Artikkelit

Alvar Aalto Symposium presents new housing solutions for cities in change

The 14th International Alvar Aalto Symposium ”New housing solutions for cities in change” will focus is on current challenges and possibilities of future housing design and construction in urban areas.  You are warmly welcome to join! The Symposium will be arranged in 30−31 August, 2018 in Jyväskylä, Finland.


The programme will provide food for thinking especially on four specific viewpoints: Cultural variables, Sharing, Adaptability and Emerging typologies. The speakers of the Symposium represent a wide, multidisciplinary group of professionals and experts from the fields related to the symposium theme.

These include four researchers from the Dwellers in Agile Cities project Elina Alatalo, Katja Maununaho, Sini Saarimaa and Jyrki Tarpio. They will provide insights to self-organised shared spaces of work, integrated housing upon the diversity of everyday life and urban apartments’ potential from the perspective of personalization. Moreover, they will present the first draft of the Cook Book of Agile Housing, a tool encouraging implementation of promising solutions for spatially flexible, dweller inclusive housing solutions.

The speakers include also Finnish experts Selina Anttinen, Jaakko Blomberg and Antti Lehto, and international experts e.g. Stephen Bates (UK), Damiano Cerrone(Italy), Édouard François (France), Mikkel Frost (Denmark), Ola Nylander(Sweden), Kristien Ring (Germany), Verena von Beckerath (Germany), Anne Kaestle (Switzerland), Peter Pichler (Italy), Jeremy Till (UK) and Elli Mosayebi (Switzerland). Read more about the speakers here.

The chair of the event is Finnish architect, professor Markku Hedman who also is a former leader of one of the sub-projects of the Dwellers in Agile Cities project.

See the whole programme here.  You can also follow the Symposium in Facebook.

Lower-priced early bird tickets are available until June 30, 2018 here.

Alvar Aalto Symposium is an international forum for discussion on contemporary architecture. It is a triennial event, that brings professionals from around the world together to engage in current topics in architecture. The aim is to raise critical discussion about the artistic, social and technical challenges of contemporary architecture.

 

Asumisen sosiaaliset ulottuvuudet – tutkimusseminaari

Asuntoreformikilpailun julkistuksen jälkeen keskiviikkona 28.2.2018 Tampere School of Architecture järjestää tiiviin tutkimusseminaarin. Kaikki asumisen ajankohtaisista virtauksista kiinnostuneet tervetuloa!

Paikka: TTY Kampusareena, auditorio A223. (Tampereen teknillinen yliopisto, Korkeakoulunkatu 7, Hervanta, Tampere).

Ajankohta: 28.2.2018 klo 14:15–16:30.

Ohjelma

14:15 History and Current Practices of Social Housing in Vienna. Oliver Scheifinger ja Otto Höller, Tafkaoo Architects, Wien ja Berliini

Arkkitehtitoimisto Tafkaoon perustajat Oliver Scheifinger ja Otto Höller ovat kokeneita Itävallassa ja Saksassa toimivia asuntosuunnittelijoita. Luennollaan he avaavat wieniläisen asuntotuotannon sosiaalisen kestävyyden ulottuvuuksia. Yksi tärkeä osa sitä on suurimpien projektien ohjaamisessa sovellettava ’neljän pilarin malli’. Luennolla nähdään myös monipuolinen kattaus mielenkiintoisia uusia projekteja.

15:15 Yhteisölliset tilat ja korttelitason sosiaalisuus. Projekteja Keski-Euroopasta. Katja Maununaho, TTY Arkkitehtuuri

Katja Maununaho toimii tutkijana DAC / Ketterä kaupunki -tutkimushankkeessa. Esityksessään hän pureutuu kohtaamisia ja asumisen sosiaalisuutta positiivisella tavalla tukeviin tiloihin asuinkortteleissa.

15:45 Asuintilan joustavuus, muunneltavuus, monikäyttöisyys.
Periaatteita ja esimerkkejä. Jyrki Tarpio, TTY Arkkitehtuuri

Jyrki Tarpio toimii tutkijatohtorina ja työskentelee DAC / Ketterä kaupunki -tutkimushankkeessa. Hän esittää joustavan asuintilan suunnittelua koskevan väitöstutkimuksensa päähavaintoja ja nostaa esiin erilaisia joustavan asunnon tilallisia mahdollisuuksia.

