Ajankohtaista

Purkamalla ketteryyttä ja kestävyyttä?

Metro-lehdessä oli (7.11.) uutinen Jakomäen kerrostalojen uudistuksista. Neljä 60-luvun lopulla rakennettua kaupungin vuokrataloa oli päädytty purkamaan huonokuntoisina.

Uusien talojen rakennustyöt ovat loppusuoralla, ja asukkaat odottavat jännittyneessä tunnelmassa muuttoa uusiin koteihin. Vaikka tulevaa odotetaan innolla, palaa jutussa haastateltu asukas muistoissaan herkästi vanhaan. Jakomäki on ollut kotina monille lähes koko elämän ajan, ja kerrostaloihin on vuosikymmenten saatossa muodostunut yhteisö, jonka asukas kuvaa olevan kuin isoa perhettä.

jakomaki1   jakomaki2

 Jakomäen uudet kerrostalot valmistuvat ensi keväänä. Suunnittelija on Arkkitehtitoimisto Pirkko ja Pekka Piirta.

Lähiökerrostaloja rakennettiin alun perin sillä ajatuksella, että ne on tarkoitettu 30 vuodeksi, minkä jälkeen ne voidaan korvata jollain uudella ratkaisulla. Jälkikäteen arvioituna tämä antaa kuvan siitä, että ratkaisuja haettiin jonkun sortin paniikin vallassa. Kaupungistuminen oli lähtenyt liikkeelle vauhdilla, ja asuntopula kaupungeissa oli suurta. Eikö kuulostakin aika tutulta? Tänä päivänä kohtuuhintaisten asuntojen tarve kasvavilla kaupunkiseuduilla on noussut uudelleen ajan keskustelluimpien aiheiden kärkeen. Haasteet ovat siis edelleen samankaltaisia, mutta ratkaisuja haetaan eri suunnasta.

Tämän päivän näkökulmasta ajatus siitä, että rakennusten käyttöikä olisi vain 30 vuotta tuntuu kestämättömältä.

60- ja 70-lukujen taitteessa näkökulma oli kuitenkin toinen. Uudet elementtirakentamisen mahdollisuudet olivat suunnanneet huomiota siihen, että rakennusosia voidaan tuottaa teollisesti. Rakennukset nähtiin kulutushyödykkeenä – kuten vaikkapa hehkulamppu. Hehkulamppu on sikäli kuvaava esimerkki, että sekin olisi voitu toteuttaa kestämään sata vuotta. Kulutusmarkkinoiden luomisen nimissä käyttöikä kuitenkin rajattiin tiettyyn tuntimäärään. Elementtitekniikan kehittäjät pitivät visioissaan mahdollisena sitä, että tulevaisuuden asunnoissa vaihdetaan lamppujen lisäksi mm. julkisivuelementtejä säännöllisin väliajoin. Ratkaisutavan uskottiin tuovan mukanaan joustavuutta, mutta ajan saatossa se osoittautuikin päinvastaiseksi.

Lyhyellä aikavälillä tarkasteltuna rakennustapa kuitenkin tuotti aikanaan juuri sitä mitä tarvittiin: kohtuuhintaisia asuntoja kaupunkiin muuttavalle väestölle. Monelle uusien lähiöiden asukkaista kerrostalokoti tarjosi mukavuuksia, joita aiemmin ei olisi osannut kuvitellakaan. Juokseva vesi, sisävessa ja kylpyhuone, sähköliesi ja jääkaappi muuttivat peruuttamattomalla tavalla asukkaiden elämäntapaa, avaten mahdollisuuksia mm. perheenäitien työssäkäynnin lisääntymiselle, ja vapaa-ajan kehittymiselle olennaiseksi osaksi perhe-elämää.

