Kuka tekee tulevaisuuden ketterän kaupungin?

Jos lähdemme siitä, että kaupungit ovat ensisijaisesti ihmisten elinympäristöjä, ihmisten tekemiä ja ihmisille tehtyjä, niin ketterässä kaupungissa ihmisten tarpeet lienevät tärkeintä. Voisi myös kuvitella, että suunnitelmia voisi muuttaa nopeasti, jos ihmisten tarpeet muuttuvat. Ihminen on siis aina ensin!

Nämä peruslähtökohdat mielissämme lähdimme luomaan DAC-hankkeen skenaarioita tulevaisuuden ketterästä kaupungista. Aivan aluksi kartoitimme vallitsevat trendit ja tulimme siihen tulokseen, että tulevaisuutta suuntaavat erityisesti uudet suunnittelukäytännöt ja muutokset kaupunkien päätöksenteossa niin, että ihmiset tulevat entistä enemmän osallisiksi päätöksentekoon.

Digitalisaatio on megatrendi, jota emme voi ohittaa. Samoin demografiset muutokset, kuten ikääntyvä väestö tai maahanmuuttajien lisääntyminen, ovat näillä näkymin väistämättömiä kehityskulkuja. Kiertotalous, biotalous ja jakamistalous luovat varmasti uusia tarpeita ja niiden myötä uusia liiketoimintoja ja käytäntöjä kaupunkeihin. Aikaamme kuvaa myös yhteisöllisten käytäntöjen uusi tuleminen ja ihannointi.

Nämä kehityskulut mielessä kartoitimme maailmalta ja Suomesta esimerkkejä uusista tavoista toimia ja rakentaa kaupunkia. Esimerkiksi kaupungeissa on kokeiltu paljon erilaisia yhdessä tekemisen tiloja, joissa jokainen voi vaikka tulostaa 3D-printterillä. Järjestimme myös kolme draamatyöpajaa, yhdessä näyttelijöiden kanssa, joissa etsimme näytelmien ja näyttelemisen avulla tulevaisuuden ratkaisuiden herättämiä tuntemuksia, esimerkiksi millaisia seurauksia on robotisaatiosta tai yhteisöllisyydestä. Pienoisnäytelmät vanhusta hoitavasta robotista tai nuorta paria kuskaavasta puhuvasta robottiautosta kirvoittivat sekä kauhua että mielihyvää tulevaisuutta kohtaan. Asuintalojen yhteisten tilojen käyttäminen ja yhteisöllisyyteen kuuluvat velvollisuudet puolestaan herättivät ahdistusta taloyhtiön saunan pukuhuoneessa tapahtuneessa näytelmässä.

Yhteisöllisyys ja itse tekeminen eivät välttämättä ole mieleen kaikille kaupunkilaisille tulevaisuudessakaan. Moni meistä pitää siitä, että kaupunki tarjoaa esimerkiksi valmiiksi tuotettuja liikkumis- ja kauppapalveluja. Toisaalta osa ihmisistä haluaa elää kaupungissa, jonka palveluja hän voi tuottaa ihan itse, vaikkapa kasvattamalla ruokaa. Joku voi tykätä siitä, että rakentaa itselleen palvelevan robotin!

Loppujen lopuksi päädyimme kahteen tulevaisuutta kuvaavaan skenaarioon – Moduulikaupunkiin ja Lähikaupunkiin

Moduulikaupunki

Moduulikaupunki on asukkaalle rationaalisesti toimiva maailma, jossa systeemi on viritetty tuottamaan yksilöllisten tarpeiden mukaan räätälöityjä palveluja. Massatuotanto, ehkä globaaleilla markkinoilla, tuottaa standardoituja moduuleja, joita yhdistämällä saadaan aikaan erilaisiin tarpeisiin räätälöitävissä olevia ratkaisuja. Tässä ovat apuna yksilöiden tarpeita ja toiveita keräävät, mittaavat ja työstävät datan keruujärjestelmät sekä automatisoidut palveluratkaisut. Palvelujen tuotanto on tässä maailmassa koordinoitu ylhäältä käsin; joku suunnittelee, tekee ja tuottaa kaupunkia meidän toiveemme ja tarpeemme huomioiden. Kaupungin rooli tässä maailmassa voi olla palvelujen markkinapaikan mahdollistajan rooli tai itse palveluiden tuottajan rooli.

Kuva 1. Moduulikaupunkia.

