Hiedanrannan saunassa päästään pian löylyihin

Hiedanrannan sauna -projekti on lähtenyt etenemään vauhdilla. Sauna rakentuu hollantilaisten arkkitehtiopiskelijoiden, sauna-aktiivien, Pirkanmaan Kaarikoirien sekä Tampereen kaupungin ja yliopiston toimijoiden yhdistäessä voimavaransa. 

Sauna terasseineen rakentuu puusta, mutta pukutilat ja varasto tulevat kahden vanhan merikontin sisään. (kuva: Hiedanrannan sauna -ryhmä)

Hiedanrannan yhteisöllinen sauna -projektissa on viimeisen puolen vuoden aikana tapahtunut paljon. Helmikuussa 2019, kun saunaryhmän ensimmäisistä tapaamisista oli kulunut melkein kaksi vuotta ja prosessi lupa-asioineen junnasi edelleen paikallaan, DACin sauna-aktiivit ilmoittivat luopuvansa projektista. Vuokrasopimusta ei ollut saatu kirjoitettua lukuisista yrityksistä huolimatta ja voimavarat saunaprojektin eteenpäin puskemiseen olivat vähissä. Ajatus yhteisöllisen saunan rakentamisesta jäi kuitenkin kytemään, eikä hiljaiselo saunaryhmässä kestänyt kuin muutaman kuukauden.  

Huhtikuussa tapahtui yllättävä käänne, kun saunaprojekti linkitettiin hollantilaisen Delftin yliopiston puurakentamisen kurssiin, ja kurssin vetäjä Alberto Altés Arlandikseen. Alberto kiinnostui Hiedanrannasta ja saunaideasta, ja kohta suunnitteilla olikin jo kahden viikon intensiivinen rakennusurakka, jonka aikana Delftin arkkitehtiopiskelijoiden kurssi rakentaa Hiedanrantaan saunaa pukutiloineen ja terasseineen.  

Yhteistyö Delftin puurakentamisen kurssin kanssa sai saunaprojektin pyörät pyörimään vauhdilla ja saunan toteutuminen kesäkuun alussa alkoi vaikuttaa todelliselta.

Alberto Arlandiksen ohjaama puurakentamisen kurssi on monella tapaa hyvin poikkeuksellinen. Kurssilla käytännöllinen rakennustyö yhdistyy lukemiseen, teoriaan ja liikeilmaisuun. Kahden viikon intensiivijakso Hiedanrannassa koostuu pääasiassa pitkistä päivistä rakennustyömaalla, mutta mukaan on mahdutettu myös muutamia tanssitunteja. Tanssituntien tarkoitus on auttaa opiskelijoita tarkastelemaan tilaa liikkeen, liikkumisen ja tilassa olemisen kautta. Rakentaminen ei myöskään ole esimerkki perinteisestä saunaurakasta: opiskelijoille on annettu tietyt reunaehdot koskien rakentamista, mutta suunnitelmissa on varaa myös pienille muutoksille ja luovuudelle.   

Neljä kuuden arkkitehtiopiskelijan työryhmää rakentaa saunaa ilman täsmällisiä piirustuksia, suunnitellen tekemisen lomassa.

Ryhmä opiskelijoita suunnittelee saunan pukutilan sisustusta. (kuva: Hiedanrannan sauna -ryhmä)

Tarttuminen auenneeseen yhteistyömahdollisuuteen arkkitehtiopiskelijoiden kanssa ja saunaprojektin nopea uudelleenkäynnistäminen ei olisi ollut mahdollista ilman Hiedanrannan sauna -projektin aktiivien aikaisempia ponnistuksia. Parin vuoden aikana tehdyt selvitykset, yhteistyön rakentuminen, materiaalihankinnat sekä saunan piirustukset ovat tulleet nyt käyttöön. Ilman saunaprojektissa kerättyjä tietoja ja ymmärrystä saunan rakentamisen virallisesta prosessista ja sen avainhenkilöistä, emme olisi nyt tilanteessa, jossa Hiedanrannan yhteisöllisen saunan odotetaan valmistuvan muutaman päivän kuluttua. 

Kevään 2017 ensimmäisten saunatapaamisten osallistujista enää vain kourallinen on aktiivisina mukana toteuttamassa Hiedanrantaan nyt rakenteilla olevaa saunaa. Ideat saunasta ja sen sijainnista ovat vaihtuneet useaan kertaan kuluneen kahden vuoden aikana, eikä lopputulos ole varmasti enää samanlainen, kuin se oli kuvitelmissamme ensimmäisissä tapaamisissa. Vaikka saunan rakennustöissä ovat tällä hetkellä pääasiassa Delftin opiskelijat, on mukana edelleen myös vanhoja sauna-aktiiveja ja nyt paikallisyhteisöt ovat aiempaa tiiviimmin mukana. 

Saunan paikka Hiedanrannassa löytyi ideoinnin sekä sauna-aktiivien ja kaupungin välisten lukuisten neuvottelujen jälkeen. Jo vallitseva yhteisymmärrys saunan sijainnista auttoi viemään saunaprojektia eteenpäin nopealla tempolla.

Ensimmäisiä rakennuspäiviä saunatyömaalla. (kuva: Hiedanrannan sauna -ryhmä)

Saunan tämän hetkinen sijainti Pajan ja Lielahden kartanon välillä on eräänlainen solmukohta yhdistäen alueen toimijoita. Jukola-talon läheisyys tuo saunan myös Tampereen yliopiston sekä Tampereen kaupungin toimijoihin. Aiemmin vailla kunnollista käyttöä ollut, lähinnä parkkipaikkana toiminut sora-aukio on saunan myötä muuntautunut hiedanrantalaisten aktiiviseksi kohtaamispaikaksi. Arkkitehtiopiskelijoiden paiskiessa hommia, on työmaalla pistäytynyt päivittäin lukuisia hiedanrantalaisia, tarjotakseen apuaan tai ideoitaan projektiin, tai vain seuratakseen rakennusurakan etenemistä. Myös Hiedanrannan läpi kulkevat pyöräilijät pysähtyvät usein juttelemaan työmaan reunalle. Saunaprojekti kiinnostaa, ja moni on seurannut sen etenemistä Hiedanrannan yhteisöllinen sauna -Facebook-ryhmässä.  

Saunan keskeinen sijainti on tuonut koko projektin lähemmäksi niin Pajan, Kartanon kuin Kuivaamonkin toimijoita. Osallistumisen tapoja on ollut monia: Kaarikoirat työskentelevät rakennustyömaalla ohjaten opiskelijoita, Pajan seppä on tehnyt reikiä kontteihin ja apua on saatu myös esimerkiksi materiaalihankintoihin, saunapuiden järjestämiseen ja terassin istutusten suunnitteluun. Idea terassista, joka voisi toimia tarvittaessa myös katettuna esiintymislavana, syntyi Sirkus Faktorin toiveista. Kartanon Kuntoutuspolun toimijat puolestaan innostuvat askartelemaan saunalle maskottia. Saunan toteutusta ovat tukeneet lisäksi Hiedanrannan kehitysohjelma, Carbofex, Visit Tampere, Puutoimi, Hilti sekä Harvia. Tässä vain muutamia esimerkkejä mainiten. 

Toisena rakennusiltana saunatyömaalle alkoi kantautua musiikkia. Yksi Pajan käsityöläisistä oli nostanut kaiuttimet toisen kerroksen ikkunalaudalle luodakseen meille tunnelmaa. Tämän jälkeen työmaalla on soinut aina musiikki.  

Saunaprojektin vauhdittuminen kevään aikana on osunut monella tapaa juuri oikeaan hetkeen ja se on tuonut Hiedanrantaan kaivattua kipinää ja yhteistekemistä. Hiedanrantalaisten kanssa keskusteltaessa on toistunut saunaprojektin tärkeys uuden energian tuojana ja alueen toimijoiden aktivoijana. Useat hiedanrantalaisista ovat tulleet alueelle lähes kolme vuotta sitten ja heidän toimintansa Hiedanrannassa on alkanut vähitellen vakiintua. Alueella ei myöskään ole ollut hetkeen yhteisprojektia, joka toisi toimijat yhteen. Kesän alku ja aurinkoiset rakennuskelit ovat myös luoneet ihanteelliset puitteet saunan rakentamiselle. 