60- ja 70-luvun ihanteiden mukaisesti lähiöalueet toteutettiin väljiksi. Perusteluja väljälle rakenteelle haettiin kaupunkitilan terveellisyydestä lähtien aina rakentamisessa käytettyjen torninostureiden toimintasäteisiin. Nykyään asia on kääntynyt päinvastoin. Erityisesti suunnittelijoiden puolesta liiasta väljyydestä moitittujen lähiöiden tiivistäminen on nostettu yhdeksi ajankohtaisista suunnitteluhaasteista.

Kaupunkisuunnittelun ihanteeksi on noussut tiiviys ja siihen liitetty kaupunkimaisuus. Uusien asuinalueiden rakentamista nykyisen kaupunkirakenteen ympärille ei enää pidetä mahdollisena, sen sijaan ratkaisua haetaan kaupungin tiivistämisestä.

Uudessa Helsingin yleiskaavassa mm. Jakomäki on määritetty täydennysrakentamisen alueeksi. Yleiskaavasta viime aikoina käyty julkinen keskustelu antaa kuvaa siitä, ettei tehtävä ole mitenkään yksinkertainen. Rakennuspaikkoja tarvittaisiin lisää, mutta sopivin sijainti niille tuntuisi olevan ”jossain muualla”. Nykyisten asukkaiden kannalta oman maiseman eteen suunnitellut rakennukset, ja omien ulkoilupaikkojen mahdollinen supistuminen ovat merkittäviä vaikeuksia täydennysrakentamiseen liittyvissä hankkeissa. Suunnitelmissa todettu liiallinen väljyys ei välttämättä alueen asukkaille näyttäydy negatiivisena tekijänä, vaan viihtyisyyttä lisäävänä vihreytenä, ja pitkiä näköaloja tuottavana avaruutena.

Tietyssä mielessä 70-luvun lähiöalueita voitaisiin ajatella tilallisena reservinä. Rakennukset ovat tulleet suunnitellun käyttöikänsä päähän, ja nyt ne voidaan korvata uudella tiiviimmällä ja taloudellisesti sekä ekologisesti tehokkaammalla ja kestävämmällä rakennuskannalla.

Koska vanhoja rakenteita ei ole alun perin suunniteltu korjattaviksi, ovat korjauskustannukset hyvin korkeita. Purkamalla taas voidaan vapauttaa tilaa uudelle rakentamiselle, joka lisääntyvän tonttitehokkuuden takia muodostuu merkittävästi korjaamista taloudellisemmaksi.

Tikkurilassa viimeisten vuosien aikana tämä kohtalo on tullut vastaan monella tontilla. Vanhojen matalien rakennusten purkaminen ja korvaaminen uusilla kahdeksankerroksisilla mahdollistaa huomattavaa lisäystä asuntojen ja asukkaiden määrään. Itse lähiseudun asukkaana olen ottamassa ilolla vastaan tiivistymisen mahdollistamat paremmat palvelut. Eikä Tikkurilassa ilmeisesti muutenkaan olla paljoa valitettu kaavamuutoksista. Ehkä entiset näköalat vaan eivät ole olleet niin hyviä, että niistä kannattaisi ruveta nostamaan melua. Rumaksi koetun elementtitalon tilalle tuleva uusi rakennus saattaa toisinaan olla naapuruston kannalta mieluisempi kuin rakennus aiemmin rakentamattomalle paikalle.

Erilaisten ympäristönäkökulmien, kaupunkirakenteellisten kysymysten ja taloudellisen yhtälön lisäksi toteutettavilla muutoksilla on iso vaikutus kerrostalojen asukkaiden elämään. Jakomäessä vuokrataloyhtiö päätti, että purettavien kerrostalojen asukkaille tarjotaan mahdollisuus muuttaa rakennustöiden jälkeen uusiin asuintoihin, tai vaihtoehtoisesti kokonaan toiseen asuntoon Jakomäessä tai muualla Helsingissä. Joillekin asukkaista muutto toisaalle oli tervetullut ratkaisu.  Jos työpaikka sijaitsi toisella puolella kaupunkia, projekti mahdollisti muuton lähemmäksi sitä. Jollekin toiselle taas muutto hissitaloon oli toivottu ratkaisu. Merkittävä osa Jakomäentien asukkaista kuitenkin arvosti nimenomaan omaa kotipaikkaansa, ja ilmoitti haluavansa muuttaa joko viereiseen peruskorjattuun rakennukseen, tai rakennustöiden jälkeen takaisin samaan kortteliin.

suvela

Suvelan purettavia kerrostaloja.