Lähikaupunki

Lähikaupunkiskenaariossa kaupunki organisoituu paikallisen yhteisöllisen toiminnan kautta. Yhteisöt voivat syntyä joustavasti korttelien, kaupunginosien ja erilaisten toimintojen ympärille, ja niiden mahdollistaminen ja tukeminen on keskeinen osa kaupungin tehtävänkuvaa.  Asukkaiden mahdollisuudet vaikuttaa lähiympäristöönsä ja sitä myötä tukea kaupunkien itseohjautuvuutta ovat hyvät, mutta se vaatii asukkailta aktiivisuutta. Yhteisöt voivat muodostaa myös paikallista liiketoimintaa, joka tuottaa palveluja asukkaille ketterästi, mutta keskeinen motto on kuitenkin, että me itse suunnittelemme, teemme ja tuotamme kaupunkia.

Kuva 2. Lähikaupunkia.

DAC-hankkeessa olemme tehneet monia juttuja Tampereen Hiedanrannan ”kokeilualueen” puitteissa. ”Hiedanrannassa tehdään toisin: kaupunkilaiset kehittävät ideaa eteenpäin yhdessä arkkitehtien ja kaavoittajien kanssa”. ”Hiedanrannasta on kehkeytymässä kaupungin yhdessä tekemisen laboratorio.” (kts. DAC-blogi 29.1.2018) Mutta, jatkuuko paikallinen yhdessä tekeminen myös rakennetussa Hiedanrannassa, vai onko Hiedanranta tulevaisuudessa erilaisten palveluliiketoimintojen paratiisi, helppojen moduulien mekka eli moduulikaupunki. Vai tulisiko Hiedanrannasta sellainen lähikaupunki, jossa kaupungin palvelut hallinnoidaan ja hoidetaan korttelien tasolla? Vai olisiko Hiedanranta kylä Tampereen kaupungissa? Tällaisessa ratkaisussa ihmisten pitää itse osallistua palvelujen suunnitteluun ja tuottamiseen. Löytyyköhän uutteria ja osallistuvia ihmisiä tekemään tätä? Olisiko sittenkin helpompaa luottaa kaupungin tarjoamaan päivähoitoon ja kaukolämpöpalveluihin, ja pohjoismaisen sähköverkon tuomaan sähköön, konseptoituun kauppaan ja terveyspalveluihin, ja niin edelleen?

Molemmat skenaariot toteuttavat ketterän kaupungin periaatteet: ihmisten tarpeet ja niiden tyydyttäminen ennen kaikkea myös muuttuvissa tilanteissa.

Moduulikaupungissa tarpeet tyydyttyvät niin, että ihminen poimii erilaisia palvelumoduuleja ja muodostaa niistä kokonaisuuksia tarpeidensa tyydyttämiseksi. Kun tarpeet muuttuvat, moduulit valitaan toisin, ja vastavuoroisesti, myös moduuleja muutetaan, sillä asiakas määrää markkinat ja siten muokkaa tuotteita, joita palveluntarjoajat myyvät. Lähikaupungissa taas paikalliset ihmiset, siis toimijat tai yritykset, tai vain ihan ihmiset, muodostavat ne palvelut, joita kulloinkin tarvitaan.

Kuka siis tekee tulevaisuuden ketterän kaupungin — globaalit tai kansalliset palvelun tuottajat ihmisten tarpeita seuraten vai paikalliset toimijat? Tulevaisuuden todellisuus lienee jossain tässä välissä tai näissä molemmissa, mutta tällaisten skenaarioiden avulla pystymme hahmottamaan mitähän ratkaisut voisivat tarkoittaa käytännössä!

Nina Wessberg, VTT

Kutsu: Hiedanrannan Verstaan kehittäminen

Lielahden kartano, Hiedanranta 16.5. klo 12-13.30

Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen kurssin opiskelijat haastattelivat huhtikuussa 2018 toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita Hiedanrannan vanhan navetan toisessa kerroksessa sijaitsevan Verstaan käyttöönotosta. Haastatteluja tehtiin yhteensä 20 ja niissä haastateltiin yli 30 henkilöä. Tämän jälkeen opiskelijat sovittelivat erilaisia tilankäyttötoiveita yhteen ja arkkitehtien avulla loivat kaksi erilaista toimintavisiota Verstaan tulevalle käytölle. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan lopputuloksista kurssin päätösseminaariin 16.5. klo 12 alkaen.

Ohjelma:

12-12.15 Avajaissanat Helena Leino & Markus Laine

12.15-12.30 Verstaan tilallinen visio 1 (ryhmä Marie)

12.30-12.45 Verstaan tilallinen visio 2 (ryhmä Wilhelm)

12.45-13 Kommenttipuheenvuoro Sini Jussila

13-13.30 Keskustelua ja kysymyksiä visioista

13.30-14 Kahvit

Työtä ja itsekunnioitusta naisille!