Delftin opiskelijoiden mukanaan tuoma innostus on tarttunut koko saunaprojektiin ja puhaltanut Hiedanrannan alueelle uutta virtaa. Saunan valmistuminen aikataulussaan on yhteinen tavoite, jonka saavuttamiseksi niin Delftin opiskelijat, sauna-aktiivit kuin hiedanrantalaisetkin ovat olleet valmiita paiskimaan pitkiä päiviä ja tarjoamaan apuun tietonsataitonsa ja aikansaTyön ja vapaaehtoisuuden rajat muuttuvat häilyviksi saunaprojektin imaistessa sisäänsä. Valmistuessaan Hiedanrannan sauna tulee olemaan niin hiedanrantalaisten kuin muiden kaupunkilaistenkin yhteisessä käytössä. 

 

Veera Turku & Elina Alatalo

Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu, Hiedanrannan sauna -ryhmä

DAC-hanke on ollut mukana tekemässä Hiedanrannan saunaa. Projektin edetessä on kerätty kuvia, videoita ja muistiinpanoja sekä pidetty kenttäpäiväkirjaa, joita tullaan hyödyntämään tutkimuksessa. 

Urbaani asuminen 2030 – kansalaislähtöisillä skenaarioilla kohti kestävämpää kaupunkiarkea

Dwellers in Agile Cities (DAC) -tutkimusprojektissa kaupunkilaiset ovat keskeisin kaupunkikehittämisen ajuri. Tähän ajatukseen perustuvat Urbaani Elämä – Asukaslähtöiset kaupunkiasumisen skenaariot 2030. Skenaariot auttavat pohtimaan kaupunkilaisen toimintakenttää sekä kaupungin muuttuvaa roolia vastattaessa asukkaiden erilaisiin tarpeisiin ja yhteiskunnan asettamiin haasteisiin tulevaisuuden kaupungeissa.

Skenaariot laati monitieteinen tutkijaryhmä, joka koostuu arkkitehtuurin, asuntosuunnittelun, kaavoituksen, ympäristöpolitiikan, kaupunkikehittämisen, sosiaalipolitiikan ja ennakoinnin tutkijoista. Skenaariot rakentuivat neljässä vaiheessa, joista ensimmäisessä rajasimme ne kaupunkielämän osa-alueet, joihin skenaarioissa keskitymme: asuminen, liikkuminen ja palvelut. Asuminen, liikkuminen ja palvelut ovat keskeisiä osia kaupunkilaisten arkea ja samalla olennaisia osia kestävän kaupunkiarjen, ilmastonmuutokseen vaikuttamisen sekä energia- ja resurssitehokkuuden, toteuttamisessa.

Toisessa vaiheessa tunnistimme kaupunkikehittämisen keskeisimmät trendit. Jaoimme trendit sosiaalisiin, teknologisiin, taloudellisiin, ekologisiin ja poliittis- hallinnollisiin tekijöihin. Muodostimme trendeihin perustuen skenaarioiden logiikan, valiten kaksi jatkumoa. Jatkumot ovat kaupunkikehittäminen itseorganisoituvana vs. ylhäältä alaspäin tapahtuvana toimintana sekä yhteisöllisyyden vs. yksilöllisyyden kasvu ja korostuminen. Lopuksi rakensimme nelikentän lohkoihin skenaariotarinat. Skenaariokehikko on esitetty kuvassa 1. Tutustu skenaarioihin tarkemmin tästä.

Kuva 1. Urbaani Elämä – Asukaslähtöiset kaupunkiasumisen skenaariot 2030

Kestävässä kaupungissa hallinnon, kaupunkilaisten ja yritysten toiminta ja sen mahdollistaminen turvaavat niin ihmisten kuin ympäristönkin hyvinvoinnin edellytyksiä. Parhaiten kestävyys edistyy, kun toimijat pystyvät vaikuttamaan toimintatapoihinsa tai helposti mukautumaan muuttuviin tarpeisiin. Parhaimmillaan kaupunkilaiset luovat ja ottavat sukkelasti käyttöön aiempaa kestävämpiä toimintatapoja, esimerkiksi vaihtavat yksityisautoilun kestävämpiin liikkumispalveluihin sellaisten tullessa tarjolle ja ollessa sujuvasti käytettävissä, tai kaupungin tarjotessa puitteet omatoimisuuteen.

Uudenlaisia palveluja tuotetaan ja otetaan käyttöön vain, jos palvelujen järjestäjien ja yrittäjien, tai asukkaiden, on helppo kehittää toimintamallejaan ja ne ovat käyttäjille helppoja. Tämä edellyttää, että kaupungissa viranhaltijat tietoisesti luovat uutta toimintaa mahdollistavia käytäntöjä ja kannustimia.

Skenaariomme muodostavat kehikon, jossa näiden edellytysten erilaisia järjestämisvaihtoehtoja voi jäsentää ja samalla varmistaa, että kestävä arki olisi kaikkien erilaisten kaupungin asukkaiden saatavilla. Joku asukas kokee turvalliseksi ja miellyttäväksi kaupungin järjestämät palvelut, toinen haluaa ostaa palvelua globaalilta tai paikalliselta toimijalta, kolmas haluaa tehdä asian itse. Kestävässä asukaslähtöisessä kaupungissa kaikkien näiden vaihtoehtojen tulisi olla mahdollisia joko itseorganisoituvasti tai ylhäältä alas johdettuina kokonaisuuksina.

Toisaalta voidaan miettiä, että esimerkiksi pelastustoimi on sellainen toimi, jonka toimiminen tulee varmistaa kaupungin organisaation taholta eli Tori-tyyppisen kaupunkimaailman tavalla. Sitä voidaan haluttaessa tukea Siirtolapuutarha-tyyppisellä vapaapalokuntatoiminnalla, mutta vapaaehtoiseen kansalaislähtöiseen toimintaan ei tulipalotilanteessa yksinomaan haluta turvata. Eri skenaarioiden hahmottelema maailma toimii siis erilaisissa tilanteissa paremmin kuin toinen.

Asuminen on keskeinen osa kaupunkilaisten hyvinvointia. Laadukkaan ja kestävän asumisen suunnittelussa on tarpeen tarkastella eri mittakaavoja, unohtamatta korttelin tasoa. Asuntoreformikilpailun voittanut DAC-tutkijoiden ehdotus havainnollistaa tätä. Resurssitehokkuutta kortteleitakin suunniteltaessa viitoittaa politiikkasuosituksemme tyhjien tilojen käyttöön ottamisen helpottamisesta.

Kun rakennukset, asunnot ja muut tilat mukautuvat asukkaiden muuttuvin tarpeisiin, vältetään myös energiahukkaa tyhjillään olevista tiloista.

DAC-hankkeessa laaditun Ketterä-sovelluksen (blogi ja Ketterä-sovellus) avulla voidaan tunnista eri skenaariovaihtoehtojen mukaisia erilaisia toteutettavissa olevia kestävää arkea luovia asumisvaihtoehtoja. Esimerkiksi ryhmärakennuttaminen ja muu omatoimitoteutus kuvastavat Siirtolapuutarha-maailmaa, raakatilat Urheilukenttää, palvelupisteet Lentokenttää ja klusteriasunnot Tori-maailmaa, ja niin edelleen. Ketterä-sovelluksessa on esitetty sekä keinoja erilaisiin asumisratkaisuihin että esimerkkejä toteutetuista kohteista Suomessa ja muualla maailmassa.

Liikkumisen osalta DAC-hankkeessa on nostettu keskeiseen asemaan yhteiskäyttöautoilun mahdollisuudet. Tulevaisuuden yksi vahvistuva megatrendi on jakamistalous. Yhteiskäyttöauto kuvastaa tätä trendiä samalla kestävää elämäntapaa korostaen. Yhteiskäyttöautoilun mahdollisuuksista on laadittu opas, joka kuvailee erilaisia vaihtoehtoja autojen yhteiskäyttöön. Esimerkiksi Tori-skenaarion mukaisessa yhteiskäyttöautomallissa taloyhtiö voi toimia yhteiskäyttöauton organisoijana. Lentokenttä-skenaariossa toiminnan järjestävät globaalit toimijat, esim. autonvalmistajat, ja Urheilukenttä-maailmassa palvelun tarjoaja on paikallinen yrittäjä. Siirtolapuutarha-mallissa asukkaat organisoivat yhteiskäyttöautotoiminnan itse.