Suvelassa Espoon Asuntojen omistamassa korttelissa suunnitellaan juuri vastaavan tyyppisesti 253 asunnon purkamista. Niiden tilalle suunnitellaan tiiviimpää korttelia, jossa vuokra-asuntojen rinnalle saataisiin muitakin asumismuotoja. Myös Suvelassa tilanne vaikuttaa siltä, että purettavia rakennuksia itsessään jää tuskin kukaan kaipaamaan. Sen sijaan rakennuksiin muodostunut yhteisö on monen asukkaan kertoman mukaan olennainen tekijä, joka tekee paikasta tärkeän. Tästä syystä vaikuttaa siltä, että hankkeen onnistuminen riippuu paitsi hyvistä suunnittelun ja rakentamisen ratkaisuista, myös siitä mitä asukkaille tärkeäksi kokemalle yhteisölle tapahtuu. Asukkaiden mahdollisuudesta palata kortteliin on jo päätetty.

Sen sijaan edelleen selvitettävänä on, millaisia valintamahdollisuuksia muuttojärjestelyissä pystytään tarjoamaan, ja miten muutot ylipäänsä saadaan järjestymään. Kaikkinensa Suvelan muutosten toivotaan tuottavan positiivisia vaikutuksia asukkaiden arkielämänlaatuun. 

popup1  popup2

Espoon Asuntojen pop-up info Entressen kirjastossa 15.11.2016.

Keväällä 2017 mahdollisesti hyväksyttävään kaavaan on sisällytetty vaatimus asukkaiden yhteistilojen toteuttamisesta normaalia laajempana kokonaisuutena yhteisen korttelipihan yhteyteen. Tavoitteena on myös, että yhdessä asukkaiden ja muiden alueen toimijoiden kanssa tehtävän yhteissuunnittelun avulla näistä tiloista saataisiin muodostettua aktiivinen osa kehittyvää suvelalaista kaupunkiasumista. Kuten historia osoittaa, kaikki tämän päivän visiot asumisratkaisuiden ketteryydestä eivät välttämättä osoittaudu oikeiksi. Siksi onkin olennaisen tärkeää, että erilaisia näkökulmia saadaan mukaan keskusteluun.

Asiantuntijoiden tieto taloudellisesti, teknisesti ja toiminnallisesti järkevistä ratkaisuista yhdistettynä asukkaiden ruohonjuuritason käsityksiin siitä miten alueella eletään nyt, ja miten tulevaisuudessa haluttaisiin elää, mahdollistaa resurssien käytön sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Kehittyäkseen yhteissuunnittelu edellyttää uusia ketteriä käytäntöjä. Tarvitaan kenttätyötä, jossa sekä erilaisia toimintatapoja, että niihin liittyviä ratkaisumalleja voidaan testata todellisessa elävässä kaupunkiympäristössä. Tulevina vuosina vastassa olevat lähiöprojektit, kuten Suvelakin, antavat kehitykselle kiinnostavan testialustan.

 

Katja Maununaho                                                                                                                                               Arkkitehtuurin laitos, Tampereen teknillinen yliopisto 

Uutta kaupunkitutkimusta – Asuntoreformiyhdistyksen seminaari 29.11.2016

Dwellers in Agile Cities -hanke on esillä Asuntoreformiyhdistyksen seminaarissa 29.11.2016.

