Ajankohtaista

On the speciality of Finnish coworking network

About eight years ago, as a group of inspired coworkers, we started an experiment on bottom-up urbanism.

We had our own small coworking community in Helsinki and we wanted to learn to know other similar. We were familiar with only couple of communities established by our old friends, but we also knew that already in our neighborhood there were many more, of which we just did not know exactly. Self-organising coworking communities prefer places of low rents that allow all kinds of experimenting and are thus often hidden in the cityscape. We wanted to test, what would start to happen, if these small pioneering coworking communities would interact more.

Since the beginning as facilitators of this emerging network we learned to lean on openness.

We experiment with a combination of conscious design and letting bottom-up practices emerge (or whither) in the network.

The idea of openness is present in many scales, for example the use of network is open to anyone, free of charge, and our internet service is based on open source platform. We have not had any fixed idea about what the network should become. Even us facilitators hold several concepts of what the network is at the moment. I see that this diversity has been one of the reasons why network has flourished.

Self-organizing coworking communities create places for themselves. (Image from Paper Bee by Leena Kisonen)

With a taste of humor, we call the network Mushrooming. Name describes facilitating connections between communities that were earlier isolated from each other, growing mycelium in other words, and seeing what results, what mushrooms, pop up.

Network has grown to biggest cities in Finland having about 8000 users. It has developed to a curious combination of platforms, having the national and international hub at webpage with an AirBNB-like service. Then there are the very important local city groups in Facebook, of which Mushrooming Helsinki is the oldest.

These local groups allow for complex enquiries when in search of new members or space. They also allow all kinds of informal interaction that the communities have come up to, from informing about a special shareable machine to searching urgent help to finish a project. Then there is the forum of face-to-face meetings, varying from specific problem-solving workshops to yearly Open Studios-happenings. This kind of informality is rare in other coworking networks.

Mushrooming has grown special in comparison to other coworking networks abroad. Having just been in a seminar of Urban Studies Foundation in Greece, concentrating on new places of work in city, supported my earlier findings.

In other countries researchers do not really have access to self-organising coworking communities.

I presume it does not mean that they are rare, it just means that they are not networked and thus they are not visible. Coworking trend has developed especially in big metropolitan cities, where the networks on sharing coworking space memberships have been developed as startups. These start-ups have had the need to make profit, thus their networks consist mainly of enterprise-led coworking spaces capable of and interested in paying for networking.

It is difficult to say how much Mushrooming has just brought visible the scene of self-organizing coworkers and how much it has morphed it in its becoming in Finland. Nevertheless, it is an unique situation to have a network of at least 300 coworking communities of which majority is self-organising. Due to openness of the network different kinds of processes of specialization and mixing have occurred. Other coworking networks seem to consist mainly of the usual suspects of creatives or knowledge workers with laptops, while in Mushrooming nowadays the variety of professions reaches from physical doctors to craftsmen, mechanics, cooks and yogis. As the variety of professionals has grown, so has grown the variety of spaces of work available via Mushrooming.

Spaces in Mushrooming have become varied by different professions sharing their environments. (Image from Workshop of Rankka by Wang Mandi)

The everyday life in enterprise-led coworking spaces is different to self-organizing coworking communities. Self-organising communities practice shared decision making and problem solving in the intimacy of 2-30 people, while enterprise-led ones collect together hundreds of people to interact with the help of community agent and other payable services. Many of the observations are even opposites to each other. For example in enterprise-led spaces the coworkers usually form professionally homogenous groups of same ages, while self-organizing ones develop surprisingly varied combinations.

With an unusual way of doing research by Mushrooming kind of an experiment of growing a network, we have created in Finland an unique pool from which to draw for a more whole picture of the phenomena of coworking.

The profitability of enterprise-led spaces is noted questionable, while self-organizing communities develop practices to shelter over periods low income. Thus as majority of the international research on coworking has been able to reach only the enterprise-led realities, our understanding of the phenomena remains twisted and partial.

Elina Alatalo

Faculty of Management, University of Tampere

Asumisen sosiaaliset ulottuvuudet – tutkimusseminaari

Asuntoreformikilpailun julkistuksen jälkeen keskiviikkona 28.2.2018 Tampere School of Architecture järjestää tiiviin tutkimusseminaarin. Kaikki asumisen ajankohtaisista virtauksista kiinnostuneet tervetuloa!

