Call for contributions: Reflecting experiments and interventions in environmental social science

Are you working with experiments and interventions in environmental social science? Join this collective reflection event at the 23th annual colloquium of the Finnish Society for Environmental Social Sciences!

NATURECULTURES  – Finnish Society for Environmental Social Sciences YHYS Colloquium November 22–23, 2018
VENUE: University of Lapland, Rovaniemi, Lapland, Sápmi, Finland
PROGRAMME: Keynote speeches, panel discussions, workshops and a pre-conference early career researcher meeting
WHAT TO DO NEXT: Send short synopsis of your argument (max 250 words) by September 3, 2018 – read more below

Workshop: Collective reflection on experiments, experimentation and interventions in environmental social science

Experiments and interventions are being increasingly called upon to test and invent solutions to sustainability problems. They are encouraged as dynamic means to develop new technologies, practices, institutional designs or governance arrangements, but also to invite new actors to their invention. Experimental designs have a long tradition in laboratory sciences. In social sciences action research has applied interventions as a means to address wicked social problems. Lately, in transition studies experiments have been highlighted as an engine for sustainability transitions. Science and Technology Studies remind that experimentation should keep as attentive for new imaginaries. All these various methodological approaches evoke rather different imaginaries for experiments, interventions and their outcomes.

In this working group we want to encourage discussion on the varying uses, motives and outcomes of experiments and interventions in environmental social science. We invite reflections on 1) varying experimental settings, tools, methods and concepts; 2) their different societal outcomes; 3) experiments and interventions as means to mobilize and create new imaginaries and collectives; 4) the changing role of research/ers in experimental settings and in interventions; 5) ethics of experimentation and intervention research.

The working group is organized around reflective talks followed by a collective discussion. Each participant is welcomed to give a reflection on their uses and outcomes of experiments, experimental research or interventions. The reflections can be based upon practical experience or theoretical elaborations. Creative ways to give the talk are welcome. We devote most of the time in the working group to joint discussions.

Please send short synopsis of your argument (max 250 words) to the conveners by 3.9.2018. We aim to compile a commentary on the joint discussion to the versuslehti.fi.

Session Conveners:
Maija Faehnle (@ymparisto.fi), University of Tampere, Finnish Environment Institute (SYKE)
Juha Hiedanpää (@luke.fi), Natural Resource Institute, Luke
Minna Kaljonen (@ymparisto.fi), Finnish Environment Institute (SYKE)
Helena Leino (@uta.fi), University of Tampere
Taru Peltola (@ymparisto.fi), Finnish Environment Institute (SYKE)

More information at the YHYS Colloqvium website.

 

 

”Meidän tekemä!”: yhteisömusikaalin keinoin osallisuutta vahvistamassa

Kesäkuussa sai ensi-iltansa monessa paikassa ja monen toimijan pitkäjänteisenä yhteistyönä toteutettu TOIVO-yhteisömusikaali.

Kuvat 1 & 2: TOIVO-yhteisömusikaali veti tuvan täyteen yleisöä. Esitys myös videoitiin niin, että osa tamperelaisista ikäihmisistä saattoi seurata sitä kotoa käsin.

Musikaalihanke sai alkunsa kaksi vuotta sitten yhteisötaitelija Kanerva Niemelän ideasta, jota hän lähti viemään eteenpäin osana Kaukaharjun, Keinupuiston ja Kuuselan palvelutalojen ja lähitorien toimintaa. Niemelä on koko hankkeen ajan vastannut sen kokonaisuudesta. Musikaalin valmistelua on voinut seurata TOIVO:n blogista  ja siitä on kirjoitettu aiemmin myös Ketterä kaupunki -hankeen blogissa.

Musikaalihanke huipentui esitykseen 7.6. Härmälän Kuuselassa. Lavalle esityksen ohjasi näyttelijä-ohjaaja Marja Skaffari. Musikaalin esiintyjät olivat Kuuselakeskuksen, Kaukaharjukeskuksen sekä Keinupuistokeskuksen asukkaita ja henkilökuntaa, Validia Hervannan päivätoimintaryhmä (The Respected Band), lähitoreilla kävijöitä ja vapaaehtoisia sekä Kuuselan päiväkodin lapsia. Muita esiintyjiä olivat Kanerva Niemelä, yhteisömuusikko-opiskelija Sanette Sevon sekä sosiaaliohjaaja, musiikinopettaja, Riikka Tajakka.

TOIVO-muusikaalin kantava voima ovat osallistujien toiveet ja haaveet. Siksi esitys on työstetty yhdessä osallistujien kanssa aina käsikirjoitusta, lavasteita ja ohjelmanumeroita myöten. Esitystä rakennettiin niin kuvataiteen kuin esittävän taiteen keinoin. Musikaali koostuu erilaisista osuuksista, joihin kuuluu muun muassa yhteislauluja, muistelmia, tanssia pyörätuolilla ja ilman, runoon sovitettu pienoisnäytelmä sekä lauluesityksiä.

Moninaiset osuudet nivoutuivat esityksessä vuoropuheluksi, jonka osaksi myös yleisö kutsuttiin. Tällaista kokonaisuutta ei voi loppuun asti käsikirjoittaa ja hallita, vaan se on elävä ja tekijöidensä näköinen.

Kuvat 3 & 4: Näyttämöä ja esitystilaa koristivat osallistujien kuvataideryhmissä musikaalia varten valmistelevat maalaukset, piirustukset ja käsityöt. Niiden sijoittelu ympäri esitystilaa häivytti esiintymislavan ja yleisön välistä rajaa luoden vaikutelmaa, että yleisö on tärkeä osa esitystä.

Musikaali toi monipuolisesti esiin asukkaiden erilaisia taitoja sekä niin tämänhetkistä kuin mennyttäkin elämää. Yksi esityksen kauneimmista hetkistä oli, kun yleisö sai kuulla Kuuselan asukkaan, jo 100-vuotta täyttäneen Helmi Hellmanin säveltämän laulun ”Lepo”. Laulu on yksi kymmenistä Hellmanin elämänsä aikana säveltämistä lauluista. Laulun esittivät Kanerva Niemelä, Sanette Sevon ja Riikka Tajakka Kuuselan valopihan parvekkeilta moniäänisesti laulaen.

Validian päivätoiminnan The Respected Band puolestaan esitti itse sanoittamansa ja säveltämänsä, kerrassaan hykerryttävän Harmitus-räpin. Siinä arkiset harmit, kuten ”Ei aamulla jaksais herää / kun kamppeet pitäis kerää (…)  aina syödä nopsaa / kun ei kaikkee hoksaa / kiirettä pitää kovaa / kun taksi kurvaa pihaan”  kietoutuivat suurempiin harmeihin ja yhdenvertaisuuden toiveeseen ”älä mua pelkää / ei tarvii taputtaa selkää / kysy eka saako auttaa / älä kierrä mua kaukaa”.

