Maahanmuuttajataustaisten nuorten osallisuudesta ja osallistumisesta: näkökulmia toiminnalliseen dialogiin

Viime toukokuisen ravintolapäivän yhteydessä Tampereen Tammelantorilla ja Lielahden kartanolla Hiedanrannassa avasi ovensa maahanmuuttajataustaisten nuorten ideoima ja toteuttama Ravintola Kaikille.

Ravintolassa tarjottiin maistuvaa ja mausteista irakilaista ruokaa, mutta kaupunkiympäristöön pystytetty teltta loi myös paikan erilaisten ihmisten kohtaamisille. Teltan liepeillä käytiin keskusteluja turvapaikanhakijoiden osaamisen tunnistamisesta, irakilaisen ruuan valmistuksesta sekä turvapaikanhakijoihin liitetyistä mielikuvista. 

Ravintolan toteutukseen osallistuneille kokemus oli rakentava. Ravintolasta oltiin ylpeitä: se toi esiin omaa maata positiivisessa valossa ja se toimi oman osaamisen esittelymahdollisuutena sekä sellaisten keskustelujen tilana, jotka muuten olisivat jääneet kokematta.

Arkiset kohtaamiset voivat joko vahvistaa tai heikentää nuorten arkeen heijastuvia etenkin turvapaikanhakijoihin liitettyjä stereotyyppisiä käsityksiä ja siten olla vaikuttamassa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin laajemminkin.

Ravintola Kaikille toimi myös tutkimuksellisena kokeiluna kohtaamisten paikkojen luomiseksi erilaisten, eriytyneiden ja silti samaa tilaa käyttävien ihmisten välille.

Maahanmuuttajanuorten kanssa toteuttamamme tutkimusprosessin aikana olemme kartoittaneet paikkoja, joissa nuoret viettävät aikaa ja tapaavat muita; paikkoja, jotka heijastelevat vihamielisyyttä tai ulkopuolisuuden tunnetta; paikkoja, jotka eivät vain tunnu omilta, vaikka ne on tarkoitettu avoimiksi.

Arjen kohtaamiset ovat tärkeitä ja ne vaikuttavat yhteiskunnalliseen ilmapiiriin laajemminkin.

Olemme myös vieneet prosessia nuorille entuudestaan tuntemattomiin paikkoihin ja ympäristöihin. Näin olemme pyrkineet laajentamaan nuorten sosiaalisen ja yhteiskunnallisen toiminnan repertuaaria ja sen ”näyttämöitä” (ks. Erel, Reynolds & Kaptani 2017). Samalla on voitu tarkastella sitä, miten paikkojen heijastelema ulkopuolisuuden tai osallisuuden tuntu muodostuvat ja millaiset tekijät tähän vaikuttavat. Tätä kautta muodostuu vivahteikas ja yksityiskohtainen ymmärrys siitä, missä ja millaisiin prosesseihin nuoret osallistuvat ja mistä he ovat osallisia.

Tutkimuksessa on pyritty laajentamaan nuorten sosiaalisen ja yhteiskunnallisen toiminnan repertuaaria ja sen ”näyttämöitä”.

Arkisten kokemusten ohella käsitys omasta paikasta sekä itsestä yhteiskunnan jäsenenä ja yhteiskunnallisesti osallistuvana toimijana muovautuu hallinnollisten prosessien ja poliittisten linjausten välityksellä. Turvapaikkaprosessissa olevien nuorten osallistumishaluun ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin heijastuvat vahvasti heidän arkeaan leimaava epätietoisuus, johon usein limittyy (sosiaalisen) epäoikeudenmukaisuuden kokemus: usein prosessiin tai sen lopputulokseen ollaan tyytymättömiä ja pettyneitä.

Olipa kyse turvapaikka- tai palautusprosessista tai muista viranomaiskohtaamisista, epäoikeudenmukaiseksi, vähätteleväksi tai mitätöiväksi koettu kohtelu heijastuu varsinaista kohdettaan laajemmalle – ystäviin, läheisiin ja tuttaviin.

Tulemalla jaetuiksi nämä kokemukset voivat vaikuttaa kielteisesti myös muiden samassa asemassa olevien näkemykseen omasta asemastaan, yhteiskunnallisesta arvostuksesta ja mahdollisuuksista.

Tutkimuksessamme toiminnallinen dialogi on osoittautunut varsin hyväksi keinoksi purkaa ja käsitellä arkisia hankaumia sekä pohtia omaa yhteiskunnallista jäsenyyttä ja kartoittaa sen mahdollisia muotoja.

Osallistuvassa toimintatutkimuksessamme fokus ei ole ollut osallisuuden luomisessa tai ihmisten osallistamisessa, vaan heidän osallistujaidentiteettinsä kehityksen ja siihen vaikuttavien tekijöiden seuraamisesta ja ymmärtämisestä. Samalla tutkimusprosessissa on ollut kyse kokeellisen ja yhteiskunnallisen intervention tekemisestä sekä nuorten esiin nostamista arkisista ja poliittisista epäkohdista käytävään keskusteluun osallistumisesta. Tällaisessa lähestymistavassa ihmiset asetetaan oman arkensa parhaiksi asiantuntijoiksi ja oman elämänsä keskiöön: rakenteiden ja käytäntöjen ilmenemistä tarkastellaan yksilön asemoitumisen kautta (esim. Irwin 2016).

Nuorten suhde Suomeen ja omaan välittömään elinympäristöönsä rakentuu sen pohjalta, miten vastaanottavaksi tai lähestyttäväksi ne koetaan joko omiin, ystävien tai vertaisten kokemuksiin pohjautuen.

Vaikka nuoret haluaisivat julkituoda omia näkemyksiään ja tietämystään sekä omasta elinympäristöstään että laajemmista yhteiskunnallis-hallinnollisista prosesseista, eivät he kuitenkaan ole aina kyenneet tunnistamaan saavutettavissa olevia osallistumisen tapoja ja muotoja. Osallistumisen olosuhteiden, näkyväksi tulemisen ja näkemysten esilletuomisen ehtojen muotoilu ovatkin olleet nuorten kanssa käydyn prosessin ytimessä (myös Dickens & Butcher 2016).

Tällöin tutkimuksen tehtävänä on tunnistaa ja kehittää niitä keinoja, tiloja ja tilanteita, joissa ihmiset itse voisivat näitä olla hahmottelemassa. Meidän tapauksessamme toiminnallinen dialogi on osoittautunut varsin hyväksi keinoksi purkaa ja käsitellä arkisia hankaumia sekä pohtia omaa yhteiskunnallista jäsenyyttä ja kartoittaa sen mahdollisia muotoja.

Eeva Puumala

Tampereen yliopisto

Kirjallisuus

Erel, Umut; Tracey Reynolds & Erene Kaptani (2017) Participatory theatre for transformative social research. Qualitative Research 17(3), 302-312.

Irwin, Sarah (2016) Lay perceptions of inequality and social structure. Sociology, first published August 23, 2016. https://doi.org/10.1177/0038038516661264

Dickens, Luke & Melissa Butcher (2016) Going public? Re-thinking visibility, ethics and recognition through participatory research practice. Transactions (41)4, 528-540.