Otsikko tuntuu vaativan paljon. Ainakin siinä diskurssissa, jossa nopeaa työllistymistä millä ehdoilla hyvänsä pidetään ykköstavoitteena. Tällaisessa puhetavassa hitaasti työllistyvat ihmisryhmät aletaan helposti nähdä ongelmana, johon täytyy löytyä ratkaisu.

Tampereen Hervannassa kohta vuoden ajan kokoontuneessa työelämä- ja osuuskuntaopintopiirissämme, Onneli-ringissä, lähtökohtana ovat työtä tarvitsevien naisten taidot ja omanarvontunto, ja näiden kehittäminen toisten naisten kanssa, kielitaitoon ja taustaan katsomatta. Onneli-rinki on syntynyt siitä havainnosta, että toistuva puhe maahanmuuttajanaisten voimaannuttamisesta antaa väärän kuvan naisten taidoista ja kyvyistä toimia suomalaisessa yhteiskunnassa ja työmarkkinoilla.

Työelämätaitojen harjoittelu yhdessä purkaa sellaista asetelmaa, jossa siirtolaisnaiset nähdään voimaannuttamisen kohteina ja suomalaistaustaiset toimijat voimaannuttajina.

Oppiakseni lisää siitä, miten hyvistä periaatteista tehdään työllistämiskäytäntöjä, tutustuin Itä-Lontoossa Sabeha Miahin ja Joanna Hamerin vetämään Juta Shoes yritykseen. Yritys kasvattaa erityisesti bangladeshilaistaustaisten naisten taitoja ja työelämän mahdollisuuksia valmistamalla kenkiä kierrätysnahasta. Osallistuin työpajaan, jossa naiset opettivat kenkien tekoa asiakkaille. Lisäksi haastattelin yrityksen perustajia ja kenkien tekijöitä.

Juta Shoes kasvattaa erityisesti bangladeshilaistaustaisten naisten taitoja ja työelämän mahdollisuuksia valmistamalla ja tekemällä kenkiä kierrätysnahasta.

Mistä työtä ja itsetuntoa sitten löytyy? Juta Shoesin toimintaa seuratessani ja naisten kanssa keskustellessani tein havaintoja käytännöistä, jotka auttavat hankalassa työllisyystilanteissa olevia siirtolaisnaisia eteenpäin.

Sabeha Miah, toinen yrityksen perustajista on itsekin bangladeshilaistaustainen, ja on asunut Britanniassa jo pitkään työntekijänä, perheenäitinä, työttömänä, ja nyt pienen yhteiskunnallisen yrityksen perustajana. Sekä yhteinen kieli että kulttuuristen käytäntöjen hahmottaminen auttavat paneutumaan työtä tarvitsevan naisen motivaation pohjasyihin. Miah kuvailee työttömän siirtolaisnaisen paineista tilannetta, jossa oma kulttuuri puskee jäämään kotiin lasten kanssa, ja brittiläinen työllisyysjärjestelmä satunnaisiin siivoustöihin, joissa – ja joiden ohella – kielitaidon ja muiden taitojen kehittäminen on mahdotonta.

Miah päätti yrityksen perustamisesta yhdessä Joanna Hamerin kanssa tehtyään pitkään naisten tuki- ja mentorointotyötä paikallisessa asukastalossa. Yrityksessä he ovat havainneet, että jo omien käsityötaitojen muuttaminen tienestiksi kengäntekijöiden porukassa on lisännyt merkittävästi naisten oivalluksia omista kyvyistään. Itsetuntoa kasvattaa myös naisten välinen ystävyys, ja vertaistuki eri aikoina maahan muuttaneiden kesken.

Olennaista on, että kenkien tekeminen ja kohottava yhteishenki voivat viedä pieniä tienestejä pitemmälle. Jos voimia ja aikaa riittää, naiset saavat tilaisuuden kehittää pedagogisia taitojaan opettaessaan maksaville asiakkaille kenkien tekemistä.

Omankielinen tuki, naisten taitojen ja solidaarisuuden vahvistaminen – ja uusien haasteiden asettaminen ovat tärkeitä myös Onneli-rinkimme toiminnassa. Vaikka monikielinen ryhmä mahdollistaa suomen kielen oppimisen, on välttämätöntä, että neuvoa voi kysyä myös omalla kielellä. Omankielisen tuen lisäksi naisten työelämätaitoja vahvistavassa toiminnassa on oltava mukana ihmisiä, jotka tietävät omakohtaisesti mitä on rakentaa työelämää ja työtätekevän ihmisen identiteettiä uudessa maassa.

Onneliringissä kannustamme luomaan uusia näkökulmia naisten taitoihin – käytännön taitoihin, työn tekemisen kokemuksiin ja aiempaan koulutukseen.