Palveluissa tulevaisuuden asukkaan näkökulmasta korostuu erityisesti vanhuspalveluiden järjestäminen ikääntyvän väestön myötä. Nämä palvelut voi eri skenaariomaailmojen jäsentäminä järjestää joko kaupunki, globaali tai paikallinen toimija tai sitten asukkaat voivat organisoida vanhusten hoidon itse. Keskeistä on, että kaikki nämä ratkaisut ottavat huomioon asukkaiden erilaiset tarpeet ja prioriteetit kestävän arjen muodostamisessa mukaan lukien ilmastonmuutos, energia- ja resurssitehokkuus.

Draamatiimimme on tehnyt skenaarioista myös näytelmät, joiden äärellä voi eläytyä tulevaisuuden arkihetkiin kunkin skenaarion mukaisessa kaupungissa. Näytelmien ensi-ilta on 14.5.2019 seminaarissa Sustainable Urbanisation – bridging development and growth. Myös ainakin Kuntamarkkinoille 11.-12.9.2019 on tulossa esitys. Seuraa viestintäämme tällä sivulla, Twitterissä ja Facebookissa!

Nina Wessberg, VTT

 

Sosiaalinen monimuotoisuus esiin kartan avulla

Miltä kaupunki näyttäytyy sosiaalisen monimuotoisuuden valossa? Interaktiivinen kokemuskartta tuo esiin maahanmuuttajanuorten ja ikääntyneiden kaupunkilaisten kokemuksia.

Koettu Tampere -kartan avulla tuodaan esiin kaupunkilaisten kokemuksia tamperelaisista paikoista. Kartassa tulee näkyväksi paikat, joissa ihmiset viettävät aikaa, minkälaisia heidän arjen reittinsä ovat ja mitä toimintoja paikkoihin kytkeytyy. Kaupunkilaisten kokemukset ja ajatukset saavat kartassa äänen. Kartan tarkoituksena on nostaa kokemustiedon merkitystä esiin ja välittää viestiä inklusiivisten tilojen suunnittelun merkityksestä.

Kartan kokemukset koostettiin hervantalaisille ikääntyneille 2017 toteutettujen muistelupiirien aineistosta sekä maahanmuuttajataustaisille nuorille aikuisille suunnatuista ryhmä- ja yksilöhaastatteluista vuosina 2017-2018. Muistelupiireissä nousi esiin monia tarinoita sekä nykyisistä että menneisyyteen liittyvistä paikoista.

Maahanmuuttajataustaisten haastatteluissa lähtökohtana olivat kokemukset kaupunkitiloista ja suomalaiseen yhteiskuntaan kuulumisen peilaamisesta. Kokemukset luokiteltiin kuuden eri toimintaluokan mukaan. Luokittelussa oltiin erityisesti kiinnostuneita siitä, mihin toimintaan kokemus linkittyi.

Maahanmuuttajanuorten kokemukset

Maahanmuuttajanuorten aineistosta nousivat esiin inklusiiviset ja ekslusiiviset kokemukset. Huomionarvoista kokemuksissa olivat sosiaaliset kohtaamiset, jotka sisälsivät sekä positiivisia että negatiivisia merkityksiä. Rasistisiksi koettuja tilanteita oli syntynyt erityisesti kaduilla ja busseissa. Haastatteluihin osallistuneiden sukupuolella oli merkitystä siinä, minkälaisissa paikoissa käytiin, mutta myös sosiaaliset kohtaamiset poikkesivat jonkun verran toisistaan. Nuoria naisia oli häiritsevissä kohtaamisissa useammin puolustanut joku ulkopuolinen kantaväestöön kuuluva henkilö. Nuoret miehet leimattiin taas kokemusten mukaan useammin uhkaksi ympäristössään. Kaupallisissa tiloissa useimmat maahanmuuttajanuoret olivat kokeneet seuraamista ja katseita.

Maahanmuuttajanuorten kokemuksissa oli havaittavissa rakenteellisia seikkoja, jotka vaikuttivat osallisuuteen kaupungissa. Osalla nuorista aikuisista ei ollut suomalaisen järjestelmän hyväksymiä henkilöpapereita ja tällöin iän todistaminen oli vaikeaa paikoissa, joihin pääsyssä vaaditaan yli 18 vuoden ikää. Turvapaikanhakijana ollessa oli myös vapaa-aikaa liikaakin käytettäväksi ja se vaikutti siihen, missä paikoissa aikaa vietettiin. Lisäksi kielitaidon puute tai vähäisyys asetti haasteita esimerkiksi yhdenvertaisten terveydenhuollon palveluiden saatavuudessa.

Vuodenajat korostuivat useampien maahanmuuttajanuorten puheissa ja kesällä oli kokemusten mukaan helpompi luoda positiivisia kohtaamisia kantaväestön kanssa.

Toisaalta kaupungista löytyi tiloja, joissa ihonvärillä ja henkilöpapereiden olemassaololla ei ollut merkitystä. Näissä paikoissa suvaittiin monimuotoisuutta ja ne koettiin kodin tuntuisiksi.

Julkisten sekä kaupallisten tilojen suunnittelun ja yhdenvertaisuuden lisääntymisen kannalta onkin tärkeää tunnistaa, minne koettiin olevan tervetulleita ja mitkä asiat taasen rajoittivat osallisuutta.

Ikääntyneiden kokemukset

Ikääntyneiden kokemuksissa erityistä olivat elämänkaareen eri vaiheisiin liittyvät paikat ja muutos siitä, missä aiemmin vietettiin aikaa ja mitä nykyään harrastettiin. Osa oli asunut Hervannassa sen perustamisesta lähtien, 1970-luvun alkupuolelta asti. Muistoissa oli monia paikkoja tai palveluita, jotka olivat olleet tärkeitä, mutta joita ei enää ollut. Positiivinen suhtautuminen hervantalaisuuteen ja Hervannan maineen puolustaminen olivat keskusteluiden keskiössä. Ikääntyneiden aineistosta nousi myös esiin eläinten ja luonnon läheisyyden merkitys urbaanissa lähiökontekstissa. Hervantaa ympäröivät metsät ja järvet olivat paljon keskusteluissa esillä sekä muistojen että nykypäivän toiminnassa.

Kokemuksissa korostuivat ikääntyneille suunnattujen palveluiden ja päivätoiminnan tärkeys aktiivisen ja monipuolisen toiminnan, päivärytmin sekä sosiaalisen kanssakäymisen lähtökohtana. Olennaisena osana tätä olivat lukuisat yhdistykset ja järjestöt, joiden toiminnoissa ja vapaaehtoistyössä monet osallistujat olivat olleet mukana, osa jopa vuosikausia. Vapaaehtoistyöllä vaikutti olevan merkitystä oman toimijuuden mahdollistamisessa ja väylänä ihmisten välisessä kohtaamisessa. Liikkumisen palvelut toimivat tärkeänä arjen mahdollistajana monille. Hyvä palvelubussijärjestelmä olikin ehtona monien osallistujien kulkemiselle haluamiinsa paikkoihin. Esteettömän liikkumisen ja palveluiden edistäminen onkin ikääntyneiden toimintamahdollisuuksien turvaamiseksi olennainen osa kaupunkisuunnittelua.

Osallisuuden ja yhdenvertaisuuden kokemus on merkityksellistä ja edistää yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.

Lähtökohtaisesti tiloja voidaan pyrkiä suunnittelemaan niin, että ne soveltuvat kaikille kaupunkilaisille ja ottavat huomioon erilaiset ihmiset taustoineen. Ihmiset kuitenkin lopulta luovat tilasta suvaitsevaisen tai suvaitsemattoman.

Maahanmuuttajien ja ikääntyneiden aineistot osoittivat, että suhtautuminen eri taustaisiin ihmisiin sekä molemminpuoliset hämmentävät kohtaamiset vaikuttivat kokemuksiin kaupunkitilasta ja ihmisryhmistä. Tarpeellista olisikin edesauttaa eritaustaisten kaupunkilaisten positiivisia kohtaamisia ja dialogia esimerkiksi tällaista kokemuskarttaa keskustelun välineenä käyttäen.

Kokemuskartta on kokeilu, jonka tarkoituksena on tuottaa visuaalista ja spatiaalista kokemustietoa erityisesti kaupunkisuunnittelun tueksi. Sen erityisyytenä on kaupunkilaisten kokemusten luokittelu sekä laadullinen yhteen vetäminen, eikä vain yksittäisten havaintojen esittäminen. Tällä tavoin kartta eroaa kaupunkisuunnittelussa käytetyistä verkkopalveluista, joihin asukkaat voivat laittaa itse kommenttejaan. Karttaa voidaan jatkossa hyödyntää myös opetuskäytössä ja laajentaa sen tietopankkia.