16:15 Kommenttipuheenvuoro: Fiksu omistajuus asuntotuotannon muutostekijänä. Kimmo Rönkä, Rönkä Consulting Oy

Kimmo Rönkä on asumisen innovaattori, uudelleenajattelija ja muutoksentekijä. Rönkä oli aikaisemmin Setlementtiasuntojen toimitusjohtajana, jolloin kehitettiin palkittu Sukupolvienkortteli-konsepti.

16:30 Kahvitarjoilu ja vapaata keskustelua

Ohjelma pdf-muodossa tässä.

Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua. Tervetuloa!

Lisätietoja: Jyrki Tarpio, TTY Arkkitehtuuri

 

Miten tulevaisuutta suuntaavat trendit näkyvät uuden asuinalueen rakentamisessa?

Olemme tunnistaneet Suomen Akatemian Strategisen Tutkimuksen Neuvoston rahoittamassa hankkeessa ”Ketterä kaupunki – Dwellers in Agile Cities” tulevaisuuden asumista kaupungeissa suuntaavia trendejä. Niitä ovat erityisesti 1) uudet tavat hallita kaupunkeja ja kaupunkisuunnittelua, 2) digitalisaatio, 3) ikääntyminen, 4) sosiaalinen kestävyys, 5) kaupunkien tiivistyminen, 6) ympäristökriteerien tiukentuminen, 7) uudet taloudet, 8) uudet toimijat, 9) uudet työn muodot, 10) yhteisöllisyys, 11) asumisen kalleus, 12) liikkumisen muuttuvat tarpeet ja 13) resurssien niukentuminen.

Menin elokuun alussa Valkeakosken kaupungin alueelle avattuun Talonäyttelyyn katsomaan, kuinka nämä trendit näkyvät siellä uuden asuinalueen rakentamisessa. Valkeakosken Länsi-Lintulaan, noin viiden kilometrin päähän Valkeakosken keskustasta, on rakennettu uusi asuinalue, jossa näyttelyssä oli nähtävillä 15 pientaloa ja yksi pienrivitalo (4 asuntoa). Asunnot ovat asuinpinta-alaltaan 63–117 m2 ja kustannusarviot vaihtelevat välillä 133 000 – 250 000 €.

Suurin osa taloista on yksikerroksisia. Kuudessa talossa lämmitysmuotona on suora sähkö, vain yhdessä (rivitalo) maalämpöpumppu ja lopuissa poistoilmalämpöpumppu. Lämmitystä tuetaan kaikissa kohteissa tulisijalla ja viidessä kohteessa aurinkopaneeleilla. Talonäyttelyn teemat, edullisuus, uusiutuva energia, muunneltavuus ja yhdessä ilman määräyksiä, näkyivät kyllä oikein hyvin toteutetuissa ratkaisuissa, mutta kuinkas sitten onkaan alussa luettelemieni trendien tilanne?

Valkeakosken talonäyttelyalueen rakentamisen ohjaaminen neuvottelumenettelyin ja ilman rakennustapaohjeistusta on uutta tapaa hallita kaupunkisuunnittelua. Siinä annetaan ihmisille mahdollisuus valita ja muokata asuinympäristöään.

Näyttelyalueen ainoat kaupungin rakentamiselle antamat rajoitteet ovat, että talojen yhteyteen tulee toteuttaa sähköauton latauspaikka ja tontin rajoittava aita. Uudet tavat hallita kaupunkeja ja kaupunkisuunnittelua realisoituvat alueella siis mukavasti hallinnon näkökulmasta.

Digitalisaatio näkyy taloissa esimerkiksi energian hybridijärjestelmien ohjaamisen laitteistoissa. Yhden ohjausjärjestelmän kautta voidaan ohjata vesikiertoisen takan, suoran sähkön ja aurinkosähkön yhdistelmää lämmityksessä, tai kännykän kautta voidaan ohjata asunnon valaistusta.

Ikääntymisen megatrendin toteutuminen on erityisen selvästi nähtävillä talonäyttelyn kohteissa; iso osa taloista oli ikääntyneiden pariskuntien koteja, yksikerroksisia ja helppohoitoisen oloisia. Pienehkö rakennusbudjetti houkuttelee näyttelyalueen taloissa myös nuoria ja yksinhuoltajia, jolloin sosiaalinen kestävyys rakentamisessa konkretisoituu. Resurssien niukentuminen voidaan nähdä taloissa siinä, että kalliit materiaaliratkaisut, uima-altaat ja muut ylellisyydet on unohdettu – toisin oli tilanne muutama vuosi sitten esimerkiksi Tampereen Vuoreksen asuntomessuilla. Valkeakosken näyttelyn talot suuntaavat kehitystä asumisen kallistumista vastaan.

