Artikkelit

Väliaikainen tilankäyttö – yhteisöllisen kaupunkitilan avaintekijä?

Miltä kuulostaisi valoshow vanhassa vedenpuhdistamossa? Kahvila, jossa voisit nauttia pullan vanhan tehtaan tuoksussa? Miten olisi mysteeripeli, jonka parissa pääsisit seikkailemaan vanhan kartanon jännitystä huokuvassa ympäristössä? Hiedanrannan alue tarjoaa mahdollisuuksia moneen, ja tämän hetken tavoitteena onkin luoda alueelle erilaista väliaikaiskäyttöä jo ennen varsinaisen asuinalueen rakentumista. Aluetta kehitetään kaupungin kokeilualustana, jakamistalouden ja omavaraisuuden ajatusten pohjalta. Kaupunkilaisia kannustetaan tulemaan, toimimaan ja tekemään yhteistä Hiedanrantaa. Mikä olisikaan parempi paikka uudenlaiselle, kokeilevalle ja osallistuvalle kaupunkisuunnittelulle kuin kiehtova vanhan tehdasalueen miljöö?

Erikoiskurssimme Väliaikainen Hiedanranta meets Space Invaders antoi meille mahdollisuuden olla osaltamme mukana kehittämässä väliaikaistoimintaa alueelle. Ryhmämme koostui ympäristöpolitiikan ja aluetieteen, kunta- ja aluejohtamisen sekä arkkitehtuurin opiskelijoista. Hiedanranta alueena tarjoaa lukuisia mielenkiintoisia mahdollisuuksia väliaikaiskäytölle. Alusta alkaen alueella sijaitseva vanha vedenpuhdistamo kiinnosti meitä kovasti ja päätimme selvitellä mahdollisuuksia toteuttaa väliaikaistoimintaa siellä.

Vanhan vedenpuhdistamon käyttöön kohdistui kuitenkin tiettyjä rajoitteita, joten tämän kurssin teemoilta päätimme siirtää suunnitelmamme ulkotiloihin. Tiiviissä kaupunkirakenteessa ulkotilojen merkitys on suuri ja hyvin suunniteltuna niillä on mahdollisuus toimia levähdys- ja kohtaamispaikkoina. Puistot ja muut oleskelualueet ovat tärkeitä myös ihmisten viihtyvyyden kannalta. Koimme Hiedanrannan alueen kaipaavan etenkin ihmisten yhteisen ajanvieton ja oleskelun mahdollistavaa tilankäyttöä, jota kartanon puistossa ei juurikaan ollut.

Tämän ajatuksen pohjalta päätimme järjestää tapahtumaa varten istuskeluun ja oleskeluun tarkoitetun alueen. Kävimme tekemässä tarvittavia hankintoja Tampereen vanhalla tulitikkutehtaalla, joka on toiminut tehtaana vuosina 1926-1975. Tulitikkutehdas on ollut jo kauan tyhjillään ja tarjonnut myös omalta osaltaan tiloja väliaikaistoiminnalle, elävälle kaupunkikulttuurille ja luovalle yhteisöllisyydelle. Tikkutehtaalta mukaamme tarttui muun muassa selvästi käyttämättöminä olleita tavaroita kuten pari vanhaa autonrengasta, lautoja ja tiiliä sekä rikkinäisiä tuoleja, jotka pestiin, korjattiin ja kasattiin.

 

 

 

 

 

Tuoleista, pöydistä ja puupölkyistä muodostimme oleskelualueen, jossa Space Invaders -tapahtuman osallistujat sekä Hiedanrannassa käyvät ihmiset voivat pysähtyä viihtymään ja nauttimaan. Hengailualue rakennettiin palvelemaan myös ravintolapäivän kojun asiakkaita. Jo tapahtuman alussa tuolit ja pöydät päätyivät käyttöön, joten voimme sanoa, että niille oli selvästi tarvetta. Oleskelualue suunniteltiin tapahtumaa varten, mutta tarkoituksenamme on tuottaa sillä iloa myös pidemmällä tähtäimellä, ja toivottavasti projektistamme on hyötyä Hiedanrannassa viihtyville myös jatkossa.