On vaikea valita esityksestä yhtä tähtihetkeä ylitse muiden. Jos kuitenkin pakko on, valitsisin hetken, jolloin esiintyjät lukivat vuorotellen osallistujilta etukäteen kerättyjä toiveita. Toiveita kuultiin laidasta laitaan: yhden toive oli päästä käymään lapsuuden kodissa, toinen taas olisi halunnut matkustaa aikakoneella tarkkailemaan elämää tulevaisuuden Härmälässä. Kolmas toivoi saada syliinsä pienen pehmoisen vauvan, neljäs kuolemaa suorilta jaloilta ja viides toivoi itselleen miestä.

Ainutlaatuisten ja kuitenkin niin samaistuttavien toiveiden kuuleminen herätti kuulijassa monenlaisia tunteita, jotka parhaiten kokoaa The Respected Band Harmitus-räpissään tekemä kiteytys: ”Olen samanlainen / vähän erilainen”.

Kuvat 5 & 6: Osana musikaalia nähtiin jo lähes satavuotiaan Helga Koskelan runoesitys ja siihen perustuva pienoisnäytelmä kypsän iän rakkaudesta.

Seuratessani musikaalin harjoituksia esitystä edeltävällä viikolla, pääsin todistamaan hienoa hetkeä. Silloin musikaalin laulut ja rytmisoittimien soittaminen toivat hetkellisesti yhteen palvelutalon asukkaita, jotka muistisairauden vuoksi elivät muutoin osin rinnakkaissa todellisuuksissa. Osa lauluhetkeen osallistuneista asukkaista istui harjoitusten ajan hyvin hiljaa, mutta (ilmeisesti) tutun laulun alkaessa, syttyi eräänkin osallistujan kasvoille leveä hymy. Kasvoista ja eleistä näkyi innostus koko laulun ajan.

Harjoitusryhmissä oli huumoria ja esimerkiksi ajatus talojen johtajista esityksen taustatanssijoina herätti hilpeyttä.

Harjoituksissa myös heräteltiin kehoa kokonaisvaltaisesti tähän hetkeen. Jos omat sormet eivät enää löytäneet polvia, auttoi vieressä istuva vapaaehtoinen löytämään ne. Harjoitukset olivat avoimia ja niistä syntyi vaikutelma, että ryhmät toimivat huokoisina tiloina, joihin saattoi tulla tutun laulun kutsumana mutta myös poistua silloin kuin halusi.

Kuvat 7 & 8: TOIVO-yhteisömusikaalissa yleisö kutsuttiin mukaan esitykseen. Musikaali toi yhteen ihmisiä erilaisista elämänvaiheista ja elämäntilanteista.

TOIVO on luonut yhteyksiä eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa elävien ihmisten välille ja tuonut esiin osallistujien toiveita ja taitoja yhteisötaiteen keinoin. Lisäksi se on vaalinut toiveita ja toivomista voimana, joka luo mielekkyyttä ja merkitystä elämään.

Olemme Ketterä kaupunki -hankkeessa saaneet seurata TOIVO:n etenemistä tämän vuoden ajan. TOIVO oli hieno esitys, mutta yhteisömusikaalin merkitys on lopulta vielä esitystäkin laajempi. Erityisesti muistisairaiden ryhmätoiminnassa käyminen havainnollisti yhteisötaiteen voimaa: jokaisen osallistujan läsnäolo ja panos olivat arvokkaita, oli tuo panos kuinka hetkellinen ja pieni tahansa. Vaikka kaikkia osallistujia ei nähdä varsinaisessa esityksessä lavalla, ovat he silti osa esityksen kokonaisuutta. TOIVO-yhteisömusikaaliin ja sen toteuttamisen tapaan sisältyy arvokas ajatus: jokainen saa ja voi olla osa taideteosta omien haaveidensa, toiveidensa ja taitojensa kautta sellaisella tavalla, joka sillä hetkellä on mahdollinen.

Liina Sointu, tutkija, TaY

 

Tampere Underground juhannus – toinen vuosi Hiedanrannassa

Kesällä 2017 ensi kerran järjestetty Tampere Underground juhannusfestivaali sai tänä kesänä jatkoa, kun monipuolistunut ohjelma sekä viisi esiintymislavaa kutsuivat jälleen viettämään kaupunkijuhannusta Hiedanrantaan. Hiedanranta ei ole valikoitunut festivaalin paikaksi sattumalta, vaan juhannustapahtumalla on merkityksensä erityislaatuisen alueen kehittämisessä.

Kirjoitin vuosi sitten blogissani  Tampere Underground yhteisön alkutaipaleista sekä löyhän yhteisön mahdollisuuksista ja haasteista. Vuoteen on mahtunut paljon, osan vanhoista toimijoista keskittyessä muihin projekteihin, uusien tullessa mukaan ja toiminnan saadessa uusia suuntia. Yhteisö on järjestänyt juhannusfestivaalin lisäksi muun muassa klubi- ja sanataideiltoja, keikkoja, laskiaisbrunssin sekä jatkanut toimintaansa Morkun talon suojelemiseksi.

Tampere underground juhannus on osa Hiedanrannan alueen muutosprosessia, jonka kehitysvaihe kulkee tällä hetkellä nimellä Väliaikainen Hiedanranta. Pysyvien toimintojen vielä puuttuessa alueelta, erilaiset festivaalit ja tapahtumat tuovat ihmisiä Hiedanrantaan ja tekevät aluetta tunnetuksi. Vuonna 2017 Hiedanrannan tapahtumat houkuttelivat alueelle yli 40 000 kävijää. Tampere Underground juhannuksen lisäksi alueella järjestetään muun muassa elektronisen musiikin juhla SWÄG festival, skeittitapahtumat Trelogy  ja Manserama, katutaidetapahtuma Spraycankontrol ja tänä kesänä ensi kertaa pidetty Tampere Punk Fest.

Tunnelmointia Tampere underground juhannuksessa. (kuva Arto Alho)

 

Hiedanrannassa järjestettävät tapahtumat toimivat ilmaisena mainoksena sekä matkailuvalttina alueelle, sekä samalla koko Tampereelle, ja brändäävät aluetta taiteen ja kulttuurin keinoin.

Tänä päivänä kaupungit käyttävät kulttuuritapahtumia entistä enemmän keinona parantaakseen imagoaan, vauhdittaakseen urbaania kehitystä sekä houkutellakseen kaupunkiin ihmisiä ja sijoituksia. Tapahtumat ovat nousseet keskeisiksi erityisesti muuttuvien kaupunkien urbaaneissa kehitysstrategioissa. (Ks. Richards & Palmer 2010Kulttuuri nähdään työkaluna, joka kokemusten, yksilöllisten muistojen ja paikkatunteen kautta lisää tunnearvoa kaupungin brändiin.