Koettu Tampere -kartta on nyt kaikkien saatavilla. Lataa ilmainen City Nomadi -sovellus tästä.

Henna Kuitunen

Tampereen yliopisto

Kirjoittaja toimi tutkimusharjoittelijana Sosiaalinen monimuotoisuus -osahankkeessa.

The need for adaptive and inclusive housing – Thoughts after the Alvar Aalto Symposium 2018, pt. 2

This autumn, four researchers from DAC had the great privilege to present their work in the 14th International Alvar Aalto Symposium in Jyväskylä. The Symposium, held every three years, provided a good forum to communicate and share information about the challenges and possibilities of urban housing development.

The theme of the Symposium, ‘New housing solutions for cities in change’, was well chosen. Our societies are facing challenges from climate change to aging populations, and at the same time, our lifestyles are becoming more diverse. Residential spaces need to respond to the changes happening on the macro level of urban societies, as well as those on the micro level of the everyday lives of dwellers. Following the first Alvar Aalto Symposium 2018 blog Poetics of true sustainability, this blog continues the discussions on the themes of new housing solutions for cities in change.

Eyes on change

The symposium speakers underlined that firstly, to answer the multi-level socio-cultural change, we need a richer variety of housing solutions. In addition, to produce housing stock sustainable in the long run, we should pay attention to spatial forms that allow for adaptation. The latter point was particularly supported by two DAC and Tampere University of Technology (TUT) based presentations. Jyrki Tarpio presented a collection of means that allow flexibility and dweller inclusion in housing. Sini Saarimaa urged architects to embrace a facilitative role towards dweller-driven changes in the context of multi-apartment buildings by introducing an analysis framework on the topic.

Jeremy Till stated that in Britain especially, the notion of housing as a commodity prevents the development of adaptable housing. Photographer Maija Holma, Alvar Aalto Foundation.

Jeremy Till, architect, educator and theorist from Central Saint Martins and University of the Arts London raised many challenges concerning the realization of flexibility in residential buildings. According to Till, housing markets thrive on situations where people need to move to new apartments every time their life situation changes.

Thus, one major question of future housing is, how to introduce flexible and adaptable housing solutions into mainstream housing production?

Crossings of private and common

The growing number of small and one-person households is a global phenomenon, and often linked to aging. Also, enabled by the latest waves of technology, we might soon be able to take care of most of the issues of daily living in a virtual way and from one’s own dwelling. This together with other societal shifts entails a growing risk of dweller isolation. In the Symposium it was emphasized that by spatial design we can counteract: create spaces that support spontaneous encounters.

Many symposium speakers joined this debate. For example, Stephen Bates, a founding partner of London and Zürich based Sergison Bates architects presented an investigation of typology for collective domesticity in a big house, with many rooms that can provide a setting for a contemporary exploratory way of life. Still, the issues of communal living require a degree of balance on many levels. Both privacy and communality are needed, and Bates noted well, that besides a new aspiration for collective living, there is also a growing demand for greater personal autonomy.

Thus, any new solutions should be able to respond to both of these requirements. Katja Maununaho, a researcher of TUT who also works in the DAC-project, added that a community should not be taken as a nostalgic image of living in harmony in a homogeneous social setting. In multicultural urban contexts, differences are inescapable.

For the future urban housing development, we should search for a wide range of ways to negotiate and include diversity.[

Typological renewal as a response

The Symposium again highlighted that societal changes call for a purposeful search for new housing typologies. Many Symposium speeches stressed, that this search is – at its best – context-specific. In Jyväskylä discussions it was extensively emphasized, that typological innovation often emerges from the uniqueness of the site and its context.

Antti Lehto from Serum Architects underlined the importance of early and strong designer involvement in the development of housing that through inventive typologies may respond to context-specific challenges. Photographer Maija Holma, Alvar Aalto Foundation.

Nevertheless, the processes of creating new typologies today ask for new skills from architects too: designers should prepare for the diverse forms of user-centric housing re-creation. DAC group, for its part, contributes to this challenge by creating knowledge and multi-level cooperation between various housing actors.

Katja Maununaho & Sini Saarimaa

Tampere University of Technology

Poetics of true sustainability – Thoughts after the Alvar Aalto Symposium 2018, pt. 1

Alvar Aalto Symposium in Jyväskylä is organized every three years. It is an international forum for architects and other related professions to share the newest discussions of the field.

Four Dwellers in Agile Cities researchers had a special opportunity to present their work and participate to the debates this year. In the two following blogs, we briefly highlight Symposium discussions and intriguing themes.

People, Performance and Poetics

On the days when IPCC gives us alarming reports of global warming we cannot avoid talking about sustainability. Alvar Aalto Symposium brought to light how surprisingly different situations we have in Europe regarding sustainable building. For instance, architect Mikkel Frost from Cebra stated that in Denmark the national norms on sustainable building are set to such a high level that sustainability is for them a self-evident part of the design. It is not a question of experimental building, but of the business as usual.

Beddington zero energy development in London represents the trend of sustainable houses that look like machines. (Photo: Oliver Heath)

Assistant professor Sofie Pelsmakers painted a much more critical picture of the realization of sustainability in the British context. According to her, in many cases, sustainability is just rhetoric. Measuring e.g. energy consumptions show that projects do not achieve their aims. Problem is that we are afraid to admit that our experiments partly fail. Before new honesty in this question, we cannot really start solving the problem.

Pelsmakers also asked why don’t we pay more attention to aesthetic qualities in sustainable solutions? According to her, for truly sustainable architecture we need to include People, Performance and Poetics. With including people she referred to designing for the real needs of the communities. Aspect of performance is about the question above, about honestly looking into the fact whether our experiments work or not. But why poetics? Here she really hit the point. Just browsing through latest architectural magazines illustrates this.

Sustainable buildings often seem like machines of sustainability. Can machine ever be a home for human life?

There also seems to be some kind of a new brutalist aesthetic trend going on. Especially in latest social housing in Europe spaces are mostly raw unfinished concrete with grids of steel, like prisons. From the point of view of sustainability, if we build new houses, they should last long. Houses that are loved last long, they are taken care of. We need poetics. We need beautiful buildings that last time over trends of the magazines, buildings that have the warmth to become homes.

IBeB project in Berlin by Heide & von Beckerath is one to follow the aesthetic trend of brutalism. (Photo: Andrew Alberts)

Does it work?

Anders Tyrrestrup from AART Architects presented a promising practice of their office. They are not afraid of learning from their mistakes. His team is a forerunner in multidisciplinarity. Accompanied by anthropologists, they boldly return to their projects after some years from completion. They ask from the people who live their buildings, whether the design really works or not? They take the question of performance seriously. Of course, this brings to light also the parts where they have succeeded.

With methods of humanist research they make visible the qualities of architecture that engineering sciences cannot measure.

Thus they gain knowledge that can be used as arguments to build these spatial qualities. They can explain why we should choose natural materials to be touched or why we should realize a variety of shared spaces for the differing needs of the people. They are exactly these kinds of unmeasurable qualities that can bring the longed poetics back to modern architecture.

Elina Alatalo

Faculty of Management, University of Tampere

Elävää kaupunkipolitiikkaa ihmisen mittakaavassa

Suomessa on herätty tekemään kaupunkipolitiikkaa.

Viime vuonna ympäristöministeriö käynnisti kaupungistumisen haasteisiin tarttuvan Kestävän kaupunkikehityksen ohjelman. Valtiovarainministeriö on valmistellut Seutukaupunkiohjelman ja Kuntaliitto työstää omaa kaupunkiohjelmaansa. Loppukesästä liikenne- ja viestintäministeriö keskustelutti työ- ja elinkeinoministeriön toteutettavaksi valmistelemaansa Kaupunkiohjelmaa.

Kaikki ohjelmat tähtäävät parempaan elämään kaupungeissa, tulevaisuutta ennakoiden. Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin koollekutsumana hankkeemme osallistui kaupunkiohjelman keskustelutilaisuuteen. Yksi keskustelua herättänyt aihe oli kaupungin laadukas fyysinen ympäristö. Poikkeuksellisen toimiva ja laadukas arki asumisessa ja kaupungilla liikkuessa voisivat olla Suomen vetovoimatekijöitä. Keskustelun aikana tutkijapuheenvuorot ja innostuneet näkemykset ruokkivat toisiaan.