Uutta kaupunkitutkimusta – monimuotoisuus, kokeilevuus ja kaupunkilaiset tutkimuksen keskiössä -seminaarin tarkemmat tiedot ja ohjelman sekä ilmoittautumislomakkeen löydät Asuntoreformiyhdistyksen sivuilta.

Asuntoreformiyhdistys ja Dwellers in Agile Cities -hanke toivottavat Sinut tervetulleeksi seminaariin kuulemaan, mihin tutkimus on matkalla!

 

Hyvä paha teknologia ikääntyvien itsenäisen asumisen ja hyvän arjen mahdollistajana

Olin Hyvä Ikä 2016- tapahtumassa Tampereen Messukeskuksessa kuuntelemassa mielenkiintoista seminaaria ja paneelikeskustelua ikääntyvien arkea tukevasta teknologiasta. Aihe on ajankohtainen, sillä kaupungeissa ja kunnissa on pyritty vastaamaan väestön ikääntymisen luomiin haasteisiin edistämällä ikäihmisten omassa kodissa asumista. Taustalla jyllää myös palveluiden digitalisaatio, joka koskettaa myös vanhuspalveluita. 

Tapahtumassa maalailtiin ikä- ja hyvinvointiteknologian luomia mahdollisuuksia, mutta myös uhkakuvia. Teknologia voisi parhaimmillaan mahdollistaa ikääntyvien hyvää arkea ja itsenäistä asumista. Esimerkiksi GPS- ranneke voi tuoda muistisairaalle turvallisuuden tunnetta ja rohkeutta liikkua ulkona, ja vähentää omaisten huolta. Kodin älykäs valaistus taas voi ohjata oikeanlaista vuorokausirytmiä ja muistuttaa syömisestä. Toisaalta, teknologian kehitys herättää kysymyksiä yksityisyydestä, tasa-arvosta, osallisuudesta ja itsemääräämisoikeudesta. On myös syytä pohtia, miten teknologia vastaa ikäihmisten tarpeisiin.

dig

 

Seminaarissa VTT:n johtava tutkija, dosentti Jaana Leikas esitteli mielenkiintoisia esimerkkejä tämän päivän ikäteknologiasta. Älykodissa erilaiset sensorit monitoroivat asukkaita huomaamattomasti taustalla. Esimerkiksi BeWell Happy -kotihoidon kokeilussa ikäihmisten koteihin asennettiin liiketunnistimia, joiden avulla saatiin tietoa heidän arjen toimistaan. Muistisairaiden kohdalla tärkeää tietoa voisi olla se jos jääkaapin ovea ei ole avattu koko päivänä tai vessan ovi on auennut turhan usein, mikä voi viitata virtsatientulehdukseen. Tulevaisuudessa esimerkiksi kotihoito voisi reagoida tähän tietoon. BeWell Happy -projektin pohjalta aiheesta on kirjoitettu kirja Anni ja Onni – huomaamaton teknologia arjen apuna.

 

anni_ja_onni_kuva-2

Annin ja Onnin kodin varustaminen liike- ja ovitunnistimilla (kuva julkaisun mediamateriaalia).

 

Projektipäällikkö Mari Lahtinen Tampereen kaupungilta kertoi arkea tukevasta teknologiasta ja digitalisaatiosta kaupungin palveluiden näkökulmasta. Tampereen kaupunki selvittää parhaillaan teknologian mahdollisuuksia ikääntyvien asumisessa ja kotihoidossa. Menossa on Ratko Tuate- projekti, jossa hahmotetaan teknologisia ratkaisuja turvallisen omassa kodissa asumisen tueksi. Myös ikääntyvät ja heidän omaisensa on otettu mukaan selvitystyöhön. Lisäksi kaupunki testaa kuvapuheluiden käyttöä kotihoidossa, sillä etäpalveluilla tullaan mahdollisesti tulevaisuudessa korvaamaan osa kotihoidon käynneistä. Niillä voitaisiin esimerkiksi seurata lääkkeiden ottoa tai ohjata ruokailussa. Etäpalveluina pystytään myös tuomaan erilaisia tapahtumia kotiin, joihin ikäihminen ei välttämättä muuten pääsisi osallistumaan. Visiona on, että etäpalvelut voisivat mahdollistaa ikääntyvien 24/7 kotihoidon.