Paikka: TTY Kampusareena, auditorio A223. (Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 7, Hervanta, Tampere).

Ajankohta: 28.2.2018 klo 14:15–16:30.

Ohjelma

14:15 History and Current Practices of Social Housing in Vienna. Oliver Scheifinger ja Otto Höller, Tafkaoo Architects, Wien ja Berliini

Arkkitehtitoimisto Tafkaoon perustajat Oliver Scheifinger ja Otto Höller ovat kokeneita Itävallassa ja Saksassa toimivia asuntosuunnittelijoita. Luennollaan he avaavat wieniläisen asuntotuotannon sosiaalisen kestävyyden ulottuvuuksia. Yksi tärkeä osa sitä on suurimpien projektien ohjaamisessa sovellettava ’neljän pilarin malli’. Luennolla nähdään myös monipuolinen kattaus mielenkiintoisia uusia projekteja.

15:15 Yhteisölliset tilat ja korttelitason sosiaalisuus. Projekteja Keski-Euroopasta. Katja Maununaho, TTY Arkkitehtuuri

Katja Maununaho toimii tutkijana DAC / Ketterä kaupunki -tutkimushankkeessa. Esityksessään hän pureutuu kohtaamisia ja asumisen sosiaalisuutta positiivisella tavalla tukeviin tiloihin asuinkortteleissa.

15:45 Asuintilan joustavuus, muunneltavuus, monikäyttöisyys.
Periaatteita ja esimerkkejä. Jyrki Tarpio, TTY Arkkitehtuuri

Jyrki Tarpio toimii tutkijatohtorina ja työskentelee DAC / Ketterä kaupunki -tutkimushankkeessa. Hän esittää joustavan asuintilan suunnittelua koskevan väitöstutkimuksensa päähavaintoja ja nostaa esiin erilaisia joustavan asunnon tilallisia mahdollisuuksia.

16:15 Kommenttipuheenvuoro: Fiksu omistajuus asuntotuotannon muutostekijänä. Kimmo Rönkä, Rönkä Consulting Oy

Kimmo Rönkä on asumisen innovaattori, uudelleenajattelija ja muutoksentekijä. Rönkä oli aikaisemmin Setlementtiasuntojen toimitusjohtajana, jolloin kehitettiin palkittu Sukupolvienkortteli-konsepti.

16:30 Kahvitarjoilu ja vapaata keskustelua

Ohjelma pdf-muodossa tässä.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. Tervetuloa!

Lisätietoja: Jyrki Tarpio, TTY Arkkitehtuuri

 

Tutkimusaktivismia ja kaupunkilaisten rohkeita visioita: Hiedanrannan työpajojen tulokset on julkaistu

Kaupunkilaisten visiossa Hiedanrannassa on asumisen, työskentelyn, palvelujen ja tuotannon superkortteleita, elävänä kohtauspaikkana toimivaa katutilaa, matalan kynnyksen työtiloja sekä kasvualustaa kulttuurille, kiertotalouden käytännöille ja uudenlaiselle kaupunkiluonnolle.

Näin voidaan tiivistää DAC-hankkeen ja Tampereen kaupungin yhteistyössä järjestämien työpajojen eli Hiedanrannan jatkojen tulokset. Tulokset on nyt koottu hienoksi julkaisuksi, joten  palataan sen kunniaksi hetkeksi kevään työpajojen tunnelmiin.

Työpajojen pyrkimyksenä oli ratkaista asioita yhdessä, viedä ideakilpailun suunnitelmia eteenpäin. (kuva Meri Lampinen)

Hetki ennen Jatkoja

Huhtikuisena iltana 2017 Lielahden kartano täyttyi vähitellen Hiedanrannan kehittämisestä kiinnostuneista kaupunkilaisista. Kauniiseen aulaan järjestetty esiintymislava odotti inspiraatiopuheita ja loppuillan ideatykityksiä. Vanha portaikko narisi, kun viimeisenä tulleet etsivät istuinpakkojaan. Kartanon huoneissa odottivat kartat, tussit, nauhurit, post-it -laput, ideapaperit ja asiaankuuluvat virvokkeet. Hiedanrannan rantavahti valmistautui avaamaan tilaisuuden. Kartano oli nähnyt niin Nottbeckien kuin tehtaanjohtajien ajat – nyt uutta kerrosta sen kirjavaan historiaan oli luomassa moninainen joukko kaupunkilaisia kaupunkikehittämisen asialla. Meitä jännitti hiukan: kuinka ideamme kaupunkilaisten ja suunnittelijoiden yhteisistä työpajoista tulisi toimimaan käytännössä.

