallo ja ruuanlaitto, joista molemmilla oli itseään suurempi merkitys sosiaalisen kanssakäymisen muotoina ja ylläpitäjinä. Prosessissamme päädyimme tutkimaan haasteita ja voimaannuttavia tekijöitä yhdessä – syntyi jalkapallojoukkue Senddaby.

Senddaby – ”kaikki järjestyy”.

Nimenä ”Senddaby” juontaa juurensa yhden osallistujan kehittämään sanontaan, joka ei varsinaisesti tarkoita mitään. Senddaby ei kuitenkaan ole merkityksetön sanonta, vaan ryhmälle se tarkoittaa ”kyllä se siitä” tai ”kaikki järjestyy”. Hokemasta on muodostunut ryhmän sisäinen sosiaalinen liima, joka liittää yhteen tutkimusprosessiin osallistuvat nuoret – myös ne, jotka ovat joutuneet lähtemään Suomesta esimerkiksi turvapaikkaprosessin tultua päätökseen. Lopulta termistä tuli myös jalkapallojoukkueemme nimi, joka kommunikoi paitsi toivoa myös joukkuehenkeä, joka kestää elämän ja arjen erilaiset vaikeudet.

Vastakkainasettelua on lähdetty purkamaan ja ennakkoluuloja madaltamaan sellaisen toiminnan kautta, joka on molemmille osapuolille tärkeää. Erojen sijaan on korostettu jaettua.

Joukkueen kesken on muodostunut vahva yhteishenki ja ymmärrys jaetusta tavoitteesta, jota kohti nuoret pyrkivät. Välitön tavoite on voittaa vastustaja, mutta joukkuetta yhdistää myös paljon mittavampi, välillinen tavoite, joka koskee oman paikan etsimistä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä arjessa ilmentyvien ennakkoluulojen ja syrjivien käytäntöjen kumoamista.

  

Senddaby tarjoaa nuorille miehille välineen kohdata paitsi suomalaisia miehiä, myös muiden maahanmuuttajayhteisöiden jäseniä. Keskeistä on rakkaus peliin ja ilo, jota pelaaminen tuottaa – tämä muodostaa yhteisen perustan kanssakäymiselle erilaisten ihmisten välillä. Otteluiden jälkeen joukkueet ovat usein keskustelleet pelistä ja siitä, millaisia ajatuksia Senddabyn esittämä pelihaaste on herättänyt vastapuolessa.

Kokonaisuutena Senddaby-joukkueessa ei ole kyse niinkään vapaa-ajantoiminnan järjestämisestä, vaan molemminpuolisesta mahdollisuudesta työstää käsityksiä ja stereotypioita. Toiminnan myötä kaupunkikuvaan on alkanut ilmaantua aiempaa enemmän ja moninaisempia tuttuja kasvoja, mikä on lisännyt nuorten kiinnittymistä omaan ympäristöönsä ja kaupunkiin.

Eeva Puumala, Tampereen yliopisto

(kuvat Eeva Puumala)