Maahanmuuttajataustaisten nuorten osallisuudesta ja osallistumisesta: näkökulmia toiminnalliseen dialogiin

Viime toukokuisen ravintolapäivän yhteydessä Tampereen Tammelantorilla ja Lielahden kartanolla Hiedanrannassa avasi ovensa maahanmuuttajataustaisten nuorten ideoima ja toteuttama Ravintola Kaikille.

Ravintolassa tarjottiin maistuvaa ja mausteista irakilaista ruokaa, mutta kaupunkiympäristöön pystytetty teltta loi myös paikan erilaisten ihmisten kohtaamisille. Teltan liepeillä käytiin keskusteluja turvapaikanhakijoiden osaamisen tunnistamisesta, irakilaisen ruuan valmistuksesta sekä turvapaikanhakijoihin liitetyistä mielikuvista. 

Ravintolan toteutukseen osallistuneille kokemus oli rakentava. Ravintolasta oltiin ylpeitä: se toi esiin omaa maata positiivisessa valossa ja se toimi oman osaamisen esittelymahdollisuutena sekä sellaisten keskustelujen tilana, jotka muuten olisivat jääneet kokematta.

Arkiset kohtaamiset voivat joko vahvistaa tai heikentää nuorten arkeen heijastuvia etenkin turvapaikanhakijoihin liitettyjä stereotyyppisiä käsityksiä ja siten olla vaikuttamassa yhteiskunnalliseen ilmapiiriin laajemminkin.

Ravintola Kaikille toimi myös tutkimuksellisena kokeiluna kohtaamisten paikkojen luomiseksi erilaisten, eriytyneiden ja silti samaa tilaa käyttävien ihmisten välille.

Maahanmuuttajanuorten kanssa toteuttamamme tutkimusprosessin aikana olemme kartoittaneet paikkoja, joissa nuoret viettävät aikaa ja tapaavat muita; paikkoja, jotka heijastelevat vihamielisyyttä tai ulkopuolisuuden tunnetta; paikkoja, jotka eivät vain tunnu omilta, vaikka ne on tarkoitettu avoimiksi.

Arjen kohtaamiset ovat tärkeitä ja ne vaikuttavat yhteiskunnalliseen ilmapiiriin laajemminkin.

Olemme myös vieneet prosessia nuorille entuudestaan tuntemattomiin paikkoihin ja ympäristöihin. Näin olemme pyrkineet laajentamaan nuorten sosiaalisen ja yhteiskunnallisen toiminnan repertuaaria ja sen ”näyttämöitä” (ks. Erel, Reynolds & Kaptani 2017). Samalla on voitu tarkastella sitä, miten paikkojen heijastelema ulkopuolisuuden tai osallisuuden tuntu muodostuvat ja millaiset tekijät tähän vaikuttavat. Tätä kautta muodostuu vivahteikas ja yksityiskohtainen ymmärrys siitä, missä ja millaisiin prosesseihin nuoret osallistuvat ja mistä he ovat osallisia.

Tutkimuksessa on pyritty laajentamaan nuorten sosiaalisen ja yhteiskunnallisen toiminnan repertuaaria ja sen ”näyttämöitä”.

Arkisten kokemusten ohella käsitys omasta paikasta sekä itsestä yhteiskunnan jäsenenä ja yhteiskunnallisesti osallistuvana toimijana muovautuu hallinnollisten prosessien ja poliittisten linjausten välityksellä. Turvapaikkaprosessissa olevien nuorten osallistumishaluun ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin heijastuvat vahvasti heidän arkeaan leimaava epätietoisuus, johon usein limittyy (sosiaalisen) epäoikeudenmukaisuuden kokemus: usein prosessiin tai sen lopputulokseen ollaan tyytymättömiä ja pettyneitä.

Olipa kyse turvapaikka- tai palautusprosessista tai muista viranomaiskohtaamisista, epäoikeudenmukaiseksi, vähätteleväksi tai mitätöiväksi koettu kohtelu heijastuu varsinaista kohdettaan laajemmalle – ystäviin, läheisiin ja tuttaviin.

Tulemalla jaetuiksi nämä kokemukset voivat vaikuttaa kielteisesti myös muiden samassa asemassa olevien näkemykseen omasta asemastaan, yhteiskunnallisesta arvostuksesta ja mahdollisuuksista.

Tutkimuksessamme toiminnallinen dialogi on osoittautunut varsin hyväksi keinoksi purkaa ja käsitellä arkisia hankaumia sekä pohtia omaa yhteiskunnallista jäsenyyttä ja kartoittaa sen mahdollisia muotoja.

