Elävää kaupunkipolitiikkaa ihmisen mittakaavassa

Suomessa on herätty tekemään kaupunkipolitiikkaa.

Viime vuonna ympäristöministeriö käynnisti kaupungistumisen haasteisiin tarttuvan Kestävän kaupunkikehityksen ohjelman. Valtiovarainministeriö on valmistellut Seutukaupunkiohjelman ja Kuntaliitto työstää omaa kaupunkiohjelmaansa. Loppukesästä liikenne- ja viestintäministeriö keskustelutti työ- ja elinkeinoministeriön toteutettavaksi valmistelemaansa Kaupunkiohjelmaa.

Kaikki ohjelmat tähtäävät parempaan elämään kaupungeissa, tulevaisuutta ennakoiden. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin koollekutsumana hankkeemme osallistui kaupunkiohjelman keskustelutilaisuuteen. Yksi keskustelua herättänyt aihe oli kaupungin laadukas fyysinen ympäristö. Poikkeuksellisen toimiva ja laadukas arki asumisessa ja kaupungilla liikkuessa voisivat olla Suomen vetovoimatekijöitä. Keskustelun aikana tutkijapuheenvuorot ja innostuneet näkemykset ruokkivat toisiaan.

Kysymys kuuluu: Kuinka tuoda innostunutta henkeä ja arjen mittakaavaa itse kaupunkiohjelmaan? Miten välittää innostus myös toteutukseen?

Lue Elina Alatalon, Maija Faehnlen, Jenni Kuopan, Mikko Kyrönviidan, Markus Laineen ja Helena Leinon blogi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen sivuilta.