Vastuu asuntorakentamisessa – opittavaa Wienistä, osa kaksi

Ajattele rakentamisen vastuukysymyksiä, kehottaa Ympäristöministeriön järjestämä rakennusalan sidosryhmille suunnattu aivoriihikysely .

Välittömästi mieleen nousee lukuisia viime vuosina mediassa selviteltyjä rakentamisen kohutapauksia ja omakohtaisia kokemuksia työmaiden laatuongelmista ja vastuuhenkilöiden toisinaan vastuullisesta ja toisinaan vastuuttomasta toiminnasta. Mieleen tulee myös se, miten viimeisen vuosikymmenen aikana vastuullisuutta tavoittelevien säädösten myötä yhä suurempi aika suunnittelijoiden, työmaahenkilöstön ja viranomaisten työajasta on mennyt varsinaisen laadun tavoittelun sijasta lisääntyvään paperityöhön. Vaikea yhtälö.

Wienin neljän pilarin mallin läpikäyntiä Tieteen Talolla Helsingissä 27.2.2018.

Vastuukysymykset nousivat mieleen myös kuunnellessani wieniläisarkkitehtien Otto Höllerin ja Oliver Scheifingerin esityksiä DAC-hankkeen järjestämissä seminaareissa Helsingissä ja Tampereella 27.–28.2.2018. Olimme kutsuneet heidät kertomaan wieniläisestä asuntorakentamisesta suomalaisille asiantuntijoille. Sana responsibility, vastuu, toistui esityksissä ja keskusteluissa tiheään.

Yhteiskunnan vastuu – asuminen on ihmisoikeus

Oikeus riittävään asumiseen sisältyy YK:n määrittämiin ihmisoikeuksiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Wienin nykymallisen asuntorakentamisen kehityskaaren alkuhetkillä, tilanne kaupungissa oli tämän oikeuden suhteen katastrofaalinen. Asukkaiden määrä oli muutaman kymmenen vuoden aikana nelinkertaistunut runsaaseen kahteen miljoonaan. Ihmisiä asui kelvottomissa olosuhteissa mm. vuokraparakeissa, yhden tai kahden huoneen asunnoissa, alivuokralaisina tai muutaman tunnin ”sänkyvuokralaisina”. Ahtauden ja epähygieenisyyden myötä laajalle leviävää tuberkuloosia kutsuttiin tuona aikana Wienin taudiksi. Vuonna 1918 noin 90 000 wieniläistä oli kodittomina.

Keisarivallan kaatumisen jälkeen Wien lähti kehittämään sosiaalisen asuntorakentamisen ohjelmaa. Pääperiaatteina olivat riittävään asuntotuotantoon tähtäävä suorituskyky, korkea laatu, sosiaalinen koheesio, ja tasapainoinen sosiaalinen sekoitus. 1920-luvun punaisen Wienin asunto-ohjelman periaatteet ovat kantaneet läpi vuosisadan ja nostaneet asumisen kaupungissa pohjalta huipulle.

Wienissä asunnot eivät ole asukkaille kaupattavia tuotteita. Asunnot ovat oikeus.

Keskeinen tekijä muutoksessa on ollut kaupungin rahoitus asuntorakentamiselle. Ensimmäisen taloudellisen pohjan tälle muodosti vuonna 1923 hyväksytty asuntorakentamiselle korvamerkitty asumisvero. Tänä päivänä Wien tukee asumista laajasti. 1,8 miljoonan asukkaan kaupungissa 500-600 M € vuotuisesta rahoituksesta noin 20 % kohdennetaan asumisen tukeen, ja 80 % asumisen ja infrastruktuurin rakentamiseen. Noin 60 % wieniläisistä asuu sosiaalisen tai tuetun asumisen asunnoissa. Kahdeksan kymmenestä toteutettavasta asunnosta kuuluu kaupungin asuntorahoituksen piiriin.

Tuetun asumisen tulorajat ovat korkeat, mikä mahdollistaa asumismuodon suurimmalle osalle palkansaajista. Tuloja ei tarkasteta sopimusten tekemisen jälkeen. Edullinen asuminen tarjoaa asukkaille turvaa erilaisten elämätilanteiden muutosten varalle. Tulorajat ovat osaltaan vaikuttaneet myös siihen, että kaikki Wienin kaupunkialueet ovat väestöltään sekoittuneita. Pitkän aikavälin toteutettujen investointien ansiosta kaupunkilaisten luottamus asumisen laatuun näkyy vuokra-asumisen suosiossa, vakaassa poliittisessa ilmapiirissä ja Wienin kansainvälisessä houkuttelevuudessa.