Kaupunkien markkinointia mielikuvien avulla on kuvattu Place branding termillä. Place branding ilmiön taustalla on kulttuurin, vapaa-ajan ja viihteen roolin korostuminen: kulttuuriin käytetään entistä enemmän rahaa ja se saa yhä enemmän huomiota mediassa. Käytännön esimerkkejä ilmiöstä on ympäri maailmaa tapahtuva vanhojen tehdasalueiden elvyttäminen muuntamalla ne kulttuurin ja viihteen paikoiksi. Tampere ja Hiedanranta seuraavat mukana kehityksessä.

Kulttuuritapahtumien kyky muovata kaupungin brändiä ja tehdä uutta aluetta tunnetuksi on huomattu myös muutosten keskellä olevassa Hiedanrannassa. Alueella järjestettävät festivaalit nauttivatkin monenlaista kaupungin tukea, aina mainostuksesta tapahtumien infraan sekä taloudelliseen tukeen. Kaupungin panostukset ovat kuitenkin verrattain hyvin pieniä. Vastineena tapahtumat lisäävät koko Tampereen kiinnostavuutta ja samalla luovat myös arjen toimintaedellytyksiä ja harrastusmahdollisuuksia toimijoille ja yhteisöille.

Tampere Underground juhannusta on puuhattu tänäkin kesänä yhteistyössä kaupungin kanssa ja toiveita ja ajatuksia on vaihdettu puolin ja toisin. Tampereen kaupunki muun muassa antoi Hiedanrannan alueen ja Lielahden kartanon ilmaiseksi Tampere Underground juhannuksen käyttöön. Hiedanrannan toimijoiden ja Tampereen kaupungin uutena yhteistyökuviona oli keväinen järjestyksenvalvojakurssi, jossa yli 20 Hiedanrannan toimijaa ja tapahtumajärjestäjää kouluttautuivat järjestyksenvalvojiksi. On myös kaupungin intressi, että Hiedanrannan tapahtumat hoidetaan kunnialla aina järjestyksenvalvonnasta alueen puhtaanapitoon.

Fate vs. Free Willy Tampere underground juhannusfestivaalin skeittilavalla. (kuva Arto Alho)

Tampere Underground juhannusfestivaali on tarkoittanut järjestäjilleen lukemattomia talkootunteja sekä tapahtuman lähestyessä myös unettomia öitä ja stressiä. Erästä Tampere Underground juhannuksen järjestäjää lainaten:

”Ensin tehdään töitä koko kevät juhannustapahtuman eteen ja sen jälkeen paiskitaan vielä hommia läpi tapahtuman aamusta yöhön. Ei siinä ehdi itse edes bändejä katsomaan. Sen jälkeen onkin niin puhki, ettei voi kuin nukkua.”

Intoa tapahtuman tekemiseen kuitenkin löytyy, sillä pian viime kesän festivaalin jälkeen jo pohdittiin seuraavan kesän juhannustapahtumaa. Tampere Underground juhannus on tekijöilleen mahdollisuus omanlaiseen kesäjuhlaan; tuoda esiin uusia artisteja sekä yhdistää eri taiteen ja kulttuurin muotoja. Tapahtuman vegaanisuus, rasismin vastaisuus sekä pääsyliputtomuus ovat järjestäjille tärkeitä arvovalintoja. Osalle tapahtumassa on kyse itsensä toteuttamisesta tai hyvällä porukalla puuhaamisesta, muutama tekee tapahtumaa osana opintojaan.

Hiedanrannan vanha tehdasalue ja sen rosoisuus tarjoavat kiinnostavat puitteet juhannusfestivaalille. Tapahtumajärjestäjän näkökulmasta keskeisin syy juhannusjuhlien toteutumiseen Hiedanrannassa kuitenkin on, että Hiedanrannassa tämä kaikki on ollut mahdollista. Kaupunki on Hiedanrannan porttien avautumisesta asti ollut avoin uusille ja kokeileville ideoille, ja antanut omistamansa alueen tiloja eri toimijoiden vuokrattavaksi. Tampereen kaupunki on tullut toimijoita vastaan monessa asiassa, ja yhteistyö on ollut jokseenkin sujuvaa.

Hiedanrannan avoimesta ja yhteistyöhaluisesta ilmapiiristä huolimatta kaikki alueen projektit eivät kuitenkaan ole edenneet toivottuun tahtiin. Hiedanrannan yhteisöllinen sauna -projekti on jo vuoden ajan jumittanut kaupungin hitaan päätöksenteon hampaissa. Nyt saunakontit ovat kuitenkin saapuneet Hiedanrantaan, joten toivottavasti pian päästää löylyihin!

Tampere Underground yhteisölle Hiedanranta on tila toteuttaa, tehdä asioita itse ja yhdessä porukalla.

Juhannusfestivaali on osa Tampere Undergroundin moninaista ja muovautuvaa toimintaa, eikä sille ole oleellista tiettyyn paikkaan kiinnittyminen tai toistuminen samanlaisena vuodesta toiseen. Hiedanrannan kaltaiset tekemisen paikat, joissa saa jokseenkin vapaasti touhuta ja tehdä itse, ovat kuitenkin tärkeitä elävälle ja monipuoliselle kaupunkikulttuurille. Santalahden vanhojen tehtaiden purkaminen lisää tarvetta tällaisille paikoille, eikä Hiedanranta yksistään pysty tähän tarpeeseen vastaamaan.

Kun väliaikaisesta Hiedanrannasta edetään pysyvämpiin ratkaisuihin, pitäisi Tampereen kaupungin huolehtia Hiedanrannan nykyisten toimijoiden tulevaisuudesta, tarjoamalla heille hyviä tiloja ja edullisia sopimuksia myös jatkossa. Nämä toimijat ovat luoneet alueelle sen omaleimaisen brändin, jota alueen kehittämisessä nyt hyödynnetään. Olisi Hiedanrannan ja koko Tampereen etu saada nämä toimijat ja toiminnot pysymään myös jatkossa osana Hiedanrantaa. Alueelle jo syntynyt toimijoiden yhteisö ja kulttuurin kirjo ovat jotain, mitä ei rahalla saa.

 

Veera Turku

Veera Turku on Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelija ja DAC-hankkeen tutkimusharjoittelija. Hän oli järjestämässä Tampere underground juhannusta yhdessä muiden Tampere UG toimijoiden kanssa.

Asumisen tulevaisuus SuomiAreenalla Porissa 17.7.

Onko Suomessa vuonna 2040 vain kolme kaupunkia, joissa koko kansa asuu? Vai hajauttavatko automaattinen liikenne ja etäläsnäolon mahdollisuudet ihmiset asumaan takaisin tasaisemmin ympäri maata? Tunnetaanko Suomi asumisen suunnittelun edelläkävijämaana, jossa asunnot ja palvelut mukautuvat helposti ihmisten moninaisiin tarpeisiin?

Tervetuloa seuraamaan Asumisen tunti ♥ Asuntomessut -paneelikeskustelua asumisen tulevaisuudesta Porissa SuomiAreenan Purje-lavalla tiistaina 17.7.2018 klo 14.30 – 15.30!