Kaupunkien tiivistymisen trendi näkyy mielestäni Valkeakosken talonäyttelyssä siinä, että talot on rakennettu kaupunkimaisesti lähelle toisiaan, vaikka tilaa olisi ollut väljempäänkin rakentamiseen. Toisaalta asuinalueen sijainti viitisen kilometriä Valkeakosken keskustasta sotii hiukan kaupunkien tiivistämistrendiä vastaan.

Ympäristöarvot näkyvät talonäyttelyssä uusiutuvan energian hyödyntämisessä. Aurinkopaneelit ja lämpöpumput sekä suora sähkökin, riippuen tuotantomuodosta, ovat uusiutuvaa energiaa. Talojen sanotaan olevan energiatehokkaasti toteutettuja, vaikka varsinaiset passiivitalot ovatkin vähemmistönä. Yhteen taloista oli rakennettu kompostoiva ”kesävessa”.

Kiertotalous ja jakamistalous ovat esimerkkejä uusista talouksista, jotka tullevat ohjaamaan kulutusta ja ihmisten elämää kaupungeissa tulevaisuudessa. Nämä eivät olleet mitenkään näkyvästi edustettuina tällä uudella asuinalueella. Samoin yhteisöllisyyden trendi on heikosti nähtävissä varsinaisissa rakennuksissa, vaikka näyttelyalueen esittelyn mukaan se on tärkeä alueella nähtävissä oleva trendi. Haastattelin yhtä asukasta, jonka mukaan yhteisöllisyys on näkynyt jossain määrin yhteisenä tekemisenä talojen rakennusvaiheessa, mutta jatkossa yhteisöllisyyden rakentuminen on arvoitus. Esimerkiksi mitään asukkaiden yhteisiä tiloja alueella ei ole.

Liiketoiminta, uudet työn teon muodot tai uudet toimijat eivät minusta näy alueella mitenkään. Samoin liikkumisen uudet tuulet ovat kutistuneet sähköauton latauspaikoiksi. En tunnista mitään uutta mullistavaa liikkumisen tapaa alueella tai alueen ulkopuolelle.

Kaikkinensa uusi asuinalue vaikuttaa varsin perinteiseltä pientaloasumisen tavalta: rauhallinen alue suhteellisen lähellä kaupungin keskustaa. Trendikästä lienee juuri talojen pieni koko ja edullinen hinta, joka sopii tietysti monenlaisille pikku perheille ja sinkuille myös tulevaisuudessa. Kaupungin neuvotteleva ohjausote rakentamisessa ei kuitenkaan ole antanut aihetta rakentajille ja rakennuttajille tehdä mitään maailmaa radikaalisti muuttavaa!

Kuvassa esimerkki Valkeakosken talonäyttelyalueen pikkuisista taloista.

Nina Wessberg, VTT

Ketterämpää asumista ja rakentamista! 1.9. seminaarissa tuoretta tutkimustietoa, kehityssuuntia ja lupaavia ratkaisuja

Millaisiin suuntiin asumisen tarpeet ovat kehittymässä? Kuinka tämän päivän moninaisiin tarpeisiin on suunnittelussa ja rakentamisessa reagoitu Suomessa ja muualla? Mitä löytyy, mitä puuttuu?

Dwellers in Agile Cities – Ketterä kaupunki -tutkimushankkeen arkkitehtitutkijat esittelevät hankkeen välituloksia napakassa iltapäiväseminaarissa. Tule kuulemaan uutta tutkimustietoa ja keskustelemaan asuntosuunnittelun ja asumisen ajankohtaisista aiheista!

Aika:        pe 1.9.2017 klo 13.00 – 15.30

Paikka:    Rakennustietosäätiö, Malminkatu 16, Helsinki, Rakennustietosali, 8. krs

Ilmoittauduthan 25.8. mennessä täällä. Tervetuloa!

