Kuka tekee tulevaisuuden ketterän kaupungin?

Jos lähdemme siitä, että kaupungit ovat ensisijaisesti ihmisten elinympäristöjä, ihmisten tekemiä ja ihmisille tehtyjä, niin ketterässä kaupungissa ihmisten tarpeet lienevät tärkeintä. Voisi myös kuvitella, että suunnitelmia voisi muuttaa nopeasti, jos ihmisten tarpeet muuttuvat. Ihminen on siis aina ensin!

Nämä peruslähtökohdat mielissämme lähdimme luomaan DAC-hankkeen skenaarioita tulevaisuuden ketterästä kaupungista. Aivan aluksi kartoitimme vallitsevat trendit ja tulimme siihen tulokseen, että tulevaisuutta suuntaavat erityisesti uudet suunnittelukäytännöt ja muutokset kaupunkien päätöksenteossa niin, että ihmiset tulevat entistä enemmän osallisiksi päätöksentekoon.

Digitalisaatio on megatrendi, jota emme voi ohittaa. Samoin demografiset muutokset, kuten ikääntyvä väestö tai maahanmuuttajien lisääntyminen, ovat näillä näkymin väistämättömiä kehityskulkuja. Kiertotalous, biotalous ja jakamistalous luovat varmasti uusia tarpeita ja niiden myötä uusia liiketoimintoja ja käytäntöjä kaupunkeihin. Aikaamme kuvaa myös yhteisöllisten käytäntöjen uusi tuleminen ja ihannointi.

Nämä kehityskulut mielessä kartoitimme maailmalta ja Suomesta esimerkkejä uusista tavoista toimia ja rakentaa kaupunkia. Esimerkiksi kaupungeissa on kokeiltu paljon erilaisia yhdessä tekemisen tiloja, joissa jokainen voi vaikka tulostaa 3D-printterillä. Järjestimme myös kolme draamatyöpajaa, yhdessä näyttelijöiden kanssa, joissa etsimme näytelmien ja näyttelemisen avulla tulevaisuuden ratkaisuiden herättämiä tuntemuksia, esimerkiksi millaisia seurauksia on robotisaatiosta tai yhteisöllisyydestä. Pienoisnäytelmät vanhusta hoitavasta robotista tai nuorta paria kuskaavasta puhuvasta robottiautosta kirvoittivat sekä kauhua että mielihyvää tulevaisuutta kohtaan. Asuintalojen yhteisten tilojen käyttäminen ja yhteisöllisyyteen kuuluvat velvollisuudet puolestaan herättivät ahdistusta taloyhtiön saunan pukuhuoneessa tapahtuneessa näytelmässä.

Yhteisöllisyys ja itse tekeminen eivät välttämättä ole mieleen kaikille kaupunkilaisille tulevaisuudessakaan. Moni meistä pitää siitä, että kaupunki tarjoaa esimerkiksi valmiiksi tuotettuja liikkumis- ja kauppapalveluja. Toisaalta osa ihmisistä haluaa elää kaupungissa, jonka palveluja hän voi tuottaa ihan itse, vaikkapa kasvattamalla ruokaa. Joku voi tykätä siitä, että rakentaa itselleen palvelevan robotin!

Loppujen lopuksi päädyimme kahteen tulevaisuutta kuvaavaan skenaarioon – Moduulikaupunkiin ja Lähikaupunkiin

Moduulikaupunki

Moduulikaupunki on asukkaalle rationaalisesti toimiva maailma, jossa systeemi on viritetty tuottamaan yksilöllisten tarpeiden mukaan räätälöityjä palveluja. Massatuotanto, ehkä globaaleilla markkinoilla, tuottaa standardoituja moduuleja, joita yhdistämällä saadaan aikaan erilaisiin tarpeisiin räätälöitävissä olevia ratkaisuja. Tässä ovat apuna yksilöiden tarpeita ja toiveita keräävät, mittaavat ja työstävät datan keruujärjestelmät sekä automatisoidut palveluratkaisut. Palvelujen tuotanto on tässä maailmassa koordinoitu ylhäältä käsin; joku suunnittelee, tekee ja tuottaa kaupunkia meidän toiveemme ja tarpeemme huomioiden. Kaupungin rooli tässä maailmassa voi olla palvelujen markkinapaikan mahdollistajan rooli tai itse palveluiden tuottajan rooli.