Nina Rahkolan johdolla keskustelemassa:
Liisa Häikiö, professori, Tampereen yliopisto, Ketterä kaupunki-hanke
Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy
Kaija Savolainen, toiminnanjohtaja, Suomen Omakotiliitto ry
Iiris Suomela, puheenjohtaja, Vihreät nuoret
Matti Vanhanen, kansanedustaja, Keskusta

Jos olet Facebookissa, voit poimia tilaisuuden Facebook-tapahtumakalenteriisi tästä.
Katso myös SuomiAreenan muut Asumisen tunti -keskustelut täältä.

Hiedanrannan Verstas monien toimijoiden kohtauspaikkana

Vuoden 2019 alussa aloittavan uuden Tampereen yliopiston yhtenä haasteena on saattaa kolmen eri kampuksen opiskelijat ja opettajat lähempään yhteistyöhön. Hiedanrannan alueelle, Tampereen keskustan läntiselle puolelle on suunnitteilla uusi tila, joka tarjoaa kaikille yliopiston toimijoille uudenlaisen kentän toimia. Tämän nähdään tuovan tulevaisuudessa paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta myös uhkakuvia liikkuu ilmassa.  

Yhteistyön kautta verkostoja yhteiskuntaan ja yrityksiin

Perinteisesti yliopistot ja korkeakoulut on suunniteltu niin, että ne ovat erillisiä kampuksia kaupungin sisällä. Tampereen yliopiston opettajien mukaan Hiedanrannan vanhan navettarakennuksen Verstas (ks. kuvat alla) voisi kuitenkin olla paikka, jossa uusi korkeakouluyhteisö sekä sen opetus ja tutkimus verkottuvat yhteiskuntaan.

Kuvassa Hiedanrannan vanha navetta, jonka toista kerrosta kutsutaan Verstaaksi. Verstas voisi toimia Tampereen yhdistyvien yliopistojen yhteisenä tilana. (kuva Saara Kauranen)

”Verstas mahdollistaa uudentyyppisen rajapinnan yhden kaupunginosan sisällä sekä erilaisia kokeiluja ja yhteistyötä korkeakoulujen, kaupungin, yritysten, asukkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden välillä.”, aluetieteen yliopistonlehtori Markus Laine pohtii.

Tampereen teknillisen yliopiston opettajat korostavat alueen historiallisuutta ja sen uniikkia luonnetta komeine maisemineen. Arkkitehtuurin professori Panu Lehtovuoren mukaan jo pelkästään nämä mahdollistavat kokonaan uudenlaisen kaupunginosan luomisen, johon uusi yliopisto on tärkeää ottaa mukaan.

Rakennustekniikan tohtorikoulutettava ja opettaja Tuomo Joensuu nostaa esiin Hiedanrannan keskeisen sijainnin lähellä Tampereen kantakaupunkia. Samaan hengenvetoon hän toteaa haasteeksi alueen vetovoimatekijöiden puutteen. Tätä pohtivat myös molempien yliopistojen opiskelijat, joiden on vaikea keksiä, mikä heidät saisi lähtemään Hiedanrantaan.

Tilojen muokattavuus ja joustavuus tärkeässä osassa

Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin opiskelijat toteavat tilan, joka sijaitsee ”ei kenenkään maalla”, tuovan mukanaan suuren mahdollisuuden tutustua korkeakouluyhteisöön rennommassa paikassa. Verstas Tampere3 yhteistilana sopisi heidän mielestään pienempimuotoisten kurssien järjestämiseen kaikille uuden Tampereen yliopiston opiskelijoille sekä toisaalta johonkin erikoisempaan, kuten teemapäivätoimintaan.

Samoilla linjoilla yhteisöllisyyden luomisesta ovat myös Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen opiskelijat. Heidänkään mielestään yliopisto ei kaipaa enempää perinteisiä luentosaleja, vaan monimuotoisia ja tilanteen mukaan muunneltavia tiloja, jotka ovat kaikkien vapaassa käytössä laajoin aukioloajoin. He pitävät tärkeänä, ettei Hiedanrantaan suunniteltu Verstas rajaudu mihinkään yksittäiseen käyttötarkoitukseen, jolloin se jättäisi monia toimijoita tilan ulkopuolelle.

Tampereen yliopiston opiskelijoita tutustumassa Verstaaseen. (kuva Mikko Kyrönviita)

Yhteisestä Tampere3 tilasta toivotaan siis avointa ja joustavaa paikkaa, jonne eri toimijoiden ja ryhmien olisi helppo tulla ja osallistua monenlaiseen toimintaan. Tilan tulisi opettajien mielestä olla yhdistelmä hiljaista ja avointa tilaa, joka mahdollistaa niin opetuksen kuin vapaamman olemisenkin. Heidän kommenteissaan korostui vahvasti se, että Verstaan tilana tulee antaa muotoutua ajan saatossa käyttäjien tarpeiden mukana. Verstaan tulisi lisäksi toimia synergiassa alueen muiden rakennusten ja toimintojen kanssa.

”Verstasta pitää ideoida ja suunnitella siten, että se on paljon erilaista toimintaa mahdollistava. Sehän alkaa tilana elää sitten, kun ihmiset haluavat tulla sinne ja se vastaa erilaisten toimijoiden tarpeisiin, kun he voi tehdä siellä sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä”, sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö korostaa.

Tulevaisuuden haasteet Verstaalla ja Hiedanrannassa

Molempien yliopistojen opettajat ja opiskelijat pitivät väliaikaisuutta suurimpana haasteena koko Hiedanrannan alueen kehittämisessä. Huolenaiheena on, mitä alueelle tapahtuu raitiotielinjan rakentamisen jälkeen. Erityisesti opiskelijoilla uhkakuvana on, että koko Hiedanrannan alue muuttuu varakkaiden asuinalueeksi, josta nykyinen monimuotoinen toiminta siivotaan pois kalliimpaa vuokraa maksavien toimijoiden tieltä.

”Tiloja pitää säästää kulttuuritoimijoille. Niin ettei mikään Hjallis Harkimo tule tekemään siitä mitään kapitalismikeskusta. Ja sitten pitää ehdottomasti olla opiskelija-asuntoja ja kaupungin vuokra-asuntoja.”, yhteiskuntatutkimuksen opiskelija toteaa.

Yliopistojen yhteiskäyttötilaksi suunnitellun Verstaan kohdalla merkittävä kysymys on esteettömyys. Vanha tehdasrakennus vaatii isoja muutoksia, jotta tila olisi kaikkien käytettävissä. Tilan esteettömäksi tekeminen vaatii kuitenkin niin suurta rahallista panosta, että haastateltavat epäilivät, onko Tampereen kaupunki tai uusi yliopisto valmis panostamaan siihen. Myös yhteiskäyttöisen, kaikille avoimen tilan hallinnointi, ylläpito ja muut käytännön järjestelyt edellyttävät hyviä suunnitelmia ja toimijoiden läheistä yhteistyötä.