Juta Shoes näyttää, että käsityötaidoista voidaan tehdä alusta työelämän taitojen oppimiseen. Myös Onneli-ringissä kannustamme luomaan uusia näkökulmia naisten taitoihin – käytännön taitoihin, työn tekemisen kokemuksiin ja aiempaan koulutukseen. Mietimme yhdessä miten omista taidoista ja osaamisesta voisi tehdä töitä. Lisäksi kannustamme uusiin haasteisiin, eli opettamaan omia taitoja toisille. Sosiaalisen yrityksen tai osuuskunnan muodostaminen käytännön taitojen – ja niiden opettamisen – ympärille, voisi olla seuraava askel työllistymiseen myös Hervannan naisille.

Juta Shoes Itä-Lontoossa ja Onneli-rinki Hervannassa näyttävät, että osallisuuden tunteminen ja osallisuuden tunnistaminen kulkevat parhaimmillaan yhtä jalkaa.

Voivatko pienten sosiaalisten yritysten ja vapaaehtoisen solidaarisuustyön esimerkit sitten muuttaa laajemmin työelämän rakentumista Suomessa ja Euroopassa? Voisiko siirtolaisnaisille löytyä jatkossa enemmän omaa osaamista vastaavaa työtä? Vastaukset näihin kysymyksiin löytyvät poliittisista päätöksistä, joissa jokainen ihminen nähdään riittävän arvokkaana merkitykselliseen työhön ja uuden oppimiseen. Ja työelämästä, jossa tunnistetaan ja tunnustetaan siirtolaisnaisten kyvyt ja ammattitaito – juhlapuheiden lisäksi myös rekrytointi- ja rahoituskäytännöissä.

Salome Tuomaala

Salome Tuomaala on naisten opintopiiri Onneli-ringin suunnittelija ja Tampereen yliopiston tutkija. Blogiteksti perustuu DAC-hankkeen kanssa yhteistyössä tehtyyn opintopiirikokeiluun siirtolaisnaisten työllistymismahdollisuuksien tunnistamiseksi. Tutkimusmatkan rahoitti Zonta International.

Opas taloyhtiöille yhteiskäyttöauton hankintaan

Yhteiskäyttöauto teidän taloyhtiöönne

Suomen ympäristökeskuksen ja VTT:n tutkijat ovat laatineet taloyhtiöille kattavan oppaan yhteiskäyttöauton hankintaan.

Oppaassa käydään läpi

  • mikä yhteiskäyttöauto on
  • miksi se kannattaa hankkia
  • miten yhteiskäyttöauton voi hankkia – eri vaihtoehdot toteutukseen
  • miten asiassa tulee edetä
  • mitä kaikkea hankinnassa tulee huomioida

Lataa opas käyttöösi

Voit lukea ja ladata oppaan käyttöösi tästä linkistä.

Lisätietoja: Juha Peltomaa, Suomen ympäristökeskus

 

Alvar Aalto Symposium presents new housing solutions for cities in change

The 14th International Alvar Aalto Symposium ”New housing solutions for cities in change” will focus is on current challenges and possibilities of future housing design and construction in urban areas.  You are warmly welcome to join! The Symposium will be arranged in 30−31 August, 2018 in Jyväskylä, Finland.


The programme will provide food for thinking especially on four specific viewpoints: Cultural variables, Sharing, Adaptability and Emerging typologies. The speakers of the Symposium represent a wide, multidisciplinary group of professionals and experts from the fields related to the symposium theme.

These include four researchers from the Dwellers in Agile Cities project Elina Alatalo, Katja Maununaho, Sini Saarimaa and Jyrki Tarpio. They will provide insights to self-organised shared spaces of work, integrated housing upon the diversity of everyday life and urban apartments’ potential from the perspective of personalization. Moreover, they will present the first draft of the Cook Book of Agile Housing, a tool encouraging implementation of promising solutions for spatially flexible, dweller inclusive housing solutions.

The speakers include also Finnish experts Selina Anttinen, Jaakko Blomberg and Antti Lehto, and international experts e.g. Stephen Bates (UK), Damiano Cerrone(Italy), Édouard François (France), Mikkel Frost (Denmark), Ola Nylander(Sweden), Kristien Ring (Germany), Verena von Beckerath (Germany), Anne Kaestle (Switzerland), Peter Pichler (Italy), Jeremy Till (UK) and Elli Mosayebi (Switzerland). Read more about the speakers here.

The chair of the event is Finnish architect, professor Markku Hedman who also is a former leader of one of the sub-projects of the Dwellers in Agile Cities project.

See the whole programme here.  You can also follow the Symposium in Facebook.

Lower-priced early bird tickets are available until June 30, 2018 here.

Alvar Aalto Symposium is an international forum for discussion on contemporary architecture. It is a triennial event, that brings professionals from around the world together to engage in current topics in architecture. The aim is to raise critical discussion about the artistic, social and technical challenges of contemporary architecture.