Kysymys kuuluu: Kuinka tuoda innostunutta henkeä ja arjen mittakaavaa itse kaupunkiohjelmaan? Miten välittää innostus myös toteutukseen?

Lue Elina Alatalon, Maija Faehnlen, Jenni Kuopan, Mikko Kyrönviidan, Markus Laineen ja Helena Leinon blogi Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen sivuilta.

”Meidän tekemä!”: yhteisömusikaalin keinoin osallisuutta vahvistamassa

Kesäkuussa sai ensi-iltansa monessa paikassa ja monen toimijan pitkäjänteisenä yhteistyönä toteutettu TOIVO-yhteisömusikaali.

Kuvat 1 & 2: TOIVO-yhteisömusikaali veti tuvan täyteen yleisöä. Esitys myös videoitiin niin, että osa tamperelaisista ikäihmisistä saattoi seurata sitä kotoa käsin.

Musikaalihanke sai alkunsa kaksi vuotta sitten yhteisötaitelija Kanerva Niemelän ideasta, jota hän lähti viemään eteenpäin osana Kaukaharjun, Keinupuiston ja Kuuselan palvelutalojen ja lähitorien toimintaa. Niemelä on koko hankkeen ajan vastannut sen kokonaisuudesta. Musikaalin valmistelua on voinut seurata TOIVO:n blogista  ja siitä on kirjoitettu aiemmin myös Ketterä kaupunki -hankeen blogissa.

Musikaalihanke huipentui esitykseen 7.6. Härmälän Kuuselassa. Lavalle esityksen ohjasi näyttelijä-ohjaaja Marja Skaffari. Musikaalin esiintyjät olivat Kuuselakeskuksen, Kaukaharjukeskuksen sekä Keinupuistokeskuksen asukkaita ja henkilökuntaa, Validia Hervannan päivätoimintaryhmä (The Respected Band), lähitoreilla kävijöitä ja vapaaehtoisia sekä Kuuselan päiväkodin lapsia. Muita esiintyjiä olivat Kanerva Niemelä, yhteisömuusikko-opiskelija Sanette Sevon sekä sosiaaliohjaaja, musiikinopettaja, Riikka Tajakka.

TOIVO-muusikaalin kantava voima ovat osallistujien toiveet ja haaveet. Siksi esitys on työstetty yhdessä osallistujien kanssa aina käsikirjoitusta, lavasteita ja ohjelmanumeroita myöten. Esitystä rakennettiin niin kuvataiteen kuin esittävän taiteen keinoin. Musikaali koostuu erilaisista osuuksista, joihin kuuluu muun muassa yhteislauluja, muistelmia, tanssia pyörätuolilla ja ilman, runoon sovitettu pienoisnäytelmä sekä lauluesityksiä.

Moninaiset osuudet nivoutuivat esityksessä vuoropuheluksi, jonka osaksi myös yleisö kutsuttiin. Tällaista kokonaisuutta ei voi loppuun asti käsikirjoittaa ja hallita, vaan se on elävä ja tekijöidensä näköinen.

Kuvat 3 & 4: Näyttämöä ja esitystilaa koristivat osallistujien kuvataideryhmissä musikaalia varten valmistelevat maalaukset, piirustukset ja käsityöt. Niiden sijoittelu ympäri esitystilaa häivytti esiintymislavan ja yleisön välistä rajaa luoden vaikutelmaa, että yleisö on tärkeä osa esitystä.

Musikaali toi monipuolisesti esiin asukkaiden erilaisia taitoja sekä niin tämänhetkistä kuin mennyttäkin elämää. Yksi esityksen kauneimmista hetkistä oli, kun yleisö sai kuulla Kuuselan asukkaan, jo 100-vuotta täyttäneen Helmi Hellmanin säveltämän laulun ”Lepo”. Laulu on yksi kymmenistä Hellmanin elämänsä aikana säveltämistä lauluista. Laulun esittivät Kanerva Niemelä, Sanette Sevon ja Riikka Tajakka Kuuselan valopihan parvekkeilta moniäänisesti laulaen.

Validian päivätoiminnan The Respected Band puolestaan esitti itse sanoittamansa ja säveltämänsä, kerrassaan hykerryttävän Harmitus-räpin. Siinä arkiset harmit, kuten ”Ei aamulla jaksais herää / kun kamppeet pitäis kerää (…)  aina syödä nopsaa / kun ei kaikkee hoksaa / kiirettä pitää kovaa / kun taksi kurvaa pihaan”  kietoutuivat suurempiin harmeihin ja yhdenvertaisuuden toiveeseen ”älä mua pelkää / ei tarvii taputtaa selkää / kysy eka saako auttaa / älä kierrä mua kaukaa”.

On vaikea valita esityksestä yhtä tähtihetkeä ylitse muiden. Jos kuitenkin pakko on, valitsisin hetken, jolloin esiintyjät lukivat vuorotellen osallistujilta etukäteen kerättyjä toiveita. Toiveita kuultiin laidasta laitaan: yhden toive oli päästä käymään lapsuuden kodissa, toinen taas olisi halunnut matkustaa aikakoneella tarkkailemaan elämää tulevaisuuden Härmälässä. Kolmas toivoi saada syliinsä pienen pehmoisen vauvan, neljäs kuolemaa suorilta jaloilta ja viides toivoi itselleen miestä.

Ainutlaatuisten ja kuitenkin niin samaistuttavien toiveiden kuuleminen herätti kuulijassa monenlaisia tunteita, jotka parhaiten kokoaa The Respected Band Harmitus-räpissään tekemä kiteytys: ”Olen samanlainen / vähän erilainen”.

Kuvat 5 & 6: Osana musikaalia nähtiin jo lähes satavuotiaan Helga Koskelan runoesitys ja siihen perustuva pienoisnäytelmä kypsän iän rakkaudesta.

Seuratessani musikaalin harjoituksia esitystä edeltävällä viikolla, pääsin todistamaan hienoa hetkeä. Silloin musikaalin laulut ja rytmisoittimien soittaminen toivat hetkellisesti yhteen palvelutalon asukkaita, jotka muistisairauden vuoksi elivät muutoin osin rinnakkaissa todellisuuksissa. Osa lauluhetkeen osallistuneista asukkaista istui harjoitusten ajan hyvin hiljaa, mutta (ilmeisesti) tutun laulun alkaessa, syttyi eräänkin osallistujan kasvoille leveä hymy. Kasvoista ja eleistä näkyi innostus koko laulun ajan.

Harjoitusryhmissä oli huumoria ja esimerkiksi ajatus talojen johtajista esityksen taustatanssijoina herätti hilpeyttä.

Harjoituksissa myös heräteltiin kehoa kokonaisvaltaisesti tähän hetkeen. Jos omat sormet eivät enää löytäneet polvia, auttoi vieressä istuva vapaaehtoinen löytämään ne. Harjoitukset olivat avoimia ja niistä syntyi vaikutelma, että ryhmät toimivat huokoisina tiloina, joihin saattoi tulla tutun laulun kutsumana mutta myös poistua silloin kuin halusi.

Kuvat 7 & 8: TOIVO-yhteisömusikaalissa yleisö kutsuttiin mukaan esitykseen. Musikaali toi yhteen ihmisiä erilaisista elämänvaiheista ja elämäntilanteista.

TOIVO on luonut yhteyksiä eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa elävien ihmisten välille ja tuonut esiin osallistujien toiveita ja taitoja yhteisötaiteen keinoin. Lisäksi se on vaalinut toiveita ja toivomista voimana, joka luo mielekkyyttä ja merkitystä elämään.

Olemme Ketterä kaupunki -hankkeessa saaneet seurata TOIVO:n etenemistä tämän vuoden ajan. TOIVO oli hieno esitys, mutta yhteisömusikaalin merkitys on lopulta vielä esitystäkin laajempi. Erityisesti muistisairaiden ryhmätoiminnassa käyminen havainnollisti yhteisötaiteen voimaa: jokaisen osallistujan läsnäolo ja panos olivat arvokkaita, oli tuo panos kuinka hetkellinen ja pieni tahansa. Vaikka kaikkia osallistujia ei nähdä varsinaisessa esityksessä lavalla, ovat he silti osa esityksen kokonaisuutta. TOIVO-yhteisömusikaaliin ja sen toteuttamisen tapaan sisältyy arvokas ajatus: jokainen saa ja voi olla osa taideteosta omien haaveidensa, toiveidensa ja taitojensa kautta sellaisella tavalla, joka sillä hetkellä on mahdollinen.

