From ideas competition to citizens’ vision: Planning Hiedanranta in follow-on workshops – Publication now available in English

The follow-on workshops were held immediately after the Hiedanranta ideas competition in spring 2017.

In the series of four public workshops, the citizens discussed and built on the results of the ideas competition together with architects, planners and researchers. This publication introduces the results of these workshops. The workshops were organized in collaboration with Dwellers in Agile Cities research project, The City of Tampere and The Development Programme of Hiedanranta.

Publication is available here.

Maahanmuuttajat tarvitsevat toivoa ja myötätunnon politiikkaa

Itsenäisyyden juhlarahasto Sitran strategiajohtaja Paula Laine on tammikuussa 2018 todennut, että vapaus ja yhdenvertaisuus, ihmisarvo ja oikeusvaltioperiaatteet tulisi nostaa yhteiskunnan kehittämisen keskiöön.

Sitran tulevaisuuspohdiskelussa yhteiskuntapolitiikan tehtävänä on luoda uskottava näkymä tulevaisuuden toimeentulosta, osallisuudesta ja edistyksestä. Tämä ”uskottava näkymä” koostuu pitkälti toivosta, joka kuuluu kaikille kansallisuudesta riippumatta.

Antropologi Ghassan Hagen mukaan yhteiskunnan tärkein tehtävä on tuottaa toivoa. Kansalaisvaltioiden näkökulmasta tarkasteltuna tämä tarkoittaa ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvän elämän yhteiskunnan jäsenenä. Toivoa pidetään arkipuheessa usein epämääräisenä, ainoastaan yksilöiden käyttäytymiseen liittyvänä piirteenä. Paikoin se on yhdistetty reaalimaailmasta irrallaan olevaan optimismiin sekä saavuttamattomien utopioiden tavoittelemiseen. Monet tutkijat näkevät toivon yhteisöjen rakentumisen ja yhteiskuntarauhan kannalta tärkeänä. Myötätunto puolestaan perustuu toisen ihmisen tasa-arvoiseen kunnioitukseen. Myötätunnon tulisi herätä, jos todistamme toisen ihmisen tuskaa tai kärsimystä. Tästä tulisi syntyä halu auttaa ja luoda käytäntöjä, jotka tukevat arjen toivon syntymistä.

Suomalainen yhteiskunta ei aktiivisesti luo toivoa kaikille jäsenilleen eikä myöskään ylläpidä myötätuntoa.

Viime vuosien kiristykset turvapaikka- ja pakolaispolitiikassa ovat yksi esimerkki hallintokäytännöistä, jotka synnyttävät pelkoa ja toivottomuutta. Turvapaikanhakijat ovat saaneet ennätysmäärän kielteisiä päätöksiä ja perheenyhdistäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Pitkittyneiden päätöksentekoprosessien aikana ihmiset ovat kuitenkin hiljalleen alkaneet kotoutua Suomeen: elämään on syntynyt uutta toivoa. Ironisesti tämä osoitus turvallisen ja demokraattisen yhteiskunnan kotoutumisprosessien toimivuudesta voi yksilötasolla johtaa lopulta uuden epätoivon äärelle. Ihmisiä on pakkopalautettu entisiin kotimaihinsa, joissa moni kohtaa jälleen pelkoa ja väkivaltaa, jopa kuoleman. Kotoutumisen erilaiset vaatimukset näyttävätkin tästä kulmasta katsottuna vähintäänkin kummalliselta. Turvapaikanhakijat kyllä tahtoisivat rakentaa tulevaisuutensa Suomeen, mutta määräaikaisten ja lyhyiden oleskelulupien ketjutus tai pahimmillaan kielteinen päätös vuosien oleskelun jälkeen, vievät pohjan pois elämältä.

Pakkopalautukset ja maahanmuuttajien tyly kohtelu eivät luo kenellekään toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Nykypolitiikka tuottaa myös kansalaisjärjestöissä ja maahanmuuttajien kanssa työskenteleville ihmisille toivottomuuden ja mitättömyyden tunteita. Ajan mittaan tämä johtaa siihen, ettei enää jakseta toimia paremman tulevaisuuden puolesta. Toivottomuus voi ajaa ihmisiä myös lohduttomiin tekoihin, joista esimerkkinä vastaanottokeskuksissa ja säilöönotossa tapahtuneet turvapaikanhakijoiden itsemurhat ja niiden yritykset.