 

Urbaanit kesannot ja kaupunkitilan haltuunotto

Pari viikkoa sitten Tampereen Hiedanrannasta palatessani mietin kaupunkikehittämisen ja kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan dynamiikkaa. Ajattelemisen aihetta antoi paluumatkan reitillä reilun kilometrin päässä Hiedanrannasta sijaitseva Santalahti.

Santalahti sijaitsee Tampereen keskustasta länteen, Pispalanharjun pohjoispuolella rajoittuen Näsijärveen. Alueella on vanhoja jo vuosikymmeniä sitten teollisuustoiminnasta poistuneita rakennuksia sekä uudempia asuintaloja ja toimitiloja.

Santalahden kaltaisia alkuperäisestä käyttötarkoituksestaan poistuneita, ”uinumaan” jääneitä ja vajaakäytössä olevia kaupunkitiloja on kutsuttu myös urbaaneiksi kesannoiksi.

Kesannolle jäänti ei aina tarkoita kyseisten tilojen näivettymistä vaan usein voi käydä juuri päinvastoin.

Santalahdestakin tilansa ovat löytäneet pienyrittäjät, taiteilijat, muusikot ja kulttuurialojen toimijat sekä erilaiset harrasteyhteisöt.

Kuvaa klikkaamalla voit katsoa Paasikivetieltä kuvatun videon Santalhden alueesta. (video Mikko Kyrönviita)

Teollisuusrakennusten uutta elämää on voinut seurata myös junan ikkunasta – Santalahden läpi kulkevaa päärataa reunustaa valtava määrä graffiteja. Alue tunnetaan nimellä Pispalan feimi, viitaten paikkaan, jossa graffiteja toistuvasti maalataan. Helsingin kaupungin toteuttaessa Stop töhryille -hankettaan 1998-2008, houkuttelivat Pispalan feimit graffititaiteilijoita ympäri maailmaa. Santalahteen on näin kertynyt ainutlaatuista graffitikulttuuria lähes kolmenkymmenen vuoden ajalta, kauan ennen näyttelyitä sekä nykyistä katutaidebuumia ja taloyhtiöiden muraali-innostusta.

Kuvaa klikkaamalla voit katsoa junasta kuvatun videon Santalahden alueesta. (video Mikko Kyrönviita)

Graffitikulttuurin lisäksi Santalahden alue ja 1990-luvulta tyhjillään ollut Osuustukkukauppa OTK:n Tulitikkutehdas on tarjonnut erinomaisen paikan myös skeittareille. Tulitikkutehtaan pihassa sijaitsevalle entisen laatikkovaraston betonilaatalle on harrastajien toimesta rakennettu Tikkutehdas DIY -skeittiparkki. Tikkutehdas DIY sai alkunsa jo 2009, mutta suurimmat työt toteutettiin kesällä 2012. Talkoilla rakennettua paikkaa on aina vähitellen täydennetty ja ylläpidetty skeittareiden toimesta.

Tikkutehtaan skeittiparkin rakentaminen ajoittuu aikaan, jolloin Tampereen kaupunki oli muutamaa vuotta aiemmin laatinut skeittiparkkisuunnitelman, jota ei kuitenkaan koskaan toteutettu. Kunnollisten harrastuspaikkojen puuttuessa skeittarit rakensivat itse Tampereen ensimmäisen kokonaan betonisen ja kaariskeittaukseen sopivan skeittiparkin. Vastaavaa paikkaa ei aiemmin ollut, joten näin kaupunkiin kehittyi uusi, kaikkien vapaasti käytettävä harrastusympäristö.

Tikkutehdas DIY on skeittareiden itsensä talkoilla rakentama betoninen skeittiparkki. Klikkaa kuvaa ja katso video Tikkutehtaan skeittiparkilta. (kuva Mikko Kyrönviita)

Urbaanien kesantojen kohdalla vajaakäytöstä puhuminen voi olla harhaanjohtavaa. Ajatus vajaakäytöstä perustuu tuottavuuteen ja siihen, että kesantojen kaltaisia tiloja tulisi kehittää täyteen potentiaaliinsa esimerkiksi rakentamalla. Kaupungin kasvaessa on toki ymmärrettävää, että maankäyttöä tehostetaan ja täydennysrakentamista edistetään. Kesannot ovat kuitenkin tärkeitä erilaisille kaupunkiyhteisöille ja kulttuurielämälle. Toki kesantojen roolia saatetaan korostaa luovan talouden kasvualustoina, joka monin paikoin voi pitää paikkansakin, mutta ennen kaikkea kesannot tarjoavat konkreettisia mahdollisuuksia tekemiseen ja oman ympäristön mielekkääseen haltuunottoon.