Liina Sointu, tutkija, TaY

 

Tampere Underground juhannus – toinen vuosi Hiedanrannassa

Kesällä 2017 ensi kerran järjestetty Tampere Underground juhannusfestivaali sai tänä kesänä jatkoa, kun monipuolistunut ohjelma sekä viisi esiintymislavaa kutsuivat jälleen viettämään kaupunkijuhannusta Hiedanrantaan. Hiedanranta ei ole valikoitunut festivaalin paikaksi sattumalta, vaan juhannustapahtumalla on merkityksensä erityislaatuisen alueen kehittämisessä.

Kirjoitin vuosi sitten blogissani  Tampere Underground yhteisön alkutaipaleista sekä löyhän yhteisön mahdollisuuksista ja haasteista. Vuoteen on mahtunut paljon, osan vanhoista toimijoista keskittyessä muihin projekteihin, uusien tullessa mukaan ja toiminnan saadessa uusia suuntia. Yhteisö on järjestänyt juhannusfestivaalin lisäksi muun muassa klubi- ja sanataideiltoja, keikkoja, laskiaisbrunssin sekä jatkanut toimintaansa Morkun talon suojelemiseksi.

Tampere underground juhannus on osa Hiedanrannan alueen muutosprosessia, jonka kehitysvaihe kulkee tällä hetkellä nimellä Väliaikainen Hiedanranta. Pysyvien toimintojen vielä puuttuessa alueelta, erilaiset festivaalit ja tapahtumat tuovat ihmisiä Hiedanrantaan ja tekevät aluetta tunnetuksi. Vuonna 2017 Hiedanrannan tapahtumat houkuttelivat alueelle yli 40 000 kävijää. Tampere Underground juhannuksen lisäksi alueella järjestetään muun muassa elektronisen musiikin juhla SWÄG festival, skeittitapahtumat Trelogy  ja Manserama, katutaidetapahtuma Spraycankontrol ja tänä kesänä ensi kertaa pidetty Tampere Punk Fest.

Tunnelmointia Tampere underground juhannuksessa. (kuva Arto Alho)

 

Hiedanrannassa järjestettävät tapahtumat toimivat ilmaisena mainoksena sekä matkailuvalttina alueelle, sekä samalla koko Tampereelle, ja brändäävät aluetta taiteen ja kulttuurin keinoin.

Tänä päivänä kaupungit käyttävät kulttuuritapahtumia entistä enemmän keinona parantaakseen imagoaan, vauhdittaakseen urbaania kehitystä sekä houkutellakseen kaupunkiin ihmisiä ja sijoituksia. Tapahtumat ovat nousseet keskeisiksi erityisesti muuttuvien kaupunkien urbaaneissa kehitysstrategioissa. (Ks. Richards & Palmer 2010Kulttuuri nähdään työkaluna, joka kokemusten, yksilöllisten muistojen ja paikkatunteen kautta lisää tunnearvoa kaupungin brändiin.

Kaupunkien markkinointia mielikuvien avulla on kuvattu Place branding termillä. Place branding ilmiön taustalla on kulttuurin, vapaa-ajan ja viihteen roolin korostuminen: kulttuuriin käytetään entistä enemmän rahaa ja se saa yhä enemmän huomiota mediassa. Käytännön esimerkkejä ilmiöstä on ympäri maailmaa tapahtuva vanhojen tehdasalueiden elvyttäminen muuntamalla ne kulttuurin ja viihteen paikoiksi. Tampere ja Hiedanranta seuraavat mukana kehityksessä.

Kulttuuritapahtumien kyky muovata kaupungin brändiä ja tehdä uutta aluetta tunnetuksi on huomattu myös muutosten keskellä olevassa Hiedanrannassa. Alueella järjestettävät festivaalit nauttivatkin monenlaista kaupungin tukea, aina mainostuksesta tapahtumien infraan sekä taloudelliseen tukeen. Kaupungin panostukset ovat kuitenkin verrattain hyvin pieniä. Vastineena tapahtumat lisäävät koko Tampereen kiinnostavuutta ja samalla luovat myös arjen toimintaedellytyksiä ja harrastusmahdollisuuksia toimijoille ja yhteisöille.

Tampere Underground juhannusta on puuhattu tänäkin kesänä yhteistyössä kaupungin kanssa ja toiveita ja ajatuksia on vaihdettu puolin ja toisin. Tampereen kaupunki muun muassa antoi Hiedanrannan alueen ja Lielahden kartanon ilmaiseksi Tampere Underground juhannuksen käyttöön. Hiedanrannan toimijoiden ja Tampereen kaupungin uutena yhteistyökuviona oli keväinen järjestyksenvalvojakurssi, jossa yli 20 Hiedanrannan toimijaa ja tapahtumajärjestäjää kouluttautuivat järjestyksenvalvojiksi. On myös kaupungin intressi, että Hiedanrannan tapahtumat hoidetaan kunnialla aina järjestyksenvalvonnasta alueen puhtaanapitoon.

Fate vs. Free Willy Tampere underground juhannusfestivaalin skeittilavalla. (kuva Arto Alho)

Tampere Underground juhannusfestivaali on tarkoittanut järjestäjilleen lukemattomia talkootunteja sekä tapahtuman lähestyessä myös unettomia öitä ja stressiä. Erästä Tampere Underground juhannuksen järjestäjää lainaten:

”Ensin tehdään töitä koko kevät juhannustapahtuman eteen ja sen jälkeen paiskitaan vielä hommia läpi tapahtuman aamusta yöhön. Ei siinä ehdi itse edes bändejä katsomaan. Sen jälkeen onkin niin puhki, ettei voi kuin nukkua.”

Intoa tapahtuman tekemiseen kuitenkin löytyy, sillä pian viime kesän festivaalin jälkeen jo pohdittiin seuraavan kesän juhannustapahtumaa. Tampere Underground juhannus on tekijöilleen mahdollisuus omanlaiseen kesäjuhlaan; tuoda esiin uusia artisteja sekä yhdistää eri taiteen ja kulttuurin muotoja. Tapahtuman vegaanisuus, rasismin vastaisuus sekä pääsyliputtomuus ovat järjestäjille tärkeitä arvovalintoja. Osalle tapahtumassa on kyse itsensä toteuttamisesta tai hyvällä porukalla puuhaamisesta, muutama tekee tapahtumaa osana opintojaan.

Hiedanrannan vanha tehdasalue ja sen rosoisuus tarjoavat kiinnostavat puitteet juhannusfestivaalille. Tapahtumajärjestäjän näkökulmasta keskeisin syy juhannusjuhlien toteutumiseen Hiedanrannassa kuitenkin on, että Hiedanrannassa tämä kaikki on ollut mahdollista. Kaupunki on Hiedanrannan porttien avautumisesta asti ollut avoin uusille ja kokeileville ideoille, ja antanut omistamansa alueen tiloja eri toimijoiden vuokrattavaksi. Tampereen kaupunki on tullut toimijoita vastaan monessa asiassa, ja yhteistyö on ollut jokseenkin sujuvaa.

Hiedanrannan avoimesta ja yhteistyöhaluisesta ilmapiiristä huolimatta kaikki alueen projektit eivät kuitenkaan ole edenneet toivottuun tahtiin. Hiedanrannan yhteisöllinen sauna -projekti on jo vuoden ajan jumittanut kaupungin hitaan päätöksenteon hampaissa. Nyt saunakontit ovat kuitenkin saapuneet Hiedanrantaan, joten toivottavasti pian päästää löylyihin!

Tampere Underground yhteisölle Hiedanranta on tila toteuttaa, tehdä asioita itse ja yhdessä porukalla.

Juhannusfestivaali on osa Tampere Undergroundin moninaista ja muovautuvaa toimintaa, eikä sille ole oleellista tiettyyn paikkaan kiinnittyminen tai toistuminen samanlaisena vuodesta toiseen. Hiedanrannan kaltaiset tekemisen paikat, joissa saa jokseenkin vapaasti touhuta ja tehdä itse, ovat kuitenkin tärkeitä elävälle ja monipuoliselle kaupunkikulttuurille. Santalahden vanhojen tehtaiden purkaminen lisää tarvetta tällaisille paikoille, eikä Hiedanranta yksistään pysty tähän tarpeeseen vastaamaan.