Kokonaisuudessaan tämä pikainen tutustuminen vapaaehtoistoimintaan perustuvaan tapahtumanjärjestämiseen oli hyvin opettavainen kokemus, joka valitettavasti osoitti jälleen kerran Suomen lainsäädännön byrokraattisten kiemuroiden olevan silloin tällöin esteenä kaupunkilaisten ideoiden toteuttamiselle. Tämän lisäksi oli suuri ilo huomata, kuinka paljon Väliaikainen Hiedanranta -projekti kiinnostaa kaupunkilaisia ja että monia vastaavia väliaikaiseen ja yhteisölliseen tilankäyttöön perustuvia projekteja on saatu toteutettua myös ympäri Suomen. Kuten kurssiimme kuuluneissa työpajoissakin kävi ilmi, kaupunkilaisilla on paljon ideoita uudenlaisen toiminnan kehittämiseksi alueelle. Olisikin mahtavaa, jos tämä yhdessä kehittämisen innokkuus saataisiin kanavoitua toimintaan ja kulttuurin luomiseen, pelkän pohtimisen sijaan. Tässä Suomen lainsäädännön keventämisellä on suuri rooli. Meidänkin tapauksessamme alkuperäinen kahvilasuunnitelma typistyi lopulta puupölkkypenkkeihin pihalla, koska vanha rakennus oli päästetty rapistumaan viranomaisille sietämättömään kuntoon.

Luovuttamalla tila, mahdollisimman pian sille osoitetun toiminnan loputtua, kansalaisten vapaaehtoiselle väliaikaiskäytölle kunnossapitovastuuta vastaan, voitaisiin varmistaa rakennuksen käyttömahdollisuus myös tulevaisuudessa. Vaikka vapaaehtoistoiminnan salliminen väliaikaisesti tyhjillään olevissa tiloissa ei välittömästi kasvata kaupungin kassaa, näkyvät säästöt kuitenkin ensin lykkääntyvissä tilojen korjauskuluissa ja lopulta kunnallisen mielenterveyshuollon puolella. Yhdessä tekeminen vahvistaa myös kaupunkilaisten yhteisöllisyyttä ja osallisuutta.

Urbaanin katutilan elävöittäminen tilojen väliaikaisella käytöllä olisi monissa Suomen kunnissa pätevä tapa auttaa autioituvia pikkukaupunkien keskuksia. Ympäri Suomen keskustojen liiketilat pölyyntyvät tyhjillään, koska yhdellekään yritykselle ei ole kannattavaa pitää putiikkiaan pystyssä peltoperiferian pikkukylien harvoille asukkaille. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö asukkaita voisi kiinnostaa kaupungin keskusta alueena, jos siellä vain olisi tila, jonne tulla oleskelemaan seurassa täysin maksutta tai hyvin pientä korvausta vastaan. Liiketilat tarjoaisivat mahdollisuuden järjestää käytännössä toimintaa laidasta laitaan, aina yhden miehen akustisesta konsertista asukkaiden rakentamaan seinäkiipeilyhalliin, mutta tärkeimpänä tehtävänä olisi kuitenkin tarjota kaupunkilaisille yhteisöllinen kohtaamispaikka heidän asuinalueellansa. Nykyjärjestelmä lähinnä takaa, että me suomalaisen tapakasvatuksen saaneet pohjoisen heimolaiset saamme rauhassa poteroitua betonisiin karsinoihimme ja kehittää omaa mielenterveyttämme rauhassa Koskenkorvan kanssa sen sijaan, että viettäisimme vapaa-aikaamme vapaissa, lämpimissä tiloissa, jonka kunnossapito olisi kaikkien siellä toimivien vastuulla.