Osallistuvassa toimintatutkimuksessamme fokus ei ole ollut osallisuuden luomisessa tai ihmisten osallistamisessa, vaan heidän osallistujaidentiteettinsä kehityksen ja siihen vaikuttavien tekijöiden seuraamisesta ja ymmärtämisestä. Samalla tutkimusprosessissa on ollut kyse kokeellisen ja yhteiskunnallisen intervention tekemisestä sekä nuorten esiin nostamista arkisista ja poliittisista epäkohdista käytävään keskusteluun osallistumisesta. Tällaisessa lähestymistavassa ihmiset asetetaan oman arkensa parhaiksi asiantuntijoiksi ja oman elämänsä keskiöön: rakenteiden ja käytäntöjen ilmenemistä tarkastellaan yksilön asemoitumisen kautta (esim. Irwin 2016).

Nuorten suhde Suomeen ja omaan välittömään elinympäristöönsä rakentuu sen pohjalta, miten vastaanottavaksi tai lähestyttäväksi ne koetaan joko omiin, ystävien tai vertaisten kokemuksiin pohjautuen.

Vaikka nuoret haluaisivat julkituoda omia näkemyksiään ja tietämystään sekä omasta elinympäristöstään että laajemmista yhteiskunnallis-hallinnollisista prosesseista, eivät he kuitenkaan ole aina kyenneet tunnistamaan saavutettavissa olevia osallistumisen tapoja ja muotoja. Osallistumisen olosuhteiden, näkyväksi tulemisen ja näkemysten esilletuomisen ehtojen muotoilu ovatkin olleet nuorten kanssa käydyn prosessin ytimessä (myös Dickens & Butcher 2016).

Tällöin tutkimuksen tehtävänä on tunnistaa ja kehittää niitä keinoja, tiloja ja tilanteita, joissa ihmiset itse voisivat näitä olla hahmottelemassa. Meidän tapauksessamme toiminnallinen dialogi on osoittautunut varsin hyväksi keinoksi purkaa ja käsitellä arkisia hankaumia sekä pohtia omaa yhteiskunnallista jäsenyyttä ja kartoittaa sen mahdollisia muotoja.

Eeva Puumala

Tampereen yliopisto

Kirjallisuus

Erel, Umut; Tracey Reynolds & Erene Kaptani (2017) Participatory theatre for transformative social research. Qualitative Research 17(3), 302-312.

Irwin, Sarah (2016) Lay perceptions of inequality and social structure. Sociology, first published August 23, 2016. https://doi.org/10.1177/0038038516661264

Dickens, Luke & Melissa Butcher (2016) Going public? Re-thinking visibility, ethics and recognition through participatory research practice. Transactions (41)4, 528-540.

 

On the speciality of Finnish coworking network

About eight years ago, as a group of inspired coworkers, we started an experiment on bottom-up urbanism.

We had our own small coworking community in Helsinki and we wanted to learn to know other similar. We were familiar with only couple of communities established by our old friends, but we also knew that already in our neighborhood there were many more, of which we just did not know exactly. Self-organising coworking communities prefer places of low rents that allow all kinds of experimenting and are thus often hidden in the cityscape. We wanted to test, what would start to happen, if these small pioneering coworking communities would interact more.

Since the beginning as facilitators of this emerging network we learned to lean on openness.

We experiment with a combination of conscious design and letting bottom-up practices emerge (or whither) in the network.

The idea of openness is present in many scales, for example the use of network is open to anyone, free of charge, and our internet service is based on open source platform. We have not had any fixed idea about what the network should become. Even us facilitators hold several concepts of what the network is at the moment. I see that this diversity has been one of the reasons why network has flourished.

Self-organizing coworking communities create places for themselves. (Image from Paper Bee by Leena Kisonen)

With a taste of humor, we call the network Mushrooming. Name describes facilitating connections between communities that were earlier isolated from each other, growing mycelium in other words, and seeing what results, what mushrooms, pop up.

Network has grown to biggest cities in Finland having about 7000 users. It has developed to a curious combination of platforms, having the national and international hub at webpage with an AirBNB-like service. Then there are the very important local city groups in Facebook, of which Mushrooming Helsinki is the oldest.

These local groups allow for complex enquiries when in search of new members or space. They also allow all kinds of informal interaction that the communities have come up to, from informing about a special shareable machine to searching urgent help to finish a project. Then there is the forum of face-to-face meetings, varying from specific problem-solving workshops to yearly Open Studios-happenings. This kind of informality is rare in other coworking networks.

Mushrooming has grown special in comparison to other coworking networks abroad. Having just been in a seminar of Urban Studies Foundation in Greece, concentrating on new places of work in city, supported my earlier findings.

In other countries researchers do not really have access to self-organising coworking communities.