Kun väliaikaisesta Hiedanrannasta edetään pysyvämpiin ratkaisuihin, pitäisi Tampereen kaupungin huolehtia Hiedanrannan nykyisten toimijoiden tulevaisuudesta, tarjoamalla heille hyviä tiloja ja edullisia sopimuksia myös jatkossa. Nämä toimijat ovat luoneet alueelle sen omaleimaisen brändin, jota alueen kehittämisessä nyt hyödynnetään. Olisi Hiedanrannan ja koko Tampereen etu saada nämä toimijat ja toiminnot pysymään myös jatkossa osana Hiedanrantaa. Alueelle jo syntynyt toimijoiden yhteisö ja kulttuurin kirjo ovat jotain, mitä ei rahalla saa.

 

Veera Turku

Veera Turku on Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelija ja DAC-hankkeen tutkimusharjoittelija. Hän oli järjestämässä Tampere underground juhannusta yhdessä muiden Tampere UG toimijoiden kanssa.

Hiedanrannan Verstas monien toimijoiden kohtauspaikkana

Vuoden 2019 alussa aloittavan uuden Tampereen yliopiston yhtenä haasteena on saattaa kolmen eri kampuksen opiskelijat ja opettajat lähempään yhteistyöhön. Hiedanrannan alueelle, Tampereen keskustan läntiselle puolelle on suunnitteilla uusi tila, joka tarjoaa kaikille yliopiston toimijoille uudenlaisen kentän toimia. Tämän nähdään tuovan tulevaisuudessa paljon erilaisia mahdollisuuksia, mutta myös uhkakuvia liikkuu ilmassa.  

Yhteistyön kautta verkostoja yhteiskuntaan ja yrityksiin

Perinteisesti yliopistot ja korkeakoulut on suunniteltu niin, että ne ovat erillisiä kampuksia kaupungin sisällä. Tampereen yliopiston opettajien mukaan Hiedanrannan vanhan navettarakennuksen Verstas (ks. kuvat alla) voisi kuitenkin olla paikka, jossa uusi korkeakouluyhteisö sekä sen opetus ja tutkimus verkottuvat yhteiskuntaan.

Kuvassa Hiedanrannan vanha navetta, jonka toista kerrosta kutsutaan Verstaaksi. Verstas voisi toimia Tampereen yhdistyvien yliopistojen yhteisenä tilana. (kuva Saara Kauranen)

”Verstas mahdollistaa uudentyyppisen rajapinnan yhden kaupunginosan sisällä sekä erilaisia kokeiluja ja yhteistyötä korkeakoulujen, kaupungin, yritysten, asukkaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden välillä.”, aluetieteen yliopistonlehtori Markus Laine pohtii.

Tampereen teknillisen yliopiston opettajat korostavat alueen historiallisuutta ja sen uniikkia luonnetta komeine maisemineen. Arkkitehtuurin professori Panu Lehtovuoren mukaan jo pelkästään nämä mahdollistavat kokonaan uudenlaisen kaupunginosan luomisen, johon uusi yliopisto on tärkeää ottaa mukaan.

Rakennustekniikan tohtorikoulutettava ja opettaja Tuomo Joensuu nostaa esiin Hiedanrannan keskeisen sijainnin lähellä Tampereen kantakaupunkia. Samaan hengenvetoon hän toteaa haasteeksi alueen vetovoimatekijöiden puutteen. Tätä pohtivat myös molempien yliopistojen opiskelijat, joiden on vaikea keksiä, mikä heidät saisi lähtemään Hiedanrantaan.

Tilojen muokattavuus ja joustavuus tärkeässä osassa

Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin opiskelijat toteavat tilan, joka sijaitsee ”ei kenenkään maalla”, tuovan mukanaan suuren mahdollisuuden tutustua korkeakouluyhteisöön rennommassa paikassa. Verstas Tampere3 yhteistilana sopisi heidän mielestään pienempimuotoisten kurssien järjestämiseen kaikille uuden Tampereen yliopiston opiskelijoille sekä toisaalta johonkin erikoisempaan, kuten teemapäivätoimintaan.

Samoilla linjoilla yhteisöllisyyden luomisesta ovat myös Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen opiskelijat. Heidänkään mielestään yliopisto ei kaipaa enempää perinteisiä luentosaleja, vaan monimuotoisia ja tilanteen mukaan muunneltavia tiloja, jotka ovat kaikkien vapaassa käytössä laajoin aukioloajoin. He pitävät tärkeänä, ettei Hiedanrantaan suunniteltu Verstas rajaudu mihinkään yksittäiseen käyttötarkoitukseen, jolloin se jättäisi monia toimijoita tilan ulkopuolelle.

Tampereen yliopiston opiskelijoita tutustumassa Verstaaseen. (kuva Mikko Kyrönviita)

Yhteisestä Tampere3 tilasta toivotaan siis avointa ja joustavaa paikkaa, jonne eri toimijoiden ja ryhmien olisi helppo tulla ja osallistua monenlaiseen toimintaan. Tilan tulisi opettajien mielestä olla yhdistelmä hiljaista ja avointa tilaa, joka mahdollistaa niin opetuksen kuin vapaamman olemisenkin. Heidän kommenteissaan korostui vahvasti se, että Verstaan tilana tulee antaa muotoutua ajan saatossa käyttäjien tarpeiden mukana. Verstaan tulisi lisäksi toimia synergiassa alueen muiden rakennusten ja toimintojen kanssa.

”Verstasta pitää ideoida ja suunnitella siten, että se on paljon erilaista toimintaa mahdollistava. Sehän alkaa tilana elää sitten, kun ihmiset haluavat tulla sinne ja se vastaa erilaisten toimijoiden tarpeisiin, kun he voi tehdä siellä sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä”, sosiaalipolitiikan professori Liisa Häikiö korostaa.

Tulevaisuuden haasteet Verstaalla ja Hiedanrannassa

Molempien yliopistojen opettajat ja opiskelijat pitivät väliaikaisuutta suurimpana haasteena koko Hiedanrannan alueen kehittämisessä. Huolenaiheena on, mitä alueelle tapahtuu raitiotielinjan rakentamisen jälkeen. Erityisesti opiskelijoilla uhkakuvana on, että koko Hiedanrannan alue muuttuu varakkaiden asuinalueeksi, josta nykyinen monimuotoinen toiminta siivotaan pois kalliimpaa vuokraa maksavien toimijoiden tieltä.

”Tiloja pitää säästää kulttuuritoimijoille. Niin ettei mikään Hjallis Harkimo tule tekemään siitä mitään kapitalismikeskusta. Ja sitten pitää ehdottomasti olla opiskelija-asuntoja ja kaupungin vuokra-asuntoja.”, yhteiskuntatutkimuksen opiskelija toteaa.

Yliopistojen yhteiskäyttötilaksi suunnitellun Verstaan kohdalla merkittävä kysymys on esteettömyys. Vanha tehdasrakennus vaatii isoja muutoksia, jotta tila olisi kaikkien käytettävissä. Tilan esteettömäksi tekeminen vaatii kuitenkin niin suurta rahallista panosta, että haastateltavat epäilivät, onko Tampereen kaupunki tai uusi yliopisto valmis panostamaan siihen. Myös yhteiskäyttöisen, kaikille avoimen tilan hallinnointi, ylläpito ja muut käytännön järjestelyt edellyttävät hyviä suunnitelmia ja toimijoiden läheistä yhteistyötä.

 

Saara Kauranen, Irmeli Seipäjärvi, Tommi Aaltonen, Kimmo Aho, Santeri Lajunen, Freja Harjunheimo ja Katariina Penttilä

Blogiteksti on osa Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan kurssia Kaupunkien maankäytön pelikenttä. Kurssilla blogin kirjoittajat haastattelivat Tampereen yliopiston ja TTY:n opiskelijoita ja opettajia, ja selvittivät heidän näkemyksiään yhdistyvien korkeakoulujen yhteistilasta Hiedanrannassa.

Yhteisöllisyyttä ja pienyrittäjyyttä – Hiedanrannan tulevaisuus alueen nykyisten toimijoiden näkökulmasta

Hiedanrannan tehdasalueen punatiiliset, graffitinkirjavat rakennukset kätkevät sisäänsä monenlaista taitajaa. Joukkoon kuuluu taiteilijoita, käsityöläisiä ja muita pienyrittäjiä, kiertotalouden toimijoita ja harrastusporukoita, kuten skeittaajia ja sirkusartisteja. Olemme aivan alueelle suunnitellun uuden kaupunginosan ytimessä. Alueen, jonne rakennetaan raitiotielinja ja asuntoja jopa 20 000 asukkaalle.