Yksinkertaisuudessaan väliaikaiskäytön mahdollistaminen tarkoittaisi käyttämättömien tilojen luovuttamista alueen asukkaiden käyttöön. Ikään kuin maksuksi tilaa käyttävät ihmiset olisivat vastuussa pienimmistä ja yksinkertaisimmista huoltotoimenpiteistä tai yksittäinen asukas voisi toimia talonmiehenä pienentäen tällä tavoin yhtiövastikettaan. Näin kaavoituksen, suunnittelun, purkupäätöksen, byrokraatin kahvitauon tai muun Suomen lainsäädännöllisen välttämättömyyden takia tällä hetkellä tyhjillään ränsistyvät tilat saataisiin pysymään pidempään käytettävässä kunnossa. Lisäksi väliaikaistoiminta voisi toimia ponnahduslautana paikallisille pienyrittäjille, joille näkyvyyden saaminen voi muuten olla hankalaa. Tilojen väliaikaiskäytön voisi siis nähdä olevan perusteltua myös paikallisen talouden kehittämisen näkökulmasta. Yksinkertaistettuna toki, ei siis ole muita kuin byrokraattisia ja luottamuksellisia syitä, miksi tilojen väliaikaiskäyttöä ei voida vielä nykypäivänä ajatella varteenotettavana rakennuksen elinkaaren vaiheena.

Byrokratian muuttuminen löyhemmäksi auttaisi osaltaan myös muutoksessa kohti yhteisöllisempää ja kansalaisaktiivisempaa kulttuuria. Hiedanrannassa tilojen uudenlaiselle väliaikaiskäytölle, oma-aloitteiselle kaupunkikulttuurille ja yhdessä tekemiselle on kylvetty siemen. Toivottavasti alue kehittyy uudenlaisten ja joustavien ratkaisujen myötä yhä elävämmäksi kaupunkitilaksi, jonka ihmiset ottavat omakseen.

Eetu Hyvönen, Laura Lettenmeier & Kaisa Poutanen 

 

Kirjoittajat ovat Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristöpolitiikan ja aluetieteen sekä Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin opiskelijoita.

Blogiteksti on osa DAC-hankkeen ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opintosuunnan järjestämää Hiedanranta-erikoiskurssia. Kurssilla pohdittiin kaupunkitilan väliaikaiskäyttöjä, kaupunkilaisten toiminta- ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kaupunkikulttuurin eri teemoja ja Hiedanrannan kehittämistä. Kurssi järjestettiin yhteistyössä Aalto-yliopiston Visual Culture and Contemporary Art -maisteriohjelman kanssa.

Härmälänranta – havaintoja kehittyvästä asuinalueesta

Tampereen Härmälänranta on jatkuvassa muutoksessa. Pyhäjärven rannalla sijaitseva moderni asuinalue vetää puoleensa niin nuoria, lapsiperheitä kuin ikääntyvääkin väestöä. Sen sijoittuminen vanhemman asuinalueen Härmälän kupeeseen luo osittain vastakkainasettelua, mutta myös uudenlaista yhteistyötä ja uusia mahdollisuuksia alueelle. Härmälänranta onkin yksi esimerkki kasvavasta ja tiivistyvästä kehityksestä Tampereella. Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelijat järjestivät Härmälänrannasta tutkimusseminaarin Kaupunkien maankäytön pelikenttä -opintojakson yhteydessä.

Opiskelijat pitivät Härmälänrannan asukkaille valokuvatyöpajoja, joissa keskusteltiin asumismieltymyksistä ja siitä, mikä koetaan asumisen kannalta merkitykselliseksi. Yksi ryhmä opiskelijoista haastatteli myös aluetta suunnitelleita arkkitehtejä. Tässä blogijulkaisussa käydään läpi tärkeimpiä kurssilla tehtyjä havaintoja.

Luonnonläheisyys, ekologisuus, vehreys ja energiatehokkuus ovat yhä useammin asukkaiden toiveena.

Näin on myös Härmälänrannan asukkaiden kohdalla. Luonnonläheisyyteen liittyen tärkeäksi tekijäksi asumisviihtyvyyden kannalta nousi maisema. Suuret ikkunat, avaruus ja valoisuus omasivat suuren merkityksen lähes kaikkien vastaajien arvoissa. Kumpuaako halu luonnonläheisyydestä ihmisen primitiivisistä tarpeista vai onko kyseessä vain uusi ja ohimenevä trendi?