I presume it does not mean that they are rare, it just means that they are not networked and thus they are not visible. Coworking trend has developed especially in big metropolitan cities, where the networks on sharing coworking space memberships have been developed as startups. These start-ups have had the need to make profit, thus their networks consist mainly of enterprise-led coworking spaces capable of and interested in paying for networking.

It is difficult to say how much Mushrooming has just brought visible the scene of self-organizing coworkers and how much it has morphed it in its becoming in Finland. Nevertheless, it is an unique situation to have a network of at least 300 coworking communities of which majority is self-organising. Due to openness of the network different kinds of processes of specialization and mixing have occurred. Other coworking networks seem to consist mainly of the usual suspects of creatives or knowledge workers with laptops, while in Mushrooming nowadays the variety of professions reaches from physical doctors to craftsmen, mechanics, cooks and yogis. As the variety of professionals has grown, so has grown the variety of spaces of work available via Mushrooming.

Spaces in Mushrooming have become varied by different professions sharing their environments. (Image from Workshop of Rankka by Wang Mandi)

The everyday life in enterprise-led coworking spaces is different to self-organizing coworking communities. Self-organising communities practice shared decision making and problem solving in the intimacy of 2-30 people, while enterprise-led ones collect together hundreds of people to interact with the help of community agent and other payable services. Many of the observations are even opposites to each other. For example in enterprise-led spaces the coworkers usually form professionally homogenous groups of same ages, while self-organizing ones develop surprisingly varied combinations.

With an unusual way of doing research by Mushrooming kind of an experiment of growing a network, we have created in Finland an unique pool from which to draw for a more whole picture of the phenomena of coworking.

The profitability of enterprise-led spaces is noted questionable, while self-organizing communities develop practices to shelter over periods low income. Thus as majority of the international research on coworking has been able to reach only the enterprise-led realities, our understanding of the phenomena remains twisted and partial.

Elina Alatalo

Faculty of Management, University of Tampere

Asumisen sosiaaliset ulottuvuudet – tutkimusseminaari

Asuntoreformikilpailun julkistuksen jälkeen keskiviikkona 28.2.2018 Tampere School of Architecture järjestää tiiviin tutkimusseminaarin. Kaikki asumisen ajankohtaisista virtauksista kiinnostuneet tervetuloa!

Paikka: TTY Kampusareena, auditorio A223. (Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 7, Hervanta, Tampere).

Ajankohta: 28.2.2018 klo 14:15–16:30.

Ohjelma

14:15 History and Current Practices of Social Housing in Vienna. Oliver Scheifinger ja Otto Höller, Tafkaoo Architects, Wien ja Berliini

Arkkitehtitoimisto Tafkaoon perustajat Oliver Scheifinger ja Otto Höller ovat kokeneita Itävallassa ja Saksassa toimivia asuntosuunnittelijoita. Luennollaan he avaavat wieniläisen asuntotuotannon sosiaalisen kestävyyden ulottuvuuksia. Yksi tärkeä osa sitä on suurimpien projektien ohjaamisessa sovellettava ’neljän pilarin malli’. Luennolla nähdään myös monipuolinen kattaus mielenkiintoisia uusia projekteja.

15:15 Yhteisölliset tilat ja korttelitason sosiaalisuus. Projekteja Keski-Euroopasta. Katja Maununaho, TTY Arkkitehtuuri

Katja Maununaho toimii tutkijana DAC / Ketterä kaupunki -tutkimushankkeessa. Esityksessään hän pureutuu kohtaamisia ja asumisen sosiaalisuutta positiivisella tavalla tukeviin tiloihin asuinkortteleissa.

15:45 Asuintilan joustavuus, muunneltavuus, monikäyttöisyys.
Periaatteita ja esimerkkejä. Jyrki Tarpio, TTY Arkkitehtuuri

Jyrki Tarpio toimii tutkijatohtorina ja työskentelee DAC / Ketterä kaupunki -tutkimushankkeessa. Hän esittää joustavan asuintilan suunnittelua koskevan väitöstutkimuksensa päähavaintoja ja nostaa esiin erilaisia joustavan asunnon tilallisia mahdollisuuksia.

16:15 Kommenttipuheenvuoro: Fiksu omistajuus asuntotuotannon muutostekijänä. Kimmo Rönkä, Rönkä Consulting Oy

Kimmo Rönkä on asumisen innovaattori, uudelleenajattelija ja muutoksentekijä. Rönkä oli aikaisemmin Setlementtiasuntojen toimitusjohtajana, jolloin kehitettiin palkittu Sukupolvienkortteli-konsepti.

16:30 Kahvitarjoilu ja vapaata keskustelua

Ohjelma pdf-muodossa tässä.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. Tervetuloa!

Lisätietoja: Jyrki Tarpio, TTY Arkkitehtuuri