Kaupunkilaiset mukaan ideakilpailun tulosten jatkokehittelyyn

Ajatus kaupunkilaisille suunnatuista työpajoista syntyi Tampereen Hiedanrannan ideakilpailun ratketessa alkuvuodesta 2017. Hiedanrannassa oli jo lupaavasti aloitettu suunnittelu yhdessä kaupunkilaisten ja eri toimijoiden kanssa.  Arkkitehtuuri- ja ideakilpailut ovat kuitenkin perinteisesti olleet lähinnä ammattilaisten hallitsema pelikenttä, jolla tavalliset kaupunkilaiset ovat jääneet sivustaseuraajiksi.

Hiedanrannassa tehdään toisin: kaupunkilaiset kehittävät ideaa eteenpäin yhdessä arkkitehtien ja kaavoittajien kanssa.

Hiedanranta on merkittävä kaupunkikehityshanke – siitä suunnitellaan Tampereen uutta läntistä keskusta, 25 000 asukkaan ja 10 000 työpaikan kaupunginosaa. Myös kehittämisen keskeiset teemat kestävästä kehityksestä kokeilukulttuuriin herättivät meissä innostusta: uusi kaupunginosa ansaitsi tuekseen kaupunkilaisten vahvan vision!

Päädyimme ehdottamaan Hiedanrannan kehitysohjelmalle työpajasarjaa, jossa kaupunkilaiset työstävät ideakilpailun tuloksia eteenpäin omista näkökulmistaan. Perinteiset menetelmät asukkaiden kuulemiseksi nostavat usein esiin lähinnä suunnitelmia koskevaa kritiikkiä, listoja asioista, joita tulisi tehdä toisin. Nyt pyrkimyksenä oli ratkaista asioita yhdessä, viedä suunnitelmia eteenpäin. Ideamme otettiin avosylin vastaan ja saman tien mukaan liittyivät myös alueen suunnittelusta vastaavat kaupungin kaavoittajat sekä kilpailun voittajaehdotuksien arkkitehdit.

Mitä kartanolla ja Kuivaamolla tapahtui?

Tästä muotoutui keväälle 2017 neljän työpajan sarja eli Hiedanrannan jatkot, jotka seurasivat aiemmin järjestettyjä suunnittelujuhlia ja ideakilpailua . Työpajat järjestettiin tapahtumien keskipisteessä: Hiedanrannan kartanolla ja tapahtumatilana jo tunnetussa Kuivaamossa. Jatkoilla ammattilaiset ja kaupunkilaiset työskentelivät yhdessä pienryhmissä. Työpajoihin oli avoin kutsu, minkä lisäksi kutsuimme kohdennetusti ryhmiä ja tahoja, joita oli hankalampi yleisellä kutsulla tavoittaa tai jotka liittyivät illan teemaan. Osallistujissa oli paljon kaupunkilaisia, joilla oli monenlaista kaupunkikehittämiseen ja -suunnitteluun liittyvää asiantuntemusta.

Työpajametodi oli kokeileva: hioimme aikatauluja, tekemisen tapaa ja sisältöjä lennossa perättäisten työpajailtojen välillä. Ensimmäisissä kolmessa työpajassa siirryimme pikkuhiljaa suuremman mittakaavan visioista pienempään, aina korttelitason ratkaisuihin saakka. Samalla siirryimme julkisesta tilasta kohti asumista. Neljäs työpaja kokosi muutaman viikon tauon jälkeen yhteen aiempien työpajojen tuloksia, joita sitten syvennettiin ja konkretisoitiin edelleen.

Jatkoilla ammattilaiset ja kaupunkilaiset työskentelivät yhdessä pienryhmissä. (kuva Meri Lampinen)

Neljässä työpajassa oli yhteensä yli 200 osallistujaa, joista kaupunkilaisia oli 121. Työpajojen ajoitus vaikuttaa olleen osuva: työpajasarja aloitti alueen yleissuunnittelun. Kahden eri työryhmän arkkitehdit aloittivat yhdessä suunnittelun samaan aikaan. Vuorovaikutusta tuettiin hetkellä, jolloin prosessi ja sisältö olivat muotoutumassa.