Kuva 1. Moduulikaupunkia.

Lähikaupunki

Lähikaupunkiskenaariossa kaupunki organisoituu paikallisen yhteisöllisen toiminnan kautta. Yhteisöt voivat syntyä joustavasti korttelien, kaupunginosien ja erilaisten toimintojen ympärille, ja niiden mahdollistaminen ja tukeminen on keskeinen osa kaupungin tehtävänkuvaa.  Asukkaiden mahdollisuudet vaikuttaa lähiympäristöönsä ja sitä myötä tukea kaupunkien itseohjautuvuutta ovat hyvät, mutta se vaatii asukkailta aktiivisuutta. Yhteisöt voivat muodostaa myös paikallista liiketoimintaa, joka tuottaa palveluja asukkaille ketterästi, mutta keskeinen motto on kuitenkin, että me itse suunnittelemme, teemme ja tuotamme kaupunkia.

Kuva 2. Lähikaupunkia.

DAC-hankkeessa olemme tehneet monia juttuja Tampereen Hiedanrannan ”kokeilualueen” puitteissa. ”Hiedanrannassa tehdään toisin: kaupunkilaiset kehittävät ideaa eteenpäin yhdessä arkkitehtien ja kaavoittajien kanssa”. ”Hiedanrannasta on kehkeytymässä kaupungin yhdessä tekemisen laboratorio.” (kts. DAC-blogi 29.1.2018) Mutta, jatkuuko paikallinen yhdessä tekeminen myös rakennetussa Hiedanrannassa, vai onko Hiedanranta tulevaisuudessa erilaisten palveluliiketoimintojen paratiisi, helppojen moduulien mekka eli moduulikaupunki. Vai tulisiko Hiedanrannasta sellainen lähikaupunki, jossa kaupungin palvelut hallinnoidaan ja hoidetaan korttelien tasolla? Vai olisiko Hiedanranta kylä Tampereen kaupungissa? Tällaisessa ratkaisussa ihmisten pitää itse osallistua palvelujen suunnitteluun ja tuottamiseen. Löytyyköhän uutteria ja osallistuvia ihmisiä tekemään tätä? Olisiko sittenkin helpompaa luottaa kaupungin tarjoamaan päivähoitoon ja kaukolämpöpalveluihin, ja pohjoismaisen sähköverkon tuomaan sähköön, konseptoituun kauppaan ja terveyspalveluihin, ja niin edelleen?

Molemmat skenaariot toteuttavat ketterän kaupungin periaatteet: ihmisten tarpeet ja niiden tyydyttäminen ennen kaikkea myös muuttuvissa tilanteissa.

Moduulikaupungissa tarpeet tyydyttyvät niin, että ihminen poimii erilaisia palvelumoduuleja ja muodostaa niistä kokonaisuuksia tarpeidensa tyydyttämiseksi. Kun tarpeet muuttuvat, moduulit valitaan toisin, ja vastavuoroisesti, myös moduuleja muutetaan, sillä asiakas määrää markkinat ja siten muokkaa tuotteita, joita palveluntarjoajat myyvät. Lähikaupungissa taas paikalliset ihmiset, siis toimijat tai yritykset, tai vain ihan ihmiset, muodostavat ne palvelut, joita kulloinkin tarvitaan.

Kuka siis tekee tulevaisuuden ketterän kaupungin — globaalit tai kansalliset palvelun tuottajat ihmisten tarpeita seuraten vai paikalliset toimijat? Tulevaisuuden todellisuus lienee jossain tässä välissä tai näissä molemmissa, mutta tällaisten skenaarioiden avulla pystymme hahmottamaan mitähän ratkaisut voisivat tarkoittaa käytännössä!

Nina Wessberg, VTT