Toinen iso teema, joka nousi esiin tutkimusseminaarin esityksistä, oli yhteisöllisyys.

Yhteisöllisyys koettiin tärkeäksi sekä asunnon sisä- että ulkopuolella.

Esimerkiksi avokeittiö loi yhteisöllisyyttä asunnon sisällä ja pihagrilli taas ulkopuolella. Monet asukkaat nostivat esille halunsa osallistua asuinyhteisön toimintaan. Yksi kysymys onkin, kuinka taloja ja alueita suunnittelevat arkkitehdit voisivat tarjota fyysisiä puitteita kohtaamiselle ja yhteisöllisyydelle. Kuinka ihmiset saadaan käyttämään mahdollisia yhteisötiloja? Asukkaat kokivat, että Härmälänrannasta puuttuu luonnollinen kohtaamispaikka. Voiko luonnollista kohtaamispaikkaa edes ylhäältä käsin luoda?

Seminaarissa nousi esiin myös asuinalueen historia. Useat asukkaista eivät tienneet Härmälänrannan historiasta, mutta pitivät sitä tärkeänä. Historian näkymistä kadunnimissä ja muutenkin alueen ympäristössä arvostettiin.

Tiiviin rakentamisen alueilla usein asukkaita ärsyttäväksi tekijäksi nousee jatkuva rakentamisen melu ja työmaakoneet. Härmälänrannassa asia oli kuitenkin toisinpäin.

Rakentamista ei koettu taakkana, vaikka joskus alueen koettiinkin olevan rauhaton. Useimmiten kuitenkin rakentaminen nähtiin hyvänä asiana erityisesti tulevaisuutta ajatellen.

Rakennusfirmat, työntekijät ja työmaat myös täyttävät aluetta eikä alue vaikuta niin autiolta. Ylipäätään rakentamisen pitkäaikaiset hyödyt katsottiin suuremmaksi kuin lyhyen ajan haitat.

Härmälänrannan sijoittuminen hieman ulkopuolelle keskustasta nosti esiin myös joukkoliikenteen ja (lähi)palvelujen toimivuuden. Härmälänrannan asukkaat kokivat joukkoliikenteen keskustaan hyväksi, mutta muualle Tampereelle tai lähikuntiin matkustaminen on hankalaa. Lähipalveluja ei Härmälänrantaan ole vielä saatu, mutta läheinen Partolan liikekeskus koettiin riittäväksi. Härmälänrannan ranta-alue olisi oivallinen paikka pienelle kaupalle tai kioskille, josta saisi napattua jäätelöt ja virvokkeet. Alueella on silti paljon liikuntatilaa pienyrityksille.

Härmälänranta on hyvin brändätty ja markkinoitu – missä ovat yrittäjät?

Härmälänranta on paperilla lähes täydellinen asuinalue – lähellä keskustaa ja Partolan palveluja, joukkoliikenteellä ja pyöräillen hyvin saavutettavissa oleva historiallinen alue Pyhäjärven rannassa. Useita kysymyksiä kuitenkin jää auki, ja niiden ratkaisu jäänee vielä nähtäväksi. Joka tapauksessa Härmälänrannan asukkaat tuntuvat olevan hyvin tyytyväisiä asuntoihinsa sekä asuinalueeseensa.

Miki Mäkelä, Oona Haimi & Aleksi Niemi

Kirjoittajat ovat ympäristöpolitiikan ja aluetieteen opiskelijoita Tampereen yliopistossa. Blogiteksti on osa DAC-hankkeen ja Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun Kaupunkien maankäytön pelikenttä -opintojaksoa.