Kaikki osallistujat pääsivät hyppäämään hetkeksi sivuun omasta perinteisestä roolistaan ja antamaan panoksensa avoimeen ja aktiiviseen vuorovaikutukseen ja yhdessä kehittämiseen.

Kaupunkilaisilla oli mahdollisuus kysyä perusteellisia kysymyksiä suunnitelmista, suunnittelijoilla ja asiantuntijoilla taas oli mahdollisuus avata ideoitaan tarkemmin kuin ideajulisteessa tai lehtijutussa.

Tulevaisuuden kaupungin kekseliäitä ratkaisuja

Työpajoissa Hiedanrannan ideaksi muodostui ihmisten ja monenlaisten yhteisöjen kaupunki, joka rakentuu superkortteleista, elävästä katutilasta ja uuden työn tehtaasta sekä monipuolisesta urbaanista järviluonnosta.

Superkortteleihin toivottiin monen tyyppisiä taloja ja asuntoja sekä palveluita, työtiloja ja toimintoja lomittain. Yhteistilat suunnitellaan koko korttelin käyttöön, jolloin samoilla resursseilla saadaan laajempi valikoima laadukkaampia tiloja. Korttelit avautuvat kaduille, vehreille pihoille ja kattopuutarhoihin ja niissä tuotetaan energiaa sekä ruokaa.

Tulevaisuuden Hiedanrannassa kadusta halutaan kaupunkilaisten kohtauspaikka, joka kutsuu oleskeluun. Elämää syntyy eri toimintojen kuten leikki- ja liikuntapaikkojen, kahviloiden ja palveluiden solmukohtiin. Kivijalkaa aktivoidaan päällekkäiskäytöillä, yhteistiloilla ja ketterillä muutoksilla. Julkisen tilan elämä ulottuu myös järviluontoon, vaikkapa pitkospuille ja lintutorneihin, kelluviin kulttuuritiloihin sekä talviluisteluradalle. Uudet kiertotalouden ja ruoantuotannon ratkaisut luovat mielenkiintoista, toiminnallista kaupunkiympäristöä.

Työpajojen osallistujien visioissa vanhat tehdaskiinteistöt ovat kasvualusta erilaisille uuden työn, vapaa-ajan ja kulttuurin muodoille. Hiedanrannassa on myös jatkuvan kokeilun paikkoja, jotta kaupunki voi keksiä itsensä aina uudelleen. Siellä kehitetään kaupunkilaisten ideoita ja kokeiluja tukevia ja sallivia käytäntöjä.

Kuvittaja Salla Lehtipuu tiivisti kunkin työpajan sisällön oivallisiin kuvituksiin.

Myös työpajojen kantavan periaatteen voi nähdä tulevaisuuden kaupungin kekseliäänä ratkaisuna. Työpajatyöskentelyssä ei tietenkään ole mitään uutta, mutta kaupunkilaisten ymmärtäminen yhteistyökumppanina ja kaupunkikehityksen voimavarana on askel kohti uudenlaista hallintoa ja joustavaa kaupunkiorganisaatiota. Tällöin osallistumisen edustuksellisuuden problematiikan sijaan painottuu kaupunkilaisten osaamisen ja ideoiden yhdistäminen hallinnon konkreettiseen toimintaan. Tämä auttaa myös kaupunkiorganisaation tavoitteiden saavuttamisessa ja hyödyttää koko kaupunkiyhteisöä laajemmin.

Kevät 2018

Kevätillan hiljalleen pimetessä Hiedanrannan jatkot päättyivät mainion tamperelaisen Leidin katuruokakojulle. Mutta hommat jatkuvat. Meille tutkijoille työpajasarjasta jäi mieleen hyvä tunnelma, kaupunkilaisten monet hienot ja rohkeatkin ideat, arkkitehtien oivaltavat visuaaliset esitykset ja kaavoittajien innostus. Myös kevään aikana tutuksi tulleet rosoinen tehdasmiljöö, kartano ja alati muuttuva järvimaisema vakuuttivat meidät entisestään alueen potentiaalista.