Ikä- ja hyvinvointiteknologiaan liittyy kuitenkin myös monia huolenaiheita ja eettisiä kysymyksiä. Näitä käsiteltiin paneelikeskustelussa, jossa mukana olivat sosiaalineuvos Arja Ojala, kansanedustaja Olli-Poika Parviainen, ohjelmapäällikkö Sari Hosionaho ympäristöministeriöstä, sekä Jaana Leikas ja Mari Lahtinen. Keskustelussa nousi esiin huoli digitaalisesta kuilusta ja eriarvoistumisesta. Suuri joukko ikäihmisiä ei ole koskaan käynyt internetissä. Monella ei ole tietokonetta, eikä kaikilla ole varaa ostaa sellaista. Laitteita ei myöskään välttämättä ole suunniteltu ikäihmisten käytettäväksi, etenkin jos näkö tai motoriikka on heikentynyt.

 

sdr

 

Panelistien mielestä digitalisaation rinnalla on tärkeää kehittää tukipalveluita, joissa ikäihmisille opetetaan teknologian käyttöä. Jaana Leikas heitti ilmoille ajatuksen, että voisimme perustaa uuden ammattikunnan: digitalkkarit. Digitalkkarit voisivat olla esimerkiksi kortteleissa tai kerrostaloissa opastamassa vanhuksia tietotekniikan kanssa.

Paneelissa oltiin samaa mieltä myös siitä, että ikääntyvät on tärkeää ottaa mukaan muutosten ja teknologian suunnitteluun, niin että tarjolla olisi aidosti ikäystävällistä teknologiaa ja ratkaisuja.

Kaikille pitää myös taata tarvittavat laitteet palveluihin pääsemiseksi, vaikka sitten kaupungin tai valtion toimesta jos henkilöllä itsellään ei ole varaa.

Huolenaiheeksi nousivat myös kysymykset yksityisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta, jos kerran kaiken maailman asiantuntijoilla on digitaalisesti pääsy koteihimme ja liikkeitämme voidaan monitoroida erilaisin sensorein. Yksi ajatus, joka paneelissa nousi esiin, oli että hoitotahtoon voisi kirjata tahtonsa myös teknologian suhteen, esimerkiksi sen, haluaako että omia toimia saa seurata liikesensorein ja GPS- paikantimella jos muistisairaus sattuu kohdalle.

Ikäteknologialla on siis paljon potentiaalia mahdollistaa itsenäistä ja turvallista omassa kodissa asumista ja hyvää arkea, mutta jotta kehitys olisi kestävällä pohjalla, sen tulee olla myös eettisesti kestävää. Kysymyksiä yksityisyydestä, osallisuudesta ja tasa-arvosta ei pidä sivuuttaa.

Ikäteknologian kehityksen ja digitalisaation jyllätessä kaupungeissa ja kunnissa, on myös tärkeää ottaa ikäihmiset mukaan muutoksen suunnitteluun, niin että teknologia vastaa aidosti ikäihmisten tarpeisiin.

Henna Luoma-Halkola                                                                                                                               Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, TaY

 

Yhteisöllistä asumista Venäjällä

Vietin kaksi viikkoa Pietarissa Instagram-tutkimuksen kesäkoulussa. Samalla tutustuin paikallisiin yhteisöllisen asumisen ratkaisuihin.

Tapasin kesäkoulussa Pietarissa asuvan tutkijan, Sergeyn. Kerroin hänelle, että olemme hankkeessamme kiinnostuneita tietämään, miten eri maissa erityisesti haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset asuvat. Sergey halusi viedä minut tutustumaan Pietarin keskustassa sijaitsevaan kommunalkaan, jossa hänkin ennen asui.