Kaupallistuneessa ja toiminnallisesti säännellyssä kaupunkitilassa urbaanien kesantojen kaltaisilla ”väljillä tiloilla” on suuri merkitys. Ne ovat osallisuuden ja yhteiskunnallisen toiminnan tiloja, joissa ei tarvitse kuluttaa mitään. Kaupunkitilassa on myös verrattain vähän mahdollisuuksia itseilmaisuun ja leikkiin, jota myös me aikuiset tarvitsemme.

Kaupungeissa on hyvin suunniteltuja puistoja ja valmiiksi kalustettuja leikki- ja liikuntapaikkoja, mutta urbaanien kesantojen kaltaiset, hieman epämääräiset tilat pakenevat yhä kauemmas kaupunkien keskustoista ja toinen toistaan muistuttavilta asuinalueilta.

Santalahteen rakennetaan parhaillaan Uusi Santalahti nimistä asuinaluetta. Osa vanhoista teollisuus- ja varastorakennuksista on jo purettu ja suojeltujenkin kiinteistöjen vuokralaiset saivat lähteä aikaa sitten. Myös graffitit ja Tikkutehtaan skeittiparkki saanevat väistyä hyvin pian. Uusia kaupunginosia ja asuntoja rakennettaessa on kuitenkin aiheellista miettiä mistä tekijöistä houkutteleva sekä sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä kaupunki syntyy.

Kaupunkilaisten toimintamahdollisuuksia tukevat ja asukkailleen hyvät arjen edellytykset takaavat kaupungit menestyvät. Useimmiten uudet ja lopulta merkittävätkin asiat sekä innostava kaupunkikulttuuri syntyvät hieman katveessa. Paikoissa, joissa on tilaa tehdä ja kokeilla. Aivan kuten pelto jätetään viljelemättä maan rikastuttamiseksi, myös urbaaneilla kesannoilla syntyy kaupunkeja ja yhteisöjä monin tavoin rikastuttavaa toimintaa. Tätä tulee vaalia sen sijaan että sitä pyrittäisiin vain lyhytnäköisesti hyödyntämään.

Mikko Kyrönviita

 johtamiskorkeakoulu, Tampereen yliopisto

From ideas competition to citizens’ vision: Planning Hiedanranta in follow-on workshops – Publication now available in English

The follow-on workshops were held immediately after the Hiedanranta ideas competition in spring 2017.

In the series of four public workshops, the citizens discussed and built on the results of the ideas competition together with architects, planners and researchers. This publication introduces the results of these workshops. The workshops were organized in collaboration with Dwellers in Agile Cities research project, The City of Tampere and The Development Programme of Hiedanranta.

Publication is available here.

Maahanmuuttajat tarvitsevat toivoa ja myötätunnon politiikkaa

Itsenäisyyden juhlarahasto Sitran strategiajohtaja Paula Laine on tammikuussa 2018 todennut, että vapaus ja yhdenvertaisuus, ihmisarvo ja oikeusvaltioperiaatteet tulisi nostaa yhteiskunnan kehittämisen keskiöön.

Sitran tulevaisuuspohdiskelussa yhteiskuntapolitiikan tehtävänä on luoda uskottava näkymä tulevaisuuden toimeentulosta, osallisuudesta ja edistyksestä. Tämä ”uskottava näkymä” koostuu pitkälti toivosta, joka kuuluu kaikille kansallisuudesta riippumatta.

Antropologi Ghassan Hagen mukaan yhteiskunnan tärkein tehtävä on tuottaa toivoa. Kansalaisvaltioiden näkökulmasta tarkasteltuna tämä tarkoittaa ratkaisuja, jotka mahdollistavat hyvän elämän yhteiskunnan jäsenenä. Toivoa pidetään arkipuheessa usein epämääräisenä, ainoastaan yksilöiden käyttäytymiseen liittyvänä piirteenä. Paikoin se on yhdistetty reaalimaailmasta irrallaan olevaan optimismiin sekä saavuttamattomien utopioiden tavoittelemiseen. Monet tutkijat näkevät toivon yhteisöjen rakentumisen ja yhteiskuntarauhan kannalta tärkeänä. Myötätunto puolestaan perustuu toisen ihmisen tasa-arvoiseen kunnioitukseen. Myötätunnon tulisi herätä, jos todistamme toisen ihmisen tuskaa tai kärsimystä. Tästä tulisi syntyä halu auttaa ja luoda käytäntöjä, jotka tukevat arjen toivon syntymistä.

Suomalainen yhteiskunta ei aktiivisesti luo toivoa kaikille jäsenilleen eikä myöskään ylläpidä myötätuntoa.