Työpajojen tulokset ovat arvokasta materiaalia Hiedanrannan yleissuunnitelmaan, joka valmistuu 2018 sekä edelleen sitä seuraavaan asemakaavoitusvaiheeseen. Kaupunkilaiset pääsevät kommentoimaan yleissuunnitelmaa kevään aikana. Useat ideoista tarvitsevat toteutuakseen paljon muutakin kuin kaavoituksen keinot. Tämän takia yhteistyön menetelmiä tullaan Hiedanrannassa kehittämään jatkossakin.

Hiedanrannasta on kehkeytymässä kaupungin yhdessä tekemisen laboratorio.

Työpajasarjamme nosti esiin niin kaupunkilaisten kuin suunnittelijoidenkin valmiuden ja innostuksen kokeilla yhdessä tekemisen käytäntöjä ja kokeiluja. Työpajojen jälkeen on noussut esiin myös Tampereen uuden yhdistyvän 35 000 opiskelijan yliopiston ajatus luoda Hiedanrantaan kokeileva kampus. Kansalaisosallistuminen on mainittu yhdeksi kampuksen keskeiseksi teemaksi. Tätä on tarkoitus tutkia ja opiskella tekemällä konkreettisia kokeiluja eri toimijoiden kanssa osana Hiedanrannan kehittämistä. Perustana ovat pioneeriyhteisöjen jo käynnissä olevat kokeilut. Ollapa kiikarit, joilla nähdä viiden tai kymmenen vuoden päähän, mitä Hiedanrannassa silloin onkaan versonut!

 Jenni Kuoppa, Elina Alatalo, Mikko Kyrönviita & Markus Laine

 johtamiskorkeakoulu, TaY

OMAryhmä – tutkimusryhmä keskittyy moninaisten toimijoiden mahdollisuuksiin elää ja vaikuttaa kaupungissa

OMAryhmä on monitieteinen tutkimusryhmä, joka keskittyy tutkimuksessaan arkipäivän, osallisuuden, julkisten palveluiden ja hallinnon välisiin suhteisiin etenkin kaupunkikontekstissa. 

Tutkimusryhmässä ollaan kiinnostuneita moninaisten toimijoiden mahdollisuuksista elää ja vaikuttaa kaupungissa. Tutkimusryhmä toimii tiiviissä yhteistyössä asukkaiden, päätöksentekijöiden ja käytännön toimijoiden kanssa rakentaakseen vuorovaikutusta eri toimijoiden välille ja kehittääkseen uudenlaisia tapoja tehdä tutkimusta.

Tutustu tutkimusryhmän sivuihin tästä ja seuraa Youtube-kanavaa tästä sekä Twitteriä tästä.

OMAryhmän jäsenet vasemmalta alkaen: Jonas Sjöblom, Liina Sointu, Sanna Rikala, Henna Luoma-Halkola, Pauliina Lehtonen, Liisa Häikiö, Anna-Kaisa Kuusisto ja Jarkko Salminen. Kuvasta puuttuvat ryhmän jäsenet Eeva Puumala, Yrjö Kallinen ja Ronja Kuokkanen.

Senddaby: Merkityksellisen toiminnan jäljillä

Ihmisten osallisuuden lisäämisestä on tullut erilaisten toimintojen, prosessien ja projektien keskeinen tavoite. Mutta mistä osallisuus itse asiassa syntyy ja miten se ilmenee arjessa?

Viime keväänä lähdimme purkamaan osallisuuden ja osattomuuden tematiikkaa yhdessä maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa: missä he ovat osallisia, mitä osallisuus tarkoittaa ja miten se muotoutuu? Monien ryhmään osallistuvien nuorten elämäntilanteet olivat haastavia ja heidän asemansa yhteiskunnassa oli poliittisesti tai sosiaalisesti altis: osa oli turvapaikkaprosessissa, osalla oli kielteinen päätös ja osa oli virallisen kotoutumisprosessinsa alkuvaiheessa.

Tarkoituksena on tutkia miten osallisuutta sekä sen kehittymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä voitaisiin paremmin ymmärtää.