Vastuullinen toiminta on arvoihin pohjautuvia valintoja

Sadan vuoden mittainen wieniläinen tuetun asuntotuotannon perinne heijastuu laajasti koko kenttään, aina yksittäisiin suunnittelijoihin saakka. Oton ja Oliverin – kuten herrat itsensä yleisölle esittelivät – kuvatessa toimintaansa arkkitehtisuunnittelun merkitys tulee määritetyksi vastuun kautta. Heille arkkitehtuurin itseisarvo ei nouse kauneudesta, vaan siitä miten arkkitehtuuri pystyy vastaamaan sukupolvet ylittävään vastuuseen ympäristön ja elämän laadusta. Puhe herättää ajatuksia sekä arkkitehtuurin tavoitteista että yritystoiminnasta.

Vastuullisuus nousee toimijan ja hänen toimintaympäristönsä arvomaailmasta ja heijastuu toiminnassa tehtäviin valintoihin.

Asuntorakentamisessa toimijat ovat suurelta osin taloudellista menestystä tavoittelevia yrityksiä, joiden valintoja ohjaa talous. Yritykset kuitenkin muodostuvat yksittäisistä ihmisistä. Ihmisten suhtautuminen oman ja muiden etujen välisiin ristiriitoihin on usein vivahteikkaampaa kuin yrityksillä. Vastakkaisten etujen tilanteessa tehtäviin valintoihin vaikuttavat yrityksen tavoitteiden ja alan toimintakulttuurin ohella myös yksilöiden sisäistetyt arvot.

Lyhyellä tähtäimellä vastuun kantaminen ei välttämättä näyttäydy taloudellisesti kannattavana. Rakennusalalla tämä voi johtaa esimerkiksi laadusta tinkimiseen liian tiukkojen aikataulujen takia. Tai suunnitelmien markkina-arvon korostamiseen näyttävillä ratkaisuilla, jotka eivät kestä aikaa. Pidemmän päälle vastuullisuus ja sen kautta saavutettava laatu kuitenkin kehittävät sekä yrityksiä että niissä toimivia ihmisiä. Toimivassa markkinatilanteessa ne voivat antaa myös taloudellista kilpailuetua.

Tästä näkökulmasta lisääntyvät määräykset ja valvonta eivät voi toimia ainoina vastuullisuuden ohjauskeinoina. Kyseessä on kokonaisvaltainen ihmisen ja ympäristön välisen suhteen muutos, joka kohdistuu erityisesti vallitseviin ajattelutapoihin ja asenteisiin. Muutoksen aikaansaaminen vaatii pitkäaikaisia toimia monella tasolla, aina lasten kasvatuksesta lähtien.

Vastuu vaatii resursseja ja arvostusta

Wien ohjaa nykyisin asuntorakentamisen laatua ns. neljän pilarin mallin avulla. Jokainen wieniläinen asuntokohde joutuu käymään läpi saman arviointimenettelyn, jossa pilareiden (sosiaalinen kestävyys, ekologia, ekonomia ja arkkitehtuuri) toteutumista tarkastellaan 99 eri kriteerin kautta. Suunnitelmilta vaaditaan tiukkaa kulukuria, joka näkyy lopputuotteen eli asunnon edullisena vuokrana. Rakentamisen kulut ovat arvioinnissa kuitenkin vain yksi kriteeri, joten pelkästään taloudellisia ratkaisuja painottavaa rakentamista ei sallita. Pienemmissä asuntokohteissa arviointi suoritetaan yhden projektitiimin suunnitelmille, mutta kaikissa suuremmissa kohteissa edellytetään kilpailun järjestämistä.

Wieniläinen tuetun asuntotuotannon malli toteuttaa laadukasta asumista hyvin edullisesti. Neljän pilarin kilpailutus ja arviointimalli kertoo kuitenkin siitä, että laatua ei saavuteta vähäisellä panostuksella. 99 kriteerin täyttäminen vaatii projektin suunnittelutiimiltä huomattavia työresursseja. Taloudellisia kriteereitä tarkastellaan ennalta määritettyjen määrälaskelmien kautta. Myös muiden, esimerkiksi sosiaalisuuteen liittyvien kriteereiden toteutuminen on pystyttävä osoittamaan.