Meidät vimg_20160829_193923astaan otti Sergeyn hyvä ystävä, vieraanvarainen 82-vuotias Polina, joka esitteli minulle paikkaa. Sain juoda paljon teetä, syödä keksejä ja kuunnella tarinoita. Kommunalkat ovat usean ihmisen tai perheen kommuuneja, joissa jokaisella on oma huone tai osa huoneesta. Keittiö ja kylpyhuone ovat jaettuja.

Venäjällä yhteisöllisellä asumisella onkin pitkät ja katkeamattomat perinteet.

Suomessakin kommuuneja on ollut ja niissä ovat asuneet aikanaan erityisesti työläiset. Nykyään kommuunit ovat kuitenkin yleensä opiskelijoiden väliaikaisia koteja, joista on tarkoitus taloudellisen tilanteen parannuttua muuttaa omaan asuntoon.

Toisaalta yhä useammin työssä käyvät aikuiset ovat valinneet yhteisöllisen asumisen sen taloudellisuuden ja sosiaalisuuden vuoksi. Asukasjoukko on aina kuitenkin melko homogeeninen. Asukkaat esimerkiksi elävät yleensä suunnilleen samaa elämänvaihetta.

Sen sijaan Venäjällä kommunalkojen asukkaat muodostavat aina hyvin heterogeenisen joukon. Vierailemassanikin kommunalkassa asukkaiden kirjo oli kuulemani perusteella ollut melko laaja tutkijoista mielenterveyskuntoutujiin.

Kommunalkoissa asuu opiskelijoita ja hyvissä ammateissa olevia rahaa omaan asuntoon säästäviä nuoria aikuisia mutta myös haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, kuten mielenterveysongelmista kärsiviä, alkoholisteja ja entisiä vankeja.

Koska Venäjällä asumisen yhteisöllisyys ei ole uusi asia, voimme saada naapurimaastamme pitkän aikavälin tietoa yhteisöllisen asumisen hyvistä mutta myös huonoista puolista. Yhteisöllinen asuminen ei ole aina helppoa. Kun erilaiset ihmiset kohtaavat, syntyy ristiriitoja. Kuulemani mukaan kommunalkoissa toisille tarjottu tuki on tavallisesti melko rajattua ja pienimuotoista. Apu on usein käytännöllistä, kuten tavaroiden siirtämistä tai taloudellista, kuten rahan lainaamista vuokraan.

Välillä erilaisten ihmisten yhdessä asuminen synnyttää riitoja tai toisista saatetaan puhua pahaa selän takana. Lisäksi ihmisillä on tarve yksityisyyteen. Asukkaat viettävät yleensä yksityistä elämää omissa huoneissaan ja välttelevät toisten kohtaamista.  Lisäksi kommunalkoissa jaetaan tarkasti tila ja tavarat. Omista vessapapereista ja pesuaineista pidetään huolta ja niitä ei välttämättä säilytetä yhteisissä tiloissa. Usein ollaan myös tarkkoja siitä, että jokainen maksaa vain omasta sähköstään.

img_20160829_194727

Polinan asuttamassa kommunalkassa keittiön pinnat oli jaettu asukkaiden kesken siten, että jokaisella on oma kohta, jossa laittaa ruokaa. Lisäksi yhteisistä tiloista ei aina pidetä huolta ja remontteja on vaikea saada toteutettua, koska niihin tarvitaan kaikkien suostumus. Asioiden ja tilojen jakaminen ei ole aina vaivatonta.

On kommunalkoissa toki hyvätkin puolensa. Sosiaalinen tuki voi pienimuotoisuudestaan huolimatta olla todella arvokasta. Esimerkiksi asuntoonsa eristäytynyt voi tupakan pummaamisen varjolla kohdata muita yhteisissä tiloissa.