Työskentelymme alkoi nuorille itselleen merkityksellisten osallistumisen ja tekemisen tapojen kartoittamisella. Pyrkimyksenämme ei ole ollut osallistaa heitä, vaan tutkia miten osallisuutta sekä sen kehittymistä ja siihen vaikuttavia tekijöitä voitaisiin paremmin ymmärtää. Käytännössä olemme pohtineet tekemisen kautta, millaiset tekijät ja prosessit ovat osallisuuden muodostumisessa tärkeitä ja millaiset seikat puolestaan synnyttävät kuulumattomuuden ja marginaalisuuden tuntua.

Keskeinen havaintomme on, että osallisuus ei ole koskaan valmis tai pysyvä asiantila, vaan alati muuttuva toiminnallinen prosessi.

Etsikkovaiheen jälkeen nuorten arjessa konkretisoituvia haasteita ja sosiaalisten suhteiden hiertymiä alkoi nousta esiin työskentelyprosessissa. Etenkin nuoret miehet kertoivat kohtaavansa vahvojakin ennakkoluuloja kantasuomalaisten miesten taholta, mutta he kokivat, että asiasta ei ole mahdollista käydä vuoropuhelua. Itse asiassa kontakti suomalaisiin miehiin puuttui heidän arjestaan lähestulkoon kokonaan.

Haasteiden ohella prosessi toi näkyviin nuorten arjessa merkityksellisiä ja tärkeitä tekemisen muotoja. Näitä olivat jalkapallo ja ruuanlaitto, joista molemmilla oli itseään suurempi merkitys sosiaalisen kanssakäymisen muotoina ja ylläpitäjinä. Prosessissamme päädyimme tutkimaan haasteita ja voimaannuttavia tekijöitä yhdessä – syntyi jalkapallojoukkue Senddaby.

Senddaby – ”kaikki järjestyy”.

Nimenä ”Senddaby” juontaa juurensa yhden osallistujan kehittämään sanontaan, joka ei varsinaisesti tarkoita mitään. Senddaby ei kuitenkaan ole merkityksetön sanonta, vaan ryhmälle se tarkoittaa ”kyllä se siitä” tai ”kaikki järjestyy”. Hokemasta on muodostunut ryhmän sisäinen sosiaalinen liima, joka liittää yhteen tutkimusprosessiin osallistuvat nuoret – myös ne, jotka ovat joutuneet lähtemään Suomesta esimerkiksi turvapaikkaprosessin tultua päätökseen. Lopulta termistä tuli myös jalkapallojoukkueemme nimi, joka kommunikoi paitsi toivoa myös joukkuehenkeä, joka kestää elämän ja arjen erilaiset vaikeudet.

Vastakkainasettelua on lähdetty purkamaan ja ennakkoluuloja madaltamaan sellaisen toiminnan kautta, joka on molemmille osapuolille tärkeää. Erojen sijaan on korostettu jaettua.

Joukkueen kesken on muodostunut vahva yhteishenki ja ymmärrys jaetusta tavoitteesta, jota kohti nuoret pyrkivät. Välitön tavoite on voittaa vastustaja, mutta joukkuetta yhdistää myös paljon mittavampi, välillinen tavoite, joka koskee oman paikan etsimistä suomalaisessa yhteiskunnassa sekä arjessa ilmentyvien ennakkoluulojen ja syrjivien käytäntöjen kumoamista.

  

Senddaby tarjoaa nuorille miehille välineen kohdata paitsi suomalaisia miehiä, myös muiden maahanmuuttajayhteisöiden jäseniä. Keskeistä on rakkaus peliin ja ilo, jota pelaaminen tuottaa – tämä muodostaa yhteisen perustan kanssakäymiselle erilaisten ihmisten välillä. Otteluiden jälkeen joukkueet ovat usein keskustelleet pelistä ja siitä, millaisia ajatuksia Senddabyn esittämä pelihaaste on herättänyt vastapuolessa.

Kokonaisuutena Senddaby-joukkueessa ei ole kyse niinkään vapaa-ajantoiminnan järjestämisestä, vaan molemminpuolisesta mahdollisuudesta työstää käsityksiä ja stereotypioita. Toiminnan myötä kaupunkikuvaan on alkanut ilmaantua aiempaa enemmän ja moninaisempia tuttuja kasvoja, mikä on lisännyt nuorten kiinnittymistä omaan ympäristöönsä ja kaupunkiin.

Eeva Puumala, Tampereen yliopisto

(kuvat Eeva Puumala)