 

Tilat joustavat, entä käytännöt? Yhteisöasumisen yhtälöä koottiin TADA-viikon työpajassa

“Keskusta-alueen uusien asuintalojen hintataso alkaa ylittää keskituloisen kipukynnyksen”. “Yksiöitä ei ikinä riitä Helsingissä kaikille”. Syksyllä on jälleen keskusteltu kasvukeskusten nihkeästä asuntotilanteesta. Yksin asuntoa etsivillä on erityisen tiukkaa. Asuminen kanta-kaupungissa alkaa karata yhä suuremman joukon ulottumattomiin. Yhteisöasuminen voi olla yksi tapa mahdollistaa tämä, ja paljon muuta. Se voi olla niukkuuden ehdoilla toimimista, mutta yhä enemmän se ymmärretään myös elämää rikastuttavana asumisen tapana.

Elokuisena tiistai-iltana Ravintola 931:n pöydissä siirrettiin lasit ja lautapelit hetkeksi sivummalle. Esiin levitettiin neljän asunnon pohjapiirrokset, joista ryhdyimme hahmottelemaan erilaisille yhteisöille sopivia koteja. Tilaisuus jatkoi Helsingissä hyväksi havaittua työpajamenetelmää.

tada_1  tada_2

DAC:in järjestämä Asutaan yhdessä! -työpaja toteutettiin osana Tampereen design- ja arkkitehtuuriviikkoa.

Työpajassa pohdittavat kohteet olivat myynnissä tai vuokrattavana Tampereen seudulla. Kukin ryhmä valitsi yhden asunnon, jossa näki potentiaalia yhteisön kodiksi. Mukana olivat teollisuusperinnettä henkivä toimistotila Pyynikiltä sekä asunto Pikilinnana tunnetusta Jugend-talosta Tammelasta. Ne nostivat esiin samankaltaisia kysymyksiä kuin kohteet Helsingin työpajassa. Näistä selvästi erottuvia vaihtoehtoja olivat hervantalainen neljän huoneen kerrostaloasunto ja Roineen rannalla Kangasalla sijaitseva vanha kansakoulu. Kaikki tilat osoittautuivat työpajassa joko melko hyvin sellaisenaan yhteisöasumiseen sopiviksi tai suhteellisen pienillä muutoksilla siihen muovautuviksi.

Tarpeettomaksi käyneitä kiinteistöjä löytyy monista kunnista. Saarikylien koulukin on ollut pitkään Kangasalan kunnan myyntilistalla. Kohde sijaitsee melko kaukana palveluista ja vaatisi remontointia. Hulppeat tilat rantasaunoineen ja sivurakennuksineen sekä idyllinen maisema innostivat tarttumaan kohteeseen, vaikka ryhmä piti lähes puolen miljoonan myyntihintaa kohtuuttomana. Mitä toimintaa Saarikylille ehkä voitaisiin visioida, ja voisiko se osaltaan olla kunnalle kannustin hinnan tuntuvaan pudottamiseen?

saarikyla_

Saarikylien entinen kansakoulu Kangasalla voisi soveltua yhteisöasumiseen (kuva: Etuovi.com).

Ryhmässä tutkittiin päärakennuksen käytettävyyttä eri konseptien näkökulmasta. Kiinnostava oli muun muassa asumiskonsepti, joka yhdistäisi yhteisöasumiseen ikääntyneiden perhehoitoa. Päärakennuksen pohjaratkaisu taipuisi esimerkiksi tarjoamaan asuintilat perhehoidosta vastaavalle tilan omistajalle, isosta siivestä lohkaistavat huoneet kahdelle perhehoidossa avustavalle vuokralaiselle sekä huoneet kolmelle perhehoidossa asuvalle vanhukselle. Vastaavaa ikäihmisten perhekotia on pyöritetty Ojasalmilla Kaavilla jo kolmattakymmentä vuotta. Konseptin haittapuolia on taloudellisen taakan kasautuminen omistajalle. Lisäksi remonttia ja huoltoa vaativa kohde sopisi ehkä paremmin nuoremmille asukkaille.

tada-koulu-eKoulurakennuksesta kodiksi – yksi luonnos Saarikylien vanhan koulun hyödynnettävyydestä yhteisöasumiseen.