OHJELMA

13.00 AVAUS

Kuusi ajankohtaista asumisen osa-aluetta
Markku Hedman, asuntosuunnittelun professori, TTY Arkkitehtuuri

Näkymiä suomalaiseen asuntorakentamiseen multi-level perspective -teoriaa soveltamalla
Jyrki Tarpio, tutkijatohtori, TTY Arkkitehtuuri

13.20 TIETOISKUT JA KESKUSTELUA

Yhteisöasumisen kehitys Suomessa 1980–2017
Anna Helamaa, arkkitehti SAFA, jatko-opiskelija, TTY Arkkitehtuuri

Integroitu asuminen – monisukupolviset korttelityypit eurooppalaisessa nykyrakentamisessa
Katja Maununaho, arkkitehti SAFA; jatko-opiskelija, TTY Arkkitehtuuri

14.00 – 14.15 Kahvitauko

Suomalaiset asunto- ja asumiskonseptit 2017 ketteryyden näkökulmasta
Jyrki Tarpio, tutkijatohtori, TTY Arkkitehtuuri

Teollisen puurakentamisen kerrostalojärjestelmä – monimuotoisen puurakentamisen mahdollisuuksia
Markku Hedman, asuntosuunnittelun professori, TTY Arkkitehtuuri

Kestävä asukaslähtöisyys -työkalu
Sini Saarimaa, arkkitehti SAFA, tohtorikoulutettava, TTY Arkkitehtuuri

15.15 SEURAAVAT ASKELEET

Mitä Innovatiivinen design -tutkimustyössä on luvassa jatkossa?
Markku Hedman, asuntosuunnittelun professori, TTY Arkkitehtuuri

15.30 Tilaisuus päättyy

Tilaisuuden järjestää Dwellers in Agile Cities – Ketterä kaupunki -tutkimushankkeen osahanke Innovatiivinen design, josta vastaa TTY:n Arkkitehtuurin laboratorion Asutut-tutkimusyksikkö.

Tilaisuuden hashtag: #ketteräkaupunki

Kutsu pdf-tiedostona tässä.

Lisätietoja: vuorovaikutusvastaava Maija Faehnle, 0295 25 1109, etunimi.sukunimi@gmail.com

Kestävä kaupunkikehitys – missä mittakaavassa? Tunnelmia Venetsian biennaalista

Vierailimme syyskuun lopussa Venetsian arkkitehtuuribiennaalissa. Biennaalin teema Reporting from the Front korosti tutkimushankkeemme ydinteemoja: ympäristö- ja sosiaalipoliittisia kysymyksiä, erityisesti maahanmuuttajien ja pakolaisten tilannetta ja siihen eri maissa kehitettyjä ratkaisuja.

Biennaalin kuratoi chileläinen arkkitehti Alejandro Aravena, joka oli koostanut päänäyttelyyn hyvin kiinnostavia ja puhuttelevia tapauksia ympäri maailmaa. Tämän lisäksi maailman suurin arkkitehtuuri- ja kaupunkisuunnittelunäyttely koostui maakohtaisista paviljongeista, joita oli kahdella eri näyttelyalueella sekä ripoteltuina eri puolille Venetsian keskustaa.

Tutustuimme näyttelyyn kolmen päivän ajan. Päivät kiertelimme kohteissa ja illalla keskustelimme näkemästämme. Tutkimushankkeemme poikkitieteellisyyden merkitys konkretisoitui siinä, että näimme samoissa kohteissa erilaisia asioita. Arkkitehdit kiinnittivät huomioita rakennuksiin, materiaaleihin, rakenteisiin, tilankäyttöön ja arkkitehtuurin viestiin. Yhteiskuntatieteilijät poimivat ensiksi kunkin kohteen poliittisen viestin, akuutin yhteiskunnallisen ongelman. Riskienhallinta-analyytikkomme ja skenaarioiden asiantuntija löysi viimeisenä päivänä vastauksia siihen, miten megatrendejä ja kaupungistumisen tulevaisuutta voisi lähestyä ja mallintaa mielekkäästi yhteiskunnan muutoksen suunnan ja vauhdin ollessa epäselvä ja sumuinen.

Mistä olimme ryhmänä samaa mieltä? Tähtiarkkitehtuurin aikakausi näyttäisi olevan ohitse, vaikka tuttuja isoja nimiä sekä toimistoja näyttely vilisikin. Arkkitehdit oli tällä erää valjastettu ratkaisemaan maahanmuuton nostattamaa hyvin globaalia ja paikallisesti konkreettista ongelmaa.

Ratkaisut olivat parhaimmillaan pieniä, ihmisen kokoisia, kuten Itävallan näyttely hienosti toi esiin.