Viime vuosien kiristykset turvapaikka- ja pakolaispolitiikassa ovat yksi esimerkki hallintokäytännöistä, jotka synnyttävät pelkoa ja toivottomuutta. Turvapaikanhakijat ovat saaneet ennätysmäärän kielteisiä päätöksiä ja perheenyhdistäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Pitkittyneiden päätöksentekoprosessien aikana ihmiset ovat kuitenkin hiljalleen alkaneet kotoutua Suomeen: elämään on syntynyt uutta toivoa. Ironisesti tämä osoitus turvallisen ja demokraattisen yhteiskunnan kotoutumisprosessien toimivuudesta voi yksilötasolla johtaa lopulta uuden epätoivon äärelle. Ihmisiä on pakkopalautettu entisiin kotimaihinsa, joissa moni kohtaa jälleen pelkoa ja väkivaltaa, jopa kuoleman. Kotoutumisen erilaiset vaatimukset näyttävätkin tästä kulmasta katsottuna vähintäänkin kummalliselta. Turvapaikanhakijat kyllä tahtoisivat rakentaa tulevaisuutensa Suomeen, mutta määräaikaisten ja lyhyiden oleskelulupien ketjutus tai pahimmillaan kielteinen päätös vuosien oleskelun jälkeen, vievät pohjan pois elämältä.

Pakkopalautukset ja maahanmuuttajien tyly kohtelu eivät luo kenellekään toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Nykypolitiikka tuottaa myös kansalaisjärjestöissä ja maahanmuuttajien kanssa työskenteleville ihmisille toivottomuuden ja mitättömyyden tunteita. Ajan mittaan tämä johtaa siihen, ettei enää jakseta toimia paremman tulevaisuuden puolesta. Toivottomuus voi ajaa ihmisiä myös lohduttomiin tekoihin, joista esimerkkinä vastaanottokeskuksissa ja säilöönotossa tapahtuneet turvapaikanhakijoiden itsemurhat ja niiden yritykset.

Miksi Suomen olisi tarjottava toivoa ja myötätuntoa yhteiskunnan kaikille jäsenille kansallisuudesta riippumatta? Tutkijat ovat useasti todenneet, että yhteiskuntien jousto- ja selviämiskyky on kiinni käytännöistä, joilla ylläpidetään yhteiskunnallista luottamusta. Lokeroivat ja syrjivät käytännöt esimerkiksi asumisen, toimeentulon ja terveydenhuollon palveluiden saatavuuden suhteen musertavat luottamusta niin yksilöiden välillä kuin yksilön ja ympäröivän yhteiskunnan suhteessa.

Toivo ei ole kansalaisuuteen sidottu yksilön ominaisuus, vaan sillä on laajempi yhteiskunnallinen merkitys: toivo mahdollistaa yksilöiden ja yhteisöjen selviämisen arjessa ja toimimisen paremman yhteisen tulevaisuuden puolesta.

Vahvistamalla myötätuntoa suomalainen yhteiskunta mahdollistaa sellaisten ihmisten joukon, jotka pitävät huolta toisistaan. Kysymys turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien kohtelusta on Suomelle monin tavoin yhteiskuntapoliittisesti merkittävä, koska ikääntyvä Suomi tarvitsee aktiivisia ihmisiä, joilla on halu elää Suomessa sekä kyky sitoutua turvallisen ja moniarvoisen arjen rakentamiseen.

Anna-Kaisa Kuusisto & Kristiina Korjonen-Kuusipuro

Dwellers in Agile Cities -tutkimushanke ja Suomen Akatemian kärkihanke TRUST, Tampereen yliopisto, johtamiskorkeakoulu

Kuvat Kristiina Korjonen-Kuusipuro

Henkilökuva Dragana Cvetanovic

Kaupunkien aikakausi – Kaupunkitutkijoiden puheenvuoroja 2020-luvun kaupunkipolitiikasta

Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren koolle kutsumassa Helsinki Symposiumissa julkaistava kirja on avaus suomalaisen kaupunkipolitiikan tulevaisuudesta.

Suomi kaupungistuu kiihtyvää vauhtia. Tarvitsemme näkyvämpää valtakunnallista keskustelua kaupunkipolitiikasta. Yhteiskunnallinen debatti kaupunkien tulevaisuudesta on ollut maassamme hyvin ohutta. Uudella julkaisullaan Helsingin kaupunki haluaa edistää kaupunkitutkimuksen leviämistä sekä osallistua tähän keskusteluun. Julkaisussa 28 kaupunkitutkijaa pohtii 2020-luvun kaupunkipolitiikkaa Suomessa.

Suomen Akatemian strategisen neuvoston rahoittamasta Dwellers in Agile Cities -tutkimushankkeesta kirjoittajiksi kutsuttiin Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Helena Leino ja aluetieteen yliopistonlehtori Markus Laine sekä sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö.