Ryhmä suunnittelikin asunnon käyttöä myös toisenlaisten yhteisöjen tarpeisiin. Päärakennus ja pihan pikkutalo taipuvat monenlaisiksi yhdistelmiksi sinkkujen tai perheiden omia asuinhuoneita sekä yhteisiä tiloja. Kaikki versiot edellyttävät vähintään uuden wc-kylpyhuoneen rakentamista päärakennukseen. Lisäksi kun tehdään uusia huoneita, olemassa olevat takka- ja pönttöuunit eivät riitä lämmitykseen.

Paitsi tilan joustavuutta, joutuisi kohteeseen majoittuva yhteisö pohtimaan omien elämäntyyliensä sopeutuvuutta Saarikylillä asumiseen. Ryhmässä kodin arvostus nähtiin tärkeänä: kyseessä ei ole vain nukkumapysäkki, vaan huolenpitoa edellyttävä paikka. Paikka tarjoaa paljon mahdollisuuksia muun muassa viljelyyn ja eläintenpitoon tai vaikkapa pienimuotiseen majoitustoimintaan. Toisaalta työssäkäynti-, koulu- kauppa- ja harrastusmatkat edellyttävät auton käyttöä. Kimppa-auton mahdollisuuksia kannattaisi tutkia.

Hervantalaiseen kerrostaloneliöön suunniteltiin eri-ikäisten asuinyhteisöä. Kohtuuhintaisesti saatavilla olevissa lähiöasunnoissa on paljon yhteisöasumisen potentiaalia! Tila sopisi ilman muutoksia esimerkiksi kolmen aikuisen ja mahdollisesti lapsen kodiksi. Asunnossa on valmiina kaksi wc:tä, huoneisiin on omat kulkuväylät ja keittiö on tilava.

Kolmen asukkaan yhteisöä pidettiin ryhmässä kuitenkin haavoittuvana – joku voi kokea jäävänsä kolmanneksi pyöräksi, ja asukkaiden vaihtuvuus voi tuottaa ongelmia näin pienessä yhteisössä. Koska huoneisto on lähtökohtaisesti edullinen, voisi joihinkin tilamuutoksiin olla varaa myös niukemmalla budjetilla. Esimerkiksi keittiön siirto olohuoneen puolelle tupakeittiömalliin toisi käyttöön yhden lisähuoneen.

Erityisesti kun yhteisöä lähdetään rakentamaan tiukempiin neliöihin, voisi olla eduksi, että taloyhtiössä olisi useampi yhteisö.

Mikäli ne olisivat rinnakkain, voitaisiin luoda sisäyhteyksiä esimerkiksi yhteisiin harrastustiloihin. Yhteistiloja voitaisiin jakaa yhteisöjen kesken niin, että toisessa olisi tilaa esim. kokkaamiselle, toisessa oleskelulle. Lisäksi yhteisöt voisivat yhdessä järjestää toimintaa niin itselle kuin muille talon asukkaille ja esimerkiksi aktivoida taloyhtiön usein vajaakäyttöisiä kerhotiloja. Millainen olisi siis yhteisöjen yhteisö?

Asuntojen hallinta herätti kaikissa ryhmissä kysymyksiä. Työpajassa pidettiin hankalana mallina sitä, että omistaja-asukas vuokraisi huoneet muille. Jaettu omistaminen tai kommuunin ulkopuolinen vuokraisäntä ja asukkaiden erilliset vuokrasopimukset olisivat parempia malleja.

Tilat joustavat, mutta joustavatko erilaiset asumisen vakiintuneet käytännöt?

Suurkaupunkien hankala asuntotilanne on luonut liiketoimintaa näiden käytäntöjen sujuvoittamiseksi. Erityisesti New Yorkiin ja Lontooseen syntyneiden startup-yritysten (Common, Pure House, WeLive, The Collectiveollie) kohderyhmää ovat nuoret, urbaanit, ammattilaiset. Yritykset tarjoavat yhteisöasumispakettia, johon kuuluu asunnon lisäksi monenlaisia palveluita ja tunne kuulumisesta yhteisöön. Tai kokonaisia elämäntyylejä: tyylikäs kalustus, yhteiset arvot tai jopa oma verkkokauppa ”kuratoituine design-tuotteineen” ovat osa konseptia. Yhteys toisiin ihmisiin on kuitenkin näidenkin asuntojen tärkein markkinointivaltti.