Kaupungin kokeilunhaluisena lähestymistapana Hiedanrannan kehittämiseen on ollut väliaikaistoiminnan houkuttelu alueella sijaitseviin tehdasrakennuksiin. Esimerkkinä Tampereen kaupunki on solminut artistikollektiivi SWÄG ry:n kanssa vuokrasopimuksen vanhaan kuivaamoon. Sopimuksen ehtona oli nimellinen kävijämäärätavoite, joka alueen avauduttua yleisölle on ylitetty heittämällä joka vuosi.

SWÄG ry:n uudenvuoden juhlissa 2017-2018 nautittiin elektronisen musiikin lisäksi visuaalisesta taiteesta. (kuva @pHinnWeb)

Kaupunkiorganisaatiokin voi siis olla joustava, jos vain tahtotilaa löytyy. Artistikollektiivi toivoo, että myös tulevaisuudessa Hiedanrannassa nähdään tällaisia rohkean yhteistyön onnistumisia.

Monet alueen nykyisistä toimijoista näkevät Hiedanrannan arvon siinä, mitä alueelta jo löytyy: rikasta kulttuuritoimintaa, toimijoiden välistä yhteistyötä ja persoonallisia rakennuksia. Käsityöläisten näkökulmasta Hiedanrannan elävöittäminen esimerkiksi viskitislaamolla, yleisellä saunalla ja terassilla saisi heidän toimintansa näkymään myös enemmän ulospäin. Siten myös asiakkaat löytäisivät heidät helpommin. Alueen kehittämisestä ollaan innostuneita – uuden rakentamista vanhaa säilyttäen.

Hiedanranta on yhteisö, ja yhteisössä on aina parempi toimia kuin yksin.

Toisaalta väliaikaisuus luo myös epävarmuutta. Nykyiset toimijat näkevät itsensä alueen imagon ja mielenkiintoisuuden nostattajina, mikä lisää alueen houkuttelevuutta myös tulevien asukkaiden silmissä. Lupaus pysyvyydestä voisi kompensoida tätä panosta.

Maailmalla on kuitenkin lukuisia esimerkkejä boheemeista, luovien ihmisten, kulttuurin ja taiteen keskittymistä, jotka keskiluokkaistuvat ja siistiytyvät, kun kaupunginosan kasvava maine nostaa vuokria ja houkuttelee paikalle isoa rahaa. (Ks. esimerkiksi Pearl District Portlandissa ja New Yorkin loftit)

Tulevaisuuden Hiedanrannassa halutaan nähdä nykyisten toimijoiden luomaa ilmapiiriä, vaikka osa toimijoista tulisikin muuttumaan. Yhteisöllisyys ja aito tekemisen meininki luovat Hiedanrannasta erilaisen alueen, josta voi tulla uuden ajan parempi kaupunginosa: Kaikki asukkaat voisivat kuulua yhteisöön, jossa toisia tuetaan ja naapureiden kanssa tehdään yhteistyötä. On kaikille avoimia tiloja, missä voi korjata polkupyörän tai ommella napin takaisin kiinni paitaan. Alue on osin omavarainen, ja kaikki tarpeellinen löytyy läheltä.

Hiedanrannan kelluva puutarha kesällä 2017. (kuva Tampereen kaupunki, Hiedanranta)

Jotta Hiedanrannan alue kehittyisi omaperäiseksi ja kiinnostavaksi, alkuperäisiä toimijoita tulisi tukea. Myös uudet toimijat ovat tervetulleita, sillä kehitys tapahtuu erilaisten ihmisten yhteentörmäyksistä.

Et jos ihmiset ei kohtaa täällä ollenkaan, ni sillon ei mitkään ideat lennä.     – Harrastetoimija, Kaarikoirat ry.

Alueella toimivien taiteilijoiden tulevaisuuden Hiedanranta ei ole kerrostalolähiö. Alue ei ole liian tiukkaan rakennettua, vaan siellä on tilaa hengittää, tilaa kaupunkitaiteelle ja asukkaiden omille projekteille. Alueella on yrittäjyyttä ja yhteisöllisyyttä, joka on avointa kaikille varallisuudesta riippumatta.

Monet kaupungit maailmalla ovat hyvin jakautuneita varakkaiden ja köyhien asuinalueisiin. Sosiologi David Harvey on todennut, että nykyinen individualistinen kulutusyhteiskunta, jossa kuluttamalla rakennetaan identiteettiä ja urbaania elämäntapaa, on mahdollista vain niille, joilla on rahaa. Tapa, jolla näemme maailman ja määrittelemme mahdollisuuksia, riippuu siitä millä raiteella olemme ja millaiseen kuluttajuuteen meillä on mahdollisuuksia.

Ideaali Hiedanranta ei ole elitistinen asutus-, kulttuuri- ja yrittäjäkeskus, vaan alueella on uniikkia pienyrittäjyyttä, käsitöitä ja palvelua, jotka toimivat alueen valttikorttina. Samalla Hiedanranta toimii innovatiivisena ja rohkeana kaupunkisuunnittelun esimerkkinä muille kaupungeille ja kasvukeskuksille.

Jätevesiratkaisuihin liittyvissä kiertotalouden hankkeissa Hiedanrannassa toimiva professori (TTY) näkee muutokselle tarvetta. Hän visioi, että tulevaisuudessa Hiedanrannassa asuu eri-ikäisiä ihmisiä lapsiperheistä nuoriin ja vanhuksiin. Alueella on katettuja tiloja, joissa on helppoa liikkua talvellakin. On paikkoja, joissa ihmiset voivat kohdata toisiaan. Uloskin pääsee, autot ovat jossakin muualla.

Vastoin nykykehitystä, tämä ideaalikaupunkitila ei perustu tavaralle. Eivät ihmiset tarvitse tavaroita, vaan kohtaamisia ja ajatuksia. Kulutusyhteiskunnasta siirrytään palvelu- ja viihtyvyysyhteiskuntaan, ihmisten ideaparkkiin.

Hiedanrannan toimijoiden ajatukset tulevaisuuden yhteisöllisestä kaupunginosasta mukailevat pitkälti sosiologi David Harveyn ajatuksia. Harvey toteaa : ”Kaupunki jonka haluamme, liittyy läheisesti siihen, millaisia ihmisiä haluamme olla.”

Oikeus kaupunkiin ei ole vain yksityinen oikeus kaupungin palveluihin, vaan oikeus muuttaa itseämme muuttamalla kaupunkia. Oikeammin oikeus kaupunkiin on kollektiivinen, sillä muutos on riippuvainen kollektiivisesta voimasta. Hiedanrannan toimijoiden visiot alueen tulevaisuudesta ja sen yhteisöllisyydestä kertovat ihmisten tarpeesta yhteistyöhön ja aitoihin kohtaamisisiin. Kuluttamisen tilalle halutaan kestävämpiä olemisen tapoja, esimerkiksi jakamis- ja kiertotaloutta.

Käymäläseura Huussi ry toivoo alueelle aitoa kiertotalouden edelläkävijyyttä – myös palveluiden osalta. Kiertotalouden ratkaisuissa tarvitaan edelleen tutkimusta ja kokeiluja, joille Hiedanranta tarjoaa otollisen ympäristön.

Voisiko Hiedanrannan potentiaali olla juuri tässä – toimia konkreettisena kiertotalouden ja yhteisöllisyyden pilottina, joka tuo arvokasta tietotaitoa tulevaisuuden kaupunkisuunnittelun tarpeisiin?

Väliaikaisen Hiedanrannan myötä tässä tunnutaan päässeen jo alkuun. Alueen toimijoilla on rohkeutta luoda uutta ja innovatiivista sisältöä, kunhan siihen annetaan mahdollisuus. Tulevaisuudessa kokeilumahdollisuuksien turvaaminen lienee kuitenkin kriittinen tekijä, jotta Hiedanrannan identiteetti uuden kaupunkitoiminnan mahdollistajana säilyy.

 

Joel Henttu, Anne Hirvonen, Jutta Kuusela, Ella Laakio, Minna Malinen, Jenku Piesanen, Sini Raita-aho, Panu Rautio, Juho Ritola ja Vertti Sahala

Kirjoitus on osa Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan kurssia Kaupunkien maankäytön pelikenttä. Kurssilla blogin kirjoittajat haastattelivat Hiedanrannan käsityöläisiä, taitelijoita, harrastajia sekä kiertotalouden toimijoita, ja selvittivät heidän näkemyksiään tulevaisuuden Hiedanrannasta.