Itävallan näyttelyssä ratkaisuja oli haettu yhdessä maahanmuuttajien kanssa, rakennettu huonekaluja nollan euron budjetilla sekä työstetty survival kit, jolla isoista toimistosaleista saatiin jaettua tiloja ottamalla samalla ihmisten yksityisyyden tarpeet huomioon.

itavalta-eka-kuva itavalta-toka-kuva

Nykyisessä tilanteessa spektaakkeleihin ei ole tarvetta – monistettaviin ja monessa mittakaavassa toimiviin käytännön ratkaisuihin on. Matalat kustannukset ja vähäiset resurssit johdattavat suunnitteluryhmät pohtimaan ratkaisuja, jotka ovat ympäristölle kestäviä ja eri väestöryhmille toteuttamiskelpoisia. Mutta näkyikö näyttelyssä maahanmuuton poliittisuus?

Ainakin skaalat näkyivät. Suomen paviljonki korosti maahanmuuton kysymystä omassa mittakaavassaan suurena ilmiönä, mutta Venetsiassa Suomen tilanne ja asenne erottui selkeästi muista. Suomen paviljongissa vieraillessa oppi, että maahanmuuttajia on tullut Suomeen 32 478 vuonna 2015 ja tätä kysymystä oli lähdetty ratkomaan arkkitehtikilpailulla. Saksan paviljongissa maahanmuutto rysähti kasvoille täysin eri mittakaavassa ja runsaina käytäntöinä, joita tehdään ja toteutetaan kaiken aikaa. Saksaan maahanmuuttajia tuli vuonna 2015 yli miljoona.

saksa-kuva

Kreikka toi esiin pettymyksensä muiden Euroopan maiden vastuun välttelyyn Välimeren pakolaiskriisissä ja vaikeutensa selvitä pakolaisvyörystä taloudellisen kriisin heikentämässä yhteiskunnassa.  Suomen näyttelyssä ei ollut läsnä sitä arkipäiväistä uusien ratkaisujen etsintää, jossa tyhjistä tiloista syntyi majoituspaikkoja ja vastaanottokeskuksia, tai lahjoituksista vaatevälityksen ohella yhteisön rakentamista.

Yhteiskunnallisten ongelmien poliittisuus tulikin näyttelyssä esiin enemmän sanomatta jäämisen muodossa. Tanskan paviljonki oli sinänsä upea – täynnään ympäristöpoliittisesti mielenkiintoisia ratkaisuja asumisen ja julkisten tilojen tulevaisuudesta – mutta Tanskan näyttely ei ottanut mitään kantaa maahanmuuttoon. Johtuuko tämä sitten maan tiukasta politiikasta vai mistä, se jäi näyttelyssä avoimeksi.

Vähäiselle suunvuorolle jäivät lopulta myös ne, joiden ongelmia biennaali halusi nostaa esiin.

Esimerkiksi Lähi-Idän ja Afrikan maiden asukkaiden oma viesti oli marginaalinen. Mitä ulkopuolelta tuleva arkkitehtuuri lopulta tekee paikallisille osaajille ja rakentajille ja miten köyhyys kaikkine ahdistavine aspekteineen tuodaan esiin, näiden problematisointi olisi ollut kiinnostavaa antia myös biennaalissa. Arkkitehtuurin itsensä määrittely ei siis ollut Venetsiassa ihan niin kriittistä ja monipolvista kuin olisimme ehkä toivoneet.

Mainitsemisen arvoisia kohteita ja kokemuksia olisi biennaalissa useita. Ehkä Suomen perspektiivistä kiinnostavina mieleen jäivät Espanja, joka esitteli talouskriisin johdosta keskeneräisiksi jääneitä rakennushankkeita, Irlanti, joka kuvasi talon pohjapiirroksen jäsentymistä dementiapotilaan silmin, sekä Conflicts of an urban age -näyttely, joka havainnollisti tulevaisuuden kaupungistumiskehitystä hyvin konkreettisina lukuina väestönkasvusta, liikennejärjestelmien päästömääristä, työllisyydestä ja asuntopolitiikasta eri maissa.

Millainen on urbanisoituvan yhteiskunnan tulevaisuus? Se ei ole helppo. Se on väkiluvun ja autoliikenteen kasvun näkökulmasta suorastaan musertava. Kaupungistuminen sisältää ongelmallisia ilmiöitä kuten segregaation, varallisuuserojen kasvun, paikallisten ja turistien välisen kasvavan kuilun, ilmastonmuutoksen ja ilmastopakolaisuuden paineen muutamia tässä nimetäksemme. Suomalainen yhteiskunta tuntuu ohittaneen nämä kysymykset tai ainakin sysänneen ne jonnekin ”kauas tulevaisuudessa” mahdollisesti realisoituviksi haasteiksi. Tällainen asenne ja lähtökohta on paitsi nurkkakuntainen, myös vaarallinen.