 

Saara Kauranen, Irmeli Seipäjärvi, Tommi Aaltonen, Kimmo Aho, Santeri Lajunen, Freja Harjunheimo ja Katariina Penttilä

Blogiteksti on osa Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan kurssia Kaupunkien maankäytön pelikenttä. Kurssilla blogin kirjoittajat haastattelivat Tampereen yliopiston ja TTY:n opiskelijoita ja opettajia, ja selvittivät heidän näkemyksiään yhdistyvien korkeakoulujen yhteistilasta Hiedanrannassa.

Yhteisöllisyyttä ja pienyrittäjyyttä – Hiedanrannan tulevaisuus alueen nykyisten toimijoiden näkökulmasta

Hiedanrannan tehdasalueen punatiiliset, graffitinkirjavat rakennukset kätkevät sisäänsä monenlaista taitajaa. Joukkoon kuuluu taiteilijoita, käsityöläisiä ja muita pienyrittäjiä, kiertotalouden toimijoita ja harrastusporukoita, kuten skeittaajia ja sirkusartisteja. Olemme aivan alueelle suunnitellun uuden kaupunginosan ytimessä. Alueen, jonne rakennetaan raitiotielinja ja asuntoja jopa 20 000 asukkaalle.

Kaupungin kokeilunhaluisena lähestymistapana Hiedanrannan kehittämiseen on ollut väliaikaistoiminnan houkuttelu alueella sijaitseviin tehdasrakennuksiin. Esimerkkinä Tampereen kaupunki on solminut artistikollektiivi SWÄG ry:n kanssa vuokrasopimuksen vanhaan kuivaamoon. Sopimuksen ehtona oli nimellinen kävijämäärätavoite, joka alueen avauduttua yleisölle on ylitetty heittämällä joka vuosi.

SWÄG ry:n uudenvuoden juhlissa 2017-2018 nautittiin elektronisen musiikin lisäksi visuaalisesta taiteesta. (kuva @pHinnWeb)

Kaupunkiorganisaatiokin voi siis olla joustava, jos vain tahtotilaa löytyy. Artistikollektiivi toivoo, että myös tulevaisuudessa Hiedanrannassa nähdään tällaisia rohkean yhteistyön onnistumisia.

Monet alueen nykyisistä toimijoista näkevät Hiedanrannan arvon siinä, mitä alueelta jo löytyy: rikasta kulttuuritoimintaa, toimijoiden välistä yhteistyötä ja persoonallisia rakennuksia. Käsityöläisten näkökulmasta Hiedanrannan elävöittäminen esimerkiksi viskitislaamolla, yleisellä saunalla ja terassilla saisi heidän toimintansa näkymään myös enemmän ulospäin. Siten myös asiakkaat löytäisivät heidät helpommin. Alueen kehittämisestä ollaan innostuneita – uuden rakentamista vanhaa säilyttäen.

Hiedanranta on yhteisö, ja yhteisössä on aina parempi toimia kuin yksin.

Toisaalta väliaikaisuus luo myös epävarmuutta. Nykyiset toimijat näkevät itsensä alueen imagon ja mielenkiintoisuuden nostattajina, mikä lisää alueen houkuttelevuutta myös tulevien asukkaiden silmissä. Lupaus pysyvyydestä voisi kompensoida tätä panosta.

Maailmalla on kuitenkin lukuisia esimerkkejä boheemeista, luovien ihmisten, kulttuurin ja taiteen keskittymistä, jotka keskiluokkaistuvat ja siistiytyvät, kun kaupunginosan kasvava maine nostaa vuokria ja houkuttelee paikalle isoa rahaa. (Ks. esimerkiksi Pearl District Portlandissa ja New Yorkin loftit)

Tulevaisuuden Hiedanrannassa halutaan nähdä nykyisten toimijoiden luomaa ilmapiiriä, vaikka osa toimijoista tulisikin muuttumaan. Yhteisöllisyys ja aito tekemisen meininki luovat Hiedanrannasta erilaisen alueen, josta voi tulla uuden ajan parempi kaupunginosa: Kaikki asukkaat voisivat kuulua yhteisöön, jossa toisia tuetaan ja naapureiden kanssa tehdään yhteistyötä. On kaikille avoimia tiloja, missä voi korjata polkupyörän tai ommella napin takaisin kiinni paitaan. Alue on osin omavarainen, ja kaikki tarpeellinen löytyy läheltä.

Hiedanrannan kelluva puutarha kesällä 2017. (kuva Tampereen kaupunki, Hiedanranta)

Jotta Hiedanrannan alue kehittyisi omaperäiseksi ja kiinnostavaksi, alkuperäisiä toimijoita tulisi tukea. Myös uudet toimijat ovat tervetulleita, sillä kehitys tapahtuu erilaisten ihmisten yhteentörmäyksistä.

Et jos ihmiset ei kohtaa täällä ollenkaan, ni sillon ei mitkään ideat lennä.     – Harrastetoimija, Kaarikoirat ry.

Alueella toimivien taiteilijoiden tulevaisuuden Hiedanranta ei ole kerrostalolähiö. Alue ei ole liian tiukkaan rakennettua, vaan siellä on tilaa hengittää, tilaa kaupunkitaiteelle ja asukkaiden omille projekteille. Alueella on yrittäjyyttä ja yhteisöllisyyttä, joka on avointa kaikille varallisuudesta riippumatta.

Monet kaupungit maailmalla ovat hyvin jakautuneita varakkaiden ja köyhien asuinalueisiin. Sosiologi David Harvey on todennut, että nykyinen individualistinen kulutusyhteiskunta, jossa kuluttamalla rakennetaan identiteettiä ja urbaania elämäntapaa, on mahdollista vain niille, joilla on rahaa. Tapa, jolla näemme maailman ja määrittelemme mahdollisuuksia, riippuu siitä millä raiteella olemme ja millaiseen kuluttajuuteen meillä on mahdollisuuksia.

Ideaali Hiedanranta ei ole elitistinen asutus-, kulttuuri- ja yrittäjäkeskus, vaan alueella on uniikkia pienyrittäjyyttä, käsitöitä ja palvelua, jotka toimivat alueen valttikorttina. Samalla Hiedanranta toimii innovatiivisena ja rohkeana kaupunkisuunnittelun esimerkkinä muille kaupungeille ja kasvukeskuksille.

Jätevesiratkaisuihin liittyvissä kiertotalouden hankkeissa Hiedanrannassa toimiva professori (TTY) näkee muutokselle tarvetta. Hän visioi, että tulevaisuudessa Hiedanrannassa asuu eri-ikäisiä ihmisiä lapsiperheistä nuoriin ja vanhuksiin. Alueella on katettuja tiloja, joissa on helppoa liikkua talvellakin. On paikkoja, joissa ihmiset voivat kohdata toisiaan. Uloskin pääsee, autot ovat jossakin muualla.