Puheenvuoroissaan he hahmottelevat suomalaisen kaupunkipolitiikan kulmakiviksi

  • tiiviimmän ja tulevaisuuteen katsovan yhteistyön,
  • kaupunkilaiset uutta luovana voimavarana sekä
  • sosiaalisen kestävyyden.
Kaupunki mahdollistajana ja kaupunkilaiset voimavarana

Leinon mukaan kaupungistuminen ja globalisaatio asettavat kaupungeille paineita luoda aivan uusia toimintatapoja, jotka yhdistävät kaupunkien institutionaaliset resurssit, yritysten elinvoiman, ekologisen kestävyyden ja kansalaisten osaamisen ja osallistumisen. Tärkeää on kasvattaa ymmärrystä eri toimijoiden ja tarpeiden välisistä suhteista, toteuttaa kaupunkikehittämisen kokeiluja sekä edesauttaa uudenlaisten toimintamallien ja yhteistyömuotojen syntymistä.

Kaupungit, jotka mahdollistavat kokeilun ja oppimisen sekä oivaltavat kaupunkilaisten huikean potentiaalin ovat tulevaisuuden menestyjiä.

Innovaatioita syntyy yhteisen tahtotilan ja sopivien kannustimien myötä. Rytminmuutos kaupunkilaisten kaupunkiorganisaatioksi on välttämätön. Tätä ei Suomessa ole vielä täysin ymmärretty, Laine toteaa.

Kestävä kaupunkikehitys tarvitsee kaikkia

Häikiö ehdottaa, että sosiaalisesti kestävän kaupunkikehityksen tavoitteleminen sopii hyvin suomalaisen kaupunkipolitiikan ja kaupunkien visioksi tulevaisuudesta. Suomella on edellytykset toimia globaalina suunnannäyttäjänä.

Sosiaalisesti kestävä kaupunkikehitys luo kaupunkilaisille toimintamahdollisuuksia ja tukee kestäviä toimintatapoja paikallisesti, kansallisesti ja globaalisti.

Vahvat kaupungit turvaavat riittävän toimeentulon ja arkisen hyvinvoinnin kaikille, sekä luovat ja ylläpitävät paikallisia vahvuuksia, kaupunkilaisten voimavaroja ja monimuotoisia suhteita ja verkostoja. Sosiaalinen eriytyminen uhkaa tällaista kehitystä. Kaupungit tarvitsevat uusia keinoja eriarvoisuuden vähentämiseksi.

Lue julkaisu tästä:

Kaupunkien aikakausi – Kaupunkitutkijoiden puheenvuoroja 2020-luvun kaupunkipolitiikasta.

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia 2018. Helsingin kaupungin keskushallinnon julkaisuja 2018:11. Edita Prima Oy.

Lisätietoja:

Helena Leino, Markus LaineLiisa Häikiö

Experiments on Urban Participation -seminar 17.4.2018

Experiments on urban participation -seminar discusses topical issues on public engagement in urban environment.

It brings together scholars and practitioners who have been involved in experimenting or studying public engagement with novel and innovative means. The seminar offers a space to reflect the diversity of participation practices and discuss what consequences the new means of public engagement might have on the development of local democracy and urban communities.

PROGRAMME

Place: Lielahden kartano, Hiedanranta, Lielahdenkatu 10–12, 33400 Tampere

How to get to Hiedanranta.

11-11.15 Liisa Häikiö, Pauliina Lehtonen: Opening words

11.15-11.45 Katarzyna Radzik-Maruszak (University of Maria Curie-Sklodowska): How elected representatives perceive new participatory tools? Research from Poland, Slovenia, Finland and the UK

11.45-12.15 Eeva Luhtakallio (University of Tampere): Seeing, recognizing, valuing: Tracing avoided politics and participation in a Finnish working class suburb

Lunch (self-covered)

13.30-14.00 Salome Tuomaala (University of Tampere): Encouraging community inclusion in a multicultural neighbourhood of Hervanta

14-14.30 Leonardo da Costa Custodio (University of Tampere): Media and participatory practices in Brazilian favelas

14.30-15.00 Pauliina Lehtonen (University of Tampere): Shifting the power to people – experiences from partici-patory budgeting as part of neighbourhood renewal

15.00 Coffee

15.15-16.30 Discussion

Comments from Antti Leskinen (City of Tampere), Helena Leino and Markus Laine (University of Tampere)

Participation is free, coffee included. We kindly ask you to register for the seminar by 5th April.

You can register here.

Seminar is organised by Academy of Finland research projects Dwellers in Agile Cities and Globaalin menetelmän paikalliset tulkinnat.

For more information, please contact: pauliina.lehtonen(AT)uta.fi