Tulevaisuudesta ei voi vain ottaa ilmastonmuutoksen mahdollisia hyötyjä tai luottaa teknologian ratkaisevaan voimaan.

Kansainvälisiä benchmarkkauskohteita etsiessämme on käynyt selväksi, että ratkaisujen täytyy olla inhimillisiä, kustannustehokkaita, tarveperustaisia ja aidosti globaaleja. Muutoin keskustelu älykkäästä kaupungista tai kestävästä kaupunkikehityksestä on vain elitististä sanahelinää vailla realismia.

dac-ryhma

 

Helena Leino, johtamiskorkeakoulu, TaY  & Liisa Häikiö, yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö, TaY 

Tilat joustavat, entä käytännöt? Yhteisöasumisen yhtälöä koottiin TADA-viikon työpajassa

“Keskusta-alueen uusien asuintalojen hintataso alkaa ylittää keskituloisen kipukynnyksen”. “Yksiöitä ei ikinä riitä Helsingissä kaikille”. Syksyllä on jälleen keskusteltu kasvukeskusten nihkeästä asuntotilanteesta. Yksin asuntoa etsivillä on erityisen tiukkaa. Asuminen kanta-kaupungissa alkaa karata yhä suuremman joukon ulottumattomiin. Yhteisöasuminen voi olla yksi tapa mahdollistaa tämä, ja paljon muuta. Se voi olla niukkuuden ehdoilla toimimista, mutta yhä enemmän se ymmärretään myös elämää rikastuttavana asumisen tapana.

Elokuisena tiistai-iltana Ravintola 931:n pöydissä siirrettiin lasit ja lautapelit hetkeksi sivummalle. Esiin levitettiin neljän asunnon pohjapiirrokset, joista ryhdyimme hahmottelemaan erilaisille yhteisöille sopivia koteja. Tilaisuus jatkoi Helsingissä hyväksi havaittua työpajamenetelmää.

tada_1  tada_2

DAC:in järjestämä Asutaan yhdessä! -työpaja toteutettiin osana Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikkoa.

Työpajassa pohdittavat kohteet olivat myynnissä tai vuokrattavana Tampereen seudulla. Kukin ryhmä valitsi yhden asunnon, jossa näki potentiaalia yhteisön kodiksi. Mukana olivat teollisuusperinnettä henkivä toimistotila Pyynikiltä sekä asunto Pikilinnana tunnetusta Jugend-talosta Tammelasta. Ne nostivat esiin samankaltaisia kysymyksiä kuin kohteet Helsingin työpajassa. Näistä selvästi erottuvia vaihtoehtoja olivat hervantalainen neljän huoneen kerrostaloasunto ja Roineen rannalla Kangasalla sijaitseva vanha kansakoulu. Kaikki tilat osoittautuivat työpajassa joko melko hyvin sellaisenaan yhteisöasumiseen sopiviksi tai suhteellisen pienillä muutoksilla siihen muovautuviksi.

Tarpeettomaksi käyneitä kiinteistöjä löytyy monista kunnista. Saarikylien koulukin on ollut pitkään Kangasalan kunnan myyntilistalla. Kohde sijaitsee melko kaukana palveluista ja vaatisi remontointia. Hulppeat tilat rantasaunoineen ja sivurakennuksineen sekä idyllinen maisema innostivat tarttumaan kohteeseen, vaikka ryhmä piti lähes puolen miljoonan myyntihintaa kohtuuttomana. Mitä toimintaa Saarikylille ehkä voitaisiin visioida, ja voisiko se osaltaan olla kunnalle kannustin hinnan tuntuvaan pudottamiseen?

saarikyla_

Saarikylien entinen kansakoulu Kangasalla voisi soveltua yhteisöasumiseen (kuva: Etuovi.com).