Vastoin nykykehitystä, tämä ideaalikaupunkitila ei perustu tavaralle. Eivät ihmiset tarvitse tavaroita, vaan kohtaamisia ja ajatuksia. Kulutusyhteiskunnasta siirrytään palvelu- ja viihtyvyysyhteiskuntaan, ihmisten ideaparkkiin.

Hiedanrannan toimijoiden ajatukset tulevaisuuden yhteisöllisestä kaupunginosasta mukailevat pitkälti sosiologi David Harveyn ajatuksia. Harvey toteaa : ”Kaupunki jonka haluamme, liittyy läheisesti siihen, millaisia ihmisiä haluamme olla.”

Oikeus kaupunkiin ei ole vain yksityinen oikeus kaupungin palveluihin, vaan oikeus muuttaa itseämme muuttamalla kaupunkia. Oikeammin oikeus kaupunkiin on kollektiivinen, sillä muutos on riippuvainen kollektiivisesta voimasta. Hiedanrannan toimijoiden visiot alueen tulevaisuudesta ja sen yhteisöllisyydestä kertovat ihmisten tarpeesta yhteistyöhön ja aitoihin kohtaamisisiin. Kuluttamisen tilalle halutaan kestävämpiä olemisen tapoja, esimerkiksi jakamis- ja kiertotaloutta.

Käymäläseura Huussi ry toivoo alueelle aitoa kiertotalouden edelläkävijyyttä – myös palveluiden osalta. Kiertotalouden ratkaisuissa tarvitaan edelleen tutkimusta ja kokeiluja, joille Hiedanranta tarjoaa otollisen ympäristön.

Voisiko Hiedanrannan potentiaali olla juuri tässä – toimia konkreettisena kiertotalouden ja yhteisöllisyyden pilottina, joka tuo arvokasta tietotaitoa tulevaisuuden kaupunkisuunnittelun tarpeisiin?

Väliaikaisen Hiedanrannan myötä tässä tunnutaan päässeen jo alkuun. Alueen toimijoilla on rohkeutta luoda uutta ja innovatiivista sisältöä, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Tulevaisuudessa kokeilumahdollisuuksien turvaaminen lienee kuitenkin kriittinen tekijä, jotta Hiedanrannan identiteetti uuden kaupunkitoiminnan mahdollistajana säilyy.

 

Joel Henttu, Anne Hirvonen, Jutta Kuusela, Ella Laakio, Minna Malinen, Jenku Piesanen, Sini Raita-aho, Panu Rautio, Juho Ritola ja Vertti Sahala

Kirjoitus on osa Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan kurssia Kaupunkien maankäytön pelikenttä. Kurssilla blogin kirjoittajat haastattelivat Hiedanrannan käsityöläisiä, taitelijoita, harrastajia sekä kiertotalouden toimijoita, ja selvittivät heidän näkemyksiään tulevaisuuden Hiedanrannasta.

Rakennetun ympäristön koettu laatu

Aamulla asunto on taas hiljainen. Koiran kostea kuono ja lämmin hengitys olivat ennen mukavia herätyksiä. Aina ei olisi jaksanut lähteä heti ulos sen kanssa. Mutta luontokappaleella on tarpeensa. Aamulla kiersimme sen kanssa yleensä lammen, illalla joskus pidemmän lenkin. Nyt se ei kuitenkaan enää onnistuisi.

Viime viikolla oli useampi päivä, jolloin jalat eivät kantaneet keittiötä pidemmälle. Tänään tuntuu, että voisi taas uskaltaa lähteä pihalle. Yritän kävellä sen verran kuin jaksan ja uskallan, että kunto pysyisi. Kauppareissulle on ehkä kuitenkin varmempi lähteä palvelubussilla, ostosten kanssa matkasta voisi tulla liian raskas. Kuski toi viimeksi ostoskassin tuohon ovelle saakka.

Näin alkaa kuvitteellisen vanhuksen tarina, jossa yhdistyy Ketterä Kaupunki -tutkimushankkeessa kerättyjä ikääntyneiden asukkaiden haastatteluja ja uusien asuinkonseptien kartoituksessa esiinnousseita ratkaisuja. Tarina konkretisoi, miten asumisen koettuun laatuun liittyy laajempia kysymyksiä kuin asunto toiminnallisena yksikkönä. Lue koko tarina ja kannanotto asumisen laatua koskevaan keskusteluun Katja Maununahon, Henna Luoma-Halkolan ja Liisa Häikiön blogista RALA ry:n sivulla!

Hiedanranta avainasemassa Tampereen yliopistojen yhdistymisessä

Hiedanrannan kaupunginosa Tampereen länsilaidalla on muotoutumassa uudeksi läntiseksi keskukseksi Tampereelle. Tampereen alueen yliopistot ja ammattikorkeakoulu ovat yhdistymässä Tampere3:ksi, ja korkeakoulut ovat suunnitelleet yhteistä kaupunkitutkimuksen toimipistettä Hiedanrantaan.

Hiedanrannan toimipisteessä opiskelijat ja tutkimusryhmät pääsisivät konkreettisesti mukaan rakentamaan ja suunnittelemaan uutta aluetta. Hiedanrannan houkuttelevuutta ja vetovoimaisuutta kaupunginosana lisää tulevaisuudessa myös alueen läpi suunnitteilla oleva raitiotielinja. Ratikkalinja tuo Hiedanrannan kaikkien kaupunkilaisten saataville.

Mutta miksi Hiedanranta?

”Kiertotaloutta, älyliikennettä, kansalaisvaikuttamista, uudenlaista vapaa-ajan viettoa. Hiedanrantaan tiivistyy uudenlainen älykkään kaupungin ja älykkään yhteisön rakentamisen opetus, tutkimus ja tekeminen.”, intoilee Tampereen yliopiston vararehtori Harri Melin Tampereen yliopistojen yhdistymisestä Hiedanrannassa.

Vanhan paperitehtaan alueelle ei ole suunniteltu vielä mitään konkreettista yliopiston yksikköä, eikä mitään olemassa olevaa olla sinne sellaisenaan siirtämässä. Tarkoitus on pyrkiä luomaan jotain täysin uutta. Alueella on jo nyt muun muassa kiertotalous- ja kulttuuritoimintaa, jota tulevan toiminnan pitäisi pystyä tukemaan yhteistyön avulla. Yksi keskeisellä sijainnilla oleva rakennus on vanha navetta, jonka toisessa kerroksessa sijaitsee Verstas –niminen tila. On mahdollista, että yhdistyvien yliopistojen kohtaamispaikka Hiedanrannassa sijoitetaan jo olemassa olevaan rakennukseen, kuten Verstaaseen.

Kuvan etualalla oleva rakennus on vanha navetta, jonka yläkertaa kutsutaan Verstaaksi. (kuva Mikko Kyrönviita)

”Kyseessä olisi kohtaamispaikka, missä meidän toimijat ja Hiedanrannan toimijat voisivat tehdä yhdessä erilaisia asioita. Siellä olisi tällainen yhdessä tekemisen ja osallistumisen meininki.”, kommentoi Harri Melin.