Miksi Suomen olisi tarjottava toivoa ja myötätuntoa yhteiskunnan kaikille jäsenille kansallisuudesta riippumatta? Tutkijat ovat useasti todenneet, että yhteiskuntien jousto- ja selviämiskyky on kiinni käytännöistä, joilla ylläpidetään yhteiskunnallista luottamusta. Lokeroivat ja syrjivät käytännöt esimerkiksi asumisen, toimeentulon ja terveydenhuollon palveluiden saatavuuden suhteen musertavat luottamusta niin yksilöiden välillä kuin yksilön ja ympäröivän yhteiskunnan suhteessa.

Toivo ei ole kansalaisuuteen sidottu yksilön ominaisuus, vaan sillä on laajempi yhteiskunnallinen merkitys: toivo mahdollistaa yksilöiden ja yhteisöjen selviämisen arjessa ja toimimisen paremman yhteisen tulevaisuuden puolesta.

Vahvistamalla myötätuntoa suomalainen yhteiskunta mahdollistaa sellaisten ihmisten joukon, jotka pitävät huolta toisistaan. Kysymys turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kohtelusta on Suomelle monin tavoin yhteiskuntapoliittisesti merkittävä, koska ikääntyvä Suomi tarvitsee aktiivisia ihmisiä, joilla on halu elää Suomessa sekä kyky sitoutua turvallisen ja moniarvoisen arjen rakentamiseen.

Anna-Kaisa Kuusisto & Kristiina Korjonen-Kuusipuro

Dwellers in Agile Cities -tutkimushanke ja Suomen Akatemian kärkihanke TRUST, Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu

Kuvat Kristiina Korjonen-Kuusipuro

Henkilökuva Dragana Cvetanovic

Kaupunkien aikakausi – Kaupunkitutkijoiden puheenvuoroja 2020-luvun kaupunkipolitiikasta

Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren koolle kutsumassa Helsinki Symposiumissa julkaistava kirja on avaus suomalaisen kaupunkipolitiikan tulevaisuudesta.

Suomi kaupungistuu kiihtyvää vauhtia. Tarvitsemme näkyvämpää valtakunnallista keskustelua kaupunkipolitiikasta. Yhteiskunnallinen debatti kaupunkien tulevaisuudesta on ollut maassamme hyvin ohutta. Uudella julkaisullaan Helsingin kaupunki haluaa edistää kaupunkitutkimuksen leviämistä sekä osallistua tähän keskusteluun. Julkaisussa 28 kaupunkitutkijaa pohtii 2020-luvun kaupunkipolitiikkaa Suomessa.

Suomen Akatemian strategisen neuvoston rahoittamasta Dwellers in Agile Cities -tutkimushankkeesta kirjoittajiksi kutsuttiin Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Helena Leino ja aluetieteen yliopistonlehtori Markus Laine sekä sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö.

Puheenvuoroissaan he hahmottelevat suomalaisen kaupunkipolitiikan kulmakiviksi

  • tiiviimmän ja tulevaisuuteen katsovan yhteistyön,
  • kaupunkilaiset uutta luovana voimavarana sekä
  • sosiaalisen kestävyyden.
Kaupunki mahdollistajana ja kaupunkilaiset voimavarana

Leinon mukaan kaupungistuminen ja globalisaatio asettavat kaupungeille paineita luoda aivan uusia toimintatapoja, jotka yhdistävät kaupunkien institutionaaliset resurssit, yritysten elinvoiman, ekologisen kestävyyden ja kansalaisten osaamisen ja osallistumisen. Tärkeää on kasvattaa ymmärrystä eri toimijoiden ja tarpeiden välisistä suhteista, toteuttaa kaupunkikehittämisen kokeiluja sekä edesauttaa uudenlaisten toimintamallien ja yhteistyömuotojen syntymistä.

Kaupungit, jotka mahdollistavat kokeilun ja oppimisen sekä oivaltavat kaupunkilaisten huikean potentiaalin ovat tulevaisuuden menestyjiä.

Innovaatioita syntyy yhteisen tahtotilan ja sopivien kannustimien myötä. Rytminmuutos kaupunkilaisten kaupunkiorganisaatioksi on välttämätön. Tätä ei Suomessa ole vielä täysin ymmärretty, Laine toteaa.

Kestävä kaupunkikehitys tarvitsee kaikkia

Häikiö ehdottaa, että sosiaalisesti kestävän kaupunkikehityksen tavoitteleminen sopii hyvin suomalaisen kaupunkipolitiikan ja kaupunkien visioksi tulevaisuudesta. Suomella on edellytykset toimia globaalina suunnannäyttäjänä.