Ryhmässä tutkittiin päärakennuksen käytettävyyttä eri konseptien näkökulmasta. Kiinnostava oli muun muassa asumiskonsepti, joka yhdistäisi yhteisöasumiseen ikääntyneiden perhehoitoa. Päärakennuksen pohjaratkaisu taipuisi esimerkiksi tarjoamaan asuintilat perhehoidosta vastaavalle tilan omistajalle, isosta siivestä lohkaistavat huoneet kahdelle perhehoidossa avustavalle vuokralaiselle sekä huoneet kolmelle perhehoidossa asuvalle vanhukselle. Vastaavaa ikäihmisten perhekotia on pyöritetty Ojasalmilla Kaavilla jo kolmattakymmentä vuotta. Konseptin haittapuolia on taloudellisen taakan kasautuminen omistajalle. Lisäksi remonttia ja huoltoa vaativa kohde sopisi ehkä paremmin nuoremmille asukkaille.

tada-koulu-eKoulurakennuksesta kodiksi – yksi luonnos Saarikylien vanhan koulun hyödynnettävyydestä yhteisöasumiseen.

Ryhmä suunnittelikin asunnon käyttöä myös toisenlaisten yhteisöjen tarpeisiin. Päärakennus ja pihan pikkutalo taipuvat monenlaisiksi yhdistelmiksi sinkkujen tai perheiden omia asuinhuoneita sekä yhteisiä tiloja. Kaikki versiot edellyttävät vähintään uuden wc-kylpyhuoneen rakentamista päärakennukseen. Lisäksi kun tehdään uusia huoneita, olemassa olevat takka- ja pönttöuunit eivät riitä lämmitykseen.

Paitsi tilan joustavuutta, joutuisi kohteeseen majoittuva yhteisö pohtimaan omien elämäntyyliensä sopeutuvuutta Saarikylillä asumiseen. Ryhmässä kodin arvostus nähtiin tärkeänä: kyseessä ei ole vain nukkumapysäkki, vaan huolenpitoa edellyttävä paikka. Paikka tarjoaa paljon mahdollisuuksia muun muassa viljelyyn ja eläintenpitoon tai vaikkapa pienimuotiseen majoitustoimintaan. Toisaalta työssäkäynti-, koulu- kauppa- ja harrastusmatkat edellyttävät auton käyttöä. Kimppa-auton mahdollisuuksia kannattaisi tutkia.

Hervantalaiseen kerrostaloneliöön suunniteltiin eri-ikäisten asuinyhteisöä. Kohtuuhintaisesti saatavilla olevissa lähiöasunnoissa on paljon yhteisöasumisen potentiaalia! Tila sopisi ilman muutoksia esimerkiksi kolmen aikuisen ja mahdollisesti lapsen kodiksi. Asunnossa on valmiina kaksi wc:tä, huoneisiin on omat kulkuväylät ja keittiö on tilava.

Kolmen asukkaan yhteisöä pidettiin ryhmässä kuitenkin haavoittuvana – joku voi kokea jäävänsä kolmanneksi pyöräksi, ja asukkaiden vaihtuvuus voi tuottaa ongelmia näin pienessä yhteisössä. Koska huoneisto on lähtökohtaisesti edullinen, voisi joihinkin tilamuutoksiin olla varaa myös niukemmalla budjetilla. Esimerkiksi keittiön siirto olohuoneen puolelle tupakeittiömalliin toisi käyttöön yhden lisähuoneen.

Erityisesti kun yhteisöä lähdetään rakentamaan tiukempiin neliöihin, voisi olla eduksi, että taloyhtiössä olisi useampi yhteisö.

Mikäli ne olisivat rinnakkain, voitaisiin luoda sisäyhteyksiä esimerkiksi yhteisiin harrastustiloihin. Yhteistiloja voitaisiin jakaa yhteisöjen kesken niin, että toisessa olisi tilaa esim. kokkaamiselle, toisessa oleskelulle. Lisäksi yhteisöt voisivat yhdessä järjestää toimintaa niin itselle kuin muille talon asukkaille ja esimerkiksi aktivoida taloyhtiön usein vajaakäyttöisiä kerhotiloja. Millainen olisi siis yhteisöjen yhteisö?

Asuntojen hallinta herätti kaikissa ryhmissä kysymyksiä. Työpajassa pidettiin hankalana mallina sitä, että omistaja-asukas vuokraisi huoneet muille. Jaettu omistaminen tai kommuunin ulkopuolinen vuokraisäntä ja asukkaiden erilliset vuokrasopimukset olisivat parempia malleja.

Tilat joustavat, mutta joustavatko erilaiset asumisen vakiintuneet käytännöt?