Otto Höller ja Oliver Scheifinger esittelevät wieniläistä asuntorakentamista Asuntoreformikilpailun julkistuksen yhteydessä järjestetyssä tutkimusseminaarissa Tampereen teknillisellä yliopistolla 28.2.2018.

Ohjauskeinona malli vaikuttaa ohjaavan huomiota suunnitteluratkaisuiden kehittämiseen hyvin monialaisella tavalla. Yrittäjänä jään pohtimaan, mikä mahtaa olla wieniläisten suunnittelutoimeksiantojen palkkiotaso. Joka tapauksessa panostus kertoo suunnittelun arvostuksesta, muodostaa laaja-alaista ymmärtämystä asumisen laadusta ja antaa hyvän mahdollisuuden vastuulliselle toiminnalle.

Globaali vastuu

Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon rakennettavien asuntojen koosta. Uudisrakentamisessa asuntojen keskikoot ovat pienentyneet, syynä aiempaa suurempi yksiöiden ja kaksioiden osuus tuotannosta. Suomalainen asumisväljyys on pitkään ollut kasvussa. Vuonna 1970 suomalainen asui keskimäärin 19 neliön asuintilassa henkeä kohden. Nykyisin vastaava luku on 40 neliötä henkeä kohti. Kasvavilla kaupunkialueilla kasvu on ollut hitaampaa ja vaikuttaa viime vuosina pysähtyneen. Helsingissä kasvu on jäänyt vuonna 2005 saavutetulle 34 neliön tasolle.

Wienissä kehitys on ollut saman suuntaista. Vuonna 1961 keskimääräinen asumistila oli 22 neliötä henkeä kohden. Kasvu jatkui tasaisena usean vuosikymmenen ajan, mutta vaikuttaa pysähtyneen 2000-luvulla 38 neliön tasolle. Asuntokuntien pienentyessä asumisväljyyden kasvun pysähtymiseen vaikuttaa keskeisesti uudisrakentamisen asuntotarjonta.

YK:n kannanotossa henkilökohtainen asuintila nostetaan yhdeksi keskeiseksi asumisen olojen indikaattoriksi. Tarkasteltaessa 37 maata, joista on saatavilla tilastotietoa asiasta, raja-arvoksi asetetun 20 neliötä henkeä kohden alittaa kaksi kolmasosaa maista. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna eurooppalainen asumisväljyys on ylellisyyttä. Jokainen suomalainen kuluttaakin vuodessa aineellisia resursseja miltei 3 kertaisesti maapallon kantokykyyn nähden, ja asumisen osuus tästä ei ole vähäinen.

Asuintila ja aineelliset resurssit liittyvät globaaleihin kysymyksiin asuntotuotannon tulevaisuuteen suuntautuvasta vastuullisuudesta. Rakentaminen on hyvin merkittävällä tavalla maapallon aineellisia resursseja sitovaa ja kuluttavaa toimintaa. Tämän päivän rakentamisen ratkaisut muodostavat tulevien vuosikymmenten ja -satojen rakennettua ympäristöä.

Kysymys ei ole kuitenkaan vain neliöistä, vaan siitä miten niitä käytetään. Joustavaa rakennettua ympäristöä tavoittelevat suunnitteluratkaisut pyrkivät mahdollistamaan asukkaiden muuttuvia tarpeita. Kaikkia niitä emme edes pysty kuvittelemaan tänä päivänä.

Entä sitten kun maapallon kantokyky tulee vastaan, tapahtuu se sitten fossiilisten energialähteiden käytön, veden, ruoan tai elinkelpoisen tilan kohdalla? Tulevat sukupolvet eivät tuolloin saa samaa mahdollisuutta muovata ja rakentaa ympäristöä mitä meillä on. Nyt rakennettavan ympäristön laatu tulee todella testatuksi silloin.

Wienissä asuntotuotannon ideologiaan sisältyy ajatus sukupolvien välisestä sopimuksesta ja luottamuksesta. Sadan vuoden kehitystyön tuloksia tarkastellessa keskeiseksi joustavuustekijäksi nousee yksittäisten rakennusten sijasta koko asuntokannan ominaisuudet.

Katja Maununaho

Tampereen teknillinen yliopisto

 

Ympäristöministeriön kyselyyn pääset tästä.

Jos Wienin malli kiinnostaa, niin lue myös Jyrki Tarpion 9.10.2017 julkaistu blogi Wienin ekskursion opeista!