Sosiaalisesti kestävä kaupunkikehitys luo kaupunkilaisille toimintamahdollisuuksia ja tukee kestäviä toimintatapoja paikallisesti, kansallisesti ja globaalisti.

Vahvat kaupungit turvaavat riittävän toimeentulon ja arkisen hyvinvoinnin kaikille, sekä luovat ja ylläpitävät paikallisia vahvuuksia, kaupunkilaisten voimavaroja ja monimuotoisia suhteita ja verkostoja. Sosiaalinen eriytyminen uhkaa tällaista kehitystä. Kaupungit tarvitsevat uusia keinoja eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Lue julkaisu tästä:

Kaupunkien aikakausi – Kaupunkitutkijoiden puheenvuoroja 2020-luvun kaupunkipolitiikasta.

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia 2018. Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2018:11. Edita Prima Oy.

Lisätietoja:

Helena Leino, Markus LaineLiisa Häikiö

Experiments on Urban Participation -seminar 17.4.2018

Experiments on urban participation -seminar discusses topical issues on public engagement in urban environment.

It brings together scholars and practitioners who have been involved in experimenting or studying public engagement with novel and innovative means. The seminar offers a space to reflect the diversity of participation practices and discuss what consequences the new means of public engagement might have on the development of local democracy and urban communities.

PROGRAMME

Place: Lielahden kartano, Hiedanranta, Lielahdenkatu 10–12, 33400 Tampere

How to get to Hiedanranta.

11-11.15 Liisa Häikiö, Pauliina Lehtonen: Opening words

11.15-11.45 Katarzyna Radzik-Maruszak (University of Maria Curie-Sklodowska): How elected representatives perceive new participatory tools? Research from Poland, Slovenia, Finland and the UK

11.45-12.15 Eeva Luhtakallio (University of Tampere): Seeing, recognizing, valuing: Tracing avoided politics and participation in a Finnish working class suburb

Lunch (self-covered)

13.30-14.00 Salome Tuomaala (University of Tampere): Encouraging community inclusion in a multicultural neighbourhood of Hervanta

14-14.30 Leonardo da Costa Custodio (University of Tampere): Media and participatory practices in Brazilian favelas

14.30-15.00 Pauliina Lehtonen (University of Tampere): Shifting the power to people – experiences from partici-patory budgeting as part of neighbourhood renewal

15.00 Coffee

15.15-16.30 Discussion

Comments from Antti Leskinen (City of Tampere), Helena Leino and Markus Laine (University of Tampere)

Participation is free, coffee included. We kindly ask you to register for the seminar by 5th April.

You can register here.

Seminar is organised by Academy of Finland research projects Dwellers in Agile Cities and Globaalin menetelmän paikalliset tulkinnat.

For more information, please contact: pauliina.lehtonen(AT)uta.fi

Yhteisölliset tilat ja asuintilojen joustavuus – Asuntoreformi 2018 -kilpailun esitykset ladattavissa

Asuntoreformi 2018 -kilpailu julkistettiin 28.2.2018

Asuntoreformi 2018 -kilpailun julkistus- ja tutkimusseminaari järjestettiin 28.2.2018 Tampereen teknillisellä yliopistolla.

Ohjelmassa oli kilpailun esittelyn lisäksi kiinnostavia puheenvuoroja asumisen ajankohtaisista virtauksista. Seminaarin esitykset ovat nähtävissä ja ladattavissa Asuntoreformi 2018 -kilpailuin sivuilla.

DAC-hankkeesta mukana olivat Katja Maununaho ja Jyrki Tarpio, joiden esitykset käsittelivät yhteisöllisiä tiloja ja korttelitason sosiaalisuutta sekä asuintilojen muuntojoustavuutta, muunneltavuutta ja monikäyttöisyyttä.

Vastuu asuntorakentamisessa – opittavaa Wienistä, osa kaksi

Ajattele rakentamisen vastuukysymyksiä, kehottaa Ympäristöministeriön järjestämä rakennusalan sidosryhmille suunnattu aivoriihikysely .