Suurkaupunkien hankala asuntotilanne on luonut liiketoimintaa näiden käytäntöjen sujuvoittamiseksi. Erityisesti New Yorkiin ja Lontooseen syntyneiden startup-yritysten (Common, Pure House, WeLive, The Collectiveollie) kohderyhmää ovat nuoret, urbaanit, ammattilaiset. Yritykset tarjoavat yhteisöasumispakettia, johon kuuluu asunnon lisäksi monenlaisia palveluita ja tunne kuulumisesta yhteisöön. Tai kokonaisia elämäntyylejä: tyylikäs kalustus, yhteiset arvot tai jopa oma verkkokauppa ”kuratoituine design-tuotteineen” ovat osa konseptia. Yhteys toisiin ihmisiin on kuitenkin näidenkin asuntojen tärkein markkinointivaltti.

Toinen on joustavuus ja helppous. Työvoima on yhä enemmän liikkeessä, yksinasuvien määrä lisääntyy ja jakamistalous on tehnyt omistamisesta yhä vähemmän houkuttelevaa. Asuminen on helppoa esimerkiksi uuteen kaupunkiin työn perässä muuttavalle. Pitkää vuokrasopimusta ei vaadita ja sosiaalisen piirin luominen helpottuu.

Yritys ratkaisee myös kaikki asunnon huoltoon, rikkoutumisiin ja vastuisiin liittyvät kysymykset – putkimiehen odottelusta siivoojien hankkimiseen. Ja kas näin, myös niin sanottu yhteismaan ongelma on ratkaistu!

Yritykset lähinnä virtaviivaistavat vanhan asumismuodon prosessia: ne järjestävät sopivat ihmiset yhteen ja toimivat takaajina – kenenkään ei tarvitse jäädä vastuuseen jos kämppis päättää jättää yhteisön ja vuokransa maksamatta.

Näissä projekteissa koko talo on yleensä yhteisöjen käytössä. Investoijat ja kiinteistökehittäjät ovat tosissaan kiinnostuneita. Asunnot eivät ole millään mittapuilla halpoja mutta esimerkiksi Common on ollut siitä huolimatta hyvin suosittu.

Common ei itse vuokraa tai omista kiinteistöjä vaan kiinteistökehittäjät palkkaavat sen rakennuksen operaattoriksi. Yritystä on kritisoitu gentrifikaation edistämisestä sekä siitä, että liikkuvien nuorten virta rapauttaa paikallisyhteisöä. Startupien nousu on joillekin myös merkki siitä, etteivät hallitus tai perinteisemmät asuntomarkkinat aio ottaa mitään radikaaleja askeleita asuntokriisin helpottamiseksi. Uusi sukupolvi selviää tavoillaan – erityisesti ne, joilla on varaa maksaa.

Työpajatyöskentely tarjosi viitteitä siitä, että asuntotarjonta vastaa jo kohtuullisen hyvin yhteisöasumisen tarpeisiin. Kysymys on siitä, kuinka yhteisö kootaan ja kuinka asumista hallinnoidaan. Startup-yritykset tarjoavat toimivan mallin yhdelle asujasegmentille. Tarpeet ovat kuitenkin moninaisempia.

Yhteisöasumisesta kiinnostuneiden joukossa lienee paljon niitä, joita tällainen hotellimainen avaimet käteen -ratkaisu ei houkuttele. Moni halunnee ulkoistaa vain yhteisöasumisen hallintaan liittyvät asiat ja muovata elämäntyylinsä itse.

Työpajoissa nousi esiin, kuinka monia asumisen ja elämäntapojen muotoja erilaisine tiloineen ja ihmisineen yhteisasuminen voi käsittää.

Yhteisöasumiselle löytynee tulevaisuudessa yhä enemmän myös itsenäistä toimijuutta tukevia vaihtoehtoja.

Mummokommuunit ovat hyvä esimerkki. Kuinka asukkaiden omia aloitteita erilaisille yhteisöasumisen muodoille voidaan tukea ja mahdollistaa? Startupien rinnalle kaivataan niin yhteisöjen alustoja (esim. Coliving tai Berliinin Co-housing -alusta), parempia mahdollisuuksia itse tekemiseen kuin erilaisia yhteissuunnittelun ja -kehittämisen muotoja. YIMBYconin kaltaisissa tapahtumissa on loistava mahdollisuus erilaisten kokeilujen tukemiseen.

Jenni Kuoppa                                                                                                                                         Johtamiskorkeakoulu, TaY