Toisaalta naapureista on apua viimeistään silloin kun todellinen hätätapaus yllättää. Jos esimerkiksi naapuri tai naapurin sukulainen sairastuu, voidaan tarjota apua ja esimerkiksi selvittää, mitä pitää tehdä ja minne olla yhteydessä. Kun naapurit auttavat toisiaan vaikeissa tilanteissa, voi syntyä pysyviä ystävyyssuhteita. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Sergey ja Polina, joiden ystävyyden perustana on molemminpuolinen välittäminen ja halu pitää toisesta huolta.

Suomessa haavoittuvassa asemassa olevat asuvat usein yksin omissa asunnoissaan. Kun tila jakautuu vahvasti yksityiseen kotiin ja täysin julkiseen ulkotilaan, on vaikea kohdata muita luontevasti, jos toisen kohtaaminen on muutenkin hankalaa.

Esimerkiksi kerrostaloympäristössä sosiaalisuutta rajoittaa se, että toisten oville meneminen tai ulkona keskustelun aloittaminen koetaan helposti oudoksi käytökseksi. Rappukäytävä on vain läpikulkua varten. Kynnys pyytää apua edes hätätapauksissa naapureilta on korkea.

img_20160829_194509Vertailukohta Venäjältä voisi tarjota realistisen kuvan siitä, millaisia haasteita yhteisöllisyys ja erilaisten ihmisten sekoittaminen aiheuttaa. Lisäksi se voi tarjota kuvan yhdessä asumisen mahdollisuuksista.

Kommunalkan tyylinen tapa asua tarjoaa sosiaalista tukea asukkaille, mutta se on myös taloudellinen tapa asua. Kun niukkuus lisääntyy, voi olla väistämätöntä, että ihmisten on jaettava enemmän. Kaikilla ei ole mahdollisuutta asua kokonaan omassa asunnossa.

Polina on muuttamassa yksityiseen vuokra-asuntoon Pietarin laidalle. Se varmasti tarjoaa hänelle omaa rauhaa, mutta voi tehdä elämästä myös yksinäisempää. Uuteenkin asuntoon olen kuulemma tervetullut. Keksien ja teen sijaan tarjolla olisi juutalaista ruokaa ja vodkaa. Lisäksi Polina käski minun mennä naimisiin. Lupasin kohteliaasti tulla tulevaisuudessa vierailulle vaimoni kanssa. Katsotaan käykö tuuri.

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston antropologian professori Ilya Utekhin esittelee Communal Living in Russia – A Virtual Museum of Soviet Everyday Life -nettisivuilla lyhyissä videoissa omia kokemuksiaan kommunalkoista n. 30 vuoden ajalta. Lisäksi Ylen Elävässä arkistossa voi tutustua yhteisöllisen asumisen muotoihin Suomessa.

Jarkko Salminen                                                                                                                                          Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, TaY

(Kuvat pietarilaisesta kommunalkasta Jarkko Salminen) 

Tiedätkö esimerkin hyvästä asumisen, työnteon tai kaupunkielämän ratkaisusta? Kerro meille!

Ihmisten tarpeisiin asua, työskennellä ja elää kaupungeissa on jo olemassa innovatiivisia, joustavia ratkaisuja. Vinkkaa alla olevalla lomakeella hyvä esimerkki ulkomailta tai Suomesta ja auta meitä kokoamaan tietoa ratkaisuista kaikkien kiinnostuneiden saataville!

Kokoamme esimerkit yhteiseen avoimeen kokoelmaan. Olet tervetullut myös lisäämään kommentteja suoraan kokoelmadokumenttiin.

Kokoelma on jatkuvasti muokkautuva väline ketterien ja kestävien kaupunkien kehittämiseen niin Suomessa kuin muuallakin. Käytämme esimerkkejä tutkimustyössä erityisesti suomalaiskaupunkeihin sopivien ratkaisujen kehittämiseksi.

Kiitos!