Välittömästi mieleen nousee lukuisia viime vuosina mediassa selviteltyjä rakentamisen kohutapauksia ja omakohtaisia kokemuksia työmaiden laatuongelmista ja vastuuhenkilöiden toisinaan vastuullisesta ja toisinaan vastuuttomasta toiminnasta. Mieleen tulee myös se, miten viimeisen vuosikymmenen aikana vastuullisuutta tavoittelevien säädösten myötä yhä suurempi aika suunnittelijoiden, työmaahenkilöstön ja viranomaisten työajasta on mennyt varsinaisen laadun tavoittelun sijasta lisääntyvään paperityöhön. Vaikea yhtälö.

Wienin neljän pilarin mallin läpikäyntiä Tieteen Talolla Helsingissä 27.2.2018.

Vastuukysymykset nousivat mieleen myös kuunnellessani wieniläisarkkitehtien Otto Höllerin ja Oliver Scheifingerin esityksiä DAC-hankkeen järjestämissä seminaareissa Helsingissä ja Tampereella 27.–28.2.2018. Olimme kutsuneet heidät kertomaan wieniläisestä asuntorakentamisesta suomalaisille asiantuntijoille. Sana responsibility, vastuu, toistui esityksissä ja keskusteluissa tiheään.

Yhteiskunnan vastuu – asuminen on ihmisoikeus

Oikeus riittävään asumiseen sisältyy YK:n määrittämiin ihmisoikeuksiin. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Wienin nykymallisen asuntorakentamisen kehityskaaren alkuhetkillä, tilanne kaupungissa oli tämän oikeuden suhteen katastrofaalinen. Asukkaiden määrä oli muutaman kymmenen vuoden aikana nelinkertaistunut runsaaseen kahteen miljoonaan. Ihmisiä asui kelvottomissa olosuhteissa mm. vuokraparakeissa, yhden tai kahden huoneen asunnoissa, alivuokralaisina tai muutaman tunnin ”sänkyvuokralaisina”. Ahtauden ja epähygieenisyyden myötä laajalle leviävää tuberkuloosia kutsuttiin tuona aikana Wienin taudiksi. Vuonna 1918 noin 90 000 wieniläistä oli kodittomina.

Keisarivallan kaatumisen jälkeen Wien lähti kehittämään sosiaalisen asuntorakentamisen ohjelmaa. Pääperiaatteina olivat riittävään asuntotuotantoon tähtäävä suorituskyky, korkea laatu, sosiaalinen koheesio, ja tasapainoinen sosiaalinen sekoitus. 1920-luvun punaisen Wienin asunto-ohjelman periaatteet ovat kantaneet läpi vuosisadan ja nostaneet asumisen kaupungissa pohjalta huipulle.

Wienissä asunnot eivät ole asukkaille kaupattavia tuotteita. Asunnot ovat oikeus.

Keskeinen tekijä muutoksessa on ollut kaupungin rahoitus asuntorakentamiselle. Ensimmäisen taloudellisen pohjan tälle muodosti vuonna 1923 hyväksytty asuntorakentamiselle korvamerkitty asumisvero. Tänä päivänä Wien tukee asumista laajasti. 1,8 miljoonan asukkaan kaupungissa 500-600 M € vuotuisesta rahoituksesta noin 20 % kohdennetaan asumisen tukeen, ja 80 % asumisen ja infrastruktuurin rakentamiseen. Noin 60 % wieniläisistä asuu sosiaalisen tai tuetun asumisen asunnoissa. Kahdeksan kymmenestä toteutettavasta asunnosta kuuluu kaupungin asuntorahoituksen piiriin.

Tuetun asumisen tulorajat ovat korkeat, mikä mahdollistaa asumismuodon suurimmalle osalle palkansaajista. Tuloja ei tarkasteta sopimusten tekemisen jälkeen. Edullinen asuminen tarjoaa asukkaille turvaa erilaisten elämätilanteiden muutosten varalle. Tulorajat ovat osaltaan vaikuttaneet myös siihen, että kaikki Wienin kaupunkialueet ovat väestöltään sekoittuneita. Pitkän aikavälin toteutettujen investointien ansiosta kaupunkilaisten luottamus asumisen laatuun näkyy vuokra-asumisen suosiossa, vakaassa poliittisessa ilmapiirissä ja Wienin kansainvälisessä houkuttelevuudessa.

Vastuullinen toiminta on arvoihin pohjautuvia valintoja

Sadan vuoden mittainen wieniläinen tuetun asuntotuotannon perinne heijastuu laajasti koko kenttään, aina yksittäisiin suunnittelijoihin saakka. Oton ja Oliverin – kuten herrat itsensä yleisölle esittelivät – kuvatessa toimintaansa arkkitehtisuunnittelun merkitys tulee määritetyksi vastuun kautta. Heille arkkitehtuurin itseisarvo ei nouse kauneudesta, vaan siitä miten arkkitehtuuri pystyy vastaamaan sukupolvet ylittävään vastuuseen ympäristön ja elämän laadusta. Puhe herättää ajatuksia sekä arkkitehtuurin tavoitteista että yritystoiminnasta.