Verstaan tulevaisuus

Tämän blogin tekijät lähtivät hahmottamaan Verstaan mahdollista tulevaisuutta haastattelemalla paikallisia poliitikkoja ja virkamiehiä. Poliittiset näkökulmat tilan käytölle olivat erittäin suurpiirteisiä ja avoimia. Esiin nousi muun muassa alueellisen lisäarvon tuottaminen ja yliopistojen välinen yhteistyö.

Yhteistyön avulla tilasta voitaisiin luoda eräänlainen kohtaamispaikka, jossa mahdollisilla ”törmäyksillä” käyttäjät voisivat saada uusia ideoita. Tila voisi toimia myös eräänlaisena lähtöalustana uusille toiminnoille.

Tilan koon suhteen virkamiehillä ja poliitikoilla ei sen sijaan ollut näkemyksiä. Tampereen kaupungin puolesta on kuitenkin sanottu, ettei neliömetrejä välttämättä tarvita valtavasti, opiskelun muuttuessa jatkuvasti virtuaalisemmaksi.

”Joo kyllä mä ajattelisin, että T3 yhteistyön tuloksena tänne syntyis semmonen hubi, kun tässä meidän kehitysohjelmassakin on ollut kehitysalusta-ajattelu, eli meillä on tosi paljon kaikkia tutkimus- ja kehityshankkeita ja erilaisia kokeiluja. Tää (Verstas) mun mielestä vois olla se paikka, joka sitoo ne toisiinsa, ja ikään kuin törmäyttää ja kohtauttaa yrityksiä, kolmannen ja neljännen sektorin toimijoita, ihan kaupunkilaisia ja sitten tiedemaailmaa…”, pohtii Tampereen kaupungin virkamies.

Näin opiskelijan näkökulmasta näyttää siltä, että tällä hetkellä yliopistot ja korkeakoulut eristäytyvät ja vetäytyvät omiin oloihinsa. Tässä suhteessa Hiedanranta tarjoaa tervetullutta vaihtelua. Pioneerihanke, joka toimii niin sanotusti uudella maalla, on omiaan tuomaan yliopistoja yhteen.

On selvää, ettei Hiedanrannasta haluta Tampereelle uutta Hervantaa tai Vuoresta.

Tampereelle tuleva raitiotieverkosto, joka suunnitelmien mukaan ulottuu vuoteen 2024 mennessä myös Hiedanrannan alueelle, auttaa siinä, ettei Hiedanrannasta rakennu entisaikojen kaltaista metsälähiötä. Tekemiemme poliitikoiden ja virkamiesten haastatteluiden perusteella voidaan helposti sanoa, että Hiedanrannassa halutaan säilyttää tulevaisuudessakin sen omaleimaisuus ja alueen nykyisten toimijoiden kanssa halutaan selkeästi tehdä yhteistyötä.

”…onhan se luontevinta, kun se on ollut pitkään käyttämättä. Siellä tavallaan on niitä kuivaamoita ja skeittipaikkoja ja muita, niin olis suuri intressi säilyttää sitä tukevaa yritystoimintaa siellä.”, toteaa tamperelainen Vihreiden kunnanvaltuutettu.

Yhteinen näkemys

Haastattelujen pohjalta nousi esiin yhteneväinen visio Hiedanrannan tulevaisuudesta ja Tampere3:n yhteiskäyttötilasta. Poliitikkojen ja virkamiesten ideana on saada Hiedanrannasta tulevaisuuden kohtaamispaikka eri alojen opiskelijoille sekä muille tulijoille. Käyttäjien suunnittelema, viihtyisä ja käytännöllinen tila houkuttelisi paikalle toteuttamaan omia ideoita, liittyivätpä ne opiskeluun, tapahtumien järjestämiseen tai johonkin liikeideaan.

”Ihan sama mitä siellä tapahtuu, kunhan tapahtuu!”, tiivistää Tampereen kaupungin virkamies.

 

Jesse Tauriainen, Raimo Härmä, Gunilla Huhtala, Anni Neuvonen, Matti Sipiläinen, Sami Lehtinen, Jaakko Arkko ja Matti Kallio

Blogiteksti on osa Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan kurssia Kaupunkien maankäytön pelikenttä. Kurssilla blogin kirjoittajat haastattelivat Tamperelaisia poliitikkoja ja virkamiehiä, ja selvittivät heidän näkemyksiään yhdistyvien korkeakoulujen yhteistilasta Hiedanrannassa.

 

Kuka tekee tulevaisuuden ketterän kaupungin?

Jos lähdemme siitä, että kaupungit ovat ensisijaisesti ihmisten elinympäristöjä, ihmisten tekemiä ja ihmisille tehtyjä, niin ketterässä kaupungissa ihmisten tarpeet lienevät tärkeintä. Voisi myös kuvitella, että suunnitelmia voisi muuttaa nopeasti, jos ihmisten tarpeet muuttuvat. Ihminen on siis aina ensin!

Nämä peruslähtökohdat mielissämme lähdimme luomaan DAC-hankkeen skenaarioita tulevaisuuden ketterästä kaupungista. Aivan aluksi kartoitimme vallitsevat trendit ja tulimme siihen tulokseen, että tulevaisuutta suuntaavat erityisesti uudet suunnittelukäytännöt ja muutokset kaupunkien päätöksenteossa niin, että ihmiset tulevat entistä enemmän osallisiksi päätöksentekoon.

Digitalisaatio on megatrendi, jota emme voi ohittaa. Samoin demografiset muutokset, kuten ikääntyvä väestö tai maahanmuuttajien lisääntyminen, ovat näillä näkymin väistämättömiä kehityskulkuja. Kiertotalous, biotalous ja jakamistalous luovat varmasti uusia tarpeita ja niiden myötä uusia liiketoimintoja ja käytäntöjä kaupunkeihin. Aikaamme kuvaa myös yhteisöllisten käytäntöjen uusi tuleminen ja ihannointi.

Nämä kehityskulut mielessä kartoitimme maailmalta ja Suomesta esimerkkejä uusista tavoista toimia ja rakentaa kaupunkia. Esimerkiksi kaupungeissa on kokeiltu paljon erilaisia yhdessä tekemisen tiloja, joissa jokainen voi vaikka tulostaa 3D-printterillä. Järjestimme myös kolme draamatyöpajaa, yhdessä näyttelijöiden kanssa, joissa etsimme näytelmien ja näyttelemisen avulla tulevaisuuden ratkaisuiden herättämiä tuntemuksia, esimerkiksi millaisia seurauksia on robotisaatiosta tai yhteisöllisyydestä. Pienoisnäytelmät vanhusta hoitavasta robotista tai nuorta paria kuskaavasta puhuvasta robottiautosta kirvoittivat sekä kauhua että mielihyvää tulevaisuutta kohtaan. Asuintalojen yhteisten tilojen käyttäminen ja yhteisöllisyyteen kuuluvat velvollisuudet puolestaan herättivät ahdistusta taloyhtiön saunan pukuhuoneessa tapahtuneessa näytelmässä.