Toinen on joustavuus ja helppous. Työvoima on yhä enemmän liikkeessä, yksinasuvien määrä lisääntyy ja jakamistalous on tehnyt omistamisesta yhä vähemmän houkuttelevaa. Asuminen on helppoa esimerkiksi uuteen kaupunkiin työn perässä muuttavalle. Pitkää vuokrasopimusta ei vaadita ja sosiaalisen piirin luominen helpottuu.

Yritys ratkaisee myös kaikki asunnon huoltoon, rikkoutumisiin ja vastuisiin liittyvät kysymykset – putkimiehen odottelusta siivoojien hankkimiseen. Ja kas näin, myös niin sanottu yhteismaan ongelma on ratkaistu!

Yritykset lähinnä virtaviivaistavat vanhan asumismuodon prosessia: ne järjestävät sopivat ihmiset yhteen ja toimivat takaajina – kenenkään ei tarvitse jäädä vastuuseen jos kämppis päättää jättää yhteisön ja vuokransa maksamatta.

Näissä projekteissa koko talo on yleensä yhteisöjen käytössä. Investoijat ja kiinteistökehittäjät ovat tosissaan kiinnostuneita. Asunnot eivät ole millään mittapuilla halpoja mutta esimerkiksi Common on ollut siitä huolimatta hyvin suosittu.

Common ei itse vuokraa tai omista kiinteistöjä vaan kiinteistökehittäjät palkkaavat sen rakennuksen operaattoriksi. Yritystä on kritisoitu gentrifikaation edistämisestä sekä siitä, että liikkuvien nuorten virta rapauttaa paikallisyhteisöä. Startupien nousu on joillekin myös merkki siitä, etteivät hallitus tai perinteisemmät asuntomarkkinat aio ottaa mitään radikaaleja askeleita asuntokriisin helpottamiseksi. Uusi sukupolvi selviää tavoillaan – erityisesti ne, joilla on varaa maksaa.

Työpajatyöskentely tarjosi viitteitä siitä, että asuntotarjonta vastaa jo kohtuullisen hyvin yhteisöasumisen tarpeisiin. Kysymys on siitä, kuinka yhteisö kootaan ja kuinka asumista hallinnoidaan. Startup-yritykset tarjoavat toimivan mallin yhdelle asujasegmentille. Tarpeet ovat kuitenkin moninaisempia.

Yhteisöasumisesta kiinnostuneiden joukossa lienee paljon niitä, joita tällainen hotellimainen avaimet käteen -ratkaisu ei houkuttele. Moni halunnee ulkoistaa vain yhteisöasumisen hallintaan liittyvät asiat ja muovata elämäntyylinsä itse.

Työpajoissa nousi esiin, kuinka monia asumisen ja elämäntapojen muotoja erilaisine tiloineen ja ihmisineen yhteisasuminen voi käsittää.

Yhteisöasumiselle löytynee tulevaisuudessa yhä enemmän myös itsenäistä toimijuutta tukevia vaihtoehtoja.

Mummokommuunit ovat hyvä esimerkki. Kuinka asukkaiden omia aloitteita erilaisille yhteisöasumisen muodoille voidaan tukea ja mahdollistaa? Startupien rinnalle kaivataan niin yhteisöjen alustoja (esim. Coliving tai Berliinin Co-housing -alusta), parempia mahdollisuuksia itse tekemiseen kuin erilaisia yhteissuunnittelun ja -kehittämisen muotoja. YIMBYconin kaltaisissa tapahtumissa on loistava mahdollisuus erilaisten kokeilujen tukemiseen.

Jenni Kuoppa                                                                                                                                         Johtamiskorkeakoulu, TaY