Vastuullisuus nousee toimijan ja hänen toimintaympäristönsä arvomaailmasta ja heijastuu toiminnassa tehtäviin valintoihin.

Asuntorakentamisessa toimijat ovat suurelta osin taloudellista menestystä tavoittelevia yrityksiä, joiden valintoja ohjaa talous. Yritykset kuitenkin muodostuvat yksittäisistä ihmisistä. Ihmisten suhtautuminen oman ja muiden etujen välisiin ristiriitoihin on usein vivahteikkaampaa kuin yrityksillä. Vastakkaisten etujen tilanteessa tehtäviin valintoihin vaikuttavat yrityksen tavoitteiden ja alan toimintakulttuurin ohella myös yksilöiden sisäistetyt arvot.

Lyhyellä tähtäimellä vastuun kantaminen ei välttämättä näyttäydy taloudellisesti kannattavana. Rakennusalalla tämä voi johtaa esimerkiksi laadusta tinkimiseen liian tiukkojen aikataulujen takia. Tai suunnitelmien markkina-arvon korostamiseen näyttävillä ratkaisuilla, jotka eivät kestä aikaa. Pidemmän päälle vastuullisuus ja sen kautta saavutettava laatu kuitenkin kehittävät sekä yrityksiä että niissä toimivia ihmisiä. Toimivassa markkinatilanteessa ne voivat antaa myös taloudellista kilpailuetua.

Tästä näkökulmasta lisääntyvät määräykset ja valvonta eivät voi toimia ainoina vastuullisuuden ohjauskeinoina. Kyseessä on kokonaisvaltainen ihmisen ja ympäristön välisen suhteen muutos, joka kohdistuu erityisesti vallitseviin ajattelutapoihin ja asenteisiin. Muutoksen aikaansaaminen vaatii pitkäaikaisia toimia monella tasolla, aina lasten kasvatuksesta lähtien.

Vastuu vaatii resursseja ja arvostusta

Wien ohjaa nykyisin asuntorakentamisen laatua ns. neljän pilarin mallin avulla. Jokainen wieniläinen asuntokohde joutuu käymään läpi saman arviointimenettelyn, jossa pilareiden (sosiaalinen kestävyys, ekologia, ekonomia ja arkkitehtuuri) toteutumista tarkastellaan 99 eri kriteerin kautta. Suunnitelmilta vaaditaan tiukkaa kulukuria, joka näkyy lopputuotteen eli asunnon edullisena vuokrana. Rakentamisen kulut ovat arvioinnissa kuitenkin vain yksi kriteeri, joten pelkästään taloudellisia ratkaisuja painottavaa rakentamista ei sallita. Pienemmissä asuntokohteissa arviointi suoritetaan yhden projektitiimin suunnitelmille, mutta kaikissa suuremmissa kohteissa edellytetään kilpailun järjestämistä.

Wieniläinen tuetun asuntotuotannon malli toteuttaa laadukasta asumista hyvin edullisesti. Neljän pilarin kilpailutus ja arviointimalli kertoo kuitenkin siitä, että laatua ei saavuteta vähäisellä panostuksella. 99 kriteerin täyttäminen vaatii projektin suunnittelutiimiltä huomattavia työresursseja. Taloudellisia kriteereitä tarkastellaan ennalta määritettyjen määrälaskelmien kautta. Myös muiden, esimerkiksi sosiaalisuuteen liittyvien kriteereiden toteutuminen on pystyttävä osoittamaan.

Otto Höller ja Oliver Scheifinger esittelevät wieniläistä asuntorakentamista Asuntoreformikilpailun julkistuksen yhteydessä järjestetyssä tutkimusseminaarissa Tampereen teknillisellä yliopistolla 28.2.2018.

Ohjauskeinona malli vaikuttaa ohjaavan huomiota suunnitteluratkaisuiden kehittämiseen hyvin monialaisella tavalla. Yrittäjänä jään pohtimaan, mikä mahtaa olla wieniläisten suunnittelutoimeksiantojen palkkiotaso. Joka tapauksessa panostus kertoo suunnittelun arvostuksesta, muodostaa laaja-alaista ymmärtämystä asumisen laadusta ja antaa hyvän mahdollisuuden vastuulliselle toiminnalle.