Yhteisöllisyys ja itse tekeminen eivät välttämättä ole mieleen kaikille kaupunkilaisille tulevaisuudessakaan. Moni meistä pitää siitä, että kaupunki tarjoaa esimerkiksi valmiiksi tuotettuja liikkumis- ja kauppapalveluja. Toisaalta osa ihmisistä haluaa elää kaupungissa, jonka palveluja hän voi tuottaa ihan itse, vaikkapa kasvattamalla ruokaa. Joku voi tykätä siitä, että rakentaa itselleen palvelevan robotin!

Loppujen lopuksi päädyimme kahteen tulevaisuutta kuvaavaan skenaarioon – Moduulikaupunkiin ja Lähikaupunkiin

Moduulikaupunki

Moduulikaupunki on asukkaalle rationaalisesti toimiva maailma, jossa systeemi on viritetty tuottamaan yksilöllisten tarpeiden mukaan räätälöityjä palveluja. Massatuotanto, ehkä globaaleilla markkinoilla, tuottaa standardoituja moduuleja, joita yhdistämällä saadaan aikaan erilaisiin tarpeisiin räätälöitävissä olevia ratkaisuja. Tässä ovat apuna yksilöiden tarpeita ja toiveita keräävät, mittaavat ja työstävät datan keruujärjestelmät sekä automatisoidut palveluratkaisut. Palvelujen tuotanto on tässä maailmassa koordinoitu ylhäältä käsin; joku suunnittelee, tekee ja tuottaa kaupunkia meidän toiveemme ja tarpeemme huomioiden. Kaupungin rooli tässä maailmassa voi olla palvelujen markkinapaikan mahdollistajan rooli tai itse palveluiden tuottajan rooli.

Kuva 1. Moduulikaupunkia.

Lähikaupunki

Lähikaupunkiskenaariossa kaupunki organisoituu paikallisen yhteisöllisen toiminnan kautta. Yhteisöt voivat syntyä joustavasti korttelien, kaupunginosien ja erilaisten toimintojen ympärille, ja niiden mahdollistaminen ja tukeminen on keskeinen osa kaupungin tehtävänkuvaa.  Asukkaiden mahdollisuudet vaikuttaa lähiympäristöönsä ja sitä myötä tukea kaupunkien itseohjautuvuutta ovat hyvät, mutta se vaatii asukkailta aktiivisuutta. Yhteisöt voivat muodostaa myös paikallista liiketoimintaa, joka tuottaa palveluja asukkaille ketterästi, mutta keskeinen motto on kuitenkin, että me itse suunnittelemme, teemme ja tuotamme kaupunkia.

Kuva 2. Lähikaupunkia.

DAC-hankkeessa olemme tehneet monia juttuja Tampereen Hiedanrannan ”kokeilualueen” puitteissa. ”Hiedanrannassa tehdään toisin: kaupunkilaiset kehittävät ideaa eteenpäin yhdessä arkkitehtien ja kaavoittajien kanssa”. ”Hiedanrannasta on kehkeytymässä kaupungin yhdessä tekemisen laboratorio.” (kts. DAC-blogi 29.1.2018) Mutta, jatkuuko paikallinen yhdessä tekeminen myös rakennetussa Hiedanrannassa, vai onko Hiedanranta tulevaisuudessa erilaisten palveluliiketoimintojen paratiisi, helppojen moduulien mekka eli moduulikaupunki. Vai tulisiko Hiedanrannasta sellainen lähikaupunki, jossa kaupungin palvelut hallinnoidaan ja hoidetaan korttelien tasolla? Vai olisiko Hiedanranta kylä Tampereen kaupungissa? Tällaisessa ratkaisussa ihmisten pitää itse osallistua palvelujen suunnitteluun ja tuottamiseen. Löytyyköhän uutteria ja osallistuvia ihmisiä tekemään tätä? Olisiko sittenkin helpompaa luottaa kaupungin tarjoamaan päivähoitoon ja kaukolämpöpalveluihin, ja pohjoismaisen sähköverkon tuomaan sähköön, konseptoituun kauppaan ja terveyspalveluihin, ja niin edelleen?

Molemmat skenaariot toteuttavat ketterän kaupungin periaatteet: ihmisten tarpeet ja niiden tyydyttäminen ennen kaikkea myös muuttuvissa tilanteissa.

Moduulikaupungissa tarpeet tyydyttyvät niin, että ihminen poimii erilaisia palvelumoduuleja ja muodostaa niistä kokonaisuuksia tarpeidensa tyydyttämiseksi. Kun tarpeet muuttuvat, moduulit valitaan toisin, ja vastavuoroisesti, myös moduuleja muutetaan, sillä asiakas määrää markkinat ja siten muokkaa tuotteita, joita palveluntarjoajat myyvät. Lähikaupungissa taas paikalliset ihmiset, siis toimijat tai yritykset, tai vain ihan ihmiset, muodostavat ne palvelut, joita kulloinkin tarvitaan.

Kuka siis tekee tulevaisuuden ketterän kaupungin — globaalit tai kansalliset palvelun tuottajat ihmisten tarpeita seuraten vai paikalliset toimijat? Tulevaisuuden todellisuus lienee jossain tässä välissä tai näissä molemmissa, mutta tällaisten skenaarioiden avulla pystymme hahmottamaan mitähän ratkaisut voisivat tarkoittaa käytännössä!

Nina Wessberg, VTT

Kutsu: Hiedanrannan Verstaan kehittäminen

Lielahden kartano, Hiedanranta 16.5. klo 12-13.30

Ympäristöpolitiikan ja aluetieteen kurssin opiskelijat haastattelivat huhtikuussa 2018 toimijoita, jotka ovat kiinnostuneita Hiedanrannan vanhan navetan toisessa kerroksessa sijaitsevan Verstaan käyttöönotosta. Haastatteluja tehtiin yhteensä 20 ja niissä haastateltiin yli 30 henkilöä. Tämän jälkeen opiskelijat sovittelivat erilaisia tilankäyttötoiveita yhteen ja arkkitehtien avulla loivat kaksi erilaista toimintavisiota Verstaan tulevalle käytölle. Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan lopputuloksista kurssin päätösseminaariin 16.5. klo 12 alkaen.

Ohjelma:

12-12.15 Avajaissanat Helena Leino & Markus Laine

12.15-12.30 Verstaan tilallinen visio 1 (ryhmä Marie)

12.30-12.45 Verstaan tilallinen visio 2 (ryhmä Wilhelm)

12.45-13 Kommenttipuheenvuoro Sini Jussila

13-13.30 Keskustelua ja kysymyksiä visioista

13.30-14 Kahvit