Globaali vastuu

Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon rakennettavien asuntojen koosta. Uudisrakentamisessa asuntojen keskikoot ovat pienentyneet, syynä aiempaa suurempi yksiöiden ja kaksioiden osuus tuotannosta. Suomalainen asumisväljyys on pitkään ollut kasvussa. Vuonna 1970 suomalainen asui keskimäärin 19 neliön asuintilassa henkeä kohden. Nykyisin vastaava luku on 40 neliötä henkeä kohti. Kasvavilla kaupunkialueilla kasvu on ollut hitaampaa ja vaikuttaa viime vuosina pysähtyneen. Helsingissä kasvu on jäänyt vuonna 2005 saavutetulle 34 neliön tasolle.

Wienissä kehitys on ollut saman suuntaista. Vuonna 1961 keskimääräinen asumistila oli 22 neliötä henkeä kohden. Kasvu jatkui tasaisena usean vuosikymmenen ajan, mutta vaikuttaa pysähtyneen 2000-luvulla 38 neliön tasolle. Asuntokuntien pienentyessä asumisväljyyden kasvun pysähtymiseen vaikuttaa keskeisesti uudisrakentamisen asuntotarjonta.

YK:n kannanotossa henkilökohtainen asuintila nostetaan yhdeksi keskeiseksi asumisen olojen indikaattoriksi. Tarkasteltaessa 37 maata, joista on saatavilla tilastotietoa asiasta, raja-arvoksi asetetun 20 neliötä henkeä kohden alittaa kaksi kolmasosaa maista. Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna eurooppalainen asumisväljyys on ylellisyyttä. Jokainen suomalainen kuluttaakin vuodessa aineellisia resursseja miltei 3 kertaisesti maapallon kantokykyyn nähden, ja asumisen osuus tästä ei ole vähäinen.

Asuintila ja aineelliset resurssit liittyvät globaaleihin kysymyksiin asuntotuotannon tulevaisuuteen suuntautuvasta vastuullisuudesta. Rakentaminen on hyvin merkittävällä tavalla maapallon aineellisia resursseja sitovaa ja kuluttavaa toimintaa. Tämän päivän rakentamisen ratkaisut muodostavat tulevien vuosikymmenten ja -satojen rakennettua ympäristöä.

Kysymys ei ole kuitenkaan vain neliöistä, vaan siitä miten niitä käytetään. Joustavaa rakennettua ympäristöä tavoittelevat suunnitteluratkaisut pyrkivät mahdollistamaan asukkaiden muuttuvia tarpeita. Kaikkia niitä emme edes pysty kuvittelemaan tänä päivänä.

Entä sitten kun maapallon kantokyky tulee vastaan, tapahtuu se sitten fossiilisten energialähteiden käytön, veden, ruoan tai elinkelpoisen tilan kohdalla? Tulevat sukupolvet eivät tuolloin saa samaa mahdollisuutta muovata ja rakentaa ympäristöä mitä meillä on. Nyt rakennettavan ympäristön laatu tulee todella testatuksi silloin.

Wienissä asuntotuotannon ideologiaan sisältyy ajatus sukupolvien välisestä sopimuksesta ja luottamuksesta. Sadan vuoden kehitystyön tuloksia tarkastellessa keskeiseksi joustavuustekijäksi nousee yksittäisten rakennusten sijasta koko asuntokannan ominaisuudet.

Katja Maununaho

Tampereen teknillinen yliopisto

 

Ympäristöministeriön kyselyyn pääset tästä.

Jos Wienin malli kiinnostaa, niin lue myös Jyrki Tarpion 9.10.2017 julkaistu blogi Wienin ekskursion opeista!

Wieniläisen asuntorakennuttamisen kilpailumenettely ja neljän pilarin malli – tutustu esityksiin

Arkkitehdit Oliver Scheifinger ja Otto Höller (Tafkaoo Architects) pitivät 27.2.2018 Helsingissä esityksen wieniläisen asuntorakennuttamisen kilpailumenettelystä ja projektien ohjaamisessa sovellettavasta ”neljän pilarin mallista”. Tilaisuudessa oli myös esillä kaksi mallikohdetta. 

Tutustu esitykseen ja mallikohteisiin sekä neljän pilarin malliin ja arvioinnissa käytettävään pisteytystaulukkoon tarkemmin tästä.